maanantai 27. kesäkuuta 2011

Feeling massive

En-saa-henkee.

Nyt ei ole vielä edes kovat helteet, joten en varsinaisesti aloita valitusvirsien veisuuta, kunhan vain mainitsen.

Allekirjoittanut hengittelee nykyisessä olotilassaan erittäin syvään, raskaasti, useasti, ajoittaen haukkoen. Ei siis mitään harmoonista Ujjayi Pranayamoja, vaan kunnon hc-puuskutusta. Hieman, eikun todella häiritsevää, I must admit.

Kaikki muuttui viikko sitten lääkärintarkastuksessa, kun sain kuulla jääväni sairauslomalle, jotta arvoisa le bébé malttaisi mielensä eikä haluaisi ihan vielä tulla luoksemme. Olin siis ennen tätä tohtorin toteamusta elämäni kunnossa. Siis niin kunnossa kuin tässä tilassa voi olla, mutta kuvittelin siis, että ei tässä nyt saikuille juuri ennen kesälomia jäädä. Sen jälkeen kunto onkin laskenut kuin lehmän häntä. Jopa makuulla oleminen sattuu. Kunto tarkoitti siis sitä, että saattoi kävellä suht normaalisti ja jopa yrittää kiirehtiä ratikkaan, jos ei ottanut juoksuaskelia. Mitään oikeaa urheilua ei tietenkään voinut harrastaa, mutta kaupoissa jaksoi kuitenkin kierrellä ilman ongelmia.

Iisisti ottaminen ja lepääminen käy todellisesta työstä etenkin kun kotona on 3-v viisastelija ja aviomies. Tuo yksi viisastelija tylyttää toteamalla, kun äiti yrittää vedota masuvauvaan ja levon tarpeeseen, että "äläpä viitsi äiti" tai "kyllä sä jaksat". Mikäli liikettä ei synny, eräs on hetkessä kiivennyt kolmen metrin korkeuteen keikkumaan kaappien päälle. Miksi ne suklaat sinne pitää muutenkaan hiissata, koska kurottelua ei suositella meikäläisellekään?

No nyt toivotaan pitkiä piuhoja tälle ja kanssaeläjille. Yritetään jaksaa, että tää joutuu vaihtaa kylkeä vielä pari kuukautta eikä saa koskea imuriin eikä muutenkaan tehdä mitään muuta kun levätä (ja believe you me, se on paljon).

Happy helteet for me!

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Puolivuotiskatsaus

Taas kesken työpäivän välähti ajatus, joka ei puoleen vuoteen olekaan välähdellyt, vaan just nyt kun välähti, niin katsotaanpa tilanne.

Ulkona: Mieletön ukkonen, painostava helle. Tämä siis hyvä. Ilmeisesti ensi viikolla on taas tiedossa +15 ja sadetta, niin tämä hiki ja huono olo käy.

Sisällä: Lounaan jälkeinen elämä. Ei pysty yksinkertaisesti tekemään yhtään mitään. Töitä.

Edellisestä postauksesta tapahtunut mm. seuraavaa: allekirjoittanut päivittää blogiaan työpaikaltaan. Täällä tulee istuttua ns. virastoaikaan ja vähän harvemminkin. Palkkani maksaa varsinainen akateemisen yhteisön keskus ja työkin noudattelee akateemista vapautta melko pitkälti. Töihin voi tulla periaaatteessa milloin haluaa, vaikkakin flexim-hihnan päässähän tässä roikutaan, mutta aamukahville, lounaalle ja iltapäiväkahville ei todellakaan leimata. Näihin toimintoihin saan päivittäin työajastani kulumaan pari-kolme tuntia. Ajoittain tulee pohdittua missä välissä ehtisi töitä tehdä. Ei kuitenkaan usein, joten tauot on ihan oikein ajoitettuja.

Työhaastattelussa piipahdin takuuvarmassa, hillityssä, harmaassa, Marc O'Polon villakangasmekossa, joka ei tässä tiedeyhteiskunnassa herättänyt liikaa tunteita. Kukaan tuskin tunnisti mekkoani laadukkaaksi eikä sillä täällä mitään merkitystä olekaan. Suurimman virheen olisin tehnyt laittamalla kauluspaidan ja jakkupuvun. Sillä outfitilla ei täällä lohkea kuin ihmetteleviä katseita.

Työvaategarderoobiin uudistamisella ei siis ollut hätää, sillä perushallinnonhenkilö pukeutuu lindex/hm/kappahl tweed-hame/samettihousut, kauluspaita/trikoopaita neuletakilla. Brändeillä ei täällä pelata, se on se substanssiosaaminen, jolla ohitetaan trendit. Vain olennainen on tärkeää. Konsultit eivät täällä pärjäisi.

Perushallinnonihminen on myös vaatetuksen lisäksi vähän sellainen nörttinössykkä. Koko työporukka on kaikinpuolin mukava ja kova nauramaan kahvihuoneessa. Työajan ulkopuolella ei tunneta.

Minä.Viihdyn.Täällä.