perjantai 30. marraskuuta 2012

Lumimyräkkä

Lumimyräkkään sopi mainiosti Fredriksonin Pom-pom hattu

Koko viime yön tuuli vihelsi ja lunta tuiskutti eikä tilanne ole muuttunut vuorokauteen. Nyt sitä lunta sitten on, turha vinkua. Tänä aamuna neljävuotiaan ilolla ei ollut rajaa. Ohjelmassa oli tuhannen pyykkikoneellisen lomassa myös viihtyä ulkona, joten neljävuotias hihkui, äiti ei hihkunut ihan niin paljon. Sen minä vaan sanon, että old school toppahousut on äitikin korkannut tälle vuodelle. Ne on ihan hirveet, mutta niillä mennään.

Ulkona satoi ihan järkysti lunta ja viima oli pureva. Rattailla ei päässyt järin hyvin kulkemaan, joten hyppäsimme ratikkaan. Olimme tehneet matkaa muutaman minuutin, kun ratikkakuski pysähtyi ja totesi, että viisas autoilija oli jättänyt kulkupelinsä liian lähelle kiskoja ja matka päättyi siihen. Koko ratikkaliikenne Bulevardilla ees ja taas pysähtyi tämän johdosta ties kuinka kauaksi aikaa. En haluaisi olla kyseisen tummansinisen Beetlen omistaja. Heh. Vilkuilin ratikan ikkunasta polvenkorkuisia hankia ja pyysin kuskia jeesaamaan rattaat kadulle. Neljävuotias tyyliin kieri ratikasta ulos ja oli maailman onnellisin kahlatessaan lumessa. Hän kapusi jokaikisen lumivuoren päälle, teki tsiljardi lumienkeliä matkalla Stockalle. Tässä kohtaa mietin, että pitäisikö kuitenkin vaan mennä kotiin. Eipä huvittanut, joten eikun tuiskua päin!


Yksivuotiaalla oli lokoisat oltavat ulkonakin, sillä hän torkkui lämpöpussissa. Pah lumimyrsky!

Jossain vaiheessa äiti oota, katso miten ihanaa alkoi jo riittämään tälle tosikolle, koska viima ja jää todellakin puhalsivat suoraan naamaani (note to self: ripsari ei oo mikään must ens kerralla). Neljävuotias totesikin minulle loukkaantuneena, että mieti minkälaista olisi olla hän. Auts. Matka Stockalle eteni siis erittäin hitaasti, mutta lopultakin we made it ja ihana yllätys odottikin tyttöjä (ja äitiä)!


Stockan jouluikkuna!

Blogin joulukalenteri

Antakee armoo -joulukalenteri

Heippa Ihanat!

Ensiksi Suuret Kiitokset - teitähän on ihan hirmuisesti! 


Toiseksi minä rrrrrakastan yllätyksiä ja uskon luonnollisesti Joulupukkiinkin, joten ei liene suuri ihme, että täälläkin on joulukalenteri. Sitäpaitsi on mukavaa avata luukkuja just teidän kanssa. Tytärtäni lainatakseni äiti on aina viimeinen villahousu, joten näistä joulukalenterin luukuista on tiedossa vinkkejä myös toisille villahousuille - niin Joulupukin konttiin kuin ihan itselle. Kyl myö äititkin ollaan pakutit niin ansaittu.

Joulukalenterin luukkuja aukeaa jok' ikunen aamu 15.12 saakka, jonka jälkeen tässä blogissa alkaa joulurauha. Lahja-asiat on tuolloin hoidettu, piparkakut paistettu ja rauhaisa joulumieli on täyttänyt sielun sopukat. Hahha! Hyvä on ainakin tavoite. Pyritään siihen yhdessä siskot!

Aamulla siis valppaana:
Luukku numero 1 aukeaa! 

Jännittää ihan kamalasti! 

Nappipäivä

Picture this: Viime yönä kellon ollessa 01 jotain melkein 02 rätistelin joulukalenteriyllätyksiä olkkarin lattialla. Neljävuotiaan huoneesta kuului vähän väliä levotonta unta eli sänky narahti tai kuului yskähdys tai mikä tahansa muu ääni, jonka johdosta keskeytin rätistelyni ja pälyilin paniikissa ympärilleni miettin, miten oikein selitän neljävuotiaalle, mikä pakettikarnevaali keskellä yötä on käynnissä ja paljastuu, ettei se olekaan tonttu, joka käy yöllä tuomassa ne joulukalenterin yllärit. No perhana, pakko oli lopettaa ja jäin luukkuun numero 16. Huomautettava tässä kohtaa, että nythän ei vielä työn alla ollut omien lasten joulukalenteri, vaan siskonlasten. Priorisointi - se on se mun ykkösala. On, on!

Ajattelin, että ei hätää, neljävuotias aamulla kunnalliseen hoitoon, yksivuotias aamupäiväunille ja äiti väsäilee joululaulut, tarrat ja yllärit 8 jäljellä olevaan luukkuun. VÄÄRIN. Kello 08 jotain melkein 09 tekstari havahduttaa minut sikeästä unesta, ja siinä kerrotaan, että iltapäiväksi kaavailtu reissu ystäviä moikkaamaan ystävän luo on peruttu - kiitos jatkuvasti jossain jylläävän räkiksen. No eipä mitään, ajattelin. Ehdin tehdä kalenterin siis erittäin mainiosti ja saada sen yhtä mainiosti ennen klo 16 postiinkin. VÄÄRIN. Puhelin pirahti ja sieltä kerrottiin, että nämä ystävät, jotka olivat tulossa ystävän luo, saapuvatkin ilahduttamaan meitä meille. Ollaan jo tulossa! 

Se hetki, kun vilkaiset hädissäsi joulukalenterikaman peittänyttä keittiön pöytää ja ympärillesi - koko kämppää, joka on taas kuin olisi se iänikuinen dynamiitti heitetty postiluukusta, meinaa ihan polvet pettää alta. Yksivuotiaskaan ei siis ole millään unilla. Tietenkään. Vaatteita on kuivumassa olkkarin nurkassa pyykkitelineellä (ollut jo muutaman päivän), vaatteita on myös lattialla odottamassa siirtoa pyykkikoriin tai koneeseen tai kaappiin tai päälle. Astiat ovat tiskialtaassa odottamassa pesukoneen tyhjentämistä, jotta saisivat vallata paikan sieltä. Keittiönlattialla odottaa kolmen aamun, iltapäivän ja illan ruokailujen saldot. Lastenhuone ---- ! EN TIEDÄ MISTÄ EDES ALOITTAISIN?!

Tartun vaatteisiin, viskaan ne makkariin, vien imurin keittiöön, roudaan yksivuotiasta kainalossa samaan aikaan, koska hän peloissaan yrittää saada selkoa, mitä tässä maailmassa oikein juuri nyt on tapahtumassa. Kuka tuo henkilö on, joka roudaa häntä pitkin huoneistoa hätääntyneessä tilassa? Suurin osa tavaroista löytää jonkun piilopaikan eli makkarin juuri ennen summerin soittoa. Joulukalenterikamat jää pöydälle, koska joudun pahoitellen toteamaan, että on vaan muutama luukku ja sit käyn heittämässä sen postiin, jotta se ehtii perille siskon perheeseen. Pahoittelut, pahoittelut, mutta en voi siirtää joulukuun ekaa, vaikka kuinka tahtoisin.

Makkarin ovi on suljettu visusti ja vannotin vielä yksivuotiasta, että ovea ei saa sitten avata, muistathan. Ihan samaan tapaan kuin yksivuotiaan ristiäisissä mummolassa lastasimme kaikki ylimääräiset rojut lapsuudenajan huoneeseeni ja vannotimme kaikkia tyttöjä, että näitä ovia ei sitten juhlien aikana aukaista MISSÄÄN NIMESSÄ - vain huomataksemme, että pappimme leikkii kastejuhlan jälkeen lasten kanssa kisupiiloa juurikin minun huoneessani. Olin niin nolona, etten sanaa saanut suusta. Pappia ei huoneen Feng Shui tuntuvat haittaavan lainkaan. Ihana Arja-pappi! Kuinka ollakaan myös tänään tuo kielletty huoneen ovi sojotti selällään hyvin pian ystävien saapumisen jälkeen.

Niin ja ne muutamat joulukalenterin luukut. Yksivuotias ei suostunut poistumaan sylistäni. Koko päivänä. Kirjoitin joululauluja kortteihin aivan liian isoilla kirjaimilla, jolloin koko laulu ei mahtunut paperiin, lisäksi homma keskeytyi koko ajan enkä tiennyt missä luukussa olin menossa. Olin ihan rikki. Pian olikin aika lähteä ostamaan lounasta sillä lapset olivat nääntymässä nälkään (älä usko, että minulla olisi ollut jotain ex-tempore kaapissa valmiina). Keräilen kaupassa lihapullatarpeita (what else tähän hätään), kun huomaan, että laukkuni ei roiku vaunujen työntöaisassa. No siitä sitten syyttävät katseet kanssaostajamummoon, että olisiko hän kähveltänyt kassini - ei ollut. No siitä sitten pää lyö tyhjää, kun mietimme kuumeisesti, kenelle soitetaan vai olisiko kassi kotona. No siitä sitten, pyydän vieraamme maksamaan ruokaostoksemme. Eikä siinä vielä kaikki, ennen kauppaan tuloamme, olemme käyneet tilaamassa nepalilaista odottamaan valmiiksi ravintolasta, joten pyydän ystävääni maksamaan myös sen keikan. Hyvä. Hienosti sujuu. Kassi oli tietysti kotona.

Jossain vaiheessa päivää etenin ihmeen kaupalla tuiskun läpi postiin, en tiedä mitä tarkalleen postitin, mutta toivottavasti jonkunlaisen joulukalenterin. Siinä on kyllä niin minun signature, että ei epäilystäkään tontusta. Jonkun verran maistui Blossa, kun palasin ja pian olinkin jälleen herttainen, ihana, vieraanvarainen minäni pyörittelemässä kystä kyllä a.k.a lihapullia. Kiitos ystävät, kun kävitte.



torstai 29. marraskuuta 2012

Vuoden ekat lumienkelit


Äiti, äiti, katso ulos mikä lumensatama! 
Voidaanko mennä heti tekemään lumienkeleitä? 

Heti ovesta ulos päästyään neljävuotias heittäytyi kadulle ja teki vuoden ekat lumienkelit. Äiti toivoi hiljaa, ettei lumen alta paljastu kuraa eikä niin käynytkään. Vitsi mikä nipo, mutta helpottunut nipo, kun haalari säilyi puhtaana. Matkalla päiväkotiin tehtiin aika monta lumienkeliä ja voi sitä iloa! 

No comments, man.

Yksivuotias sen sijaan kurkisteli lämpöpussistaan ja viittasi kintaallaan koko lumentulolle. Otetaanpa uusiksi huomenna lumitunnustelut ja veikkaanpa, että äiti aloittaa ei-saa-syödä-lunta-siitä-tulee-matoja-ja-sitten-on-oksennustauti-ja-se-se-vasta-onkin-ikävä-tauti-kun-ei-pääse-lumeen-leikkimään -mantransa.

Äiti huomasi poistuneensa ulos Helly Hansenin kalsareissa, jotka olivat onneksi mustat ja menivät legginseistä sekä ilman sukkia, mutta lämpimissä Uggeissaan, joten eipä käynyt kuinkaan! Ihana talvi - olet niin tervetullut!
 

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Pientä jouluista fiilistelyä








Ihanaa joulun tunnelmaa vähän kerrallaan.. 
Kynttilät..
Namuset...
Pakettikortit... 

Enää vain ne paketit puuttuvat...



Talolyhty ja jouluiset namuset täältä.
Pleased to meet pakettikortteja täältä tai täältä.


Virkkukoukkusella ja pienellä piirakkakioskilla

Virkkukoukkusella

Helsingissä järjestettiin jälleen - ties kuinka monennen kerran Ravintolapäivä noin viikko sitten. Itse olin menossa pikkujouluihin enkä ehtinyt keskittymään uusiin, kulinaristisiin ytöihin, paitsi yhteen (ks. alin kuva)!

Eerikinkadulle on vastattain avattu Virkkukoukkusen liike, joka on minulle tuttu aiemmin heidän mainioista korteistaan, rintanapeistaan ja avaimenperistään, joita myydään siellä sun täällä. Virkkukoukkusen tekstit vetoavat karjalaiseen sisimpääni. Tosin en tietääkseni ole karjalainen, mutta samaistun täysin näihin lyömättömiin sloganeihin. Oliks miul äsken joku ajatus päässä -luki muuten tiskirätissä, joka päätyi pikkujoululahjaksi diplomi-insinöörisrouvalle. Kihihi. 

kuva: täältä

kuva: täältä
 
kuva: täältä

Virkkukoukkuselta löytyy korttien lisäksi kaikkea kivaa, myös verkkokaupasta. Kato ite lisää tääl, jos kiinnostuit. Itse olen antanut lahjaksi mm. rintanappeja. Erään kerran olin ostanut itselleni tuolloin hoitolaukun*) virkaa toimittavan mariveskan kylkeä koristamaan  rintanapin, jossa todettiin tuo "mie oon niin mainio, että miut pitäs ehkä kieltää lailla" -fakta.  Erehdyin esittelemään sitä seiskyt ja risat Hellu-tädille, niin kikatukseltaan päästyään täti asetteli rintarossin puseroonsa kiinni ja ihan muina naisina kiitti ihanasta lahjasta. Minä totesin hölmistyneenä, että no eipä kestä sitten niin.. Tosin Hellu-tädille tuo rintanappi sopii (myös) kuin nakutettu.

Voiko olla? No voi ja vielä munavoilla! Virkkukoukkusen kioski Ravintolapäivänä.

*) hoitolaukku = mikä tahansa laukku, joka pysyy rattaiden työntöaisassa ja vetää sisäänsä vaipat, huulipunan ja suklaalevyn. Varsinaisen hoitolaukun ostin innokaiden äitien tapaan esikoisen aikaan ja möin sen pois esikoisen aikaan. Minulla ei ollut kaikille niille lokeroille mitään virkaa. Ajatella, jos tavarat pysyisivät jotenkin järjestyksessä veskassani? Normitilanne laukussa: kaikki on onnellisesti sikinsokin eikä Mies suostu etsimään sieltä mitään - ja mikäli hän etsii jotain, hän ihan kavahtaa vastatessani, että se on laukussa. Tsih!  

Kauppa21 adventtituikkujen arvonnan voittaja...



Hei kohta on eka adventti ja nämä ihanat tuikkukynttilät pääsevät erään onnekkaan kotiin! 

Toiset näitä samoja ihastelleet astelkoot Merjan puotiin Kauppa21:seen ja voivat tilata ne sieltä itselleen (huom! postikulut nyt Smart-postilla 5e!). Joulupuotiin oli tullut kaikkea ihanaa lisää!

Onnettarena toimi jälleen kerran lahjakas neljävuotias! Arpalaput laitettiin yhteen kippoon ja sekoitettiin ja sekoitettiin!

  
Ihanien tuikkukynttilöiden voittajaksi valikoitui....

LIISAX!

Onnittelut
Liisax!

liisax kirjoitti...
Uutena lukijana kahdella arvalla mukana. Linkitin siis myös blogiini.
Ja tämä: http://www.kauppa21.com/kauppa/astiat/270-bread-leipalaatikko.html

sopis meidän keittiöön kuin nenä päähän. :) 


Nuo adventtituikkukynttilät sopivat takuulla myös kuin nenä päähän!

Hihi!

P.S. Kauppa21:stä kuullaan vielä piakkoin, joten olkaapa tarkkoina...

Molo SS13 kurkistus

kuva: täältä


Kurkataan vielä nämä, kun sattuivat silmiin vielä ennen unia. Ensi kevään ja kesän muutamia Molon sisävaatteita. Hauska mekko ja tähtihaalari, joka vaikuttaa ihan yöasulta tai sitten ajatukseni nukkumaan menosta vaikuttavat asiaan. Seeprapaidasta en osaa sanoa tässä kohtaa mitään. Ei ehkä ihan ykkösbestis. Tai sitten on.


kuva: täältä

Flowerpower. Onpa kirkasta. Todellista valohoitoa tähän kaamokseen. Miksi nämä ovat juuri kesävaatteita? Tuon kukkatopin kun vetäisisi päälleen näin marraskuussa ja päähän tuo kypärä, niin jo hyvä tulisi. Aamen.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Antaa talven tulla - Esittelyssä The villahaalari


Jep, tuo reikä seinässä on tullut imurista. Todistettavasti meillä imuroidaan.

Huomenna on talvi, sanovat. En malta odottaa! Soviteltiinkiin tänään yksivuotiaalle villahaalaria. Se on 100% merinovillaa ja matsku on sellaista kalsarimaista, ei yhtään villaisentuntuista eli se ei kutita. Haalari ei hiosta, vaan on ohkainen, kevyt ja silti lämmin.


On meillä roskiskin - jossain muuallakin kuin keskellä lattiaa.

Villahaalari on Cupcaken (Racoon) ja se on ostettu Qnutusta. Pojille näyttää olevan omansa tähtikuviollisena. Villahaalareissa oli kokoja 86 cm saakka ja isommille oli samaa matskua erillinen villasetti - paita ja housut 116 cm saakka. Yksivuotiaalla on koko 86. Jäin vielä miettimään neljävuotiaan tarvetta villapuvulle, mutta samaan sarjaan voisin helposti kallistua. Tykkään nimittäin yksivuotiaan haalarista. Paljon.

Ähäkutti, ota kiinni!


Joulukalenteri

kuva: täältä

Joko on joulukalenterit kaivettu esille / tehty uusi / ostettu?

Meillä on kaivettu kyllä. Siitä enemmän sitten joulukuussa, mutta mitä joulukalenteriin sisälle? Ihana isosiskoni on pitänyt huolen meidän perheen joulukalentereista jo vuosien ajan. Nyt on minun vuoroni pitää huoli myös heidän perheen joulukalenterista (tätä he eivät kyllä osaa odottaa) eli jos lasketaan, niin neljälle 1-8 -vuotiaalle tytölle täytyisi keksiä jotain ihanaa 24 päiväksi eli tarvitaan kaikkiaan 96 juttua. 

Aikaa toteutukseen... hmmm. reilusti yksi päivä, jotta Kusti ehtii polkea kalenterin ja tykötarpeet toisten tyttöjen luo. Vinkkejä? Mulle tuli hiki.
 

maanantai 26. marraskuuta 2012

Reissussa juhlissa

Hei, ei saa lähteä mihinkään kaatuilemaan. Kuulitko? HEI!

Kyllä minä taas arvelin, että ei oo todellista. Matkasimme VR:llä mummolaan ja meillä on yleensä matkan aikana yksi vaihto, kuten tälläkin kertaa. Rattaat kulkevat mukana, vaikkei niitä mummolassa tarvita. Tavarat kuitenkin kulkeutuvat paremmin rattaiden kyydissä, kuin yrittäen raahata sekä lapsia että kasseja sylissä raahaten. 

Olen tottunut junankävijä. Selviydyn yleensä avutta (huomatkaa alleviivattu marttyyrius). Pendolinossa tarvitsen kuitenkin apua, koska siinä on korkeat portaat. Miksi? Kuka junainsinööri tämän keksi? Jossain Italiassahan se Pendolino keksittiin - no wonder. Yleensä tuikkaan rattaat ovensuusta jonkun pahaa-aavistamattoman matkustajan syliin ja sanon vaan, että et viittis auttaa... Kiitti tosi paljon! Homma on ohi ennen kuin auttaja ehti arvatakaan. Vinkiksi, ei kannata kysellä apua, vaan ihan todeta, että nyt sä autat. Niin sitä apua saa junassa.

Junanvaihdossa meillä on aikaa yleensä kuusi minuuttia. Täytyy siirtyä raiteelta kaksi raiteelle kuusi. Tämä onnistuu livakasti hissillä. Hissi on vanha, mutta toimii, kun painaa tarpeeksi pitkään nappia. Meillä ei ole aikaa odotella, vaan hissin täytyy tulla laiturille nopeasti. Ehdimme, jos meitä ennen menee yksi hissillinen, eivätkä he jää tupeloimaan. Tämä tosin lisää jännitystä, joten yritämme ehtiä ekana hissiin. Tällä kertaa hissin oven eteen oli laitettu vaneria ja kyltti EI TOIMINNASSA. Kysyin konnarilta, että mites me päästään tunneliin ja takaisin oikealle laiturille. Konnari  totesi, että menkää portaita eikä edes vilkaissut rattaisiin. Just. Tosi helppoa Phil&Tedseillä. Päätin taas valtuuttaa jonkun onnettoman meitä auttamaan, mutta tämä tapaus olikin kerrassa niin tohelo, että ei hän vaan jaksanut kantaa rattaita alas. Siis minun kanssani. Siis tämä M I E S. Aikaa oli ruhtinaalliset kolme minuuttia tässä kohtaa. Tempaisin rattaat irti ja totesin, että enköhän saa nämä kuitenkin ihan itse, kun ei kimppakantaminen luonnistunut alkuunkaan. Miten tämä saattoi olla edes mahdollista - jaksan vieläkin miettiä. Yksivuotias oli onneksemme varsin ilahtunut pomppivasta kyydistä rappuja pitkin. Olisi hyvin voinut olla jotain ihan muuta. Minua sen sijaan otti vähän päähän, mutta ehdimme junaan.


Siis mua ei huvita istua tässä, kun mä oon niin staili.
Kotiin päin tullessamme lähdimme jälleen kerran ja tyylillemme uskollisina Ukin kanssa niin myöhään matkaan, että saatiin todellakin jännittää ehditäänkö koko junaan. Ehdittiin, koska juna odotti pyörätuoliasiakasta. Se oli neljä minuttia aikataulusta myöhässä. Kiitos tästä. Olimme varanneet lipun samana päivänä ja saimmekin junan kaksi viimeistä lippua. Ai miten niin viime tingassa? Rattaat piti jättää vaunuun kaksi ja paikat oli vaunussa kuusi. Nämä olivat meidän numerot tällä reissulla. Niin raiteet kuin junanvaunut. Aika hauskaa! Onnistuimme kuitenkin istumaan vaunussa kaksi, koska eräät matkustajat olivat niin käkenä - Vaahteramäen Eemeliä lainatakseni, että viihtyivät koko matkan ravintolavaunussa.

Yksivuotiashan ei tietenkään nukkunut reilun kolmen tunnin matkalla silmäystäkään eikä viihtynyt sylissäni, joten matka sinänsä meni odotetusti. Neljävuotias marssi muotikävelyä vaunun käytävällä yksivuotiaan horjuessa perässä. Yksivuotias teki luonnollisesti parit kakkoset matkalla - tämä kuuluu asiaan joka kerta. Ennätys on kolmet tuolla kolmen tunnin matkalla. Sanomattakin on selvää, että minä en lukenut ostamaani Menkat ja Kakat (hihi!) lehteä tuolla reissulla. Sivuakaan.

Matka meni siis ihan mukavasti.

Tätin ihanaa tyttöä juhlittiin viikonloppuna! Onnea!

Mini Rodini SS13 Bon Voyage!

Mini Rodini on julkaissut ensi kevään ja kesän Bon voyage SS13 mallistosta maistiaisia! 


kuva: täältä
kuva: täältä

Inspiraation lähteenä on ollut Love Boat ja Kapteeni Cousteau. Hauskoja! Löytynee meidän tyttöjen päältä - vähintäänkin joitakin näistä... Kesää odotellessa! Hih.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Iholla

Luomiväri on ihan koristeena - löytyy aivan liian harvoin näiltä silmäluomilta.

Heti kun ilmat viilenevät, vaikkeivät edes ole vielä viilenneet, iho heti kertoo mitä se kaipaa. Kädet huutavat käsivoidetta - muuten ovat sukkahousut säpäleinä, jos sellaisia yrittäisi sökötellä jalkaansa. Kasvojen iho on - jos mahdollista - entistä kulahtaneempi. Huulet rohtuvat ja koko paketti kaipaa erityishuolenpitoa. Tiedän, että vettä tulisi juoda - ja unta saada - enemmän. Koska minulla ei ole vielä(kään) uutta vesikannua ja unitilanne on vaihteleva, täytyy ottaa apuja muualta. Psst. Tätä tekstiä varten en ole saanut yhdeltäkään mainostajalta yhtään mitään, haaveissa tosin olisi vaikka mitä, mutta tsekataanpa mikä on tilanne.

Käsien kaveriksi:
Nyt kaapista löytyy Clarinsin Crème Jeunesse des Mains, Body Shopin Soft hands - Kind heart hyväntekeväisyysvoide ja Mádara Eco Hands Deep Moisturen käsivoiteet. Näillä pärjätään tämä talvi. Clarinsin rasvassa on muuten vanhuuden esto, joten se on tietysti plussaa. Kaikki silti ihan toimivia. Käsirasvalta vaaditaan kosteutusta ja nopeaa imeytymistä, muuten ei olla kavereita


kuva: täältä

Lotion for The body: 
Raskauden ajan juttuja (Body Shopin Cocoa stick ja Weledan raskausöljy) ei enää löträtä (nimim. ei muuten yhtäkään raskausarpea raskauksista - vihatkaa vaan. Hihhih!), vaan vakkarina on Biothermin Lait Corporel, hieman sitruksen tuoksuinen pumppupullossa oleva rasva. Olemme tuttuja jo lähes parinkymmenen vuoden takaa. OMG. Lisäksi suosikkejani ovat Body Shopin paksut bodybutterit. Ystäväni kehui Korresin vartalovoidetta ihanaksi, joten kenties se kokeiluun seuraavalla kerralla. Voiko vartalovoiteita olla liikaa? No ei voi. Lisäksi löytyy muutamia tuoksujen vartalovoiteita, joita tykkään käyttää hajuvesienkin sijasta.

kuva: täältä
kuva: täältä

For da Face:
Ihoni on pintakuiva, etenkin talvisin se huutaa kosteutta. Ei kuitenkaan liikaa, nimittäin ei ole mitenkään kiva toimia minään peilinä, jos kasvot ovat liian rasvaiset - ei siis mitään for very dry skin. Käytin pitkän tovin Dr Hauschkan tuotteita ja opettelin siihen, että en rasvaa kasvoja yötä vasten, mutta nyt olen taas siinä suossa ja se kyllä sopii minulle. Kasvojani hoitaa tällä hetkellä monta tapausta Body Shopin Aloe Soothing Day Cream - sensitive skin. Helena Rubinstein Collagenist V-lift, Mádara Eco Face Regenerating Night Cream (jossa on - sanotaanko, että melko eco tuoksu - yuk). Näistä purnukoista huolimatta, haluaisin tämän Korresin Quercetin & Oak voiteen, josta sain pienen testerin mukaani vieraillessani uudessa Korresin liikkeessä. Olen täysin vakuuttunut, että katseeni kohentuisi ihan kerrassa. 


Voi kunpa minä tuota saisin -ilme. 50 ml - päiväksi ja yöksi, kiitos.
 
Ai niin ja laitetaanhan sinne kasvovoiteen alle myös niitä taika-aineita eli seerumeita.
Dr Hauschka Regenerating Serum ja HR Prodigy Powercell Youth Grafter ovat kovassa käytössä. Seerumithan ovat tutkitusti tehokkaita. HR:nkin seerumin testiryhmästä 50 naista totesi, että heti väheni rypyt. Varmasti. Kanebon 10 seconds Awaking Essence tippoja kasvoilleni laitettiin ollessa alle parikymppinen ja debytoidessani muotinäytöksessä mannekiininä jossain SavonSampo messuilla. Noin kaksikymppisellehän ne tipat eivät varsinaisesti ole tarkoitettu, mutta sittemmin en ole raaskinut ostaa niitä, vaikka nyt niitä tarvitsisin enemmän kuin koskaan

Kerran viikossa kasvot saavat naamion (aivan ihana on Korresin Wild Rose kirkastava naamio) ja kuorinnan. Tai saivat kuorinnan, nyt pitkään palvellut Cliniquen 7-day Face Scrub on ihan lopussa. Nyt on uusi haussa. Vinkkejä? Kasvovettä ruiskautan naamaani herätäkseni ja tätä virkaa toimittaa Dr. Hauschka.

Huulia hoitaa aivan huippuihana Carmex (joka löytyi RAWR-muotinäytöksestä saadussa goodie-pussukasta, kuten myös moni muu tässä mainituista tuotteista), Bepanthen perusvoidetta sipaisen päivittäin huuliin sekä Mádara Softening Lip Balm on löytänyt kodin takkini taskusta.

Entäs ne jalkapohjat... Raspia näytetään niille harvoin, mutta saunassa ne kuorii Body Shopin jalkojenkuorintavoide ja jalkoihin sipaistava hoitovoide on kaikkien mummojen suosikki ja jalkarasvojen äiti eli Boreaksen jalkavoide kamfereineen päivineen. Voe tokkiisa! Kyllä ei lonkkia kolota näillä salvoilla.

 
kuva: täältä


kuva: täältä

Ootteko vielä mukana kyydissä? Nyt ollaan jo ihan kohta perillä. Nimittäin kaikki tämä kohentaminen ja vain, että se illalla pestään pois. Ehei, ei millään silmänpesuaineilla ja meikinputsareilla, vaan yhdellä ja ainoalla, jolla lähtee ripsaritkin pois kerralla, nimittäin tällä mahtavalla löydöllä:

kuva: täältä

Tiedetään, tiedetään, ettei kasvoja saisi pestä saippualla, mutta tämä ei kuivata ihoa laisinkaan ja putsaa silmämeikinkin! Tätä on olemassa kaikkia ihania tuoksuja, mutta ainakin tällä tuoksuttomalla voi pesaista yksivuotiaan pyllynkin kakkostuotoksen jälkeen, jos on tarpeen. Ehdoton löytö! Verveine on muuten ihanan sitruunantuoksuinen.

Huh, kylläpä on iholla kamaa. Älkööt kukaan kyselkö olenko INCI-listauksia tsekkailut. En nimittäin ole. Joukossa on pari tiettävästi kehuttua luonnontuotebrändiä, joten eiköhän niillä pelasta jonkun verran. Miltä vaikuttaa, vieläkö jotain puuttuu? Nyt on Sinun vuorosi ja saa kernaasti vinkata omia ehdottomia luottotuotteita!


lauantai 24. marraskuuta 2012

Aika pysähtyy

kuva: täältä

Yksi kello näyttää 12.47
Yksi kello näyttää 11.24
Yksi kello näyttää 13.10

Mikä on oikea aika? 
Nyt on ihan oikea aika
Ollaan mummolassa. 
Me siskokset ja pienet serkukset!

torstai 22. marraskuuta 2012

Äitin ihanat ja ruokavinkki Ripun Gurmeeta -keittiöstä

Tänään on saanut taas nauraa, sydämensä kyllyydestä. Minulla on niin ihanat lapset. Neljävuotias elää Viileä Venla -elämäänsä täyttä päätä ja siihen kuuluu mm. hulvaton sanavarasto. Otteita jutuista tältä päivältä:

Tullessamme päiväkodista neiti huikkasi ovesta:
- Mo! Ootsä faija kotona? (MO! huikattiin myös päiväkodin hoitajalle kotiin lähdettäessä..)
- Mikä täällä oikein haisee? Äiti ootsä tehny ruokaa, ääh, älä jaksa äiti! Sun pitää vaan rauhottua!

Vessassa käynnin jälkeen kolmen päällekkäisen hameen kombon kanssa tuli ongelmia:
- Miten mä koodaan tän hameen? 

Ylimmän hameen toinen puoli tulee olla taitettuna.

Huoneessa soi Viileä Venla levy ja koreografia on täydellinen. Myös yksivuotiaalla. Naama peruslukemilla myös hän heiluttaa käsiään ja askeltaa topakkana. Chillaa, chillaa on molempien suosikkikappale. Neljävuotias laulaa kohdan: Stailaa, stailaa - sailaa, sailaa sekä Tää on makeeta ja kliffaa - tippaa. Ai että. Kyllä tää on mahtavaa aikaa, huomaan ajattelevani usein. Poikkeuksetta lähes kaikissa neljävuotiaan jutuissa on joku hauska juttu ja harmittaa, kun niitä ei kohta enää muista eikä tule kirjattua ylös. Eilenkin kun kävimme Lasten kaupungissa, hän totesi tietävänsä missä me olemme, kun tuossahan tuo Tuomionkirkko on toisella puolella tietä. Tuomionpa hyvinkin.

EDIT: Unohdin tämän, mutta onneksi muistin: Kävelimme kotiin ja vastaan tuli sauvakävelijärouva. Vähän ennen kohtaamistamme neljävuotias totesi reilulla äänellä - tietty, että mitä tuo oikein yrittää - hiihtää vaikkei ole suksia eikä lunta. Naurettavaa! Ja iso kikatus päälle. Naurettavaa! -kommentin on osakseen saanut myös skeittaava teini, joka putosi rampilta pepulleen. Naurettavaa on siis kaikki mikä naurattaa. Tietty. 

Yksivuotias puolestaan on hämmästyttävän hyvä syömään. Hän syö mitä vain. Siis sushia, pestoa, juustoja - ihan esimerkkinä. Isänsä vitsaili eilen ja kysyi, että mennäänkö syömään? ja siihen yksivuotias heilautti päätään eteenpäin terävästi ja sanoi TOO! Otatko maitoa? TOO! Otatko puuroa? TOO! Syötkö hevosen? TOO! Hihhi. Ai että.



Nyt siihen Ripun Gurmeeta -vinkkiin. Olen viime aikoina kunnostautunut keittiössä (siis teen ylipäätään jotain ruokaa). Olen nimittäin alkuviikosta sulkenut yksivuotiaan maitobaarin lopullisesti ja kas! yksivuotias nukkuu yönsä kuin tukki. Tai ei nyt ihan, mutta heräilee huomattavasti vähemmän ja tutti suuhun riittää toimenpiteiksi. Voisin kiljua onnesta, kun tuntuu, että olen pitkästä aikaa jotenkin pirteä. Siispä pirtsakka Ripu keittelee sapuskoja ihan eri frekvenssillä kuin aikaisemmin. Kyllä kelpaa Miehen. Kelpaa, kelpaa, nimittäin tänään keittiössämme valmistui:

Lasagne

Mitä tuo vihree on? Kurkkua.

1. Ota voita ja lohkaise palanen pannulle, heitä kaveriksi sipulisilppu.

2. Raasta iso tai pieni - mee fiiliksen mukaan - kesäkurpitsa, heitä sekään ja kuullottele näitä samalla kun toisella pannulla paistuu jauheliha. Multitasking, multitasking. Mulla tänään 1 laatikko (400g) naudan paistinjauhelihaa ja 1 (400g) sika-nautaa. Melko reilusti lihaa, mutta tästä syödään 2 päivää, jos ei kolme (Mies). Kuriositeettina mainittava, että en vuosiin ole syönyt sika-nautaa, kun tässä erään kerran Mies oli vahingossa ostanut ja lapsille oli pakko laittaa niitä iänikuisia lihapullia. Niistä tulikin tosi hyviä. Sen tähden ajoittain annan sika-naudalle tsäänsin ja mahdollisuuden - kuten tänään.

3. Mausta jauheliha as you wish. Itse käytän ihan jauhelihamaustetta (joka on suurimmaksi osaksi suolaa) ja pippuria (mustaa tai pippuriseosta). Lisää tomaattimurska.


4. Raasta pari valkosipulinkynttä ja viskaa kesäkurpitsa sipulinjoukkoon. Tänne sitten myös kasvisfondia luraus. Heitä nämä sitten ihan lopuksi jauhelihan sekaan.

Valkosipulia - Me likes.

5. Samalla kun jauheliha paistuu ja kaikki muu siinä sivussa. Valmista Bechamel. Ota voita noin 50g ja viskaa kattilaan. Sitten noin 5 rkl vehnäjauhoja, ruskista vähän. Älä polta pohjaan. Huoletonta vihellystä. Maitoa joukkoon 8 dl - vähän kerrallaan. Mausteeksi suolaa, muskottipippuria (meillä ei ollut, laitoin mustapippuria). Lisää lopuksi juusto. En muista paljon. Meillä oli vain joku vajaa 200g juustoraasteetta, josta otin sen verran kastikkeeseen, että jää vähän päällekin eli do the math. Tee kastikeesta sileää. Ei huoletonta vihellystä, koska jauhopaakkuja ei hyväksytä. Jos meni pieleen, do it again - ei armoa.

Bechamel vatkautui lasten Ikean vatkaimella.

5. Lado kamat vuokaan ja laita väleihin lasagnelevyjä. Jos oot hyvä äiti, niin käytä täysjyvää, jos et jaksa aina nipottaa, laita tavallisia. Bechamel-kastike päällimmäiseksi tai melkein - juustoraaste sen päälle vielä. Uuniin 200 astetta noin 35-40 min.

Et voilà! Bon appetit!

Kuvasta puuttuu se rucola/basilika/persiljatupsu, mutta c'est la vie. Hyvää tuli ilmankin!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Lasten kaupungissa

Lapsuuden määritelmä

Piipahdimme tyttöjen kanssa tänään Lasten kaupungissa. Sederholmin talossa avattiin tänään Lasten kaupunki, jossa viihtyi niin neljävuotias kuin äitikin. Markkinoin visiittiämme lapsille hehkuttamalla puhelinta, jollaista äiti on lapsena käyttänyt. Helsingin kaupungin museo esittelee tapahtuman näin:

Lasten kaupunki kutsuu tutustumaan lapsuuden muistoihin ja Helsingin lasten menneisyyteen. Lähde kävelylle 1700-luvun kadulle ja kurkista puoteihin ja pajoihin tai istu 1930-luvun kansakoululuokan pulpettiin! Entä osaatkohan veivata numeron 1970-luvun mummolan puhelimella?



Lasten kaupungissa oli huoneita, joissa yhdessä sai ottaa komerosta vaatteita ja mennä teatterin lavalle esiintymään. Yhden huoneen hyllyillä oli ruokia ja purnukoita, joissa oli  Okraa, Mönjää, Santelia ja Kurkumaa - sulassa sovussa. Yläkerrassa oli mm. neljävuotiaan hurmanneita nukkekoteja ja koulu, jossa Ukki on opiskellut - äidin mukaan. Nyt ei kerrota tätä Ukille, koska luokkahuonetta mainostettiin 1930-luvun kansakouluksi. Veikkaan, että Ukki aloittaisi mykkäkoulun, jos tietäisi tästä väittämästä. Hihhih. 



Parasta Lasten kaupungin antia oli ehdottomasti Mummola. Siis ihan loistava paikka. Televisiossa pyöri mustavalkoinen ohjelma ja Mummolan kaupunkiasunnon stailaus oli onnistunut loistavasti. Teki mieli kurkata jääkaappiin, mutten uskaltanut, jos siellä ei olisi ollut mitään 70-luvun safkoja. Tai ehkä hyvä, etten tosiaan kurkannut, jos vaikka olisikin ollut. Neljävuotias pääsi testaamaan veivattavaa puhelinta ja hän istui sohvalla ihmetellen värejä.

Aivan ihana mummola - etenkin 70-luvulla syntyneelle sai aikaan oikeita huokailuja.

Menemme Lasten kaupunkiin takuulla uudelleen. Siellä oli paljon nähtävää, eikä kaikkiin ehtinyt tällä kierroksella tutustua kunnolla. Yksivuotias jää ensi kerralla Iskän kanssa kotiin, sillä edes Pyhä Manduca ei meinannut saada pidettyä häntä aisoissa eikä irtikään voinut laskea. Hihi.

tiistai 20. marraskuuta 2012

We are the World


Tänään on kansainvälinen lapsen oikeuksien päivä, jota vietetään vuosittain YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen (20.11.1989) kunniaksi kaikkialla maailmassa. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyen.

Päivän teemana Suomen UNICEFissa on tänä vuonna kouluhyvinvointi. Koululla on keskeinen rooli lapsen oikeuksien toteutumisessa. Kansainvälisten vertailututkimusten mukaan Suomen kouluissa opitaan hyvin, mutta viihdytään huonosti. UNICEFin tekemässä kouluhyvinvointitutkimuksessa selvitettiin, millaiset asiat vaikuttavat kouluhyvinvointiin.

Hyvä, paha koulu - kouluhyvinvointia hakemassa -kokoomatutkimuksen johtopäätöksissä todetaan, että suomalaisissa kouluissa on paljon pyrkimystä turvata lapsen keskeiset oikeudet, mutta koulujen toimintaan ja toimintaympäristöön liittyy asioita, jotka vaikeuttavat näiden oikeuksien täyttä toteutumista. Peruskoululaisen koulupäivän turvallisuutta murentavat sekä ulkokohtaiset haitat (esimerkiksi epäterveet rakennukset) että omakohtaiset harmit (esimerkiksi pelko ja kiusaaminen). Koulujen kenties toimivat, mutta käyttäjien mielestä ankeat sisustusratkaisut ja piharakenteet luovat kouluihin viihtymättömyyden ilmapiiriä. Uusin kouluarkkitehtuuri on kuitenkin tarttunut tähän epäkohtaan ja tutkimuksen mukaan parempaa on tiedossa. Tuleekohan lapsille omat Eero Aarnion Puppyt lisäämään viihtyvyyttä?

Tutkimuksen mukaan ystävyyssuhteiden mahdollistaminen on koulun näkökulmasta arvokas ja tuettava lapsen oikeus sekä viihtyvyyselementti. Tutkimuksessa todetaan myös melkoisen kiinnostavasti tästä asiasta muodostuvan kuitenkin usein kasvatuksellinen ongelma siksi, että oppilasyhteisöjä näyttää liimaavan yhteen erityinen suomalainen koulunvastustuskulttuuri, jonka puitteissa törmätään helposti työrauhaongelmiin. Suomeksi tämä taitaa olla sitä perinteistä oppituntien häiriköintiä.

Tutkimuksessa mainitaan myös, että lapsella ei ole osallisuusoikeutta opetuksen sisällön tai menetelmien valinnassa eivätkä he voi vaikuttaa lukujärjestyksiin tai päivien pituuksiin, saati koulun varusteluun liittyvissä asioissa. Tässä kohtaa en näe varsinaista ongelmaa. Miksi lasten pitäisikään voida vaikuttaa näihin asioihin? Tätä varten opettajat käyvät OoKooÄllän koulutuksen, jotta heillä olisi oikeanlaiset palikat hyppysissään, joilla nämä asiat rakennetaan järkevästi, ja nimenomaan opetuksen tavoitteet ja oppilaan paras mielessä. Tämän takia on olemassa mm. opetussuunnitelma, jota aika ajoin rukataan uusiksi. Millä eväillä peruskoululainen kykenisi ehdottamaan sisällöllisiä tai menetelmällisiä ratkaisuja opetuksen suhteen? Veikkaisin, että peruskoululaisen perusehdotus olisi suurella todennäköisyydellä: Katotaan videoita. Korjaan: dvd:itä. Joka tapauksessa tutkimuksen mukaan tästä syystä voi olla, että peruskoulumme aikuisten ja lasten välille aukeaa tunneperäinen kuilu, mikä näkyy usein hyvin kielteisenä suhtautumisena opettajiin. Väitän, että opettajalla itsellään on iso rooli siinä, minkälainen suhtautuminen oppilailla häntä kohtaan on ja käypäs kokeilemassa työskentelyä peruskoulun kasiluokkalaisen kanssa. Saattaa olla kuilua, jos jonkinlaista eikä se siitä kapene, vaikka ope delegoisikin opetuksen suunnitteluvastuuta oppilaille. Myös tutkimuksessa todetaan, että on vaikea sanoa mikä on oppilaiden tekemää nuorisokulttuurista pesäeroa ja mikä pohjautuu suomalaisen koulunpidon perinteestä - olla enemmän autoritaarinen ja aikuiskeskeinen kuin oppilaskeskeinen. 

Mitä mieltä olet? Onko teidän perheessä peruskoululaisia tai oletko itse opettaja? 

maanantai 19. marraskuuta 2012

And the Lights are On!

Olohuoneessa valaisee kaunis valokranssi

Tänään laitoimme ihanien pikkutonttujen kanssa vähän jouluvaloja tuomaan lämmintä mieltä ja aloitimme virallisesti joulun odotuksen. En kuitenkaan uskalla laskea kuinka lähellä se Joulu oikeasti on. Nyt nautitaan tunnelmasta eikä stressata. Yhtään. Valot ovat niin kauniita, että ensi vuonna taidan ripustaa ne esille jo lokakuussa.


Tyttöjen huoneessa loistaa tähti

Laitoimme tyttöjen huoneeseen tähden jo jokunen päivä sitten ja se jaksaa aina vaan ilahduttaa - etenkin neljävuotiasta. Kattovalaistusta ei kaivata, vaan paljon mukavampi on leikkiä tunnelmallisen tähden valossa. 




Neljävuotias puki ylleen tunnelmaan sopivat vaatteet. Tonttulakki on käytössä joskus ihan kesälläkin, joten se ei varsinaisesti ollut mitään erikoista - toki sopi illan teemaan täydellisesti. Tamburiini antoi rytmiä, kun äiti asetteli jouluvaloja paikoilleen.


Siskokset rakastaa

Tänään siskokultia saikin erottaa toistensa kimpusta, kun neljävuotias vahingossa tönäisi, potkaisi tai otti lelun ei-niin-kovin-kauniisti yksivuotiaan kädestä. Yksivuotias pärjää tässä pelissä melkein yhtä hyvin ja hän antoi kynnestä ja nappasi nenästä kiinni, jolloin nenä neljävuotiaan diagnoosin mukaan vähintäänkin meni ihan poikki. Siinä kohtaa kun sanoin, että sairaalassa se teipataan, jos se on murtunut, niin ei siihen enää koskenutkaan.  Yhtään.

Hihhih!
 
Ihana joulun valo on meillä!