perjantai 9. joulukuuta 2011

Updating...



kuva: http://bluntcard.com/images/1256325623holiday.gif


No syntyhän se lapsi, vaikka edellisestä postauksesta menikin vielä yli kuukausi tähän tähtihetkeen - ken olisi uskonut! En ainakaan mä.

Se olisi Joulu ovella. Meidän joulukoristeet on jossain tosi hyvässä jemmassa, sillä ne eivät suinkaan olleet siellä, missä kuvittelin niiden olevan ja nyt pelkäänkin, että onko ne kaikki pallot ja hileet joutuneet kierrätykseen jonnekin Ämmänsuolle-vai-minne-ne-katoavatkaan. Toivon pelkoni olevan turha.

Niitä koristeita ei nimittäin vielä pueta kuuselle, vaan nyt eletään jälleen joulukorttien eräpäiväaikaa. Ajan hallintataidot ovat mennyttä elämää, yks kolme kuukautta menee silmänräpäyksessä, niin entäs sitten viikko, kun pitää ne kortit olla jo postissa. Perinteisiin kuvakortteihin kaipasin jotain rekvisiittaa, kun ei kai pelkät lapset riitä poseeraamassa? Joulukoristeita ei kuitenkaan löytynyt, joten täytyi olla luova (harvinaista allekirjoittaneelta). Tulppaanit ja kynttilät ajoivat asian ja oikeastaan olivat takuuvarmasti kivemmat kuin tontut ja muut härpäkkeet.

Setting: Vannon, että hiki valui kuvatessani näitä äitin muruja. Jos ei toinen alkanut murjottaa, kun toiselle lepertelin, että saisin itkun loppumaan, niin sitten kun karjaisin toiselle, niin toinen aloitti itkun. Voittajafiilis.

Production: No niin, just hetki sitten, kun oli noin puoli minuuttia aikaa siirtää yrityksiäni koneelle, niin mitä sanoo kamera: "AKKU LOPPU!", jopas jotakin. Saapa nähdä miten tässä projektissa lopulta käy. Harkitsen jopa valmiita, rumia kuvapohjia jostain ifolorilta, koska en tiedä milloin ehdin sinooperille tai tiimariin hakemaan kartonkia ja helmiä ja hileitä, että saisin kortit rakennettua. Jos vielä hirmu kauan turailen yhtään mitään, niin kukaan ei saa meiltä korttia. Melkein tekis mieli sanoa, että voi pihkura! En kuitenkaan sano, koska vielä jaksan muistuttaa itseäni, että kyllä ne ehtii. Armollisuus on tuo uusi taito, joka minulle on siunaantunut. Hermoromahduksen välttämiseksi tuota lajia on harrastettava. Usein.

Tässä kohtaa mainitsemisen arvoinen asia on se, että vietämme Joulun kotona. Siis täällä Helsingissä. Kerrostalossa. Omalla porukalla. WTF. Jep, nyt on niin, että tämä emäntä kokkaa imellettyä perunalaatikkoa, riisipuuroa, karjalan paistia ja mitäs niitä nyt sitten onkaan. Täytyy vielä tsekata. Voi käydä niin, että muutama ärräpää saattaa päästä, vaikka äiti-ihminen ei niitä sanoja enää koskaan suustansa päästäkään. Ja toisaalta voi olla, että kaikki sujuu kuin rasvattu. Olen tilannut nimittäin vuokranantajalta jopa uuden sähkölieden tätä koitosta varten ja I'll be damned jos se s-tanan kinkku ei paistu niinkun jossain Strömsössä.

Until then...

perjantai 26. elokuuta 2011

Odottelua

Siis suuri ihme on tapahtunut: Minä olen äitiyslomalla jo neljättä päivää eikä vauva ole vielä syntynyt! Tämä on tietenkin kaiken järjen mukaan hyvä asia, mutta itse olen tästä äärimmäisen hämmentynyt. Nyt sitä panikoi, että ei kai tätä synnytystä jouduta käynnistämään joskus rv 42 ja odotettavissa olisi vähintäänkin viisikiloinen pikkupäällikkö. Kyllä tämä on ihmeellistä, ensin pelkää ennenaikaista syntymää ja kun alkaa viikot näyttää hyvältä, niin aletaan jännittämään yliaikaisuutta. Voisi ihan sopia, että mennään maks. pari viikkoa vielä eteenpäin ja sitten vauva vaan syntyy, onko tämä selvä. Tähän voisi vielä pyytää, että jos vain käy, niin vien esikoisen päiväkotiin ja matkaan itse Kättärille synnyttämään ja sitten lapsi noudetaan päiväkodista katsomaan uutta sisarusta. Sopisihan tällainen järjestely?

Nythän voisi kuvitella, että kaikki on valmiina jos lähtö tulee, vaan niin on sairaalakassi pakkaamatta eikä oikein mitään muutakaan ole valmiina. Ehtiihän sitä sittenkin, kun arvoisa le bébé on saapunut. Mitä tuohon joka paikassa toitotettuun sairaalaveskaan tulisi edes pakata? Ei ole mitään hajua mahtuuko lähellekään pre-raskaus vaatteisiin (tiedän vastauksen mutten halua sitä lausua tässä), onko kylmä vai kuuma, mitä väriä vauvalle, kun ei tiedä saammeko tytön vai pojan ja ylipäätään mitä vastasyntyneelle tähän aikaan vuodesta puetaan? Melko vaikeaa. Äiti tosin osti tänään ihanat pyjamahousut ihan just tätä uutta elämää varten, kun pyjamahousut on varmaan perusoutfit ekat viikot (lue: vuodet) enkä aio edelleenkään pukeutua synnytyssairaalan tarjoamaan garderobiin, vaan roudaan omat - kylpytakista lähtien. Viimeksikin tämä onnistui, vaikka sairaalaan saavuinkin ilman tuota kuuluisaa kassia. Mikäli tällä kertaa nappaan sen mukaani, minä tarvitsen siis sairaalamatkalaukun, ei tätä määrää mihinkään kassiin tungeta. Suunnittelu on siis hyvällä mallilla, toteutus on sitten toinen asia.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Muistutus menneisyydestä

Tässä sohvalla maatessa tulee mietittyä kaikenlaista. Tällä hetkellä pohdinnassa on, että niinköhän vielä reilu viikko pötkyilyä riittää siihen, että jaksan painaa duunissa vajaan kuukauden ennen kuin voi jäädä virallisesti äitiyslomalle. Jää nähtäväksi.

Mietin tuossa hetki sitten, että se olisi sitten jälleen uuden duunin etsiminen edessä, kun tästä nykyisestä otan ritolat. Kuitenkaan tämä ajatus ei tunnu tässä kohtaa erityisen kauhistuttavalta, vaan panikoidaan sitten, kun ja jos sen aika on. Vähänkö-oon-hyvä-tyyppi -asenne.

Ennen akateemiseen työympäristöön hyppäämistäni olin lähellä joutua taas sinne helvetilliseen konsulttien kyynpesään. En herrasiunaa siis sinne mistä kertaalleen irtisanouduin, mutta lähes yhtä kamalaan paikkaan. Olin nimittäin tietoinen tulevasta perheenjäsenestämme ja halusin vielä kokeilla miltä se duunissa istuminen tuntuu ennen kuin jää taas kotiin ja alkoi olla jo vähän kiire saada se duunipaikka.

Palatakseni tähän lähes-jättimokaan - on todettava, että tämän(kin) ko. yrityksen päähahmo on kyllä todellinen spede. Toisaalta näin voi varmasti todeta konsulteista yleensäkin. Tämä statement siksi, että en kestä mitään täyttä-höpölöpö-strategianmuutos-siitä-seuraa-vastarinta-varo-sitä-mut-massit-tänne -skeidaa yhtään. Minkä sille siis voi, että on itse niin lukenut henkilö, ettei niele yhtään näitä wanna-be-amerikkalaiseen-unelmaan-liittyviä-menestystarinoita, joista ei muuta seuraa, kun oksennusta ja pahaa mieltä. Minut vakuuttaa oikea lähdekirjallisuus, joka perustuu täysin toisenlaisiin teoksiin, kuin esim. nämä Sankari-sarjat. Tämä lienee ihan oma rajoitteeni, mutta rajansa kaikella. En voisi todellakaan työskennellä sellaisessa firmassa, jossa tyyppi saarnaisi jotain järkyttävää soopaa ja jengi rivissä nyökkäilisi ja pahimmassa tapauksessa taputtaisi tälle hullulle.

Onneksi näistä painajaisista on myös tie ulos, voi irtisanoutua, jos vahingossa väärälle polulle joutuu. Olen kantanut huolta sen konsulttihelvetin Puudelista ja Hepasta, jotka sinne kylmästi jätin sen Viperin kynsiin ja kas! Puudeli näyttäs toimivan matkaoppaana tällä erää ja Heppakin taisi tehdä vaan jonkun harjoitteluntapaisen tuonne laitokseen, joten voi huokaista helpotuksesta, että nämä poitsut on pelastuneet. Huh!

N e v e r again!

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Tohtori Tökerön vastaanotolla


Kuva: http://www.almeidacartoons.com/PC_med.html

Terve!

Tässä ollaankin jo neljättä viikkoa maattu sohvalla ja se on kannattanut, sillä le bébé asustelee vielä siellä masukodissa. Sikäli mikäli tästä sohvalta nousee esimerkiksi kävelemään ulos asti, niin saa kyllä muistutuksen, että prrrrr takas sinne sohvalle. Eipä siinä kai sitten, tää pötkyily on ihan ookoo. Kaikkeen tottuu, sanotaan. Hahhahhehhehhuhhahhahheh.

Isosisko pohtii ajoittain sisaruksensa asuinoloja siellä masussa ja tässä vastattain mietinnässä oli mahtaako vauvalla on kiikku siellä masussa. Tai leluja tai valot tai mitä milloinkin. Tärkeitä asioita.

Kävin eilen kontrollissa äitiyspolilla ja minut vastaanotti nuori mies. Näkyi olevan saikkupaperin leiman mukaan vielä kandidaatti, vaan en kyllä miksikään muuksi epäillytkään (joo ja terveyskeskus on arvauskeskus ja pätevyyksiä epäillään lähes aina.. ;) Tässä tapauksessa jo käsiala saikkutokarissa oli sellaista yläkouluräpellystä, että ko. lääkärikandidaatti oli maks. vuosimallia 85. Ei ollut vielä oppinut sitä proper lääkärikirjoitusta, josta ei saa kukaan mitään selvää. Kenties sitten ensi vuosikurssilla.

Minä kävin siis mitalla, jota tässä sen tarkemmin en aio kuvailla, koska ne tietävät, mitä mitataan, jotka tietävät, joten tässä tuli jo liikaakin informaatiota. Nevertheless, tämä nuori herra tohtorikandidaatti teki mittauksen parissa sekunnissa, vilkaisi masun päältä le bébéäkin - mittaamatta häntä kuitenkaan ja totesi tilanteen olevan hyvä. No hieno uutinen tietenkin. Sen jälkeen totesin masun olevan kovin arka ja kivuttomia sekä kivullisia suppareita esiintyvän aika ajoin. Tohtorikandidaatti totesi senkin olevan ihan hyvä juttu. Whaaat? Tiedustelin lisäksi onko mitään rajaa näille supistuksille, miten paljon niitä voi ookoosti tulla, niin tohtorikandidaatti totesi vain, että voihan niitä. Varsinainen joojoo-mies tai teflon vai miksikä sitä sanoisi, jos ei saa minkäänlaista otetta tyypistä. Olisko ärsyttävä tai raivostuttava oikea termi?

Kerroin nuori herra tohtorille, että duuniin pitäisi palata ensi viikolla ja lääkärin kanssa on aiemmin puhuttu, että levätä täytyy nämä kriittiset viikot eli sinne rv 32 saakka. Siihen Tohtori Tökerö totesi, ettei näe mitään estettä, ettenkö voisi mennä töihin jo. HÄH?? No siis mulla on istumatyö enkä voi istua. Tohtorikandidaatti ihmetteli pyörein silmin miksi en voi istua. Well vaikkapa siksi, että istuminen on suurinpiirtein pahinta mitä voi tehdä, jos ei pitäisi rasittaa kohdunsuuta. Hello? Silloin hokasin, että ainiin kaikki pätevät tohtorit ovat kesälomilla Hangossa tai-missä-hyvänsä ja nyt kesäduuniin on päässyt nuori kandidaattitohtori. Anna mun kaikki kestää.

Jouduin todenteolla vakuuttelemaan ja selittämään miksi en voi oikeasti tehdä muuta kun maata sohvalla ja tyyliin järjestämään oikeita supistuksia siinä paikan päällä, että sain tämän teinin kirjoittamaan mulle sitä lepolomaa kuun loppuun, jolloin ollaan niillä paremmilla viikoilla. Kyseessä oli tässä tapauksessa vielä tasan viikon sairausloman myöntämisestä. Huh, kyllä nimittäin varmasti alkoi paikat aukenemaan tämän reissun tähden. Huokaus.

Toivotaan, että kolmen viikon päästä emme enää tapaa Tohtorikandidaatin kanssa, vaan minut vastaanottaa joku sellainen, joka tietää jostain jotain tai vähintäänkin osaa merkitä neuvolakorttiin jotain tietoja käynnistä, kun tällä kertaa ainoa merkintä on kätilön iskemä sairaalan leima.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Immobilised



kuva: http://www.freakingnews.com/Pregnant-Barbie-Pics-48917.asp

Hurahuhhahhei!

Nyt on kesä ja jumalaton kuumuus ihan 24/7. Hauskaa! Mikäpä olisi köllötellessä merenrannalla edes pienessä tuulenvireessä tai polskien hikipisarat pois, vaan ei. Sen sijaan minä köllöttelen pääasiassa sisätiloissa tai parvekkeella, jos oikein sadistiselle tuulelle satun, as if tätä kuumuutta ei olisi saatavilla sisälläkin lähes samat lukemat.

Ajattelinkin juuri keittää tulikuumaa teetä ja siirtyä parvekkeelle nauttimaan sitä. Varioin tätä myös nauttimalla jääteetä. Vaan eikö siellä Afrikoissa (Note: ei rasistinen huomautus, vaan junttimainen viittaus yleisesti) sun muissa halvatun kuumissa maissa juoda kuumaa kuumalla. Joku logiikka siinä on, vaan ei just nyt muistu mieleen.

Olen oikeasti onnekas, sillä voisin yhtä hyvin olla sairaalan lavitsalla, joten oma sohva/parveke/sänky -combo on ihan funky dory. Arvoisa le bébé (joka siis on yhtä hyvin la) antoi myrskyvaroituksen lähes viikko taaksepäin ja kärvistelin kipeissä supistuksissa Kättärin käyrillä, mutta onneksi tilanne rauhoittui. Ja niin teki allekirjoittanut.

Le bébén paras on tietysti no:1, toisin sanoen raskaus alkaa pian näkyä varmasti myös monessa muussa kohtaa kuin masussa. Ihmeellistä, että vaikka kulutus on ihan nollissa, niin nälkä se vaan on ja pysyy. Ja kotona ollessa voi syödä ihan-koko-ajan. Well, jotain lohtuahan tähän kylkiasentoon täytyy saada. 6 vk* kuluttua say hello to a big mama! Can't wait!

Vaan oikeasti ihanaa on ollut myös lukea, lukea, lukea ja lukea. Ja syödä. Ai niin, se tuli jo mainittua. Siinäpä se kesäloma lyhykäisyydessään tai oikeastaan ihan kokonaisuudessaan, vaan tästä tulee nyt osata nauttia, sillä ihan heti ei saata tulla näitä pakkolepäilyjä. Niin, että lopeta se ruikutus.

Nyt vyöryminen kohti jääkaappia, jonka jälkeen kylkiasentoon -- SYÖMÄÄN! Hurahuhhahhei!

*) 6vk ei ole siis countdown laskettuun aikaan, vaan siihen, jolloin aikaisintaan vauvan soisi syntyvän..

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Feeling massive

En-saa-henkee.

Nyt ei ole vielä edes kovat helteet, joten en varsinaisesti aloita valitusvirsien veisuuta, kunhan vain mainitsen.

Allekirjoittanut hengittelee nykyisessä olotilassaan erittäin syvään, raskaasti, useasti, ajoittaen haukkoen. Ei siis mitään harmoonista Ujjayi Pranayamoja, vaan kunnon hc-puuskutusta. Hieman, eikun todella häiritsevää, I must admit.

Kaikki muuttui viikko sitten lääkärintarkastuksessa, kun sain kuulla jääväni sairauslomalle, jotta arvoisa le bébé malttaisi mielensä eikä haluaisi ihan vielä tulla luoksemme. Olin siis ennen tätä tohtorin toteamusta elämäni kunnossa. Siis niin kunnossa kuin tässä tilassa voi olla, mutta kuvittelin siis, että ei tässä nyt saikuille juuri ennen kesälomia jäädä. Sen jälkeen kunto onkin laskenut kuin lehmän häntä. Jopa makuulla oleminen sattuu. Kunto tarkoitti siis sitä, että saattoi kävellä suht normaalisti ja jopa yrittää kiirehtiä ratikkaan, jos ei ottanut juoksuaskelia. Mitään oikeaa urheilua ei tietenkään voinut harrastaa, mutta kaupoissa jaksoi kuitenkin kierrellä ilman ongelmia.

Iisisti ottaminen ja lepääminen käy todellisesta työstä etenkin kun kotona on 3-v viisastelija ja aviomies. Tuo yksi viisastelija tylyttää toteamalla, kun äiti yrittää vedota masuvauvaan ja levon tarpeeseen, että "äläpä viitsi äiti" tai "kyllä sä jaksat". Mikäli liikettä ei synny, eräs on hetkessä kiivennyt kolmen metrin korkeuteen keikkumaan kaappien päälle. Miksi ne suklaat sinne pitää muutenkaan hiissata, koska kurottelua ei suositella meikäläisellekään?

No nyt toivotaan pitkiä piuhoja tälle ja kanssaeläjille. Yritetään jaksaa, että tää joutuu vaihtaa kylkeä vielä pari kuukautta eikä saa koskea imuriin eikä muutenkaan tehdä mitään muuta kun levätä (ja believe you me, se on paljon).

Happy helteet for me!

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Puolivuotiskatsaus

Taas kesken työpäivän välähti ajatus, joka ei puoleen vuoteen olekaan välähdellyt, vaan just nyt kun välähti, niin katsotaanpa tilanne.

Ulkona: Mieletön ukkonen, painostava helle. Tämä siis hyvä. Ilmeisesti ensi viikolla on taas tiedossa +15 ja sadetta, niin tämä hiki ja huono olo käy.

Sisällä: Lounaan jälkeinen elämä. Ei pysty yksinkertaisesti tekemään yhtään mitään. Töitä.

Edellisestä postauksesta tapahtunut mm. seuraavaa: allekirjoittanut päivittää blogiaan työpaikaltaan. Täällä tulee istuttua ns. virastoaikaan ja vähän harvemminkin. Palkkani maksaa varsinainen akateemisen yhteisön keskus ja työkin noudattelee akateemista vapautta melko pitkälti. Töihin voi tulla periaaatteessa milloin haluaa, vaikkakin flexim-hihnan päässähän tässä roikutaan, mutta aamukahville, lounaalle ja iltapäiväkahville ei todellakaan leimata. Näihin toimintoihin saan päivittäin työajastani kulumaan pari-kolme tuntia. Ajoittain tulee pohdittua missä välissä ehtisi töitä tehdä. Ei kuitenkaan usein, joten tauot on ihan oikein ajoitettuja.

Työhaastattelussa piipahdin takuuvarmassa, hillityssä, harmaassa, Marc O'Polon villakangasmekossa, joka ei tässä tiedeyhteiskunnassa herättänyt liikaa tunteita. Kukaan tuskin tunnisti mekkoani laadukkaaksi eikä sillä täällä mitään merkitystä olekaan. Suurimman virheen olisin tehnyt laittamalla kauluspaidan ja jakkupuvun. Sillä outfitilla ei täällä lohkea kuin ihmetteleviä katseita.

Työvaategarderoobiin uudistamisella ei siis ollut hätää, sillä perushallinnonhenkilö pukeutuu lindex/hm/kappahl tweed-hame/samettihousut, kauluspaita/trikoopaita neuletakilla. Brändeillä ei täällä pelata, se on se substanssiosaaminen, jolla ohitetaan trendit. Vain olennainen on tärkeää. Konsultit eivät täällä pärjäisi.

Perushallinnonihminen on myös vaatetuksen lisäksi vähän sellainen nörttinössykkä. Koko työporukka on kaikinpuolin mukava ja kova nauramaan kahvihuoneessa. Työajan ulkopuolella ei tunneta.

Minä.Viihdyn.Täällä.