perjantai 9. joulukuuta 2011

Updating...



kuva: http://bluntcard.com/images/1256325623holiday.gif


No syntyhän se lapsi, vaikka edellisestä postauksesta menikin vielä yli kuukausi tähän tähtihetkeen - ken olisi uskonut! En ainakaan mä.

Se olisi Joulu ovella. Meidän joulukoristeet on jossain tosi hyvässä jemmassa, sillä ne eivät suinkaan olleet siellä, missä kuvittelin niiden olevan ja nyt pelkäänkin, että onko ne kaikki pallot ja hileet joutuneet kierrätykseen jonnekin Ämmänsuolle-vai-minne-ne-katoavatkaan. Toivon pelkoni olevan turha.

Niitä koristeita ei nimittäin vielä pueta kuuselle, vaan nyt eletään jälleen joulukorttien eräpäiväaikaa. Ajan hallintataidot ovat mennyttä elämää, yks kolme kuukautta menee silmänräpäyksessä, niin entäs sitten viikko, kun pitää ne kortit olla jo postissa. Perinteisiin kuvakortteihin kaipasin jotain rekvisiittaa, kun ei kai pelkät lapset riitä poseeraamassa? Joulukoristeita ei kuitenkaan löytynyt, joten täytyi olla luova (harvinaista allekirjoittaneelta). Tulppaanit ja kynttilät ajoivat asian ja oikeastaan olivat takuuvarmasti kivemmat kuin tontut ja muut härpäkkeet.

Setting: Vannon, että hiki valui kuvatessani näitä äitin muruja. Jos ei toinen alkanut murjottaa, kun toiselle lepertelin, että saisin itkun loppumaan, niin sitten kun karjaisin toiselle, niin toinen aloitti itkun. Voittajafiilis.

Production: No niin, just hetki sitten, kun oli noin puoli minuuttia aikaa siirtää yrityksiäni koneelle, niin mitä sanoo kamera: "AKKU LOPPU!", jopas jotakin. Saapa nähdä miten tässä projektissa lopulta käy. Harkitsen jopa valmiita, rumia kuvapohjia jostain ifolorilta, koska en tiedä milloin ehdin sinooperille tai tiimariin hakemaan kartonkia ja helmiä ja hileitä, että saisin kortit rakennettua. Jos vielä hirmu kauan turailen yhtään mitään, niin kukaan ei saa meiltä korttia. Melkein tekis mieli sanoa, että voi pihkura! En kuitenkaan sano, koska vielä jaksan muistuttaa itseäni, että kyllä ne ehtii. Armollisuus on tuo uusi taito, joka minulle on siunaantunut. Hermoromahduksen välttämiseksi tuota lajia on harrastettava. Usein.

Tässä kohtaa mainitsemisen arvoinen asia on se, että vietämme Joulun kotona. Siis täällä Helsingissä. Kerrostalossa. Omalla porukalla. WTF. Jep, nyt on niin, että tämä emäntä kokkaa imellettyä perunalaatikkoa, riisipuuroa, karjalan paistia ja mitäs niitä nyt sitten onkaan. Täytyy vielä tsekata. Voi käydä niin, että muutama ärräpää saattaa päästä, vaikka äiti-ihminen ei niitä sanoja enää koskaan suustansa päästäkään. Ja toisaalta voi olla, että kaikki sujuu kuin rasvattu. Olen tilannut nimittäin vuokranantajalta jopa uuden sähkölieden tätä koitosta varten ja I'll be damned jos se s-tanan kinkku ei paistu niinkun jossain Strömsössä.

Until then...