lauantai 30. kesäkuuta 2012

Mulle, mulle, mulle, mulle!

No mitä? No alennusmyyntiä tietysti. Olen maltillisella linjalla (olen olen!), sillä ne isoimmat alet ovat vielä silmiemme edessä. Tietysti ei kokoja ole jäljellä mitään, mutta ne isot prosentit ovat kokemukseni mukaan joka tapauksessa vasta parin viikon päästä. No mitä sieltä alesta sitten? Tytöille olen iät ajat, kesät talvet jiiänee haaveillut Miniaturen anorakeista. Kaikki tuntuvat ostavan näitä, mutta minä en ole vielä koskaan näitä hankkinut. Hankinko nyt, jää nähtäväksi. Camperit taas ovat muuten vaan tosi ihania kenkiä, niin äitillekin. Ja isille.




fi.babyshop.com








camper.com

punavuorenpeikko.fi






fi.babyshop.com



















No jos tytöille takkeja haaveilis, niin varmaan jotain ihan pientä alesta mullekin sit vaan. Esmes tämmöisiä.
 

shop.tigerofsweden.com/
shop.bymalenebirger.com/
duetto.fi







swedishhasbeens.com/

Näitä voisi ihan vaan pitää silmällä, jos joku jättimäinen alerosentti iskisi näihin. Alennusmyyntien koko ydinhän on se, että tekee löytöjä. Minun ristinä on aina ollut se, lähden alennusmyynteihin, mutta mikään ei ole alessa, mitä kannan kotiin. Nyt paree olla, nimittäin eletään vihonviimisiä päiviä näissä palkatuissa hommissa a.k.a äitiyshommissa (en suostu käyttämään termiä -lomalla tässä yhteydessä), joten nyt - jos koskaan, on tehtävä niitä löytöjä, kuten vaikka duunipaikka just nämä edellä mainitut.

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Sarjassamme ihania löytöjä - Kauppa 21


On pitänyt mainostaa tätä ihanuutta jo monta monituista kertaa, mutta nyt jos koskaan on sopiva aika, kun liikkeen verkkokauppakin on uudistunut. Moni vähintäänkin hurauttaa Varkauden ohi matkallaan, mutta jos olet lähistöllä, en voi kuin suositella poikkeamaan. Veikkaanpa, että ulos et pääse ilman ostoksia. Jos et ole lähistöllä, niin sitten tuolta verkkokaupastakin saa kivoja juttuja.




Liikkeessä on erilaisia kankaita, nauhoja, keittiöpyyhkeitä, tyynyliinoja, astioita, koukkuja, valokuvakehyksiä, pienempiä ja isompia tavaroita. Lapsille on mm. hauskoja, värikkäitä puuleluja, kuten meille viime kerralla kotiutunut hyppynaru, jolla neljävuotias yrittää innokkaasti hypätä, ja jota äiti ja iskä saisivat pyörittää olkkarissa - mielellään kaiket illat. Täältä on ostettu myös ihkuja soittimia ja palapelejä. jotka ovat joskus löytäneet tiensä jollekin lahjaksi. 




Jos osaisin askarrella - eikun optimisti-Olga muotoilee uudestaan, jos minulla olisi aikaa, varmaankin alkaisin väkertämään Tilda-juttuja. Koska minulla ei ole taitoa aikaa, saatan ihailla vaikka valmiita Mailegin ja Greengaten juttuja.

Itse löysin jokunen vuosi sitten parvekkeelle aivan ihanan kukkalaatikon ja tänä kesänä meille kotiutui toinen puulaatikko samaa tarkoitusta varten. Nyt pikkuruisena haasteena on pitää niitä kukkia niissä lootissa elävinä. Just mietinkin miten tuota petuniaa hoidetaan.. Huoletonta viheltelyä.








Joka tapauksessa tämä kauppa on todellinen pikkukaupungin helmi, jota mielelläni peukutan ja jotain taikaa näissä kukkalaatikoissa takuulla on, kun on meitin parvekkeella näin upeita kukkia (tuo petunia on eilen ostettu - köhköh)!
  

torstai 28. kesäkuuta 2012

Yksinkertaista, dear Watson

kuva: fruugo.com

Kotona day II. Ihan täyttä hevelettiä jälleen kerran. Olin aamulla säntäämässä Lastenpuoti Lauretten loppuunmyyntiin*, kun minut pysäytettiin ja huomautettiin, että top tykkänään, rätti kouraan ja vasta sitten tilit tyhjäksi. Minulla kiehautti siihen malliin, että jotkut uhmaikäisen itkupotkuraivarit olisivat jääneet niin toiseksi. Ei pitkään aikaan olekaan otatellut samalla tavalla. Ihan järkyttävää, kun piti jäädä siivoomaan. Buu-huu. En kyllä ymmärrä miksi aluperin jäin, mutta päivähän oli pilalla jo pelkästä vihjauksesta. Aloin vääntämään jotain typerää lihapullaa dramaattisin liikkein, kun en raivoltani kyennyt tarttumaan mihinkään muuhun. Sinänsä hyvä, tulipahan tehtyä lounaspullat, koska ne olisi saattaneet jäädä päivällisaikaan rauhallisimmissa tunnelmissa (lue: kokonaan tekemättä). Siivosin lihapullien pyörityksen jälkeen myös koko huoneuston, parvekkeen ja vessan, perkele.

Tulipa taas sellainen fiilis, että mistä tuokin raivo oikein nousi. Minä tykkään, että on siistiä, mutta mieluiten siten, että joku muu on siivonnut. Well, who wouldn't, mutta minä oikesti tarkoitan tätä. Koska tämä vaihtoehto on harvinaista herkkua, täytyy siivouskipinän lähteä minusta itsestäni. Enkä halua, että Mies on silloin lähistöllä, kun alan toteuttaa tätä kutsumusta. Mies voi olla mieluusti lastenhuoneessa pitelemässä kiinni muuta siivousapua, mutta en kestä, jos siinä ollaan Miehen kanssa touhuamassa vieri vieressä samaa asiaa. Biatch (tiedetään).

Oivalsin tänään, että emme ole äyskäröineet toisillemme enkä minäkään ole tuntenut mitään epämiellytttäviä tuntemuksia ollessamme lomalla toisten nurkissa, kuten kälyni minulle alleviivasi. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että minun ei ole tarvinnut siivota. Niin yksinkertaista. Heti, kun tähän huusholliin astui sisään, iski migreeni ja tänään piti alkaa heti aamusta toteuttamaan jotain, joka ei ole varsinaisesti omalla mukavuusalueellani päinkään. 

Jotta ihana, iloinen, mukava, miellyttävä, lempeä ja erityisesti kaunis minäni jatkaa olemassaoloaan ilman häiriötiloja - meille on hankittava siivooja. Ei ole muuta vastausta.



*) Tiedoksi Gantin, Ralph Laurenin, Burberryn, Tartine et Chocolaten kamuille loppuunmyynnissä -50%, mutta ei siellä ollut mitään meidän kokoja eikä ne ehkä muutenkaan olleet ihan tämän päivän moodiin sopivia rimpsuja.) Pyörittelin ihania Shepherdsin karvakenkiä ysikuiselle, kunnes äly käväisi päässä ja tajusin, että tuo vauva juoksee ensi talvena eikä tämmöisiä kusiluistimia enää tarvita, vaikkakin olivat tosi ihanat.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Horrordorcus

kuva: http://thejoyofnesting.blogspot.fi/2011_07_01_archive.html

Täällä aletaan vähitellen palaamaan elon puolelle. Hyppäsimme tänään junaan heti aamuseiskan jälkeen (jep!) eikä yhtään vähempää kuin leikkivaunuun ja valmiina matkamaan viisi tuntia (jep!). Minä aina sitä ihmettelen jossain vaiheessa matkaa, jos paikat ovat yläkerrassa siellä leikkivaunussa, että mitä pentelettä. Se huuto on ihan järkkyä. Turha todellakaan kaivaa sitä Gloriaa esille. Tilaisuutta ei tule edes silmäilyyn.

Tänään matka alkoi ihan mallikkaasti. Anoppi vuodatti vuolaita kyyneleitä asemalla ja vakuutti ikävää, kaasutti sitten hetkeä myöhemmin leveä hymy naamalla takaisin mummolaan, luultavimminkin onnellisena nukkumaan, kun passaamisen sai vihdoin lopettaa. Tytöt olivat jaksaneet tosi hyvin herätä aikaisin eikä kukaan jaksanut protestoida mistään. Hyvä. 

Sitten hyppäsi eräs perhe kyytiin ja se äiti oli varmaan noussut väärillä jaloilla punkastaan, sillä kyllä oli isä-Terolla kestämistä. Sen äitin äänikin oli niin kimakka, että ei ollut epäilystäkään, että kiristeli jostain - tiukasti. No arvatkaa vaan mitä niille oli tapahtunut! Heti, kun he istuivat paikoilleen, perheen äiti vastasi puhelimeen ja karjaisi pian: VOIHAN PASKAT! Meinasin mulkaista paheksuvasti - oltiinhan sentään leikkivaunussa, mutta neljävuotias oli jo liukumassa kolmattasadatta mäkeään, niin en jaksanut nipottaa. Kohta kuuluu värisevällä äänellä: TERO, MEILLÄ EI OLE KOTIAVAIMIA, NE ON SIELLÄ PÖYDÄLLÄ. Tero oli hiljaa. Se äiti puhisi ja huokaili ja sadatteli. No onhan se tuommoinen tietysti kamalaa. Se äiti soitteli sinne ja tänne - ilmeisesti kavereilleen, kohta tokaisi yllättäen Terolle, että minusta tämä asia ei kuulu minun hoidettavaksi, joten hoidappa sinä ne avaimet. Täh? Ihan tosta vaan. Kohta kuului taas TERO, NYT SE PAINELEE NOITA NAPPEJA, IHAN KAIKKIA NAPPEJA! Niiden lapsi katsoi jotain Palomies Samia läppäriltä ja se äiti katsoi asiakseen huudella taas tiukasti Terolle, joka istui muuten ihan toisella puolella sitä vaunua. Wonder why. Arvatkaa säälittikö minua se Tero. Se äiti oli niin huonona sille. Olen tässä mietiskellyt miten he pääsivät kotiinsa ja miten pian he saavat avaimensa takaisin. Tero lähtee takuulla pitkälle lenkille, kunhan ei tarvitse enää päivystää kotona. Se on nimittäin epäilemättä Tero, joka joutuu jäämään kotiin vahtiin, kun se äiti käy asioilla.

Yhdellä toisella äitillä oli vain yksi kortti, jota se pelasi, mutta se toimi. Lapsi oli noin kaksivuotias, joka tuli milloin mitenkin päin sieltä liukumäestä ja yleensä toisten päälle. Äiti huusi JEREMIAS! MEETKÖ RATTAISIIN? Ja Jeremias hetken aikaan kauhua silmissään jaksoi odottaa vuoroaan, kunnes kohta uhkaus pääsi unohtumaan - eikä aikaakaan, kun kuului taas topakasti JEREMIAS! MEETKÖ RATTAISIIN? Hulvatonta! Aivan klasikkokamaa!

Jossain vaiheessa leikkivaunun valtasi kamala katku ja olimme varmoja, että juna on tulessa. Pian kuuluikin, että veturissa on teknisiä ongelmia. Pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa eikä oltu kuin kymppiminsaa myöhässä. Kotiin tultuamme ihmeen kaupalla kaaduimme sänkyyn koko sakki ja arvatkaa! Minäkin ihan   N U  K U I N ! Sellaiset parin tunnin päikkärit tuli vetäistyä. Ihan tosta vaan. No siitäpä seurasi ihan järkyttävä migreeni, jota sain parannella petissä koko illan. Mahtavuutta sinänsä, mutta se migreeni on niin järkkyä, että mieluummin valvoisin, kuin makaisin ja potisin. Viime yö meni ihan normisti valvoen, mutta kyllä klo 3.20 ajattelin, että ei-oo-järkeä, kun kaikki muut nukkuivat, mutta minä saalistin yhtä itikkaa, jota en saanut kiinni. Jatkoin tätä vartti myöhemmin, jolloin jo ysikuu oli herännyt jälleen syömään. Jes! 
 
P.S. Meillä muuten aloitetaan nyt unikoulu. Piste.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Fat Farm

proitnews.com

Lomailumme maaseudulla pellon laidalla alkaa olla lopuillaan. Ne yrjötaudin esiin nostattamat vatsalihakset ovat iloisesti kadonneet pannarin, sämpylöiden, pullan, suklaan, makkaran, rieskan - you name it missä muussa vaan on paljon valkoista jauhoa - alle ja voi taas alkaa puhista, miten tämän saakutan vyölaukun saa taiottua piiloon. Anoppilassa nimittäin syödään ihan koko ajan. Juuri, kun on lautanen tyhjennetty, kahvit tulille ja kääretorttua leukoihin - turha kieltäytyä, kun sinäkin oot vaan sellainen sirpukka. Well, not for long. 

Tämä muutaman päivän all inclusive tarkoittaa sitä, että nytkin pitää vetää suklaata, koska alkaa jo hiukoa - onhan iltapalasta jo puolisen tuntia. Parasta olisi vain nukkua, mutta nukkumista harrastaa täällä vain Mies ja appiukko. Siihen anoppi nyökkäilee hyväksyvästi, että kyllä meidän pojan pitää saada levätä, kun hän on aina nukkunut tosi paljon. Lapsenakin. Tietysti. Jos äiti haluaisi vähän torkahtaa, niin se ehdottomasti vaatisi sen, että anopin täytyisi lähteä vakavaa eroahdistusta potevan ysikuisen kanssa jonnekin pelottavien tätien luokse eikä mitenkään voisi pysyä ihan vaan tässä lähistöllä. 

Miksi kaikki pitää tehdä niin vaikeasti? En suostu. Pitäkää unenne*) perhana. Ei sitä olla nukuttu tähänkään asti, niin miksi nytkään, saamari. Sitä paitsi jos erehtyisin nukkumaan jotain lepounta, siitä en hevillä nousisi, sillä vaatimattomasti noin yhdeksän kuukauden saatavat on alla. Parasta vaan pysyä tikkana. Milloinkahan olen viimeksi nähnyt unta? Mies ja anoppi hirnuivat tänään, kun olivat nähneet unta Kreikasta. Molemmat. Ja viime yönä. Voitteko kuvitella? Ai että miten on hauskaa. Ihan pissit lirahtaa kohti, kun on niin hulvatonta. S-tana-tu.

Nyt sitä taas jo kammareissa kuorsataan - missähän ne äiti ja poika seikkailevat ensi yönä sillä aikaa, kun minä heräilen - veikkaanpa noin viitisentoista kertaa - antamaan maitoa pienelle ihanalle. Sen minä takuulla kuulen huomenna, sitten kun ovat malttaneet herätä. 


*) tai uneni - tai ihan mitkä vaan tässä tapauksessa!

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Älyä luuriin

Kochoing!

Nyt on tehty ISO päätös. Voivottelin siskolleni, miten nuorempana sitä ihmetteli, miten joku voi olla niin out jostain digikamerasta eikä ikinä uskonut joutuvansa samaan jamaan, vaan tässä sitä ollaan ja lista näistä out kohdista on pitkä.

Jos siinä kohtaa oikeasti meinaa hermo mennä (hermo ei mene koskaan leikisti), kun ei saa Miehen puhelinta auki soittaakseen sillä omaansa, jotta paikallistaisi, minkä lelukorin uumenissa se on piilossa - on aika tehdä jotain. Enkä nyt tarkoita soittoäänen muuttamista piippaukselta kuuluvammaksi, vaan

minä aion vihdoinkin hankkia ä l y p u h e l i m e n.

Vaan minkälaisen?





Kuvat: samsung.com, apple.com, nokia.com, htc.com

Kaivelin muutaman vaihtoehdon, jotka pääsevät tarkempaan tutkimukseen. Riippuu siis täysin aivan luurin mummo appseista, mikä kaunotar meille kotiutuu. Eikä tässä muuten ihan metsässä olla, kun on tuo älyluurilingokin jo ihan hallussa. Ei vaan oikeesti kyllä ollaan ja ihan eksyksissä. Minun täytyy mennä älypuhelinkurssille tuon hankinnan jälkeen tai alan pitää blogissani älypuhelinkoulutusta toisille mummoille. Tai sitten on vain valittava se yksinkertaisin versio, joka tuskin on sekään liian yksinkertainen allekirjoittaneelle, koska en halua mitään kuusivuotiaan ensipuhelinta, vaan siksi, että olen sattunut putoamaan tästä kyydistä. Minulla on vakaa aikomus kammeta takaisin tähän kyytiin ja minulla on - vastoin kaikkia odotuksia - tiettyjä kriteerejä, joita tulevalta puhelimeltani vaadin.

Ymmärtääkseni kaikissa älypuhelimessa akku täytyy ladata joka yö, muuten se ei riitä. Eli tämä ei ole kriteeri. Käyttöjärjestelmäpä on ja sitä sopisi vähän pohtia. Kuvan laatu on tärkeä, sillä mäkin haluan niitä instagram kuvia. Kröhöhöhöm, mitäs sanotte? Nää tähän ihan alkuun tosta vaan. Ei täällä ollakaan ihan eilisen teeren mummoja. Taisin yllättää jopa itseni.

Kertauksena vielä: Siis ne tärkeimmät kriteerit ovat makea ulkonäkö (kaunis, upea, ihana), yksinkertaisuus ja makea ulkonäkö vai joko se tuli? Ei haittaa myöskään, jos sillä saa pelastettua tukalat tilanteet lasten kanssa näyttämällä yleareenalta pikkukakkosta tai antamalla äidin lapsen pelata Angry Birdsia.

Onko teillä älyluurit? Mikä luuri, mistä ostit ja oliko muita värejä? Ei vaan, mielelläni kuulisin ihan oikeasti kommentteja mitä kannattaa miettiä tässä kohtaa ennen telefoonin kotiuttamista tai ylipäätään ihan mitä kommentteja vaan. Minkä näistä puhelimista ottaisit (tää ei oo arvonta)? Niin ja turha naputella, että ei kannata vain sitä puhelimen ulkonäköä pohtia, vaan ihan muita ominaisuuksia. Voi mennä noine kommentteineen jonnekin mikropitin palstoille. Me wants beauty and fashion in mi phone!

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Yötön yö

panoramio.com


Juhannusaatto. On. Ohi. Päätä särkee. Yö on valvottu.

Melko tavallinen juhannuskuvio, mutta meillä valvominen ja päänsärky ei suoranaisesti johdu juhlimisesta, vaan valvomisesta. Valvominen johtuu kasikuisen levottomista unista ja Miehestä. Voi että minua otti päähän. Niin paljon, että kävin kerran vähän kankkuun monottamassa sikeässä juhannusunessa (ymmärrä tämä miten haluat) kuorsaavaa Miestä.

Olemme anoppilassa siis. Me tytöt nukumme parisängyssä ja Mies patjalla lattialla toisella puolella minua. Matkalaukkumme oli sängyn vieressä ja viskelin yöllä Miestä kohti lähestulkoon koko matkalaukun sisällön, koska en yltänyt tökkäämään lempeästi kyynärpäällä, enkä saattanut karjaista, että  LOPETA KUORSAAMINEN, koska olin juuri saanut kasikuisen takaisin uneen. Vihaan niin tällaisia öitä. Lapselle ei voi olla vihainen, jos kun yöllä herätään, mutta Miehelle voi. Etenkin kun kyseessä oli juhannusuni. Neljävuotiaskin totesi juuri kammarissa haistavan deodorantti. Hmmm. Voihan se siltäkin haista.

Meidän aatto sujui muilta osin suorastaan ihanasti. Tapasimme ex-tempore ystäviä ja vietimme koko päivän heidän kanssaan grillaten ja höpötellen lasten leikkiessä keskenään. Kävin tekemässä mummolassa salaatin ja kasikuisen sekä paistettavien halloumien vaatiessa samaan aikaa huomioni, en ehtinyt laitella salaatin tekemisestä aiheutunutta sekasortoa järjestykseen. Arvelin tulevani naapurista siivoamaan ennen kuin anoppi saapuu kotiinsa. Väärin meni. Kun saavuimme ystäviltä, paikat oli laitettu niiiiin siistiksi ja ojennukseen, että viesti meni kyllä perille. Anoppi 1 - Miniä 0. Apua, että hävetti. Pitikin aamulla hetki mietiskellä sängyssä, että millä sanoilla anteeksipyynnön aloitan. Anoppihan heti, että no mikäs sotku se edes oli. Vähän oli paperisilppua pöydällä. Ai peeveli, neljävuotias silppusi saksilla jonkun sanomalehden tuhanteen suikaleeseen. Sen unohdinkin.

Tästä on hyvä jatkaa. Milloinkahan niitä junia lähti takas etelään?

torstai 21. kesäkuuta 2012

White stripes


Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan... ja vähän raitoja!

Siinä rajoilla


Ja niin meillä yrjö lentää, sylillisen tahtoisin kerrallaan...


P.S. Viiden tunnin junareissu alkaa klo 16.12. 
Hahhahhah, ihan tikahdun nauruun!



keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Myslituomio


Sain jokin aika sitten kotiini myslilähetyksen, josta kirjoitinkin jo aiemmin*). Pohdin miksi sain Buzzadorilta testattavaksi terveellistä mysliä enkä jotain suklaata, vaan enpä tuolloin tiennyt mitä kirjoitin. Yksi pakkauksista nimittäin oli nimeltään Suklaataivas ja tästäpä tulikin suosikkini - yllätys? En ole ostanut suklaalevyä pariin päivään, vaan olen kauhonut Suklaataivas-myslejä naamani hyvillä mielin, sillä tuoteseloste kertoo näiden olevan rapeaa täysjyvää, viettelevää suklaata ja sisältävän vain vähän rasvaa. Mikä parasta näitä voi ohjeen mukaan nauttia hyvällä omallatunnolla. Ei minulla tosin ole omatunto-ongelmia perussuklaankaan kanssa, mutta kyllähän tämmöinen ohjeistus passaa. Suklaataivaassa on ihan oikeita suklaahippuja joukossa. Ne ovat hippuja, mutta kyllä niitä kouralliseen tulee ihan kivasti. Fitness Mysli on muuten semmoisille, jotka haluavat pitää huolta linjoistaan, vaikka tarvitsisivatkin suklaata elääkseen, kuten allekirjoittanut. Neljävuotias innostui vain ja ainoastaan Suklaataivaasta (blokkaili suklaat parempiin suihin).

Ihan sellaisenaankin.

Mmmm.. suklaata..



Aloitin maistelut Paratiisin hedelmillä, joka oli mielestäni sitä perusmysliä, joka oli hyvänmakuista eikä mitenkään yllättävää. Paitsi se oli yllättävää, että syödessäni lueskelin paketin kyljestä mitähän vatsani juuri vetää, kun tajusin, että myslissä oli omenaa, jolle olen allerginen. Söin kuitenkin myslit jugurtin kera loppuun eikä tapahtunut mitään eli näitä myslejä voin syödä allergiasta huolimatta. Omena on kuivattua. Mies ja testiryhmät ovat pitäneet tästä mausta eniten ja tätä makua olikin maistelupaketteja toisille jaettavaksi.


Aamupalaksi...

Iltapalaksi...

Paratiisin Hedelmissä ja Pähkinäpyörteessä on Sydänmerkki-symboli, joka tarkoittaa sitä, että mysli on ravintoarvoiltaan parempi vaihtoehto rasvan ja suolan osalta. Tuntuu jotenkin oudolta, että näinkin makea mysli olisi mitenkään terveellistä, mutta onhan sen oltava kun niin sanotaan. Testiryhmässä mutistiin tästä samasta, että kylläpä on makeaa ja ei voi olla terveellistä, mutta minä vakuutin heidät kyllä. Se on tietysti niin suhteellista. Toiset lukee niitä ravintosisältöjä suurennuslasilla, toiset markkinointitekstejä. Oh well. Mysli on joka tapauksessa täyttävää eikä sitä tarvitse syödä hirveitä määriä, joka minulta kyllä onnistuisi. Joka haukulla tulee kalsiumia, rautaa, vitamiineja ja kuitua vaikka muille jakaa.


Myslit kaivettiin laukusta myös ystävien aamiaispöydässä.


Pähkinäpyörre ei ollut varsinainen hitti tässä perheessä, vaikka pähkinöitä syödäänkin. Vahva pähkinäntuoksu jo määritteli, että mieluummin otan Suklaataivasta, koska sitä oli saatavilla. Pähkinäpyörteessä on erilaisia pähkinöitä ja kenties hasselpähkinä oli se liian iso pähkinä purtavakseni ts. sen tuoksu oli liian voimakas makuuni. Ilman tätä olisin varmaan survonut näitäkin suuhuni hymyssä suin. Näin tulen varmasti tekemäänkin, kunhan Suklaataivas loppuu. 

Meillä myslejä syötiin pääasiassa jugurtin ja jäätelön kanssa. Toimii aina eikä kaipaa turhaa kikkailua. Aion kuitenkin jatkossa kokeilla mysliä myös rahkan kanssa ja Suklaataivasta ja/tai Pähkinäpyörrettä juustokakun pohjassa. Tuorepuuron voisi joskus tekaista jääkaappiin aamua odottamaan eli sotkea mysliä maustamattoman jugurtin joukkoon. Neljävuotias sekoitti aamulla kuppoon Suklaataivasta, maissihiutaleita ja vettä. Aamiaista äitille ja iskälle. Nam. Mysliä voi siis nauttia monin eri tavoin.
 
Fitness myslit ovat siis hyvää kuitua ja täysjyvää sekä vähäsokerisia**) ja vähärasvaisia***). Kyllä me ollaan terveellistä porukkaa nyt, kun on vaan näitä vedetty. Ja tullaan muuten vielä vetelemään melkoisen kauan ennen kuin kaikki tämä mysli on syöty. Eikä ole sittenkään hätää, kun kaupasta saadaan aina lisää. On nimittäin melkoinen mysliaddiktio kehitetty siihen mennessä.






*) Klikkaa linkistä, jos sinäkin haluat testata esim. autoa, kodinkoneita, leluja - niin tai mysliä..

**) Ravintosisältöfriikit ovat kiinnostuneita tästä tiedosta:
Hiilihydraatit 100 g:ssa
Pähkinäpyörre: 64,8 g, joista sokereita 7,9 g
Paratiisin Hedelmät: 69,2 g, joista sokereita 13,1 g
Suklaataivas: 66,9 g, joista sokereita 17,2 g

***) 
Rasva 100 g:ssa
Pähkinäpyörre: 7,8 g, joista tyydyttyneet rasvahapot 1,4 g
Paratiisin Hedelmät: 4,4 g, joista tyydyttyneet rasvahapot 0,7 g
Suklaataivas: 7,5 g, joista tyydyttyneet rasvahapot 3,8 g

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Päivän naurut


Mies on heittäytynyt vitsikkääksi. Julkaisi tuon FB-sivuillaan. Alkoi heti eilen komentelemaan, että nyt ette sotke, kun hän on jälleen saanut paikat kuntoon ja vähänkö on huumorintajuton, kun vaan pikkusen on koti nyt huller och buller.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Veeärrälle peeärrää

Sohvan nurkasta kukvel!

Sitä ollaan taas piipahtamassa täällä huoneistossa, jota kodiksikin kutsutaan. Raiteilla on taitettu reilun viikon sisällä vaatimattomasti jotain 1640 km. Jos lasketaan lakkiaisjuhlat, niin tuohon lisää 650 kilsaa. Ei tunnu missään. Senpä tähden juhannustakin vastaanotetaan jossain jumalattoman matkan päässä (vain 412 km suuntaansa) - mitäpä ei anopin eteen*) ja matka taittuu VR:n kyyditsemänä. Tietysti. 

Junat ovat kulkeneet ajallaan**), junanvaihdot ovat sujuneet mallikkaasti. Kiitos tästä kuuluu minulle. Ehdottomasti. Olen jo sen verran pro, että tiedän missä kohtaa täytyy alkaa pukemaan lapsia ja haalimaan kamat kasaan. Amatöörit tekevät sen virheen, että he pukevat lapsensa aivan liian aikaisin ja menevät seisomaan ulko-oven eteen. Siellä sitä sitten hiessä huudetaan - niin lapset kuin äitit. Aijai. Big mistake. Sen sijaan meikäläisen crew liikkuu siten, että mukelot survotaan kärryihin juuri sillä sekunnilla, kun ovet aukeaa ja pääsemme lipumaan Intercityn ovista mahdollisimman tyynenä ulos. Aina se tyyneys ei onnistu, mutta yleensä raivoava yksilö on seurueemme pienin.



Veturissa neljävuotias

Leikkivaunu on Intercityn ässä, vaikkakin myös Penassa (pendolino teille uusille) meidän lapset viihtyvät. Leikkivaunussa ei jaksa olla neljää tuntia (KUKAAN), joten välillä seikkaillaan ravintolavaunuun tai muuten vaan omille paikoille, jotka muuten ovat muualla kuin leikkivaunussa - kuitenkin samassa vaunussa rattaiden lokaatiosta johtuen. 

Ravintolavaunuun mennessä neljävuotias kokee kauhun sekä onnen hetkiä, kun sinne täytyy mennä ovesta, joka on ihan järkyn painava avata yhdellä kädellä vauva sylissä ja sitten täytyy vielä odottaa siinä korvia huumaavassa metelissä, että ravintolavaunun ovi aukeaa - se sentään napista. Ne ovat jännät sekunnit. Meille kaikille.

Olen niin ikävä ihminen, että jos saan toisen lapsistani nukahtamaan ja toisen kiipeilemään liukumäessä, niin mielelläni sitten selaan sitä toiveikkaana ostettua lehteä enkä jututa toisten lapsia. Jututan, jos on pakko, mutta lukisin sitä OMAA LEHTEÄ, jos saisin valita. Vaihdoin tänään kasikuisen jättikakkavaippaa (näitä tulee junassa yleensä kolme (3), kun muutoin kotona yksi (1) tai nolla (0)) ja eräs tosi reipas tyttö halusi ehdottomasti olla hommassa vähän apuna ja homman valmistuttua jäädä vielä kertoilemaan mummonsa huonosta lonkasta. Peevelin mummo ei jaksanut keinussa antaa tarpeeksi kovia vauhteja. Pahoittelin tapahtunutta ja kehotin ottamaan junan liukumäessä ne kovat vauhdit, kun siellä on minun omakin tyttö. Menkääpäs leikkimään yhdessä -hätistely-yritystä tehdessäni huomasin, että tytön äiti lueskeli lokoisasti KIRJAA. Taitava.


Liukumäki. Tässä yleensä pitää jonkun olla koko ajan kapuamassa tuota mäkeä ylöspäin. Siitä seuraa huutoa ja nahistelua. Kiinnostaa? No ei. Niin kauan kun ei ole verta näkyvissä, niin minä en nouse penkistä.






Kasikuinen hoitaa leikkivaunun taustamusiikin.


Konduktöörit alkavat olla tuttuja jo etunimeltä - sen verran ristiin rastiin tätä maata on kuljettu. No-eivätkä-oikeasti-ole. Konduktöörit saavat erityismaininnan, sillä esim. tänään ostin viime hetkellä lipun junamaatista (huom! VR-lingo) ja sain pelkät liput ilman paikkoja. Eipä tunnu missään. Astelin tottuneesti kolmosvaunuun, asetin rattaat paikoilleen ja istahdin pyörätuolipaikoille, joille ei lippuja myydä. Sanoin herra konduktöörille asiasta ja totesin vähän surkeasti, että me sitten siirrytään muualle, johon hän totesi tiukasti, ettei se sovi. Kyllä se on niin, ettei pienten lasten kanssa noin vain siirrytä (siirrytään oikeesti, mutta en lähtenyt väittelemään). Minäpä soitan lipputoimistoon ja järjestetääs ne paikat teille. Ja näin kävi. Kiitos herra konduktööri. 

Taajamajunissa rattaat pitää nostaa erikseen tavaravaunuun (iih - miten nostalgista) ja tämä on myös tapahtunut aina tosi hienosti, kiitos vaan taas konduktöörit. Taajamajunissa plussaa ovat myös ihanat plyyshiset nojatuolit ja aukaistavat ikkunat.***) Oi niitä aikoja, kun raiteilla kulki vain nämä siniset söpöläiset.


Kuva-arvoitus


Tärkein meinasi unohtua. Molemmat lapset saavat joka kerta omat lippunsa. Pienempi sai viimeksi konduktöörin mukaan jonkun lippuharvinaisuuden ****), jonka sittemmin pisteli huomaamattani parempiin suihin, joten en ehtinyt soittaa Denzelille minkähän arvoisesta biljetistä olisi ollut kyse. Jospa sama lippu liikkuisi vielä juhannusjunassa, niin olisin (enkä olisi) tarkempi.




*) Ite anoppi juhlii jossain ihan muualla. Kyllä se on viisas nainen, ei ole turhaan kouluja käyty.

**) ei ole ollut lehtiä raiteilla tai hankia esteenä.

***) Huokaisin helpotuksesta viime viikolla superhellepäivänä, kun olimme juuri vaihtaneet taajamajunaan ja tempaisin ikkunan auki hengittääkseni raitista ilmaa, kunnes joku tuhatvuotias (ihan oikeasti) tuli ja käski ikkunat kiinni, kun hänen nenäänsä haisee pakokaasu. Jäin sanattomaksi ja laitoin kiltisti sen ikkunan kiinni. Mitäpä muuta.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Ulkoilustrategia

Päivän asu
kuva: blog.modernmechanix.com


Ihana kesä ja ihanat lapset - kaikki nämä neljä (4) - mitäpä muutakaan!

Ulkona on aivan ihana ilma ja lapset odottavat maltamattomana pääsyä telomaan itsensä trampoliinille. Eikun iloisesti pomppimaan, korjaan. Sitä ennen tarvitaan joitakin toimenpiteitä, kuinka selviytyä tsiljardista itikasta. Nämähän minä olinkin iloisesti unohtanut. Trallalallalaa!

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Challenge yourself

kuva: thestepfordwife.com.au

Terve!

Onko montakin yötä, kun oltiin samoissa tunnelmissa. Ei ole. Ihan harjoituksen kannalta ja muuten vaan, laukut odottavat jälleen pakkaajaansa. Minusta tulee huomenna viiden (5) vuorokauden ajaksi neljän (4) lapsen äiti. Tai oikeammin jatkan tehtävässäni kahden äitinä ja kahden tätinä. Ukki ei ole matkassa tällä kertaa. Ihan naurattaa, kun saa taas haastaa itsensä äärirajoille ja sen yli! Tilannehan on niin hulvaton, että olen päättänytkin vain nauraa, jos alkaa yhtään kiristää. Nyt on korjauksena sanottava, että nämä tätin tytöt ovat jo sen verran viisaita, että eivät vaivaa aiheuta, mutta huoleni kohdistuukin näihin synnyttämiini yksilöihin. 

Ihan mielettömät fiilikset, kun kasikuinen ei inahda kotonakaan sylistäni mihinkään ja jos vessassa käyn ilman, ettei lapsi ole sylissä, vaan roikkuu pelkästään jossain pohkeessa, niin seuraa ihan tajuton huuto. Sylistäkin heittäydytään selkä kaarelle, jos ei saa käteensä esim. puhelintani, joka ei enää kunnolla kuulu, kun se on imeskelty ihan paskaksi (BTW Nokia voi lähettää mulle semmosen Lumian, niin tiedän sitten minäkin mitä ne Angry Birdsit on). 

Neljävuotias luultavimminkin kaikessa mustavalkoisuudessaan jaksaa jänkätä serkkujen kanssa kyllä-ei-kyllä-ei-kylläpäs-eipäs-KYLLÄPÄS! -väittelyä loputtomiin, kunnes se kaivaa viimeisen kortin eli pienet nyrkit esille ja sitten äiti suuttuu. Meillä on tästä muksimisesta tiukat rajat ja limiitit eikä sitä sallita. Pikkuisen ottaa kipinää nykyään tuo neljävuotias.

Äiti ei ota kipinää. Mistään. Siinä luultavimmin käy niin, että tädin tytöt hoitaa kasikuisen ja neljävuotiaan, kun äiti lukee jotain uutta Gloriaa. Ahh! En malta odottaa. 

Sitä ennen pakaasit täyteen ja aamun aikaisimpaan junaan. Tietenkin. :)

  

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Pääasia

Oi minun päätäni! Tämän voisi tulkita monin eri tavoin, mutta nyt tavoista poiketen, seuraa hehkutusta enkä ole edes käynyt kallonkutistajalla kampaajalla. Eikä muuten ihan heti tarvitse mennäkään, kun minulle on valjennut semmoinenkin asia, että kun on nuo tukanlaittoaineet kunnossa, niin vautsi miten meikäläisenkin tupeen saa suorastaan kivannäköiseksi. Tarina kertoo seuraavaa:

Talvi oli ankara meidän perheelle. Neljävuotiaan iho tuli pahasti atooppiseksi ja yllätyksekseni (ja täysin pyytämättä) minun päänahkani alkoi pölistä. Siis ihan konkreettisesti. Kampaaja totesi keväällä, että minulla on tosi kuiva päänahka ja sitä on kutittanut välillä ihan kamalasti.

Hiusten vaalea raidoitus tietysti kuivattaa itse hiusta tosi paljon ja kun se kellertävä sävy ei ole tervetullut tähän päähän, niin hiustenpesurepertuaariin on kuulunut aina se hopeashampoo ja sitten jokin kosteuttavampi hoitoaine. Nyt kun päänahka kärsii, niin tarttee tehdä jotain.

Kuinkas ollakaan kokeilin ekaa kertaa elämässäni jotain hoitavaa shampoota ja törmäsin tähän Four Reasons Healing Shampooseen. Ilahduin jo kaupassa hauskasta disainista. Sehän se tietysti on se tärkein - hihi. Vaan mitä vielä! Tämähän toimii!


Healing Shampoo keskittyy just sinne hiuspohjaan ja korjaa siellä päänahassa mahdollisia tuhoja sekä ennaltaehkäisee niitä. No kappas! Shampoot kun hieroo tukkaan, niin kyllä virkistyy muutenkin. Tuoksu on raikas menthol. Viilentäisiköhän se myös päänahkaakin, kun on muuten niin ihmekamaa? Varmaan. Pää kutisee vähän vieläkin, mutta vasta juuri ennen seuraavaa pesua eikä päätä tarvitse raapia. Pesen hiukset yleensä joka toinen päivä - jollen jokainen, jos joku siellä oli jo kommentoimassa, että ne hiukset vois pestä useammin ennen kuin alkaa kutittamaan. Hih. Joka tapauksessa se järkky pölähtely on jäänyt nyt tosi vähälle. Tää saa propsit multa.

Kyselin KC Professionalilta kaveria tuolle shampoolöydölle ja opin myös, että kyseessä on kotimainen sarja, jossa käytetään tyyliin vain jotain rosmariinia tuuheutukseen, auringonkukkauutetta värin suojaksi, hedelmä- ja kasviuutteita ravitsemaan ja protskua vahvistamaan suomalaista hiuslajiketta. Ei oo ihme, että meitsinkin tukka on kaikkea muuta kuin päätä pitkin, kun näitä tuotteita nyt on käytetty parisen viikkoa. Se on se rosmariini kaiken takana! Varmasti.

No eiköhän sitä sitten tuttuun tapaan vähän innostuttu ja sain kokeiltavaksi muutamia tuotteita. Nämä kuivat raidoitetut oksat a.ka hiukset pehmentää ihaniksi pari kertaa viikossa rakennepaikkaava naamio - Repair Treatment. Tää nimittäin silottaa, selvittää ja pehmentää - latistamatta. Uu. Tää on hyvä.


No entäs se laittaminen? Sanon kampaajalla tosi coolisti aina, että laitetaanpa sellainen tukka, jota mä vähän vaan vahalla pörrötän ja se näyttää sit tosi hyvältä. No ei se ole mennyt ihan niin. Sitä paitsi vahakin on jo niin last season. Tai on se myös tää season, mut on myös ilmeisesti muitakin vaihtoehtoja. Olen nimittäin erittäin laiska väkertämään ja käkertämään, mutta suoristusrauta sentään löytyy. 

 

Pesun jälkeen on tapahtunut seuraavaa: olen supsutellut ryhtiä tyvikohottajalla (joojoo!), föönillä antanut lämmöt ja kuivattanut tukan rapeaksi (noei!) ja sitten kuuluu tupstupstups - pölyä päähän Dusterilla. Tää on sitä hiuspuuteria, jota on myös suihkutettavanakin, joka on yhtä hyvää. Tällä pelastaa sen rasvaisenkin tukan, jos on unohtunut pesu. Makuasia, sanoisin. Kaiken kruunuksi tujaus tai suhautus Shaperia. Ja jos oikein tarvitaan tukea, niin Super Shaperia. Mä en siitä vahasta eroon pääse, vaikka onkin tuo Duster ihan varteenotettava vaihtoehto eikä sitä voi litsata päähän niin helposti liikaa. Spider vaha on tuttua ja turvallista tälle mummolle ja täten pysyy muotoiluperheessäni.

Varmaan turhaa mainita, että tuoksu näissä on hmmm.. ihana! Ei yhtään hiuslakkamainen-henkeen-meni, vaan omppua, sitrusta, tuttifruttia! Vois suihkasta vaikka suuhun. Kokeilkaa te sitä! Kihkihhihi.

Näillä ihanuuksilla me looks fabulous, me likes, me ostaa seuraavaksi samojen tekijöiden mutsishampoota, ja toivoo löytävänsä myös sarjan t-paidan, koska tuo slogan sopii minulle täydellisesti.



kuvat: kcprofessional.fi





Kohteessa oltiin

kuva: desertvalleygifts.yolasite.com

Nyt on leiri kotiutunut ja voi kuinka meillä oli mukavaa. Matkahan sujui suurimmaksi osin miettien, miten huono olo voikaan olla, vaikka päällä ei ollutkaan mikään perinteinen vatsatauti. Eikä mikään muukaan mikä huonoa oloa voisi aiheuttaa. Vasta matkalla kotiin tunsin oloni jotakuinkin normaaliksi.*) Tietysti. 

Kaikesta huolimatta douze points menee erityisesti kasikuiselle. Apua miten hieno lapsi meillä on. Koko päivä Särkänniemessä eikä yhtään poikkipuolista äännettä. Myös neljävuotias saa erityisen kunniamaininnan. Neiti jaksoi koko reissun ajan olla iloisella mielellä, paitsi Särkänniemessä, kun äiti alkoi vähän kovistelemaan, että pitäskö nyt johonkin possujunaan mennä, äitikin tulee (pituusraja oli tosin 140cm, mutta olisin vaikka vähän koukistanut polvia mittalaitteessa). Koko perheellä oli tietenkin ne rannekkeet käsissä, mutta neljävuotias halusi yhtä karusellikäyntiä lukuunottamatta käydä niissä samoissa markettien euron laitteissa, jotka heiluvat eestaas minuutin kaks. Tietysti.

Olin äärimmäisen iloinen törmättyäni silhuetintekijään, sillä sellaista ei enää Lintsillä ole ollut vuosiin. Siskostani ja minusta on tehty samanlaiset ja ajattelin, että onpa ihana idea. Saimme sitten muistoksi molemmista tytöistämme kuvat, joissa näyttäisi olevan jotkut naapurin lapset. Silhuetit eivät ole pätkääkään meidän lasten näköiset! Ne ovat suorastaan hupaisat juuri sen takia. Onpahan hauska muisto!

Delfiininaario oli Särkänniemen parhain anti. Neljävuotias totesi napakasti, että nelivannehyppy oli ehdottomasti hienoin temppu. Wau. Muut napakympit olivat Eläinpuisto ja Angry Birds Land, josta puhuttiin taukoamatta jo viikkoja ennen tätä reissua. Ne kieputtimet olivat täysin sivuseikka.

Hattara kuului pakollisiin ostoksiin ja siitä neljävuotias maistoi yhden tupsun todetakseen sen maistuvan vähän oudolta. Äitiä ei tosin harmittanut, että hattara ei maistunut. Sokeriöverit iltajunassa eivät olisi olleet miun maun mukkaan muutenkaan.

Tavarat ovat jälleen hujan hajan ja pitkin ja poikin ympäri kotia. Ah, paluu arkeen on alkanut.


*) Niin siis siinä mittakaavassa mitä meikäläisen kohdalla voi odottaakaan. Hekoheko.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Boys n’ Girls


kuva: spinsucks.com

Kävimme tyttöjen kanssa moikkaamassa vanhoja (kihkihkih) ystäviä, joilla oli yhteensä neljä (4) kappaletta noin 2-4 -vuotiaita poikalapsia. Neljävuotiaamme tokaisi matkalla, että täällä haistaa pojille (angervopuskien kohdalla), kysyin miltäs ne pojat tuoksuu ja vastaus oli, että pojat haistaa rinkeliltä. Ihan hyvä. Odotin vastaukseksi jotain matoja tai ripulia.

Pojilla oli luonnollisesti jo omat sutinat päällä, kun saavuimme paikalle. Leikit jatkuivat lähes häiriintymättä pikamoikkausten jälkeenkin. Neljävuotias ei ollut moksiskaan, leluja riitti hänellekin.

Päivän mittaan neljävuotias ei päässyt tai ei varsinaisesti yrittänytkään päästä mukaan poikien leikkeihin, vaan viihtyi meidän aikuisten seurassa, omissa leikeissään tai kasikuisen kanssa. Sitä paitsi pojilla oli salainen kerho. Sinne ei ollut tytöillä asiaa. Got it. Nuorin pojista vajaa parivuotias tosin lipesi vähän väliä tästä kerhosta, koska hän oli kerrassaan ihastunut kasikuiseen. Voi ihanuutta.

Ulosmentyämme olin iloinen, kun neljävuotias houkutteli toista neljävuotiasta pelaamaan jalkapalloa. Poika ei ollut asiasta järin innostunut. Neljävuotias tokaisi, että mun äiti tulee sua kohta kutittamaan, jos et pelaa mun kanssa palloa. Poika vilkaisi epäuskoisesti suuntaani, eikä lähtenyt pelaamaan. Mulla ei ole minkäänlaista auktoriteettia. Ei edes kutitussellaista.

Kohta pihalla kuitenkin juostiin ja äidit myhäilivät tyytyväisinä. Niin ne vaan leikkivät vihdoinkin keskenään. Todellisuudessa pojat olivat päättäneet napata tytön ja ottaa hänet vangiksi. Neljävuotiaalle oli myös teroitettu, että pojat eivät vain tykkää tytöistä. Nothing personal. Minkäs sille sitten.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Ajantajuton

kuva: fionahiggins.com.au


Taas on juostu ja hätiköity ja panikoitu ja vietetty aurinkoisia hetkiä Pihlajasaaressa. Jotenkin tuo viimeinen asia ei sovi tuohon samaan lauseeseen, mutta kuvatkoon tätä kaaoottista olotilaa. Huomenna alkaa minikesälomareissu ja ollaanko ihan, että onpa ihanaa enkä malta odottaa. No ollaan ja ei olla. Ollaan sitten, kun istun VR:n kyydissä, mielellään ihan tyynenä Robertsin latte kourassa odottaen hauskaa viikonloppua enkä selkä märkänä kiroillen (mielessäni tietysti) ja miettien mitä kaikkea unohtui. Vielä on täällä tilanne päällä. Olkkarin lattialla on melkoinen kasa tyttöjen vaatteita ja jättisuuripakaasi. Hyvä alku. Kylppäristä seuraavaksi kolme nesessääriä, joista kahteen tulee meikit ja muut välineistöt, joilla tämä allekirjoittaneen figuuri kootaan (iso on se pussi), yhteen meikkipussiin tulee tyttöjen pinnit, panadolit ja pesuaineet. Sitten täytyy pakata hernekeittopurkit ja lihavalmisteet. Hehhe. Ei niitä oteta. Se on sit Rodokselle mennessä.

Kisaan jatkuvasti kellon kanssa. Se on inhottavaa. Kun kello on 12, seuraavan kerran kun katson, se on 15, vaikka tuntuu, että välissä on korkeintaan vartti. Siinä vaiheessa iskee ahdistus ja hiki hoitamattomista asioista ja kamala stressi siitä, että ME-EI-EHDITÄ!!! Mitä tekee Mies? Ei mitään, paitsi huutelee ja ihmettelee mitä oikein säädän. Olen yrittänyt selittää, että minä hoidan KAIKKI asiat. On helppo heittää kalsarit kassiin ja tennarit jalkaan ja huikata VALMIS. Ei ummarra, että kahden lapsen ja minun kaikki tavarat ja muut muistettavat asiat (unohdin ostaa sukkahousut) saavat minut ihan hulluuden partaalle. Me not likes. 

Sitten käy kuten kuvassa. En jaksa. Pakko istua. Olen tajunnut, että ihan turhaa sinne työpaikkahakemuksiin rustaa, että paineensietokyky on erinomainen. Sitä se ei ole, sitä ei nimittäin ole laisinkaan. Toiset äidit ylpeilevät multitasking-ominaisuuksilla. Minulla tekee tiukkaa saada yksikin asia tehtyä ilman suurta draamaa. Huokaus. Pitkä. Miten minä oon nykyään tämmöinen? Miksi en ole tehokas ja samalla rento, ihana tyyppi, joka vaan kuuntelee jotain ranskankielistä chansonia ja viheltelee?

Käyn välillä hakemassa lisää tavaroita olkkarin lattialle. Hyvä. Kyllä ne sinne veskaan nousee. Hengitän. On ihanaa lähteä moikkaamaan ystäviä. Aion pakata vaikka koko yön, mutta aamulla verenpaine ei nouse. 
 


keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Plenty of Muesli in da house

kuva: polemicandparadox.com

Terve,


saanko esittäytyä, minua saanee kutsua tällä erää nimellä Buzzador. Tai ei saa. Siitä tulee mieleen sellainen häräntappaja enkä kannusta moiseen. Liityin jo jonkin aikaa sitten tuohon buzzauskerhoon saadakseni lapsiparoilleni ilmaisia leluja, kuten Lego Friendsejä tai Sylvanian Families juttuja, joita toiset lapsiperheet tuntuvat saavan. Onko meille tullut näitä? Eipä ole. Sen sijaan keittiöni pursuaa nyt mysliä. Ei menny niinkuin siellä Hangossa vai missä se oli. Onneksi keittiössäni on Fitness Mysliä, joka herättää kysymyksen, miksi juuri minulle lähetettiin Fitness Mysliä eikä esim. suklaata.

Taidanpa organisoida pian jotkut myslijuhlat.*) Haluaako joku tulla? ;) 


kuva: buzzador.com




*) Hei kuka ottaa lisää... mysliä? Ei kun näitä me viedään tuliaisiksi viikonloppuna ja maistellaan iltapalaksi ja aamupalaksi ja varmastikin välipalaksi. Ei tarvitse emännän stressata. Yhtään. 

P.S. Jos Sinä haluat, että kotiisi tulee jotain hauskaa, kivaa tai hulvatonta, niin älä kulje onnesi ohi, vaan klikkaa tästä ja ties mitä ovellesi ilmestyy. Varmaan ne meidän lelut.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

All about me



Oi että täältä tulee jälleen kiinnostavaa informaatiota minusta. Täytyy kyllä laittaa stoppi näille kyselyille, kun kohtahan sitä paljastaa syvimmätkin salaisuutensa koko kansan tietoon. Täytyy alkaa tylysti sanomaan - henkilökohtainen kysymys, en vastaa. Ei vaan nämä ovat ihan mahtavia, tulee sellainen Ystäväkirja -fiilis, kiitos. 

Nämä 11 kysymystä ovat tulleet jo aikaa sitten Tyylisuuntauksien Jarnalta. Myös Appelsiinimyssyn ja mansikkapöksyn Vadelmia on haastanut vastaamaan 10 kysymykseen, joihin vastauksia myös tässä romaanissa. Kiitos ja kumarrus. Hae siis kahvia tai kossua, uni tulee vääjäämättä ennen kuin olet tämän revohkan selvittänyt. Nyt läks!


1. Mikä on horoskooppisi ja mitä muita tähtimerkkejä teidän kotona asustaa?
Minä ja neljävuotias olemme oinaita ja se kyllä näkyy tai vähintäänkin kuuluu. Sitten on jousiMies ja hetkinen, mikäs se on tuo kasikuinen on, oisko vaaka? Kaikki meidän perheen tähdet ovat jokainen niin omilla akseleillaan ja milloin on äiti-oinaalla nouseva raivo kuvioissa, milloin laskeva.

2. Oletko uinut/käynyt avannossa koskaan?
Itseasiassa kyllä, nimenomaan tuo toinen kohta "käynyt". Oli uudenvuoden aatto lähes viistoista vuotta jokunen vuosi sitten ja mulla oli kaverin mökillä kaulassa tosi hieno puuhka straight from London, toisilla huomattavasti viisaammin villasukat ja muuta lämmintä. En muista miksi olin jäällä, mutta astuin vedenhakua varten tehtyyn reikään ja plumpsis. Ai että, oli se hauska reissu!
 
3. Jos sinun pitäisi muuttaa elämässäsi yksi asia, mikä se olisi?
Voi että. Lukuun ottamatta vastaustani, jonka vastasin jo aiemmin Pepin kysymykseen katumisesta, täytyy sanoa viisaasti möreällä äänenpainolla, että menneitä on turha jossitella, yritän elää tässä hetkessä niin hyvin kuin mahdollista, ettei tarvitsisi katua mitään. Tietysti suklaaöverit ovat yksi sellainen asia, joita tulee aika ajoin kaduttua, mutta minkä sitä itelleen mahtaa.

4. Ensimmäisen ihastuksesi etunimi?
Mistä tän muistais? Niitä on ollut niin paljon. Hahhha. No ei todella. Eka ihastus! ANTTI se taisi olla. Ikää 4v. Oltiin jossain sukujuhlassa ja meistä on jopa kuva käsi kädessä. Siinä ei kuitenkaan ollut sitä ”jotain”, koska mehän oltiin sukulaisia for God’s sakes.

5. Mitä söit tänään aamupalaksi?
Kahvia, kuten kaikkina muinakin aamuina.

5. Onko teillä omat vai yhteiset rahat?
Mitkä rahat? Hihi. No joo. Omat ja yhteiset (Miehen). Minä ostan omat MAC-huulipunani ilman mitään selitysvelvollisuutta toiselle ja sama pätee toiseen puoliskoon (joka ei siis tietääkseni osta huulipunia). Meillä toimii. Nimim. Vanhempainrahalta ihan just kotihoidontuelle. Ka-ching!

6. Mikä on paras kohta sinussa ulkoisesti?
Kohta? Siis yks vaan(ko)? No oliskohan polvi? En tiedä oikeesti. Se on se "koko paketti" ei sitä osaa oikein selittää. Hahhahha.

7. Kerro yksi luonteenheikkoutsei?
Heikkouteni? Minulla? No ei mulla ole mitään heikkouksia, vahvuuksia vaan. Todellisuudessa lista olisi liian pitkä. Mulla ei ole järin pitkä pinna. Äidin ominaisuudessa sais olla vähän pitemmät piuhat, but I'm working on it.

8. Kuinka monessa eri maassa olet matkustanut?
No Hanialla. :D Siis minoon ensnäkin asunut viisvuotta ulukomailla. En ole kylläkään ollut karussa viranomaisia. Se oli sitä nuorisoaikaa. Aiettä. Euroopan sisällä. Pariisikin on nähty. Kakskin kertaa. En oo käyny Amerikoissa tai Aasioissa. Haluaisin kyllä. Mihinkäs sitä nyt enää kun on nuo lapset. :D Ainiin ja 17- vuotiaana Tunisia. Apua. Se oli ystävän kanssa ja voi video mikä reissu. Paras olla muistelematta enempää, mutta hauskaa oli.

9. Lintu vai kala?
Nii-in.  

10. Missä tapasitte nykyisen rakkaasi kanssa?
Taidemuseossa, kun siinä ihailin Picasson Guernicaa Madridissa. Eikun, kyllä se oikeesti niin meni, että baarissa sitä tavattiin enkä voinut sietää koko tyyppiä. Nyt sitä onkin tapeltu yhdessä jo 13 vuotta.  Niin muuten ja tuota Guernicaa on yhdessä katsottu Madridissa, vaikka ei siellä kylläkään tavattu. Kuulosti vaan selkeesti paremmalta, kun sanoa, että ihan pieruissa jossain juottolassa, vaikkei oltu missään pieruissa eikä juottolassa. Pikkusen pirskahtelevasti vaan jossain viinibaarissa. ;)

11. Kerro yksi unelmasi? 
Että saisin nähdä kun lapsistamme tulee aikuisia, fiksuja ja onnellisia.

 ***

No nyt voitte heittää ne nenäliinat pois ja ottaa taas uuden kupin kahvia tai sitä kossua. Vuorossa on Vadelmia,  joka pyysi minua vastaamaan seuraaviin:

1. Suosikkisi Tukholmassa?
No voi pihkura. Vastaus: NK. Ihan kauheeta. Ollaan yleensä Päivä Tukholmassa -reissuilla ja tämä olisikin ihanaa, jos Vadelmia ja muutkin vinkkaisivat paikkoja, jotka kannattaa Tukholmassa oikeasti lapsiperheen katsastaa. Junibacken on nähty ja satujunan aiheuttamien traumojen vuoksi, neljävuotias ei halua enää KOSKAAN Tukholmaan. Täytyy huijata tyyppi laivaan ja sanoa, että tää menee Tallinnaan. Kihkih. Muistan erään reissun, kun olin erittäin onnellinen löydettyäni Ordning & Reda paperikaupan, mutta en keksinyt mihin tarkoitukseen niitä ihania vihkokirjoja olisin käyttänyt. Nythän tämä ihanuus on Stockalla. Huono vastaus, kun ei ole mitään suosikkipaikkoja varsinaisesti. Tukholma on silti tosi ihana kaupunki ja sinne lähtisin när som helst.

2. Lempipaikkojasi kotikaupungissasi?
Stockmann. No tuota itsestäänselvyyttä lukuunottamatta, on sanottava lyhyesti, että merenranta ja Kaivari oikein lämpimänä kesäpäivänä. Siitä parissa minuutissa botskilla Uunisaareen ja siinäpä tulikin se etelänreissu tehtyä. Muutenkin pienet saaret, kuten Mustasaari ja Pihlajasaari, jonne on hauska viedä lapset kesällä. Suomenlinna on ihan horrori, kun siellä saa koko ajan vahtia ettei kukaan, let alone - allekirjoittanut putoa reunalta.

3. Miten tapasit miehesi?
Ks. edellinen kysymys numero 10.
 
4. Mitä et pukisi lapsellesi?
Jotain kauheita asuja. Yök. Onpa vaikeaa. No en varmaankaan pukisi lapsille mitään hankalaa päällä pidettävää, kuten ylipäätään vaatteita, vastaisi tähän kasikuinen. Jostain syystä mä en ole syttynyt niille virkattaville mansikkapipoille tai Duudsonien Emäntä-vaatteille.

5. Mitä toivoisit lapsesi harrastavan ja mitä et?
Kiinnostusta näyttäisi löytyvän tanssiin tällä hetkellä, mutta neljävuotias haluaa äidin mukaan, joten just siitä syystä nää harrastukset vielä odottaa. En keksi mitään erityistä mitä toivoisin hänen harrastavan. Jos hänen isältään kysytään, niin hän toivoisi tyttären innostuvan rumpujen soittamisesta. Nokkahuilun soittamista en toivoisi lapseni aloittavan ihan niistä selvistä syistä. 
 
6. Minkälainen olisi viimeinen ateriasi (alku-, pää- ja jälkiruokineen)?
No herttinen. Ei saattaisi olla nälkä, jos tietäisi aterian olevan viimeinen, mutta jos ei tietäis ja muuten vaan herkuttelisi, niin voisin sanoa, että alkuruoaksi voisin ottaa jotain ihanaa keittoa (I heart keitot), pääruoaksi riippuen ihan fiiliksestä jotain ihanaa kalaa vaikka ja jälkkäriksi joku rockyroad-fudge-choco-jätski-hässäkkä. Ei missään nimessä mitään fuckin' molekyylikeittiötä, en ikinä tietäisi mitä saippuakuplaa saa maistaa ja mitä ei.

7. Miten valitsitte lapsenne / lastenne nimet? 
Neljävuotiaan nimi vaan tippui taivaalta, kun häntä katseltiin muutama päivän syntymän jälkeen ja hänen muissa nimissä on äitini nimi. Muissa nimissä kuulostaa ihan kuin niitä olisi tyyliin Peppi Lotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu... Hihhihi. Kasikuisen nimeä mietittiin tosi kauan. Ei tullut konsensusta sitten millään. Hänen nimensä oli ainoa nimi, josta olimme Miehen kanssa samaa mieltä eikä heti sanottu, että ei helvata tule tästä lapsesta sen ja sen tai sen nimistä. Kuopuksen kohdalla piti vähän pinnistellä. Täytyy kuitenkin sanoa, että ihan on nimensä oloinen neiti, joten oikein meni.

8. Valttisi "en ole koskaan"-pelissä?
En ole koskaan pelannut en ole koskaan -peliä. There. Ei me tuommosia nuorena tyttönä pelailtu, kun me vaan keskityttiin Golden vodkan siemailuun ja meikkaamiseen. AHHAHHA. Ai kauhee.

9. Kivoin reissu lasten kanssa?
Yleensä reissut mummolaan, jossa hengaamme siskon perheen kanssa, mutta pelkän perheen kesken tehdystä reissusta kerron toivottavasti ensi viikolla. Matkaamme nimittäin koko perheen voimin Suomen maassa, yövytään hotellissa ja tehdään sellaista kivaa, jota yleensä reissussa tehdään. Palataan tähän.

10. Kirja, joka sinulle tärkeä?
Oi, näitä on niin monia. Kirjat ovat todella rakkaita ja odotan niitä hetkiä, kun taas saan keskittyä ihaniin teksteihin. Mikä kirja on minulle tärkeä? No en tietenkään muista. Viimeksi lukemani kirja on Malla Rautaparran Raskaus, Synnytys, Äitiys ja for what. Ei kyllä joogahengitykset tulleet mieleen, kun kasikuista haettiin meille. Miten voikaan ihan kaikki synnytystreenit lentää roskikseen siinä hetkessä? Eräät vaan huutelee tuntemattomille ihmisille kesken synnytyksen, että minä lähden nyt kotiin, kun ei tämä lapsi synny. No ainakaan tuo synnytyskirja ei ole se tärkein.

***

Ootteko vielä siellä? Sammuneena? 

Nyt vielä teille tarjoan nämä omat kysymykseni vastattavaksi ja toivon tähän kommenttilaatikkoon niitä vastauksia, jos ette jo omiin blogeihinne ole vastanneet. 
Vastauksenne ovat todella tärkeitä, ne käsitellään luottamuksellisesti janiinedelleen. Tää on merkittävää empiiristä tutkimusta, joten kuuluu ihan jokamiehenoikeuksiinne vastata näihin. Viranomaisista otetaan yhteyttä, jos ette vastaa. Kannattaa vastata. Minä en muuten juonut kossua.

1. Suurin onnistumisesi kasvattajana? (tämmöinen helpohko tähän alkuun)
2. Mikä on niksisi siihen, että poistutte kotoa aamuisin rauhallisin mielin myös silloin, kun on kiire johonkin? 
3. Salaatko mitään lapsiltasi?
4. Syöttekö aina pöydän ääressä?
5. Kotiunivormusi?
6. Onko sinulla omaa aikaa? Mikäli vastasit kyllä - miten sen sait ja mitä se tuli/tulee sinulle maksamaan?
7. Kaunein paikka kesällä, johon voi mennä pienten lasten kanssa? (väliin tämmönen hengähdystaukokysymys)
8. Tiedätkö ruokakauppaan mennessäsi mitä sieltä ostat vai osaatko päättää vasta kaupassa (ja tarjoat perheellesi muutakin kun lihapiirakoita tai einespinaattilettuja ja pastaa)?
9. Annatko lapsesi syödä kaupassa (joskus/aina) riisipiirakkaa, jotta saisit ostokset tehtyä joutuisammin? 
10. Uhkailetko lapsiasi tontuilla/naapureilla/poliisilla/millään?
11. Suurin mokasi kasvattajana?

Nyt heti vastaamaan!