sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Läpi roudan ja viiman

Hehei!

Tässä sitä nyt jännätään vaalivalvojaisissa. Jos ehdokkaani ei tule valituksi, niin voin sanoa, että saattaa hiukan ottaa päähän, nimittäin tämä velvollisuudentuntoinen kansalainen vietti tuolla rakinilmassa hetkiä jopa useaan otteeseen tänä suurena vaalipäivänä. Aamupäivällä kärräsin tyttäreni Meilahteen uimaan (Mies ei lähtenyt mukaan, saati nostamaan vaunuja ratikkaan, koska ei kato voi kun nuha vaivaa. Olen kyllä samaa mieltä, että nuhassa ei apuun lähdetä). Minun karmalla ratikat on aina niitä antiikkiversioita, kun vaunuilla niihin olen pyrkimässä.

Lapsiparkaa itketti, kun tuuli ja sade piiskasi vaunuja ja äiti säikytteli normaalista poikkeavalla outfitillä, mutta kun on se kolkyt plus mittarissa ja etenkin kun on äiti, niin sitä alkaa pitämään huolen siitä, että rintatulehdukset pysyy loitolla - niin ja nuha! Tää äiti oli varustautunut muun muassa Hai-saapikkailla, lämpimällä tikkitakilla ja yli puoli henkilöä peittävällä sadetakilla - EIKÄ MUUTEN MILLÄ TAHANSA SADETAKILLA: Mies on saanut joskus kaveriltaan festaritakikseen Suomen Postin sadetakin ja minä sain tänään vaalipäivänä kunnian pukeutua siihen. Ja mitkä heijastimet siitä löytyy.Vouvouvou!

Palasimme uintireissulta ja suunnitelmissa oli lähteä koko perheen voimin äänestämään. Oi että sitä sitten oltaisi muisteltu, kun tytär on äänestysiässä, vaan Mies edelleen vetosi nuhaansa (Mies on viisas mies. Hän tietää, että kyllä vaimo hoitaa asiat, jos hän ei jaksa tai siis korjaan pysty, koska on sairas). Lisäksi Mies vetosi siihen, että Makuunin leffat pitäisi palauttaa. Niin ja minä saisin kunnian äänestysmatkallani tehdä tämän toiminnon. Great. Nappasin tyttären ja vedin Postin rotsin niskaan ja astuin myrskyn silmään. Yllätyksekseni vaunuja työnnellessäni omaksuin PostiPaten identiteetin ja työnsin postikärrejäni suorastaan antaumuksella. Satoi tai paistoi posti on jaettava. Tuuli vinkui korvissa mutta tämä Pate hoiti leffat Makuuniin ja antoi äänensä, jotta voi sitten rauhassa marista, jos kodinhoidontuki tai lapsilisä ei nouse.

Nyt jännätään kannattiko lähteä myrskyn vietäväksi vai ei!

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Ikuinen kotiäiti

Kaching!

Vierailin vastattain muutamilla työpaikkasivuilla. Klunks. En siis tod. aio palata työelämään kovinkaan pian, mutta kunhan kurkistin. Vähitellen ihmiset ovat alkaneet kysyä, milloin aion aloittaa työt. En koskaan, haluaisin todeta. Minulla ei nimittäin ole minkäänlaista hinkua mihinkään töihin. En tajua niitä äitejä a.k.a ura-äitejä, jotka hokevat olevansa parempia äitejä, kun saavat olla muualla kun kotona. Excuse me, valhetta sanon mä. Kuka mukamas on mieluummin töissä kuin kotona ja etenkin, jos kotona on oma ihana jälkeläinen? Vastaus: Joku ihan täysin kaheli ihminen. Sitäpaitsi eihän mekään lapsen kanssa olla aina vaan kotona. Päästään Stockalle ihan tosta ja milloin vaan. Mä en kyllä koe tarvetta moiseen marinaan. JA minulla on kyllä elämässä sisältöä ihan ilman jotain avokonttorituomiota.

Olen vielä ns. vanhempainvapaalla. Melko omituinen titteli tuokin, kun vapaa on siinä vanhemmalta aika lailla hukassa. Joo joo tässäkin viitataan alunperin työpaikkaan, tuohon jokaisen ihmisen imaisevaan loukkoon, jossa väännetään aamusta iltaan - oli sitä työniloa tai ei - ja viikonloppuna nollataan (lue: otetaan grogia), että TAAS jaksetaan aloittaa sama ruljanssi. Niin ja niitä hemmetin lomia odotetaan kuin kuuta nousevaa. No thank you, sanon minä.

Olen ymmärtänyt, että Suomen Kansaneläkelaitos ei ihan hirveesti tue kotiin jäämistä tämän vanhempainvapaan jälkeen ja taasen eräät henkilöt kokevat tärkeimmäksi asiakseen päivitellä sitä, että mitenkähän me oikein pärjäämme, kun ed. main. instanssi ei kovin anteliaalla kädellä Stockan reissujamme kustanna. Pitäisikö tässä alkaa olla jotenkin huolissaan? No ei. Minulla on nimittäin sopimus - tosin vielä salainen sellainen - Suomen Veikkaus Oy:n kanssa ja olen suunnitellut toimittavani heille lottokupongin. Ja avot loppuu päivittelyt! Rakas anoppini (tähän sanapariin ei kovin usein törmää) tosin jokin aika sitten totesi melko vakavalla äänensävyllä, että suunnitelmani ei ole hänen mielestään kovinkaan pomminvarma. Siis miksei ole? Ainahan joku voittaa, simple as that. Kyllähän tässä saisi päivänsä kulutettua voivotellen, että rahat loppuu, mutta onneksi on tämä mahtava suunnitelma. Tadaa!

torstai 9. lokakuuta 2008

Naatti

Hö!

Tässä sitä vaan naputellaan, kun pitäs olla pakaasit valmiina syyslomaa varten. Ei vaan ole. En jaksa pakata. En sitten millään. Nytkö se sitten iski se karmea väsymys ja univelkojen maksun aika? Puoli vuotta ilman kokonaisia yöunia. Nytkö siitä maksetaan? Ilmeisesti tää ei ole sitä, koska jaksan tässä kuitenkin naputella tyhjänpäiväisyyksiä.

Palasimme etelän lomalta maanantaina ja selkeesti jokin jetlag on päällä, vaikka aika ei muuttunut minuuttiakaan mennessä taikka tullessa. Lapsi käyttäytyi kolmenkympin helteessä erinomaisesti. Olen tosi ylpeä hänestä. Ei siis mitään syytä väsymykseen.

Huomenna pitää hypätä junaan ja matkata mummoloihin. Mietin vain, että mitenkähän sitä jaksais. Oikeesti kyllä väsyttää, koska olen vakavasti ajatellut skipata Stockan Hullut Päivät ja in my case, se on jo vakavaa.

Pakko ottaa suklaata ja lähteä sohvalle, koska nyt kyllä väsyttää niin paljon, että ei oikein muuta voi. Jos ei jaksais suklaata syödä, niin sitten pitäis jo soittaa ambylanssi. Onneksi tää ei siis ole mitään vakavaa.