maanantai 30. huhtikuuta 2012

Vappuuuuuuu!

kuva: ikioma (ota omat kuvas, äläkä kopioi toisilta!)

Ihan pikaisesti vapputerveiset ihanuudet, kun meille on tulossa tupa täyteen ystäviä työväenjuhlaan - mikä vitsi siis, kun eihän tässä töitä olla nähty pitkiin aikoihin. Eikä nähdä. Mihinkäs täältä kotoa malttaisi mihinkään uralle lähteä. Ei mihinkään! Skål!

Mulla on coctail-tikut valmiina, kuoharit kylmässä, sillit, pateet ja terriinit jonossa. Niin ja tukka föönattu ja huulipunat levitelty. Party, party, party!

kuva: ikioma (ota omat kuvas, äläkä kopioi toisilta!)

Eikun mites se menikään... Tyttöjen huone tuli järjesteltyä, kun muutaman päivän vihjailu siitä, että neljävuotias kyllä itsekin osaa siivota jälkensä, ei tuottanut mitään muuta kun raivoavan minulla-on-muutakin-tekemistä-kuin-koko-ajan-siivota -äidin, seiskakuun nenää on niistetty loputtomiin ja öitä edelleen valvottu ts. tässä ei muutosta. Vappu tai Joulu, aina samaa ihanaa meillä tää ohjelma. Vappupallot on sentään haettu ja ei tarvitse arvata kuka päätti, että seiskakuu haluaa Angry Birds pallon. Neljävuotias Hevisauruksen, vaikka ei olla koskaan kuunnellu sekuntiakaan ko. pumppua. Päiväkodin tädillä on kuulemma tuo levy. Asia selvä.


kuva: ikioma (ota omat kuvas, äläkä kopioi toisilta!)

Vaan kyllä sitä kotonakin osataan... Villiä menoa on riittänyt, järjestysMiehen piti puuttua juhlintaan neljävuotiaan kiipeiltyä tuoleille ja pöydille sekä niiden yhdistelmille vaatimattomasti just näissä kengissä... *) Hevisauruksella nimittäin lähti ihan lapasesta tää juhlinta ja sille sai koko ajan huudella, että tulee alas sieltä korkeelta.**) Ei edes Angry Birdsien tiukat katseet hillineet menoa. Joillekin se ei vaan juhliminen sovi. Valomerkki. 






*) Korkkarikuva otettu VR:n kyydissä. Kengät tuliaisia tädiltä Pariisista. Toisilla lapsilla oli huhtikuun alussa vielä jotain topparytkykenkiä, mut hei.. 

**) Miks niissä palloissa pitää roikkua kiinni koko ajan? Se hiton pallopaino piti irrottaa välittömästi, koska se oli sininen. Niinpä niin.
 
 

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Ulkoilua lasten kanssa

Ihana päivä oli lauantaina, vaikkakin kalsea tuuli puhalsi etenkin Krunikassa, jonne suuntasimme neljäveen ja seiskakuun kanssa. Mies ehdotti ratikkamatkaa, mutta minä puhisin ja totesin Miehelle reippaalla tekis-hyvää-sunkin-lenkkeillä-äänellä, että me kyllä kävellään, on niin ihana ilma ja tulee tosi hyvä lenkki (about 2 km). Astuttiin ulos ja suuntasin suoraan ratikkapysäkille. Siis ihan siks, että kello oli jo niin paljon ja oli ihan tajuttoman kylmä. Kyllä siitä Stockan kulmiltakin sai lenkkeillä ihan tarpeeksi Mariankadun Olkkariin.

kuva: http://www.theresesennerholtshop.se/

Olin jo aikaa sitten (tiedetään, tämä on jo toooosi vanha juttu) päättänyt metsästää tätä nykyistä tunne-elämää kuvaavan Sennerholtin printin, mutta ei sitä Olkkarissakaan ollut. Nyt se jotenkin on niin sopivalla tavalla osuva ja muistuttaa tästä oikeasti, varmasti elämäni parhaimmasta ajasta. Tiedustelen sitä just nyt Turuust Sisustuksen Koodista. Ans kattoo kui äiren käyp. Taisi karata tuo murrepelleily nyt jonnekin Laitilan suunnalle. Eikö sinnekään? Antakke antteks. 

Olkkarista tein kuitenkin tosi hauskan löydön ja taidan jättää sen lojuskelemaan, jos saisin sen vaikka äitienpäiväkortiksi tai sitten en. Ihan mahtava kortti! (kuva napattu jääkaapin ovesta, joten mummot ota suurennuslasi käteen, jos ei nää silmällä.)


kuva: ikioma / Design: Lennart / Valtteri Mertalo
 
Kruunukirppuhan toimii samassa pytingissä ja yritinkin katsella siellä vähän, mutta se homma loppui lyhyeen, kuten aina, koska mua alkoi kutittamaan joka paikasta. Se on se kirpputori. Näytti nopealla silmäyksellä olevan tosi paljon laadukkaita vaatteita ja merkkejä (!). Silmä rekisteröi Marimekkoa, Po.Pia, Gantia, jne. jne. Kirpparilöytöjen tekeminen on jäänyt minulla tosi vähäiseksi, ihastelen niitä toisia, jotka löytävät kaikkia aarteita. Minulla ei ole siis mitään kirppiksiä vastaan, mutta mulla on vaan sellainen diagnoosi, että se kirpparin tuoksu ja ne vaateröykkiöt alkavat kutittamaan, vaikken olisi mihinkään koskenut. Kyllä minä tiijän, elä sano mittään. Murrekimara näköjään jatkuu, mutta mistä klassikosta onkaan tuo sitaatti poimittu?

Hipelöin Olkkarissa Lifefactoryn pulloja jälleen noin miljoonannen kerran ever, en vaan raaski ostaa molemmille tytöille niitä juomapulloiksi, en ees toiselle eikä semmoinen olis reilu peli muutenkaan. Jos niitä saa jollain alekoodilla jostain vähän edukkaammin, let me know. ;) Neljävuotias piirteli vielä ulkona pihaliiduilla ja sitten jatkettiin matkaa Espalle Marikulmaan. Sieltä kyselin anopin antamasta Titityy-mekosta 80 cm:stä, jotta seiskakuu saisi pitää sitä vielä elokuun helteillä, mutta ei sitä ole Helsingissä missään. 74 cm on nyt sopiva (ihme juttu, kun yleensä Marimekolla reilua kokoa), mutta eiköhän se rikoo veny sen verran, että se koko kesän menee tai sitten ei anneta sille niin paljon ruokaa. Hahhahhehheh.

Titityy-mekko
kuva: marimekko.fi

Poikkesimme vielä Kluuvin Putiikki Rannalla-shoppiin ja hipelöin Peakin puuvillaista pipoa, värejä oli harmaa ja pinkki. Molemmat ihania, mutta jätin vielä mietintävaiheen päälle. Siellä sekosi sitten jo nelivuotiaskin, kun oli niiiin ihania kenkiä ja vaatteita. Sovituskoppi oli myös sopiva paikka leikkiä kauppaa. Samalla tenttasin myyjältä Swedish Hasbeenien mukavuutta ja kyllä se vaan on uskottava, kun eräs ortopediasiakaskin oli niitä kehunut. Fiilistelin Miehelle tätä, niin hän totesi jälleen tsemppaavasti, että niin varmasti. Myyjä olisi takuulla sanonut, että ne on ihan paskat jalassa. Miten muka nämä voisi olla huonot? Uskon myyjää.

kuva: swedishhasbeens.com

Putiikki Rannalla-shopissa huokailun päätteeksi ostin ihan just mulle sopivan tuotteen, kun oli kaiken lisäksi vaivaiset -60 % alessakin. Kyllä nyt mummon kelpaa pyyhkiä puuroa syöttötuolista.


kuva: viivus.fi

Kotimatkalla lauantain safkat & pöperöt meille valmisti nepalilainen ravintola Angaan. Äiti tykkää, että lapsellekin maistuu Saag Kukhuro ja etenkin naan-leipä. Kansainväliskasvatusta.

Merry go round. Välillä näin.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Ihan mitä halutaan


Harvassa on nykyään tällä äitillä ne hetket, että fiilistelee jotain musiikkia. Nyt on sellainen hetki. Paleface on ihan kunkku!

Diggailtiin tätä tänään neljävuotiaan kanssa. Neiti haki kitaransa ja sanoi, että mä soitan sen aikaa, kun se sanoo sitä runoa, mutta sitten lauletaan kertsi yhdessä, sopiiko se sulle äiti? Sopii mulle, sanoo äiti.

Messuilla

kuva: ikioma (kuvaaja neljävee)
 
Hyvää huomenta!

Ihanaa, sitä ollaan kotona ja on jopa vähän nukuttu. Jei! Seiskakuu nukkuu aamu-uniaan (onneksi aamulla nukuttaa, kun ei niin yöllä) ja neljävuotias roikkuu Yle Areenassa. Hyvä! Äiti muistelee missä sitä oikein on tullut oltua.

Lähtötilanne: Yöllä ei oltu nukuttu juuri lainkaan. Mietin aamulla mitä järkee lähteä tällaisessa kunnossa Lapsimessuille heilumaan. Ylipäätään en ollut edes menossa, mutta neljävuotias bongasi mainokset jo viikkoja sitten. Jollain herkällä hetkellä tai pikemminkin jossain kiristystilanteessa menin sitten lupaamaan messut. Päätimme valita messupäiväksi perjantain, koska oletin, että silloin ei ole paljon porukkaa. Buahhahahhahhahhah! Voi vitsit. No silti uskon, että vähemmän sitä oli kuin mitä la ja su.

Ennen kuin pääsimme kotiovesta ulos, olimme ottaneet neljäveen kanssa yhteen jo muutaman kerran. Ehdin jo kerran perumaan koko messut. Mikä kumma siinä on, että ei mene jakeluun yksinkertainen pyyntö Käy nyt pissillä, vaan se pitää muuttaa kolmannen kerran jälkeen käskyksi Ala mennä sinne pissille NYT! ja sitten jo perutaan Lapsimessut Olen nyt jo niiiiin monta kertaa pyytänyt ja koska et usko, niin nyt on sellainen tilanne, että me ei lähdetä mihinkään! Oliskohan vähän äitillä kiristänyt päässä??

Kyllähän sitä sitten päästiin matkaan ja kerrattiin siinä vähän sääntöjä, miten ollaan, ettei eksytä. Olin kotona sanonut laittavani lapun neljäveen taskuun, jossa on äitin numero, jos käy niin hupsusti, että eksyy. No arvatkaa muistinko oikeasti laittaa sen lapun? Messuilla näkyi lapsilla tarroja paidoissa, joihin oli laitettu nimet ja tekaistut yhteystiedot. Näytti siltä, että kaikilla oli sellaiset, mutta me ei tarrojen jakajaan törmätty. Toisilla lapsilla oli ne makeat Muotokielen taaperokyltit, mut ei meillä.

kuva: muotokieli.fi

Menimme ekaks tsekkaamaan muotinäytöksen. Lapset olivat reippaita ja hauskoja , mutta mietin aina tämmöisissä näytöksissä, että miksi äitimallien liikkeet ja niiiiiiin pirteät hymyt ovat sitä luokkaa kuin olisivat  napanneet aivan liian monta Vicodinia Cofi-tabsia. Nimim. Tosikko. Sitten oli vuorossa muistaakseni Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri vai olikohan se Aarrelaivapumppu tällä kertaa. Sitten jossain välissä vilkaistiin kauempaa Ella ja Aleksi.  Kotiin lähdettäessä Hilarius Hiiri vielä hyppäsi lauteille. Semmoinen asia ärsytti ihan suunnattomasti, että mikähän järki on säätää se vola niin kovalle, että se raikuu sieltä hemmetin Vekara-lavalta Rovaniemelle asti?? Tosi kiva oli siinä esittää pantomiimia neljävuotiaalle, että ei saa karata stagelle. Not to mention seiskakuun tärykalvot, saati minun (for heaven's sake!) tuskin kiittivät tästä.

Tiimari-standillä askarreltiin prinsessakruunuja. Rokote-pisteestä saatiin Rockettes-maailmanmestareilta värityskirja sekä pyysin virallista tahoa kertomaan neljävuotiaalle miksi rokotukset ovat tärkeitä. Neljäveetä ei voinut vähempää kiinnostaa. Seppälästä olisi saanut - 20 %, mutta olin ehtinyt ostaa jo aikaisemmin ne neuleet. Vertasin jälleen kahta 74 cm yöpaitaa ja oli taas muutaman sentin erot. Oh well. Kuopukselta tsekkasin Mini Rodinin pandat ja Geggamojan pipot. Ei ollut kokoja, mutta sain sovittua, että voin tilata toimituskuluitta nettikaupasta. Fair enough.

Me olimme paikan päällä näin jälkeenpäin ohjelmasta katsottuna yli neljä tuntia. Ziizas! Ei ihme, että illalla oli vähän viri-viri-tööt-tunnelmia. Neljävuotias sai vihdoin Isä-nallen Titi-perheeseensä, koska se oli ollut vähän lomilla ja palasi nyt takaisin perheensä luo. Niinhän ne iskät välillä tekee. Messujen tärkeimmäksi ohjelmanumeroksi nousikin nallejen jahtaus, jotta neljävuotias sai antaa niille halin. Mission accomplished.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Still Alive


Olo on kuin jyrän alle jääneellä. Silti täällä henki vielä pihisee. Pienet nukkuvat. Molemmat. Voisin vaikka vähän itkeä. Väsyttää ihan hulluna.

Olen oikeasti vahva ihminen, koska vietin melkein koko päivän Lastenmessuilla. En muista sieltä mitään muuta kun Titi-Riitan ja ne nallet, jotka asuvat meillä virkattuina versioina. Neljävuotiaan rakkaat.

Viime yönä ei nukuttu, koska neiti seiskakuu oli saanut kamalan flunssan ja nenä oli aivan tukossa. Melkoisesti risoi, kun ei maitohommista meinannut tulla mitään. Nyt makkarissa tuoksuu Venäjä. Raaka sipuli auttaa pientä nenää aukeamaan. Tekee mieli jouluaaton alkupaloja: pompannappeja, muikunmätiä, smetanaa, mustapippuria ja punasipulia. Ja Mummia tai käy myös musta Freixenet. Hirvee jano.

Olen traumatisoitunut niistä messuista enkä pysty minkäänlaiseen analyysiin siitä mistä mankelista tänään kuljettiin. En ostanut ilmeisesti mitään, mutta kaikenmaailman rojua kassi on täynnä. Sortteerataan myöhemmin.

Nyt ihan hiljaa aamuun asti. 

torstai 26. huhtikuuta 2012

Onnistumisen hetkiä

Onko nyt ilta? Jos on, olen selvinnyt. Voi elämä mikä päivä. Mikä se on noiden neljävuotiaiden kanssa, kun pitää olla asiassa kun asiassa kädet puuskassa, pää sivulle käännettynä ja ääntä korottaen vastutetaan joka ikistä asiaa. Ei ole minkäänlaista ajatusta, että äitiä kantsis totella. Sitten, kun minä korotan ääntäni, niin itketään tai vaihdetaan puheenaihetta.

Tiedän, että äitinä minä päätän ja olen lopulta aina vastuussa kaikista valinnoista, joita teemme, mutta etenkin, jos on kavereita mukana, niin tuo lapsi viis veisaa, mitä minä yritän hänen peräänsä kimittää. Hän vain toteaa muuttavansa kotoa - kädet puuskassa, totta kai. Se on se perusasento, kun meillä keskustellaan.

Juttelin päiväkodin hoitajan kanssa tänään päivän kuulumiset. Päiväkodissa menee hienosti. Äiti on siitä tosi iloinen. Sillä aikaa neljävuotias päätti luikahtaa sisälle isojen puolelle kaveriaan odottamaan. Ennen kuin hän löytyi, olin huutanut persiiinpohjasta (excuse my French) hänen nimeään monta kertaa, säntäillyt pihassa ja ehtinyt kauhulla miettiä mitä on voinut tapahtua. Päiväkodin henkilökunta ja lapset luultavimmin pelkäävät minua. Nyt ja aina. Vihdoin, kun näen lapseni olevan kunnossa ja katsovan minua ihmeissään, osaan vaan karjua hänelle, että HERRANJESTAS-EI-SAA-LÄHTEÄ-YKSIN-SANOMATTA-MITÄÄN-ÄITI-SÄIKÄHTI-IHAN-KAMALASTI! Tästä seurasi tietysti se, että neljävuotias alkaa itkemään hysteerisesti. Just great.

Mietin olisinko ollut noin vauhko tilanteessa, jossa nukkuisin yöni suht normaalisti enkä heräisi viemään neljävuotiasta kakkoshädälle klo 02.20, kuten viime yönä ja sen jälkeen istunut vielä nukuttamassa häntä takaisin uneen, jotta pääsisin itse takaisin sänkyyn imettämään seiskakuuta, joka heräsi vain ja ainoastaan siihen, että hiukseni vähän heilahti tyynyllä. Olisin varmaan ollut silti yhtä vauhko. En kestä hetkeäkään noita katoamisia, koska alan heti pelätä ihan kamalia asioita.

Saimme kuitenkin puhuttua tuon asian ja neljävuotias vaikutti ymmärtävänsä pointin (tämähän on satavarma). Meidän piti lähteä postiin  ja annoin luvan lapselle lähteä potkulaudalla keskustan postiin. Me ei siis käydä siellä raksamailla Jätkäsaaressa, jos ei joku paketti (iso) odota. No sen keskustakeikan jälkeen on sanomattakin selvää, että sillä hemmetin potkulaudalla ei lähdetä enää yhtään mihinkään! Ei ainakaan samanikäisten kavereiden kanssa. Olin juuri ylpeänä sönkännyt, miten nopeasti meidän lapsi oppi hallitsemaan potkulautaa ja osaa jarruttaakin ihan jarrulla (eikä enää seinään törmäämällä). Neljävuotias on jo melkein Annankadun päässä, kun yritän saada hänet tajuamaan, että SEIS!PYSÄHDY!ODOTA! Ei, vaan siellä painetaan kavereiden kanssa menemään ihan täysillä. Olin suunniltani. Päätän, että nyt tuo perhanan potkulauta lähtee vintille ja pysyy siellä koko kesän. Sitten astun koiranpaskaan. Voitte arvata että äitikaveria nauratti, mutta ihme kyllä, niin minuakin. Yritä siinä nyt mylviä jotain pedagogisia viisauksia neljävuotiaalle. Koiranpaska jalassa.

P.S. Tultiin lopulta ihan kavereina kotiin ja mentiin saunaan. Tukanpesuun. Siinä kohtaa jouduin uhkaamaan jo poliiseilla. Huokaus. No huomenna Lapsimessuille. Tähän ei ole mitään lisättävää.

Po.P on pop!

Onko toisille käynyt niin, että tämän kevään Polarn o Pyretin välikausihanskat ovat aivan susikamaa?
kuva: polarnopyret.com

Ostimme jokunen viikko (saattaa olla kuukausikin) sitten neljäveelle nämä hanskat ja ihmettelinkin, kun olivat ihan selkeästi märät sisältä muutamana kurapäivänä. No tässä olotilassa asia unohtuu samantien enkä tehnyt asialle heti mitään. Pinkkihän on sit semmonen väri, että se kura ei varsinaisesti blend in, vaan oli pakko huuhtasta niitä vähän puhtaammaksi alkuviikosta. Pesin ne altaassa ja muistelin muutamaa lukemaani testiä, että on uitettu - ja kuivat on. No ei menny ihan samalla tavalla. Ajattelinkin, että olinko ne onnistunut sittenkin kastelemaan sisältä, mutta ei. Meille oli siunaantuneet jotkut maanantaikappaleet.

Viimeinen niitti oli, kun lapsi tuli tiistaina päiväkodista toisen hanskan sauman repsottaessa auki. Kävimmekin Kampin liikkeessä ja saimme kuulla, että parit muutkin samankokoiset (koko 4) ja samanväriset oli tuotu liikkeeseen. Olokeepa tarkkoina siis. Välikausihanskat, väri pinkki, koko 4. Mikäli käyttyminen havaittu huonoksi, sinne vaan takaisin. Myyjä epäili, että kyseessä voi olla huono erä just tuota väriä & kokoa.  Palvelu pelasi moitteetta eikä tarvinnut yhtään kovistella.

Neljävee testaa tänään uutta pariaa. To be continued... jos joku muistaa näistä kysyä..



Ps. Ihan muuta havaintoasiaa: Huomasin, että teitä on jo 10 seurakuntalaista ilmaantunut tänne miulle kaveriks! Kiitos, että hengaatte! Vappuna bileet siis eli raaka (ilman jäitä) puolikas siideri ehkä, jos oikein villiinnyn! Nukkuskohan se tuo seiskakuukin paremmin? Vitsi! Mut jos...niin sit miut pittää pittää pois tältä konneelta. Hihhihhihhi. Nääh, luultavasti en villiinny, huomasin nimittäin sattumoisin jonkun uuden siiderimainoksen ja olin ihan pihalla, että tämmösiäkö ne putelit nykyään on, ohho.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Ei se oo niin nugaata..


 kuvat: seppala.fi

Eikoo ihania nää Mira Malliuksen designit? Monet äidit ovat näitä hehkuttaneet ja kantaneet vauvoilleen enkä minä ole poikkeus. Kävin tänään Forumissa neljäveen ja seiskakuun (toinen lapsi ei ole enää puolivuotias) kanssa.

Olin liikkeellä luonnollisesti päiväuniaikaan, jotta ei menisi ainakaan helpoimman kaavan mukaan. Isompihan ei kotona nuku päikkäreitä (pk:ssa kyllä), mutta vahvasti näyttää siltä, ettei pienempikään. Takana jälleen hulinointiyö (hammas numéro dos (2) oli eilen ilmaantunut) ja vain 35 minsan aamupäiväunet. Voisi luulla, että klo 14 saattaisi jo väsyttää, mutta ei. Neljävee työnteli vaunuja päin hyllyjä ja ihmisiä, minä kivahtelin ja uhkailin as usual. Eiköhän sitten ollut niin, että molemmat jo ulvoo ja huutaa just sillä hetkellä, kun yritin päättää mitä ottaisin. Keräilin vaatteita melko ronskilla kädellä, olihan tänään myös Kelan palkkapäivä.


Halusin ehdottomasti tämän haalarin, vaikka mietin kokoa. Suurin oli 74 cm. Mittailin haalaria kehittyneellä silmälläni ja se näytti melko naftilta. Otin toisen samankokoisen ja kappas nehän olivat ihan reilusti eri kokoisia. Sama juttu oli yökkäreissä, toinen mitattava oli korkeintaan 62 cm, vaikka lappu väitti 74 cm:ksi. Meidän rettelöinnistä huolimatta (tai johtuen), myyjä lähti etsimään minulle varastosta toisia 74 cm kokoja, jospa niissäkin mitat heittäisivät, mutta ei niitä löytynyt. Mikäli seurakuntalaisistani tai satunnaisista piipahtajista löytyy muita ko. haalarin hankkineita, olisi kiva tietää minkä mittaisia teille on rantaunut. Meidän haalarin speksit tässä:

haara-nilkka 24 cm
hiha kainalosta 18,5 cm
olka-nilkka 63,5 cm


Seurueeni jäsenet olivat tässä kohtaa suurinpiirtein keskisormet pystyssä (molempien käsien), joten nappasin mukaani vain haalarin (sen, joka oli kaikista isoin) ja vaalean neuletakin. Harmaa on kyllä tosi kaunis myös. 80 cm hauska pingviinibody näytti tosi isolta, vaikka senkin olisin halunnut mukaan kesää varten. Täytyy käydä mittailemassa noita kokoja ajan kanssa (hahhahhahahahhhahha) tai joskus toiste.


Olin niin mielissäni menossa ostamaan Seppälän Baby vaatteita, ja niin iloinen suomalaisesta suunnittelijasta, vaikka ei tämä ole Seppälässä mikään uusi juttu. Olin melkein oikeasti pahoillani siitä, että newbornsarjan koot eivät meille enää riitä. Siellä on aivan ihania vaatteita. Ja orgaanista puuvillaa, kelatkee mammat, kelatkee!

Mallailin kotona haalaria seiskakuun päälle ja huomasin pesuohjeissa Made in China tekstin. Enää kokoerot eivät tuntuneetkaan miltään, koska mietin väkisinkin onko joku kolmevuotias ompelija Kiinassa joutunut arvailemaan minkä kokoinen jonkun fuckin' 74 cm neulehaalarin tulisi olla. Sentti sinne, toinen tänne, ei se oo enää niin nugaata.

Ajattelin, että jospa löytäisin kuitenkin helpottavan tiedon, että tuo Kiinan tehdas olisikin sellainen, jossa olisi edes suhteellisen hyvät työolot eikä siellä pienet kädet nappeja ompelisi, vaan kattia kanssa! 2007 tehty Eettinen pikamuoti juttu ei varsinaisesti mieltä kirkasta:
Seppälä noudattaa yhteiskuntavastuuasioissa emoyhtiönsä Stockmannin politiikkaa. Seppälällä on ohjelma haitallisten kemikaalien varalle, mutta listalta puuttuu muutamia keskeisiä kemikaaleja. Yrityksen ympäristöraportti ilmestyy osana Stockmannin vuosikertomusta. Raportissa ei mainita selkeitä ympäristötavoitteita eikä mikään riippumaton taho valvo raportin sisältöä.

Seppälä ei tarkista itse tehtaiden työoloja vaan tarkastukset tehdään eurooppalaisten kauppaketjujen laatiman BSCI-kriteeristön perusteella ja ainoastaan suurimpien tavarantoimittajien luona. Tarkastuksista kerrotaan tehtaille etukäteen, joten tehtaan johdolla on mahdollisuus valmistautua tarkastajien käynteihin. Kansainvälinen vaateteollisuuden työolojen parantamista ajava Clean Clothes Campaign on arvostellut BSCI-hanketta.
Seppälä ei kerro, keneen asiakkaan pitäisi ottaa yhteyttä, jos hän haluaa kysyä yrityksen yhteiskuntavastuusta. Viime vuonna ilmestyneessä Finnwatchin raportissa todetaan, että suomalaisyritykset eivät ole tottuneet vastaamaan kysymyksiin tuotteiden valmistusolosuhteista.

– Seppälään ja Stockmann-konserniin tulee vain noin kymmenen tuotteiden valmistusoloihin liittyvää kyselyä vuodessa sanoo Stockmannin tiedottaja Anna Bjarland.
Samaa todetaan vuotta myöhemmin (2008) myös toisaalla.
 
Eikä Seppälän omillakaan sivuilla mainita mitään eettistä. Kannattaskohan vähän satsata? No voi saamari ja perhana. Pitikin mennä mitään tutkimaan. Tieto lisää tuskaa, pätee niin moneen ja tiedän, että jos tässä olisi jotenkin hyvä ihminen, niin melko nakuna joutuisin kulkemaan. Se olisikin melkoinen ympäristöhaitta. Silti on tää niin pepusta. Eikä kyllä naurata yhtään, piti olla yhtä hehkutusta koko juttu!

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Vauva harrastaa


kuva: favim.com

Terveisiä perhekerhosta! Kävimme tänään puolivuotiaan kanssa vauvojen lauluhetkessä neljävuotiaan ollessa kunnallisessa hoidossa. Tämä särähtää aina jonkun korvaan, mut eipä mennä siihen nyt. Tämä taisi olla puolivuotiaan kolmas kerta. Hän nautti loruista ja lauluista, ihmetteli muita vauvoja ja varmaan sitäkin, että äiti antoi pelkästään hänelle huomiota puoli tuntia yhteen putkeen.

Pikkusen on huonoo omatuntoa pukannut siitä, että puolivuotiasta ei ole kannettu harrastuksiin lähellekään siinä mittakaavassa mitä neljävuotiasta tuohon ikään mennessä. Neljävuotiaan kanssa kävimme heti kun laki salli (tuo mittari on 3kk, toteaa allekirjoittanut ko. lainvartija) muskarissa, babybailatinossa (nii-in ihan oikeesti), vauvahieronnassa (tänne voi mennä lain mukaan aiemminkin, koska se tekee taikoja, suosittelen!), Kukkuluuruu-kerhossa, vauvauinnissa ja Ilo liikkua -ryhmässä. Melkein henki loppui tuota listatessa.

Hello?? Piti olla ihan lukujärjestykseen merkitty nämä menot. Hirmu järkevää. Toisaalta kaikkea tehtiin, koska haluttiin (tarkasti ottaen, minä halusin), paitsi tuo bailatino oli kyllä ihan pakon sanelemaa. Mihinkään salille, kun ei vauvaa saanut roudata, niin tuo oli ainoa vähänkään jotain tehokasta urheilumuotoa muistuttava aktiviteetti. Voi peeveli, että mua risoo ihan tonnilla nää äiti-vauva venytykset ja huokailut. Heti, kun alkas äitillä vähän tuntua tehokkaalle (nyt-mä-kuolen -tuntemuksia ja tähän ei paljoo vaadita believe you me), niin heti onkin vauvan vuoro. Eeeeeei! Se olen MINÄ, joka haluan pienemmän takapuolen  ja litteän vatsan, ees vähemmän löysemmän, kiitos. Ei minua kiinnosta jossain kuntopiirissä tunnin ohjelmasta puolta tuntia, saati varttia uhrata mihinkään vauvan käsien heiluttamiseen ylös-alas, sivulle ja ristiin. Se treeni on MINUA varten, ettekö tajua! Vauvoja varten on muuta ohjelmaa ihan yllin kyllin.

Tuossa bailatinossa muistan olleeni yleensä jossain tajunnan rajamailla, kun retuutin yläkäyrillä kasvanutta ihanaa vauvaani rintarepussa (BabyBjörn - bad motha) quick, quick, slown ja ottakaa-se-lantio-mukaan-samban/rumban/ihan--tu-sama-minkä tahtiin kolmen vartin verran. Joka kerta puristin hikeä vaatteistani vähintäänkin lammikollisen pukkarin lattialle ja ihmettelin joitakin muita äitejä, joilla ei edes puuterit kiiltäneet. Täähän me lopetettiin, kun vauva oli ihan paskana siitä, että olin niin omituinen siinä läähätyksessäni ja ilveilyssäni. Omasta mielestäni latinalaiset rytmit tulivat liian lujalla vauvan korviin enkä muutenkaan kestänyt semmosta tosi pirtsakkaa porukkaa aikaisin (klo 11) aamulla, että hei-hei cha-cha.  

Kyllä se niin taitaa mennä muuallakin (ei kylläkään paremmissa piireissä), että ekalle lapselle pitää olla kaikenmaailman älynvirittimet, maitohapot ja vitamiinit. Kakkoset tai vähintäänkin kolmoset menee siinä sivussa (paremissakin piireissä), vähän ehkä huonon omantunnon siivittämänä ilman säännöllistä viikkoschedulia, mut semmosta se elämä on. Ei kaikkee jaksa veivata montaa kertaa. Useimmiten riittää, että selviää iltaan asti.*)  Sekin on useimmiten saavutus.



*) näitä ajatuksia ei myöskään kannata kirjata ylös silloin, kun alkaa keittämään pastaa.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Wanted

kuva: http://www.bugaboo.com/learn/bugaboo-bee?id=6010

Apua. Tarvitaan. Olen saanut päähäni haluta nämä upeat yksilöt meille. Järki sanoo, ettei noilla kikkanarenkailla talvea pusketa läpi. Kylläpä vaan, sanon minä, koska jos teitä ei aurata Helsingin keskustassa, niin missä sitten? Sitä paitsi kauanko se talvi nyt mukamas kestää. Pari kuukautta. Maks. En edes muista viime talvea. Mulla on Pyhä Manduca hätätilanteisiin, jos sattuu joku megablizzard iskemään.

Tsek dis:
kuvat: bugaboo.com / modernnursery.com / fi.babyshop.com

Vilautin anopillekin, että eikooihanat ja kyllä kuulemma olivat, ja se nyt oli ainoa oikea vastaus. Olisin halunnut Bugaboot jo neljävuotiaalle, mutta jostain syystä päädyimme perinteisiin vankkurimalleihin (mitäpä muuta näiltä junteilta voisi odottaakaan). Olimme jotenkin vakuuttuneita, että mummolan pelloilla ei Bugareilla pääse eteenpäin. No ketä kiinnostaa? Siellähän niitä työnnelläänkin kaks kertaa vuodessa tai ei edes sitä. Siellä hurautellaan autolla ovelta ovelle. Autoa me ei Helsingin keskustassa tarvita. Nämä rattaat me tarvitsemme.

Puolivuotiasta odotellessamme ajattelimme, että tarvitaan vielä tuplat, koska neljävee ei jaksa kävellä kuutta tuntia äidin kanssa ostoksilla. Neljävee siis istuu - herra paratkoon - edelleen rattaiden kyydissä, koska onhan se nastaa, kun äiti työntää, mutta haikailee myös seisomalautaa, jonka saa näihin Bugiksiin. Brilliant! 

kuva: vaunuaitta.fi
 
No mitä sanoo Mies? Jotain tällaista on kuulunut: et-voi-olla-tosissasi-ei-todellakaan-tule-tapahtumaan-on-taas-tän-päivän-pakkomielle-ei-muuten-tule-ne-meille. Vois ajatella, että pikkasen vielä kirraa tuossa päässä tän asian hyväksyminen, mutta koska neljävuotiaskin on vihannut tämänhetkisten menopelien mustaa väriä, niin taas yks kriteeri lisää, miksi nää kaunottaret saisivat tulla meille. Sitä paitsi puolivuotias on erittäin suurilla prosenttiosuuksilla meidän perheen vika vauva, niin nyt, jos koskaan, nämä rattaat on syytä hankkia. Sitä paitsi mainoslause ei varsinaisesti ole on ihan meille suunnattu. Mä nään tän kuvaavan tosi coolisti näitä ruuhkavuosia, vai mitä?

bugaboo bee compact yet complete for parents who live life on the fly

Jos joku Bugaboon PR-henkilö näkee aiheelliseksi lähettää meille nämä kärryt, voin kyllä just ja just kiitokseksi kirjoittaa käyttökokemuksistamme. Ps. Juon kahvia, niin se lisäosa kahvikupille kans olis kiva. Mä täällä odottelen (värillä ei ole väliä - mikä vaan tämän sivun väreistä sopii). Suurkiitos. Jos ne tulee Amerikoista, niin many, many thank yous.

EDIT: Iiiihan pakko oli lisätä tämä jälkikäteen, vaikka olin hetkeä aiemmin sitä mieltä, etten mitään Bugaboo+Marc Jacobs kuoseja esittele enkä oikeasti halua mitään Missoni-migreeni kuosia (sori vaan), mutta me likes pandas. Rodini pandas in particular. Viis siitä, että rapa näissä näkyisi kilometrien päähänkin enkä tällaisia koskaan tule saamaan, koska niitä on jaossa vain 20. Koko mualimassa. Kurkataan sitten vaan ihan pikkuisen.



lauantai 21. huhtikuuta 2012

Lista

kuva: bluntcard.com

Ne Hullut Päivät. Joka vuosi totean, että minä ne saippuat käyn hakemassa ja kaikki muu on ihan skeidaa. Koko ideahan perustuu siihen, että on muutama selkeä halpistuote ja sitten suurin osa on ihan samanhintaisia kun yleensäkin tai jos on halvempia, niin ei kyllä paljon, sanoo markkinointihenkilö. Kaikki vaan sekoo siitä keltaisesta kuvastosta, vaan en minä.

Tein ultimate teon käymällä torstaina puolivuotiaan ja nelivuotiaan kanssa Stockalla. Minun tytöt ovat syntyneet shoppaamaan (Stocka - eniten käyntejä heti oman kodin jälkeen), mitään kauhutarinaa ei siitä reissusta saanut, joten ei se niin ultimate ollutkaan. Kaikki vaan kauhistelee, jos sinne menee lasten kanssa. Toisia saattaa ne rattaat ärsyttää, vaan ei minua. Nyt meillä ainoastaan pelätään haamuja eikä vessaankaan voi mennä yksin. Oh well.. Itse suuntasin, kunnon perheenäidin tapaan Maison Bellet ja Methodit hakemaan Argoshallista. Saippuat olivat Sold Out. Pitihän se arvata. Appelsiinina oli tarjolla, mut mulle ei se tuoksu kelvannut. Nelivuotias keräsi koriin lakulaatikon, pussin raffeleita, Äiti puolestaan purkin oliiveja, suklaapistaasikeksejä, Kouvolan lakuja ja pari pastakastiketta siis niiden pesuaineiden lisäksi. Ihan tosi järkeviä hankintoja noin niinku Hulluilta Päiviltä. Niin ja haamumunkit, pitihän niitä boksi ostaa ja saada öklöähky kaupan päälle.

Anopit olivat siis huudeilla ja ovat edelleen aamuun saakka, mutta viisaina majailevat hotellissa. Tätä ruoditaan myöhemmin enemmän. Johtuen heidän viikonloppuvisiitistään, Stockalla hulinointi jäi nyt sunnuntaille. Paras päivä, sanoo markkinointihenkilö. Katselin vähän kuvastoa ja on kyllä melkein pakko tsekata huomenna muutama tuote, vaikkakin täytyy vähän palautetta antaa Stockan markkinointiosastolle siitä, että eivätkö he tiedä, että spending money lapsilisät tulevat vasta 25. päivä??? Big mistake oli kyllä tää ajankohta näille hullutuksille, mut ens vuonna sitten tietävät paremmin. La lista olkaapa hyvät:

* KitchenAid (en osta, koska kyseessä Classic eikä Artisan, mutta saatan hipelöidä - vähän).
* Moschinon silkkihuivi (ihan vaan vähän värejä).
* Liu-Jon jerseyhuivi (ihan vaan vähän värejä).
* Tigerin trenssi (minkä värinen tuo oikein on tuossa kuvastossa? eli ihan vaan värejä).
* Filippa K:n farkut (saattas olla kivat).
* L'Orealin hopeashampoo (tän tarviin, koska tää on ihan mun lookalike).
* Woodnotesin matto 160x230cm (tää on IHANA ja oikeesti edullinen, koska maksaa nyt 569e ja oikeesti on jotain yli 900e!!!).
* Dysonin imuri (vois tulla meille, mutta se ei ehkä haluu tulla vielä huomenna).
* Kartellin lamppu (juu, on kiva, mutta meillä Ikean kopio, joten mennään sillä vielä).
* Samujin mekko (paitsi vaakaraidat, mitäs ne tekikään? Ei vissiin hoikentaneet).
* Steltonin termari (tämän minä tarvitsen!).

Lapsille ei ollukkaan mitään löytöjä, vaikka kuinka kahtelin. Olipa kummallista. Se on kun on markkinointihenkilön kehittynyt silmä. Vain muutama artikkeli huomenna tsekattavana. Niin sitä pittää, sanos nelivuotias.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Motiivi

kuva: alphamom.com

Tulihan ne ikkunat meilläkin vihdoin pestyä! Arvaatkaapa kuka tulee huomenna?

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Vauva syö

kuva: pbsparents.tumblr.com

Meillä on takana nyt kuukauden verran kiinteiden maistelua - ja heti kärkeen on määriteltävä tässä tekstissä käytettävät termit, nimittäin suorastaan vihaan tuota kiinteitä -termiä, ihan kuin vauvan suuhun tungettaisiin joku iso klöntti jotain hankalaa syötävää. Nyt puhutaan ihan reilusti syömisestä ja tissistä tuleva tavara on juomista. Got it?

Vastoin aikaisempaa päätöstäni (tämmöinen asiahan ikään kuin kannattaa päättää..) aloitimme puolivuotiaan kanssa ruokien maistelun 5 1/2 kk ikäisenä. Syy siihen miksi puolen vuoden pysäkkiin ei odotettu, vaikka näin oli päätetty, oli se, että tämä viisas äiti hoksasi maagisen herkkyyskauden koputtelevan ovea hiukan aiemmin. En myöskään yksinkertaisesti kehdannut enää syödä mitään vauvan herkeämättömän tuijotuksen edessä ja minä(kö) syömättä? Hahaha. Ha.

Olin päättänyt kokeilla pelkkää sormiruokailua tän kakkosversion kanssa, koska se on jotenkin hirmu trendikästä ja siitä on paljon puhuttu hyvää, mutta jänistin kuitenkin heti kärkeen. En luottanut lapseeni, että hän yhtäkkiä osaisi muussata höyrytetyt perunat ja porkkanat ilman ainuttakaan hammasta ja tukehtumisvaaraa. Tämä vaarahan on olemassa aina, mutta lapioidessani ruokaa lapsen suuhun, pystyn annostelemaan määrät, joita nuo ikenet kerrallaan prosessoivat. Minä määrään mitä sinne laitetaan, lapsi päättäköön syökö se sitä ja milloin riittää. Suu ei aukea, mikäli safka ei miellytä. Meillä on tästä yhteisymmärrys.

En suinkaan ole haudannut sormiruokailua, olen jopa plärännyt melkein kokonaan läpi sen sormiruokailuraamattu Omin sormin syömään ja ehdottomasti tätä harjoitetaan myöhemmin (viim. 2-vuotiaana - vitsi, vitsi!), kunhan ne muutamat perusasiat ovat hallussa. 1) Vauvan tulee jaksaa istua huojumatta, niinhän ne hurmiovanhemmat sanoo, ei kun kiintymysvanhemmuusperheet (aina yhtä hauska tuo termi), joista täällä jo puhuttiin. 2) Muutamia hampaita saisi myös olla apuna. Leuoissa on voimaa ja pääsiäiseksi saatiin se eka alahampi, mutta halusin myös testata miten kakkosversiolle maistuu äidin tekemät soseet ja hioa siinä sivussa vähän suun motoriikkaa (tähän sopis nyt taustalle joku moottorisahan ääni - hihhihhi - minäkö-väsynyt?).

Minähän leivoin niitä saamarin kaurahiutalekakkaroita, joita puolivuotias hienosti tilsi sormillaan pöytään, istuimeen, itseensä ja minuun, laittoi myös suuhunsa äidin kehuessa. Kaksi tuntia myöhemmin hän heräsi siihen, kun niitä leseitä tuli nenästä ja suusta. Mies puolestaan heräsi vasta silloin osoittelemaan, että kannattaisko nää minun kokeilut nyt jättää tähän. Ilman Miehen interventiotakin, olin päättänyt, että myö pietään tästä hommasta vähän taukoo.

Minä jotenkin nielin sen väitteen, jonka mukaan teollinen vauvanruoka olisi tosi terveellistä ja tutkittua ja varmasti ravintorikkaampaa, kun muussaamani parsakaali. Lähempi tarkastelu on osoittanut kuitenkin sen, että lähestulkoon joka purkissa on riisijauhoa. Jos purkki seisoo hetken pöydällä, se on suureksi osaksi vettä. Liha tuskin on muuta kuin tehotuotettua, stressihormonia sisältävää ja God knows what, jota en halua ajatella, hedelmäpurkkeihin on vähintäänkin lisätty hedelmäsokeria ja nää hetelmät tuskin ovat mistään luomutarhoista kotoisin. Me not likes.

Kaikki tämä ja silti niitä purkkeja kannetaan kaksin käsin kotiin ja kirotaan, kun tyhjiä saa kantaa koko ajan lasinkeräykseen, jollen innostu tekemään niistä lahjoja kavereille. Oottakaahan joulua... Ostan pääasiassa Semperiä ja Hippiä, jotka väittävät olevansa luomua ja koska sertifikaatti on kylkeen tuikattu, niin minä uskon ja minä ostan. Tosin jos mietitään tarkasti, että ne jostain Saksasta tänne roudataan, niin hiilidioksidijalanjälki talloo alleen tuon luomun mennen tullen. Uppista.

Olen hirmu iloinen, että myös minun tekemät pöperöt maistuvat, vaikka tässä purkkisynnissä jälleen eletään. Kaurapuuro (kotimainen luomu) keittäytyy kotona ja sitä syö kaikki aamuin illoin, paitsi Mies. Pakko kuitenkin sanoa, että onkohan vähän liiankin luomua, kun tuntuu, että välillä suuhunsa lusikoi jotain kynnenpalasia - akanoita, haluan uskoa.

Tänään menussa oli puolivuotiaalla mm. Reilun kaupan avokadoa (luomu) - minä muussasin sen (!), purkista broiskua ja jotain vihannessekoa neljävuotiaan nauttiessa Dr. Oetkerin pakastepitsaa. Perfect harmony.

Tunnustan

kuva: jaimelouise.blogspot.com

Olen ihan ohimennen syönyt Miehen (huom!) ylähyllylle viinilasien taakse piilottamat neljävuotiaan suklaat. Tuttu tarina: otin vain muutaman ja nyt ne on yhtäkkiä loppu. Saako Smartieseja muualta kuin ruotsinlaivalta (serkun tuomat tuliaiset)? Aikaa lauantaiaamuun. Peeveli.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kadonneiden tuttien metsästys

kuva: twiniversity.com

Onko ärsyttävämpää, kun kantaa just nukahtanut vauva sänkyyn ja huomata, että se loppusilaus, joka takaisi hetken rauhan äidille - niin ja lepohetken vauvalle, on jälleen kadoksissa! Sitten on myöhäistä lähteä etsimään tuttia jostain, jos se ei ollut siellä missä piti eli sängyssä. Kiehuu, kiehuu!

Meidän lapset ovat olleet (ja puolivuotias on edelleen) sellaisia, että tuttia tarvitaan vain nukahtamisessa iiiihan pienen hetken verran. Ei ole vaikeeta, kun on tutti. Sängyssä odottamassa. Avaimet onnistuneeseen nukutukseen ovat nimittäin yksinkertaiset: äiti laskee vauvan käsistään omaan sänkyyn, laittaa rauhallisesti tutin suuhun, pupun kainaloon ja hiippailee pois. Voilà! Ei tarvita muuta. No mutta kun se perhanan tutti ei ole nykyään ikinä siellä sängyssä. Ei niin siis ikinä!

Sitten vauva virkistyy eikä nuku. Niin se menee. Aika yksinkertaista tämäkin.

Tutteja on olemassa kasapäin, mutta ei niitä silloin ole yhtäkään, kun on tarve. Eikun heiluttelemaan leluja puolivuotiaan eteen, kun ei sitä tuttia löytynyt. Huraa!

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Univormu

Paasasin tässä vastattain luovuttajista ja uhosin, ettei minusta saa moista tulla (sanoo eräs henkilö, jonka juurikasvu olisi saatava ensi tilassa kuriin, mutta ei meinaa kehdata edes kohdata kampaajaa, kulmakarvoja ei ole laitettu viime vuosiin, vuosikymmeniin) jne. jne. tms. tms. Sitä suuremmalla syyllä täytyy oikeasti alkaa panostamaan tähän hommaan.

Aloitan uusimalla univormuani alapäästä (muahhahha), jalkaosastolta. Syy miksi tarvitsen ylipäätään kotijalkineet on se, että en kestä, kun jalan alle liiskautuu keittiössä milloin mitäkin. Yleensä se on ruokaa, joka ei ole syöjiltään kestänyt pöydän tasolla. Puolivuotiaan aloittaessa syöntihommat, sitä ruokaa on huomattavat määrät odottamassa jalkapohjaani. Nykyiset jalkimet à la koti ovat nämä:

kuva: ikioma

Neljävuotiaalla tuossa kuvassa samat (tuolloin ikää vajaa kaks tai kolme), mutta nyt näillä tosi tyylikkäillä Ainoilla alkaa ikä jo painaa, niin uusien hankinta on edessä. Huomatkaa jalassa univormun tärkein osa - verkkarit, mutta ne on Gantit, niin kuin sillähän on hurjasti väliä. Ne on muuten pehvasta kuluneet melkein puhki, mutta vielä vaan pidetään. Loppuun asti. Se on se laatuasia miks näitä merkkivaatteita hankitaan. Aika säälittävää, en vaan saa niitä viskattua mäkeen, vaikka uudemmatkin on ja nekin on Gantit. Tietysti.

kuva: duetto.fi

Joulun jälkeen nämä olivat superalessa, mutta jäin miettimään, koska tuo kumipohja on aika kolho. Nää on jollain tapaa niin mummot, että siksihän näistä olin alunperin niin kiinnostunut.

kuva: modegallerien.se

Nämä ovat minusta ihanat, mutta puuro näiden pohjassa ei. Ei siis ehkä näitä. Näitä oli Stockalla joulun alla ihanan hempeitä vaaleanpunaisiakin, jotka laitoin eräälle ihanalle pukin konttiin.

Oiskohan nämä alla olevat sitten paremmat?

kuva: diytrade.com

Tosi hienot eikö? Mulla ei muuten toi Lyi Vittooni ole kolahtanut koskaan, musta se on jotenkin niin kulunut ja joka 14veelläkin on tuo veska kainalossa. Takuuaito tietty. Näin myös Karita Tykällä Vittoonin hoitolaukun. Ei siitä muuta. Takaisin jalkineasiaan.

Who am I kidding, näähän on kuin mulle tehdyt:

kuva: girleshoes.com

No ei oikeesti. Oikeesti ei oikeesti. Mistä siis hyvät kotijalkineet, vinkkejä otetaan vastaan.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Ilta

Pyykithän tuli haettua pyykkituvalta (hmmpf!) ja lapsi sai samalla harjoitella pitkällä käytävällä potkulautailua. Se sujuu jo hienosti, jos ei lasketa, että äiti kiljuu joka väliin ei-saa-vauhti-kiihtyä-liikaa-KATSO ETEENPÄIN!-hyvä!-VARO!

Puolivuotias heräsi iltauniltaan siihen kun niin nenästä kuin suusta vain lenteli kauraleseitä ja peruspuklua siitä leivästä, jonka olin iltapäivällä rakkauvella hälle leiponut. Se siitä sormiruokailusta vähäksi aikaa. Mrrr. Nyt pieni nukkuu, toivottavasti makeasti koko yön (aiettämuaniinnaurattaa, koko yön...).


kuva: ikioma (ethän ota tätä omaan käyttöösi)

Iltapäivä

Järkyttävää naputusta Miehelle siitä miten minun pitää aina pyytää, että jotain tapahtuu. Mies katsoo ihmeissään, että kyllä hän tekee aina, kun vain pyytää. Ei tajua. On niin ärsyttävää olla aina pyytämässä, että voitko laittaa astiat, pyykit kaappeihin (tai tämän teen kyllä ihan itse ihan siitä syystä, että löydän vielä joskus nämä ko. vaatteet), järjestää tavaroita paikoilleen. Toteamus ei riitä vielä mihinkään: pyykit pitäs hakea pyykkituvalta. Vastaus tulee salamana: No hakekaapas te tytöt. Onko sellaisia miehiä, jotka olisivat tuohon vastanneet: Joo, minäpä kipaisen kulta ja haen vieltä kioskilta suklaata sulle kulta. Nuo kullittelut voi skipata, mutta on se kun aina pitää olla pyytämässä. Mies ei edelleenkään ymmärrä mitä oikein valitan.

Minun nalkutus oli täysin tuloksetonta ja alkoi väsyttää niin paljon, että lähdettiin ulos tyttöjen kanssa ja neljävee nappasi pyörän kevään ensimmäiselle ulkoilutukselle (potkulautaa potkitaan vielä sisällä, kunnes lapsi osaa sen pysäyttää muutoinkin kuin törmäämällä seinään).


Kotiin palattuamme päätin tehdä liian monta asiaa kerralla eli puolivuotiaalle omaa leipää - Kiitos Riie ohjeesta, meille toisille risotto con la broisku, plus les sämpylöitä. Sanomattakin selvää ettei kaikki mennyt ihan putkeen. Sämpylätaikinasta unohtui suola ja paistoin niitä vain 200 asteessa varmaankin tunnin, koska olin juuri puolivuotiaan leipäset noissa lukemissa paistanut, broiskut saivat toiselle puolelleen tyylikkään onyxin karsinogeenipäällysteen, mutta sain ne kuitenkin pelastettua syötäväksi (pelastustoimenpiteenä: rapsuttelu).


Neljävuotias oli niin poikki pyöräilystä, ettei edes jaksanut syödä ja puolivuotias kakisteli leipää kurkussaan, mutta Gill Rapley on todennut, että antaa kakistella, sitä se sormiruokailu on (tästä tulossa lisää myöhemmin). Huokaus.


Eräs ihanuus otti nokoset ulkoilureissulla eikä turhia jaksanut valittaa ja nalkuttaa, kuten eräs toinen henkilö.


Ulkona oli vielä tosi kylmä, vaikka ystävämme Aurinko jaksoikin olla seuranamme. Toppapuvut ovat nyt kuitenkin siirtyneet lepotilaan (siellä pyykkituvassahan ne huilailee), joten nyt vaan kesää kohti ihan kunnolla eikä mitään lumimyrskyjä enää, kiitos.


kuvat: ikiomat (ethän kopioi niitä, kiitos)

Aamu

kuva: ikioma

Rikkonainen yö takana, päätä särkee, lapset odottavat ei-niin-hiljaisina aamupuuroa, kuivaa vaippaa, syliä, kahvi on loppu, hätävara italiainen kahvi rupluttaa keittimessä, vahva tuoksu, jännittää, ikkunasta sisään pyrkii Aurinko, väsyttää.

Silti ihana, kaunis aamu.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Vakavasti harkittavat asiat

Meille ei voi tulla ilmoittamatta, koska koti sekä allekirjoittanut ovat yleensä räjähtäneessä tilassa ja tilanteen korjaaminen vaatii valmisteluajan. Aina. Olen kuitenkin ajautunut umpikujaan, sillä olen ihan raivona, kun siivoan ja siivoan eikä se näy missään. Vannotan aina koko perhettä, että nyt ei sotketa, kun eikös ole mukavaa, kun on siistiä. Joojooäiti-anna-nyt-sitä-jäätelöö. KOSKAAN tämä sopimus ei ole pitänyt. Viimeistään seuraavana päivänä levitellään käsiä, että on taas tavarat hyrskyn ja myrskyn. Itse on vielä täysin kanveesissa edellisen päivän raadannasta, että ei vaan jaksa alkaa taas siivoamaan ja näin kierre on valmis.

Minä oikeasti haaveilen siivoojasta. Olen tämän nyt julkilausunut ja kunhan tämä kotiäiti-mode vaihtuu working mother-modeksi, niin tämä ylellisyys on vakavasti harkittavien asioiden listalla. Miksi siivojan hankkimista kuitenkin pidetään jotenkin huonona asiana? Ymmärrän, että omat vanhempani eivät esim. koskaan ymmärtäisi tällaista tekoa eikä muutenkaan sen polven porukka. Parilla ystävälläni käy siivooja ja he ovat ihan suht normaaleja tyyppejä. Noin niinku. :)

Koska tämä kotiäitijobi kuitenkin vielä jatkuu, niin toinen vakavasti harkittavien asioiden listalle laitettava asia on tämä:

kuva: stockmann.com

Asia on nyt ajankohtainen, koska Stockan Hullut Päivät tarjoaa tätä beautya pari sataa halvemmalla kuin normaalisti. Se on sairaan kallis silti. Minulla on kuitenkin tämä ihmeellinen tuntemus. Jos minulla olisi KitchenAid yleiskone, jotenkin vaan, kaikki kotiasiat sujuisivat täysin mutkattomasti. Meillä tuoksuisi aina kakut, pullat ja pitkot. Minä olisin aina hyväntuulinen ja hyräilevä.

Ihmeellistä on myös sellainen asia, että minä mietin (jo) tässä kohtaa, että mihin helvataan tuo vehe laitetaan? Yleensä tällaista asiaa pohditaan vasta jälkikäteen. Kävin nimittäin kerran keittiönpöytäostoksilla ja ostin ihan jumattoman kokoisen pöydän. Täyttä puuta. Mies kysyi, että olinko nyt oikeasti varma, että tajusin miten iso se oli. Juujuu. Minulle on sanottu myös, että avaruudellinen hahmotuskykyni on olematon. Höpsis, sanon minä.

Esillähän tuon kaunottaren kuuluu olla, mutta meille se ei mahdu esille eikä se mahdu myöskään kaappeihin, joista jo nyt putoaa aina jotain alas, kun sinne yrittää vielä survoa jotain lisää tai ottaa kattilaa ulos. Mainitsin Miehelle, että "Nyt Se on Hulluilla päivillä Se mun kone!" Mies sanoi kylmästi, että "Ei tule Sitä laitetta meille." Eikä muuta. Näissä tilanteissahan käy niin, että minä käyn itse hoitamassa asioita (viittaus keittiönpöytään) tai sitten annan periksi. Kyllä vaan. Joskus on viisasta antaa periksi, niin Mieskin kuvittelee omaavansa jonkinlaista valtaa perheen asioista päätettäessä, mutta todellisuudessa minä olen vain siirtänyt ko. asian totetusta. Voisikohan KitchenAidille rakentaa oman kaapin?

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Tänään on Uusi Päivä (jälleen kerran)

Aamu, uusi alku. Kahvi ja pieni hetki ennen puuroja ja päivän alkamista. Jos on eilen ollut huono päivä tai muuten vaan kurjia ajatuksia, niin aamu antaa jälleen uuden mahdollisuuden.

Usein päätän, että tänään meillä ei rähjätä mistään ja kun tämän ajatuksen on päähänsä saanut, viimeistään eteisessä karjutaan, että missä kummassa voi olla taas se toinen hanska tai äidin pipo (ilman sitä ei porukka liikahda). Tänään meillä ei ole kiire mihinkään.

Tänään koti näyttää siltä, kuin joku olisi heittänyt dynamiittipötkön postiluukusta, sillä joka ikinen huone on kirjaimellisesti räjähtänyt. Kohta siivotaan. Iloisin mielin.

Minulta puuttuu siivousgeeni eikä minua ahdista, jos astianpesukoneen tyhjennys jää kesken, koska puolivuotiaan asia on tuolla hetkellä tärkeämpi. Palaan tähän tehtävään luultavimmin seuraavana päivänä, kuten tänään. Jonkinlaista innostusta on kuitenkin ilmassa, ja se johtuu... keväästä? Eeeiii, vaan pesuaineista! Joo, voisi kuvitella, että tämän aamun hyvä henki johtuu nimenomaan siitä, että pesuaineiden korkit ovat olleet liian kauan auki, mutta ei! Meiltä ei löydy kloriittia, vaan näitä.

kuva: torpparinwerstas.blogspot.com/
kuva: eco-age.com
kuva: ihanaliving.fi
kuva: apartmenttherapy.com

Lal-lal-lal-laa, pölyt katoaa, duudiduudamdidaa, kyllä siistiä näillä saa!

Huh mitä motivointia tarttua siihen fuckin imuriin ja rättiin, mutta toivotaan, että tämä auttoi.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Tabuja ja vähän muutakin

Voi elämä. Erehdyin lukemaan Vuoden mutsi -kirjaan liittyvän haastattelun kommentteja, joita opuksen kirjoittajat K.Lahti & S. Rämö kuvasivat Facebookissa helmiksi. Haastattelussa todettiin mm., että sitä ei vaan voi sanoa ääneen, että imetys on perseestä. Mun reaktio kommentteja selatessani oli, että kirosana, eiootodellista, kirosana. Parhaita näissä iänikuisissa väännöissä on yleensä mieskommentit, jossa mies toteaa, että meillä ei vaimo imetä ja nyrkki pöytään. Nämä ovat just niitä, jotka jo kärsimättöminä odottavat makkarissa synnäriltä palaavaa äitiä. Yök ja hahha, mitä pellejä!

Imetysaiheesta voisin kirjoittaa yhtä sun toista, mutta nyt tarkastelen näitä vauhkoojia. Kommenteista esiin nousivat vahvimmin ns. luovuttajat, nämä tyypit, jotka kulkevat myös ulko-ovesta niissä ysärineppariadidaksissa. Need to say more? Muutamaa housuparia lukuunottamatta nämä kammotukset ovat onneksemme kadonneet lähestulkoon koko planeetalta. Housu voi tällaisella henkilöllä olla myös jotain bootleg farkkua, jotka menee tähän samaan kauheuskategoriaan (näitä löytyy vielä omastakin takaa).

Kyllähän allekirjoittanutkin kulkee satunnaisesti joka päivä verkkareissa ovesta ulos viemään lasta päiväkotiin, mutta minua ei sovi sotkea tuohon edellämainittuun kansakuntaan. Oli verkkarit tahi ei, niin niiden kanssa voi yrittää. Verkkareihin minä yhdistän ihan vaatimattomasti vaan esim. Conversit/Balmuirin huivin/Gantin tikkitakin//hississä sipaistun huulipunan (Lancôme/Mac) ja pipon (lätsä kuin lätsä). Nämä voivat olla myös vapaasti muita brändejä, mutta kunhan niitä on ja kaikista makeimmat verkkarin verhoajat ovat siskoni neulomat huivit. Silti näillä kaikilla on oma tehtävänsä ja minä tarvitsen nämä kaverit, jotta minusta ei tulisi luovuttaja:

Huivi tekee monta vuotta vanhasta takistani ryhdikkäämmän, huulipuna tuo eloa harmaaseen, elottomaan naamaani ja pipo luonnollisesti peittää ihan kamalan tukan, jota ei suoristusrauta pääse hyväilemään kovinkaan usein. Muuten Gaby Solis froteepuku, oli miten Juicy Couturea hyvänsä, ylittää kuitenkin rajat ja limiitit. Sitä ei pelasta edes nuo mainitsemani apuvälineet.

On toki aamuja, että ei ole yritystä, mutta mitään kammotuksia ei jalassani ole nähty eikä tulla näkemään. Turhamainen ja pinnallinen. Kyllä kiitos ja ihan reilusti. Se, että antaako yritykseni minusta yhtään virkeämpää kuvaa, on toinen asia enkä näe mitään syytä mennä siihen nyt, saati myöhemmin.

Luovuttajat eivät yleensä käy kampaajilla eivätkä missään hemmotteluhoidoissa, koska milloinkas-minä-mihinkään. Nämä tyypit ovat jossain kohtaa vanhemmuuden taivalta askeltaessaan kadottaneet huumorintajunsa, jos sitä heillä koskaan on ollutkaan. Siis minähän myös kuulen usein täällä kotona jotain tän tyylistä, että sulla ei ole kyllä minkäänlaista huumorintajua. No-kellä-on-kun-yöllä-heräät-viissataakertaa-etkä-koskaan-saa-nukkua-aamulla-pitkään. Silti for the record: MINULLA JOS KELLÄ ON HUUMORINTAJUA!

Luovuttajat ovat ns. huokailijoita, jotka salaa kadehtivat toisia ihmisiä, jotka näyttäisivät olevan tyytyväisiä elämäänsä ja näyttävät sen myös. Luovuttajat eivät koskaan ääneen haaveile mistään, koska mitä-se-hyödyttäisi. Hmpf. Tää sen sijaan käy kampaajilla ja hoitoloissa, tosin ei sillä frekvensillä kuin syytä olisi, mutta että on sitä yritystä kuitenkin.

Nämä vikisijät valittavat palstoilla, että netit kiinni ja shoppailu pannaan, pitäs keskittyä siihen lapseen. Voi äly, onko kamalampaa kuultu? Eivät he jaksa yhtään sen enempää täysipainoisesti keskittyä kakaroihinsa kuin nämä blogia naputtavat ja tilauksia Ostoskoriin viskovat mamit. Ainoa ero on siinä, että näillä ostoksiin väsymyksenä hukuttavilla äideillä on edes sitä yritystä. Sitten kyllä jaksaa taas lukea Peppi Pitkätossua ihan eri soundilla, kun samalla miettii tilasiko kenkiä Visalla vai menikö suoraan Solon kautta. Sitä paitsi puolivuotias poikkeuksetta nukkuu aina sylissäni ja nelivuotias ajaa potkulaudallaan eikä kaipaa just nyt seuraani eli I'm on duty all the time. Kohta annan puolivuotiaan Miehelle ja lähden saunaan neljävuotiaan kanssa kuulemaan ihmettelyjä onkohan minulla taas vauva mahassa eli I've got it covered. BTW ei ole.

Minuun ei vaan vetoa YHTÄÄN nämä kulahtaneet luovuttajat, jotka jaksavat VAIN valittaa. Minusta ei saa koskaan tulla sellainen. Valittaa saa ja pitääkin, mutta yritystä pitää olla. Kulahtanut varmasti olen, mutta silti yritän rimpuilla enkä luovuta. Yöpaidakseni vetäisen Marimekon maksimekon päälleni ja ihastelen sen raikkaita raitoja. Se on klassikko ja niin kaunis. (Vaihdan sen kohta, koska tajusin että se kaapu päällä ei ihan hirveesti imetetä yöllä, mutta kaunis se on.) Imetys on tabu Vuoden Mutsien mielestä ja sitä se onkin, kuten niiiin moni muukin äitiyteen liittyvä asia.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Take Relax



Tapahtui tänään illalla: neljävee huristeli uudella potkulaudallaan pitkin huoneistoa ja muisti välillä puhjeta hysteeriseen itkuun ja huutoon, joka oli seurausta aiemmin päivällä saadusta rokotuksesta. Potkulauta haettiin Stockalta tänään palkintona neuvolakäynnistä. Niin juuri, palkintona.

Nelivuotistarkastus meni tosi hyvin noin muuten, kunnes kidutusvälineet kaivettiin esiin ja neula oli jo peräti reidessä asti ennen kuin lapsi tajusi mistä oli kysymys (tämä oli itsessään jo suuri saavutus ja onnittelen itseäni tästä näppäryydestä). Sen sijaan, että lapsi olisi ollut helpottunut, että se-mitä-tua-ikinä-tapahtui-meni-ohi-tosi-nopeasti, niin hän olikin tämän tapahtuman seurauksena erittäin pettynyt ja tunsi olonsa huijatuksi. No mahtavaa. Hän ei myöskään pidä enää neuvolantädistä eikä muuten suostu lähtemään lääkärintarkastukseenkaan aamulla (ihan helevetin aikaisin muuten), vaikka olen vannottanut ja luvannut karkkipäivää joka päiväksi, jos joku tarjoaisi uutta rokotetta. Vasta kuusivuotistarkastuksessa tulee seuraava rokote, yritän rauhoitella enkä mainitse ensi syksyn influenssapiikeistä mitään. Seuraavaksi lapsi ulvoo ettei halua kuusivuotiaanakaan rokotetta. On muuten tulossa erittäin mielenkiintoinen aamu. Looking forward.

Strategiani oli, että rokotuksesta etukäteen puhuminen ei olisi muuta kuin pilannut koko tarkastuksen ja sitä olisi jännätty viikkotolkulla eikä neuvolaan olisi päästy kirveelläkään. Lapsi ei kysynyt missään vaiheessa tuleeko rokotusta, joten en ole mielestäni valehdellut ja ollut huono ihminen. Miksi minulla on silti ihan Anneli Jäätteenmäki olo? Rokotus tuli yllätyksenä ja pyytämättä. Toistan yllätyksenä ja pyytämättä.

Migreeni hakkaa ohimossa, joten ystäväni sanoin nyt ei auta muu kuin take relax.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Oho, pikkusen vaan lipsahti!

Just kun piti pitää vähän viisasta ostosbreikkiä, niin ihan pikkasen lipsahti. Enhän minä itelle mittään milloinkaan.., mutta kun oli alennuksessa ja ja ja nyt neiti neljäveelle on tulossa Punavuoren Peikosta parit tallustimet. Pohdin pitkään Converseja, koska ovat tietysti makeet, mutta sitten taas toisaalta Vansit ja etenkin nämä, ovat supermakeet.
kuvat: http://www.x-kds.com

Tietty tuo väri on aika tumma kevättä kohti, mutta nämä ovatkin kevät-kesä-syksy tossut ja koska pinkit häivähdykset saivat neiti neljäveeltä ihastuneita huudahduksia syntymään, niin viuh sinne kävelivät melkein itsestään Ostoskoriin. Tämä on todellinen breakthrough, koska neljävee ei ole aikaisemmin mustaa kelpuuttanut mihinkään. Ihmettelee vaan miksi äiti pukeutuu aina mustaan. No enhän aina. Yöpaitojakin on vaikka missä väreissä. Ehkä nämä tossut tosiaan ovat enemmän syksyn kengät värinsä puolesta ja ovatkin itse asiassa viime kauden mallistoa. Harmitti etten saanut näitä jo tuolloin, kun ei ollut kokoja, vaan nytpä nämä kaverukset muuttavat meille. Niin ja olivat suorastaan hävyttömän edulliset. Olivat, olivat!

Noilla on sitten kiva potkistella potkulautaa, joka on neljäveen toivelistalla ja iskä sen on hänelle luvannutkin, jos neiti on kiltisti.. Tämä kortti vedetäänkin esiin aika usein. Hehe, melkoinen ehto. Äitikin haluaisi pikkuisen vaikuttaa tähän tulevaan menopeliin, vähän siihen millainen se on.

kuva: http://www.toysrus.fi/

Neiti tuntui olevan varsin ihastunut tuohon Disney Prinsessat potkulautaan (miksi, oi miksi?), jolla huristeli taidokkaasti pitkin Citymarketin käytäviä. Kenties vielä kuitenkin voisi tutkailla muitakin vaihtoehtoja. Tämä hankinta on siis vielä on hold.

No sitten toinen hankinta käveli myös ihan itse (oikeesti) sinne samaan Ostoskoriin, johon coolit Vansit hyppäsivät ja ne ovat sitten sellaiset superduperihanat citykengät. Sellaiset, jotka laitetaan jalkaan, kun äidin ja siskon kanssa lähdetään "asioille" ja reitti ei kulje puistojen ohi. Tiedän, että Mies unohtaa tämän citykenkäpikkuseikan ja kesällä tullaan puistosta kengänkärjet rikki potkittuna (semmoinen kohtalo kävi näille SeeKaiRun -nahkakengille). Pallo, hiekka ja nahkakengät eivät sovi hirveen hyvin yhteen, vaan ovatpahan kengät pidetyn näköiset sitten. Nyt pitemmittä puheitta, tässä nämä kaunottaret ovat. Voilà!

kuvat: http://www.bibolino.eu/

Aivan, ne ovat minustakin I H A N A T ja kerrassaan vastustamattomat, joten minkään minä mahdoin! Nyt alkoi tekemään mieli jätskiä!