tiistai 27. huhtikuuta 2010

Nerves, nerves stay with me now...

Hermoheipat vaan!

Täällä eletään pääsykoeaattoa ja silti ollaan kuin Ellun kanat (olen usein miettinyt ketä noi "Ellun kanat" on, mutta luotan päättelykykyyni ja uskon käyttäväni ko. termiä tässä oikeassa tarkoituksessa). Huomenna siis pääsykokeet, joihin ei varsinaisesti voi lukea etukäteen, vaikka yrittänyt olen. Jäljelle jää vaan yleinen hurmaaminen, toivon mukaan viisailla ajatuksilla. Jos ei, niin sitten millä vaan.

Nyt nimittäin on ne hetket, kun yritin valaa itseeni luottamusta, päättelykykyä, taitoa johdonmukaiseen ajatteluun ja ihan vaan sitä älyä. Valamista tarvitaan, koska olen saanut olla reilut pari vuotta turvassa täällä kotiseinien sisäpuolella ilman tarvetta uskotella kenellekään, että olen ihan fiksu tyyppi. Sitä jotenkin kuvittelee, että kaikki järkevät ajatukset ovat lähteneet fiksuimpiin tehtäviin, kun niillä ei ole ollut viime aikoina paljonkaan käyttöä. Ei sillä, että yhtään vähättelisin uhmaikäisen lapsen kasvatuksessa tarvittavia järkeviä ajatuksia. Ne ovat kuitenkin jossain määrin erilaisia kuin mitä nyt kaipailen.

Ahdistavaa tässä on se, että en voi varsinaisesti valmistautua. Tai voisin jollain tasolla, mutta en saa itsestäni irti sellaista rypistystä, että alkaisin pohtimaan jotain mitä saatetaan minulta tiedustella ilman varmuutta siitä tullaanko näin tekemään. Suht ekologista ajattelua ettei tuhlaa ajatuksiaan turhaan pohdintaan.

Mieleen tulee opiskeluajat, jolloin aina tenttiä edeltävänä päivänä tuudittautui siihen ajatukseen, että kävi miten kävi, huomenna tämä on onneksi ohi. Toivotaan parasta!

P.S. Se saakutan orkidea on nyt pudottanut itsestään jotakuinkin kaiken mitä pudotettavissa on. Lehdetkin ovat muuttuneet keltaisiksi. En silti suostu uskomaan, että se on nyt kuollut. Eiköhän se siitä vielä virkisty. Annan lisää lannoitetta.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Kot, kot pääsiäistipu täällä terve!

Eletään pitkää perjantaita. Tää on ollut luudan (pesu-) varressa ja rätti kourassa koko päivän eikä tunnu yhtään pitkältä. Toiset ovat torkkuneet päiväunia, kun eräs on vaan siivonnut. Nyt on nimittäin ukki, mummo ja pappa pääsiäisweekend.

Tyttären 2-vee synttärihulina on edennyt kolmanteen osaan ja lupaus kahdesta kakusta pitää. Kaksi marsipaaniunelmaa on tehty ja vedin tän kakkuhomman niin överiksi, että punnitsin kananmunat (huom! lämmitetyt) ja kerroin tuloksen 0,7:llä, jolloin sain tietää tarvittavan määrän sokeria ja jauhoja. Voilà! Kyllä vaan kannatti! Joka tapauksessa tuo ylenpalttinen tieteellisyys, ei niinkään valkosuklaamoussen ja mansikkarahkan väsääminen, ja sen perhanan marsipaanikuorrutuksen kanssa temppuilu sai minut pysymään lupauksessani. Huomenna nimittäin isovanhemmat saavat nautittavakseen ihanaa juustokakkua, jonka pinnalla palavat kynttilät ihan yhtä hyvin kuin marsipaaniunelmassa. Juustokakku ei siis ole sama kuin perinteinen kakku, sillä sen tuottamiseen ei kuulu hikipäässä marsipaanin kaulimista ja kirosanojen karjumista, kun se saamarin päällinen ruttautuu ja repeytyy ja tekee kaiken sen mitä sen ei kuulu tehdä.

Selkeää hölläystä ilmassa. Hyvä. Sen sijaan orkidean hoitaminen on meinannut lähteä käsistä, kun päätin, että se kukka muuten pysyy hengissä tuli mitä tuli. Niinpä meille on hankittu oikea oppinen läpinäkyvä orkidearuukku, orkideamultaa, orkidealannoitetta ja jopa jotain veden näköistä ja oloista suihketta orkidean lehtiä varten. Oh yes, I am serious. Orkiden kasteluvettä hapetan tietenkin ennen upotusta ja kellosta katson tarkan ajan kuinka kauan orkideatyyppi juo vettä. Ja tadaa! Orkideatyyppi on vieläkin elossa, vaikka on ollut luonamme jo yli kuukauden. Ha! Tyyppi tosin yritti alkaa kapinoimaan, kun aloin sitä hoitamaan, niin varmaan ihan protestiksi pudotti kolme kukintoaan, vaan vielä on kukintoja jäljellä ja pari nuppuakin aukeamatta. Toinen ha! On ilmeistä, että kaikki nuo hankinnat ovat perusteltavissa.

Ja minä olen ihan täysijärkinen ihminen.