torstai 25. huhtikuuta 2013

Näitä päiviä

Jos lapsi osaisi kiroilla ruotsiksi, se taatusti toteaisi saman.

Äitimamma teki tänään melkoisen virhearvioinnin. Olimme aamulla lähdössä päiväkotiin. Hissi ei toimi. Taaskaan. Lattioita vahataan käytävässä. Just great. Jätetään rattaat, kaikki kävelee, ja yrittää välttää niskojensa taittamisen ihan törkeän liukkaalla lattialla. Veimme viisivuotiaan leikkimään, ja ennen kotiinpalaamista tajusin, ettei meillä ole mitään ruokaa tai on pakastimessa semmoinen Hells Köketin wannabe-nakkipaketti, joka saa olla siellä vielä ihan rauhassa. Tästä projektista on tulossa luettavaa piakkoin. Eikun kauppaan.

1,5-vuotias toteaa kälelevänsä, joten kävellään. Keräilin kaupassa 1,5 litran luomumaitoja ja jugurttipöniköitä sekä kaikenlaista, mikä normaalisti kulkee vaivatta rattaissa. Kassalla itkevälle lapselle äyskiessäni, ettei niitä muumikeksejä tässä avata - tajusin, että sissussaakutti, eihän meillä olekaan rattaita.

No, mulla on ihan järkyn painava ostoskassi, ja väsynyt + nälkäinen = huutava lapsi, joka ei tottele mitään. Missä oli tällä reissulla tarvittavat reput ja muut köydet? Tyypillistä. Erehdyin korottamaan ääntäni neitin keikkuessa jalkakäytävän reunalla, kun pelkäsin, ettei älyä olla juoksematta auton alle tai muuten vaan iskemättä päätään asfalttiin. Vaan well, well. Pitikö mennä ärjymään? Kuvassa seuraus. 


Tunteita on loukattu - syvästi -otos

Turha luulla, että liian täysi ostoskassi ja syvästi loukkaantunut lapsi -kombinaatio liikkuisi yhtään  mihinkään. Melkein jo kaivoin ne keksit sieltä pussista, mutta olin niiiiin... huono äiti, että nappasin - ihan napakasti - rimpuilevan lapsen kainaloon, ja yritin raahautua kotiin ostoskassia raahaten toisessa kädessä. Eihän se helkkarin hissi toiminut edelleenkään (kirosana), joten toiseen rappuun takapihan kautta. Lapsi ei osoittanut tässäkään vaiheessa minkäänlaisia yhteistyön merkkejä, joten kävin viskaamassa ostossäkin toiseen rappuun, ja oven sulkeuduttua noin kahdeksi sekunniksi, aiheutin lapselleni takuutrauman, hänen kuvitellessaan tulleen hylätyksi. Great parenting. Lapsi odotti siis ulko-oven takana sen hetken, kun ovi meni hetkeksi kiinni, ei toisessa rapussa sentään.

Huomenna kirjoitan (ihan varmuuden vuoksi) sen viisiminuuttisen, minkälaisen Lapsimessupäivän toivoisin meille. Otan myös kaikki apuvälineet mukaan. Muumikekseillä päästään jo pitkälle.
  
Ei ihme, että nukutti. Oli muuten melkoinen kälelylenkki äitin kanssa.


5 kommenttia:

Mimura kirjoitti...

Aijai, tässä on jotain erittäin tuttua!

zirk kirjoitti...

Iiih! Sympatiat! Vaikka oli mun pakko hiukan nauraa kiukkupussin kuvalle. <3

Tytti kirjoitti...

Voi niitä kiukkuja.

Me yritettiin jokunen vuosi sitten harrastaa "kivoja perheen yhteisiä iltakävelyjä" joilla silloin reilu 2-vee pisti aina hirveet hepulit pystyyn, kun se jaksa vaan loppui ihan yhenäkin. Kun raahaat kiljuvaa 2-veetä ja sympatiasta narisevaa 5-veetä kotiin niin siinä se liikunnan ilo karisee kyllä.
Onneksi nykyään nää reissut menee niin että äiti ja iskä saa juosta perässä, kun sisarukset suttaavat polkupyörillään :)

Jennijee kirjoitti...

Ai jai. I feel for you. "Tunteita on loukattu..." Pienemmästä typystä tulee väistämättä mieleen Alicia Keyesin Girl on Fire! -biisi. ;)

Riikka kirjoitti...

Mimura: Kiitos. Lohduttavaa, että tätä onnea siis toisillakin. :D

Zirk: Kiitos, kyllä sympatialle olikin tilausta. Hyvä, että sinua nauratti tuo kiukkupussi. Mä olin niin tosikko tuossa tilanteessa, että eipä naurattanut.

Tytti: Voi voi niin. Ymmärrän ihan täysin, siksipä me ei harrasteta juurikaan yhtään mitään koko perheen kesken. ;)

Jennijee: Kiitos. Kieltämättä on tuo biisi pyörinyt mielessä koko päivän, etenkin kun 1,5 v päätti täydessä ruuhkaratikassa, että tämä EI KÄY! Voisinkin lähteä tästä nukkumaan.. :)