maanantai 8. huhtikuuta 2013

Elämän sain soimaan...

kuva: täältä

Tytöt soittelevat meillä ahkerasti eri instrumenttejä ja pakko heti vinkata, että mikäli teille ei ole vielä löytänyt tietään urut, joissa on valittavana ominaisuutena noin parisataa eri rytmiä, niin olkaa onnellisia. Kiertäkää ne kaukaa. Meillä jo puolitoistavuotiaskin osaa laittaa sambat (myös tempo) täysille. Ihan mahtavaa.

Noin muutenkin tytöt kilkuttavat claveseja, marakassit kahisee, ksylofoni kilkattaa ja laulu raikaa. Olen ennenkin maininnut, mutta tuo nuorimmainen on ihan mahoton laulaja. Tänään jäin suu auki kuuntelemaan, kun neiti lauloi Lennä, lennä leppäkerttu, koko biisin, ja täysin tunnistettavasti, vaikka jotkut sanat olivatkin vähän sinnepäin. Kohtahan tässä voi alkaa keikkoja järkkäämään. Tsih!

Kysyin tässä viisivuotiaalta erään musisointihetken päätteeksi, että olisiko hän halukas aloittamaan opettelemaan jonkun instrumentin soittamista ihan musiikkikoulussa. Lapsi vastasi, että kyllä hän voisikin, mutta haluaa miettiä soitinta. Hän todellakin pohti tätä asiaa, ja jonkin ajan kuluttua tuli kertomaan, että äiti nyt olen keksinyt mitä voisin mennä opettelemaan sinne musiikkikouluun, ja jatkoi oivalluksen jakamista innostuneena: - Triangelia!  

Okei..

P.S. Kuka muuten muistaa tuon otsikon laulun? Alle 30 tai melkeinpä 40 -vuotiaat, turha edes yrittää muistella. God, I'm old.

5 kommenttia:

Vadelmia kirjoitti...

Muistan tv-sarjan, ja olen hädin tuskin kolmekymppinen.

Kunnianhimoinen haave tuo triangelin soiton opettelu.

Meidän eräässä pilipali-soittopelissämme on sellainen hauska ominaisuus, että äänenvoimakkuus lähtee käynnistettäessä aina korkeimmalta tasolta ja muutenkin sen säätämiseen on vain yksi nappi, eli samasta napista painetaan sekä kovemmalle että hiljaisemmalle. Kovaa, naps kovempaa, naps tosi kovaa, naps korviin sattuu, naps hiljaa, naps taas kovempaa.

Käly opetti minulle niksin, että kannattaa kaiutin teipata pakkausteipillä, niin äänenvoimakkuus pysyy selvästi miellyttävämmällä tasolla.

Ripu kirjoitti...

Vadelmia: Ihana, siis tuo sun hädintuskin kolkyt. Oh I wish. Jep, Mies minulle jo totesi, että se ei olekaan muuten mikään helppo soitin, kun hekottelin täysin tietämättömänä asiasta. Niin sitä vaan tuli taas opittua tämmöinenkin fakta tai sitten minua vedettiin nenästä pahemman kerran. En aio googlettaa aiheesta.

Vieläpä pakkausteippiä siihen urkuhärveliin kiinni. Anna mun kaikki kestää. Tuo puolitoistavuotias ei mitään teippejä sallisi. Se viskaisi ne urut parvekkeelta alas ja se olis siinä sitten ne soitot. Heeii, hyvä idea!

Anonyymi kirjoitti...

Mulle vinkattiin aikoinaan siskon lapsien ollessa kyseessä, ettei saa ostaa lahjaksi mitään, mistä lähtee ääntä. Ostin sellaisen kammesta väännettävän soittorasian ja sormivärit. Lapset oli innoissaan, äiti kauhuissaan. OP

Eisku kirjoitti...

Piti ihan muistella tuota lausetta. mutta sitten aukeni. Vanha ihana tv-ohjelma Soitinmenot sen tunnari (muistaakseni) on/oli.

Ripu kirjoitti...

OP: Mä olen kans kuullut tuosta, että vanhemmat toivovat, ettei leluista lähde ääntä. Se on ihan ookoo siihen saakka, kunnes ne alkaa soittelemaan keskellä yötä. Mun psyyke ei sitä kestä.

Eisku: Ihanaa, oot siis joku tosi vanha. Just niinkun mä. :D Mä mietin ensin, kun tuo biisi tuli mieleen, että mikäs se olikaan Velipuolikuu, eiii.. Enkä muistanut ennen kuin googlasin, että Soitinmenothan ne. Sehän on ihan taju härski ohjelma, ja niin vaan sitäkin tuli tapitettua. Onk mula olu mittä rajoi penskan?