lauantai 10. marraskuuta 2007

Orientoituminen

Terve!

Enää reilu vuorokausi siihen, kun puolen vuoden siestani päättyy. Tunteet vaihtelevat kauhusta, kammosta, yökötyksestä epätietoisuuteen siitä, kuinka kestän kiljuvia kakaroita ja angstisia teinejä. JA MINÄ PIDÄN LAPSISTA. Asia selvinnee allekirjoittaneelle melko pian. Kuusi viikkoa töitä ja sen jälkeen kolme viikkoa lomaa, joten kaikesta huolimatta olen melko positiivisilla viiliksillä.

Olen tätä työntekemisen filosofiaa pohdiskellessani tullut siihen lopputulokseen, että kyllä se vaan niin on, että töitä on minunkin tehtävä. Vaatii vaan melkoisia ponnistuksia päästä kiinni joka aamuiseen rimpuiluun, koska puoli vuotta on pitkä aika vaan kääntää kylkeä silloin kun Mies lähtee leivän syrjään roikkumaan. Toisaalta, kun päivä päättyy torstaisin ja perjantaisin klo 11.30, niin iltapäivänokoset paikatkoon aamun kärsimykset.

Mantrani on yksinkertainen. Ilmestyt paikalle ja poistut paikalta. No stress. Sanoisinpa, että orientoitumiseni on hyvin käynnissä.

To be continued...

lauantai 20. lokakuuta 2007

Too employed

Terve!

Alle kaksi vuorokautta, kun meikäläisen pitäisi tarttua kouluttajan sarvista kiinni ellei minua käristetä roviolla ennen sitä. On käynyt nyt niin, että päätin harkita hieman uudelleen tätä uutta-vanhaa työnantajaa ja tulin siihen tulokseen, että kyllä opetusvirasto*) parempi duunipaikka kaikin puolin on. Ei tarvitse sanoa kuin joululoma ja hiihtoloma. Kiitos kyllä käy. Viestittelinkin uudelle-vanhalle työnantajalle, että se on muutes niin, että kuukauden voin paiskia duunia teillä, mut sit tuloo stoppi. Maanantaina pitäisi aloittaa se kuukausi, mutta melko nihkeä vastaanotto kommentillani oli, joten jäänee nähtäväksi laskeeko securite minua laisinkaan hommiin. Jännät paikat.

Täytyy raportoida myös tärkeä voittoni against the system. Ei siihen mennyt kuin 3 kuukautta ja tsiljardi lausuntoa ja selvitystä, mutta tää likka peittosi jo asetut karenssit. Lällää IsoHerra. Nyt jäänkin vain odottelemaan Kelan jättipottia, joka melkein jäi saamatta. Kyllä tappelu kannattaa aina.

*)Minusta tulee virallisesti teinien sylkykuppi, kun aloitan enkun ja espanjan opena peruskoulussa.

maanantai 8. lokakuuta 2007

Employed

Hei!

Näin sitä vaan lomailu pian loppuu, sillä kävin juuri signeeraamassa 5. sivuisen sopparin uuteen/vanhaan työpaikkaani! Kyllä se vaan kuulkaa niin on, että ei se tiikeri raidoistaan pääse, sillä tässä on nyt rekrytoitu enkun kouluttaja takaisin ruotuun.

Työsuhde-etuja ei ole nimeksikään, mutta eipä ollut yllätys, joten eipä tullut pettymyksiäkään. Työnantajani ei myöskään noudata minkäänlaista työehtosopimusta, vaan ihan ikiomaa sopimusta. Very clever, ju sii. Mun strategia onkin paiskia muutama kuukausi tosi reippaasti duunia ja olla sitten taas siestalla. Olen nimittäin pohtinut, että mikä pakko sitä on koko ajan olla työsuhteessa? Vastaus on, että ei mikään pakko.

Nyt loppuvat sitten pitkät ja rauhalliset aamut. Ensi viikolla ollaan jo Pitäjämäessä ja seuraavalla ties missä. Tulee nimittäin muutkin kuin Stockan kulmat tutuksi. Kaikista hauskinta tässä on se, että tuntuu ihan siltä, kuin kotiin menisi. Asiat voisivat olla pretty darn huonomminkin ;)

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Hmpf?

Se on lokakuu pyörähtänyt käyntiin and I'm still unemployed. Tai en ihan. Olenhan piipahtanut ranskan open ominaisuudessa tienaamassa leipää pöytään. Jos ollaan ihan tarkkoja, en edelleenkään ole työtön, vaan on pidettävä vielä kiinni siitä syrjäytyneen leimasta. Minulta pyydettiin lisä-lisäselvitystä ties kuinka monennen kerran irtisanoutumiseeni liittyen. Lisäksi pitäisi toimittaa myös lääkärin lausunto, että minä ylipäätään olen kykenevä tekemään töitä. Hei kamoon!

Tarina jatkuu. En myöskään nykyisestä työsuhteestani saa palkkaa ennen kuin olen toimittanut rikosrekisteriotteen työnantajalleni. HEI NYT EI OO ENÄÄ REILUA. Mua pidetään joka käänteessä epäilyttävänä tapauksena. Miten tähän on tultu? ks. postaukset huhti-toukokuu

Sain eilen puhelun kenkäkuninkaalta - olenhan hakenut kenkämyyjänkin tehtävää. Tässä taka-ajatuksena oli se, että ko. boutiquen sandaalit ovat sitä hintaluokkaa, joihin ei tällä syrjäytyneen toimeentulolla ylletä, joten ettei tyylistä tarvitsisi tinkiä, kenkämyyjän toimenkuva kuulostaisi melko ihanalta. Homma ei olisi mitä tahansa kenkien hypistelyä, vaan ekaksi olisi kahden viikon nahkatreenit. Menin hetkeksi hiljaiseksi, kunnen tajusin, että herranjesta mikä mahdollisuus laajentaa mun ekspertiisiä, jos mä kävisin nahkatreeneissä kaksi viikkoa. Vaude. Tilanne on vielä kesken, koska kun akateeminen taustani selvisi soittajalle, hän sanoi, että jos ei ensi viikolla kuulu, tilanne on mennyt kohdaltani ohi. ODOTAN SILTI SOITTOA.

To be continued....

keskiviikko 19. syyskuuta 2007

Virallinen syksy

Okei. Nyt on sitten se syksy. Vettä sataa ja tuulee. Hanskoja en vielä laita. Saati toppahousuja. Ne on tammikuun juttu. Hai-saappaat ottivat tänään ekaa kertaa kosketusta syksyyn. Iloisina ne uhmasivat lätäkköä! HAHAA, eipäs sukat kastuneet!

Täällä sitä vaan kotona vetelehditään. Niinhän sitä voisi luulla, vaan tämä olotila on kaukana siitä. Olen hakannut infamous työhakemuksia oksennukseen asti ja lähtenyt Stockmannille ostamaan mustetta printteriin, kun sekin jo tässä hötäkässä loppui. Damn you työnantajat, miksi ette voi vastaanottaa sähköisiä hakemuksia? Save the planet while doing so. Mutta EI, sen sijaan joudun kohta hyppäämään taas Hai-saapikkaisiin ja talsia postilaatikolle. Sateenvarjokin on rikki. Täytyy miettiä olisiko se seuraava investointi.

Palattuani musteen hakumatkalta tehtäväni oli tiskata Mt. Everestin mittaluokkaa oleva tiskivuori. Ainoa radiokanava, joka keittiössämme kuuluu on todellinen Radio goo goo, joten tiskivuori pieneni ensin Lionel Ritchien Say you, say me:n tahdissa, sitä seurasi vauhdikas Wham klassikko I don't want your freeeeedom huipentuen Queenin Radio Ga Gaan. Huhhuh, mitä menoa ja meininkiä meitin keittiössä! Edelleen kuitenkin mietityttää, miksi siinä puuhassa aina kastuu paidan hihat? Nyt on sitten kiva tässä märissä hihoissa istua.

Eilen sattui kuitenkin niin mainio tapahtuma, että en voi olla yhtään mökönä. Löysin nimittäin itselleni takin! JOO! Tämä on niin mahtijuttu, että kyseessä ei ole mikä tahansa takki. Olen vuoden päivät etsinyt itselleni ns. välikausitakkia. Eilen se sitten löytyi ja ai että on hieno! Kyllä tässä kelpaa kotona oleskella. I feel so happy!!!

tiistai 11. syyskuuta 2007

Virus

Se on huh!

Minulla on vapaapäivä open hommista. En olisi varmaan kyennyt menemään töihin muutenkaan, koska olen viruksen kourissa. Olen nimittäin tyhjentänyt kaapit ja viikannut lakanat ja pyyhkeet ojoon. M-I-N-Ä. Juu-u. Virus on hanakasti vielä päällä, koska aion vielä hurauttaa koneellisen pyykkiä, imuroida MYÖS sängyn alta (tämä onkin erillinen projekti, nimittäin sängyn alus täytyy ensin tyhjentää, että mistään pikkupuuhastelusta ei ole kyse), kipittää postittamaan korttia ystävälle, kenties kysyä naapurilta haluaisko hän, että vien heidän tärkeimmän päiväkävelylle.

Olo on tietenkin vähän outo kaikesta tästä, mutta kuuluu tuohon virukseen. Huomiseen mennessä olen varmaankin ennallani. Nyt virus kuitenkin painaa päälle, joten ei tässä ehdi koneen edessä enempää istua. HOPI HOPI imurin varteen.

sunnuntai 9. syyskuuta 2007

Syksyn aktiviteetit

Kukvel!

Syksy on aikaa uusien harrastusten. Ihmiset aktivoituvat ja aloittavat opiskelemaan espanjaa tai kankaanpainantaa kansalaisopistossa, vääntäytyvät punttisalille tai ahtaaseen aerobikkiin tallomaan toistensa varpaita, kun grape vine käsky ei mene reseptoreihin tarpeeksi nopeasti. Ja kas, kun lokakuu koittaa, niin salit tyhjenevät kuin taikaiskusta. Niin heikko on ihmismieli.

Minä olen kaukaa viisas. En ole nimittäin aikonut aloittaa minkäänlaista uutta aktiviteettia, niin ei mene hukkaan kausikortit tai kallisarvoinen aika. Tosin aikaa, sitä minulta kyllä liikenisi muillekin. Tai se ei pidä ihan täysin paikkaansa, toiminhan -etupäässä ranskan kielen- opettajana aina, kun minua tarvitaan. Viime aikoina se on ollut joka päivä. Yhtäkkinen repäisy työelämään vaikkakin neljäksi tunniksi kerrallaan, on aiheuttanut parit migreenit ja ihan tajuttoman väsymyksen, joka täytyy paikata parin kolmen tunnin päiväunilla. Ilta meneekin sitten päätä selvittäessä. (Huom! Alkoholilla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.)

Olenkin vakavasti pohtinut, että kykenenkö ylipäätään 8-16 työaikaan? Tätä asiaa on syytä harkita tarkkaan. Eipä sillä, että minun täytyisi tämä dilemma ratkaista anytime soon. Asia tulee uuteen tarkasteluun sitten, kun ja jos armolliset työnantajat vihdoin tajuavat todellisen arvoni, ja kutsuvat minut haastatteluun. Niin ja tarjoavat minulle työpaikkaa. Niin ja mieletöntä liksaa.

Syksyn kovimpiin aktiviteetteihini kuuluvatkin siis sohvalla hengailu, johon liittyy läheisesti herkuttelu BB-finaalin yhteydessä joka sunnuntai (Einari on kyllä special), herkuttelu leffamaratonien yhteydessä viikonloppuisin, herkuttelu kympin uutisten yhteydessä joka ilta. Joo joo, ei mun tarvitse kuitenkaan jumppasaleille vääntäytyä, lenkkeilen Stockan herkkuun lähes päivittäin. THERE!

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

Latu auki

Ohoi!

Täällä on tapahtumassa varovaista siirtymistä totaalisesta syrjäytymisestä takaisin yhteiskunnan jäseneksi, tosin korostan: hyvin varovaista. Olen viettänyt tämän päivän 12-vuotiaiden seurassa ja minua kismittää sijaisopettajan toimessa erityisen paljon seuraavat asiat :

I
- miksi pitää mölistä, vaikka kuinka karjun tukka suorana, että "nyt jos ei mene se suu kiinni, niin tulee kyllä rangaistus. Tai useita rangaistuksia". Lisäksi tehostuskeinona vetoan ikään: "Luulin, että ei teille enää tarvitsisi möykätä, niin kuin nelosluokkalaisille."

Kun mikään ei riitä, mennäänkin jälki-istuntojen jakoon:
"Paljonko jälkkäriä?"
"Kaksi tuntia."
"No ei kyllä onnistu, kun voi olla vain tunnin kerrallaan."
Hemmetin näsäviisaat.
Tosin lisäsin, että sitä rangaistusta jaetaankin monen päivän ajalle. HAH.

II
Miksi 12-vuotiaat pojat ovat ihan tytön näköisiä? Tämä sotkee istumajärjestelypähkäilyn täysin. Asiaa ei helpota se, että tehdään nimilaput, koska nämä tämän päivän Idat ja Jasonit kirjoittavat nimilappuihinsa kaikkea muuta kuin oman nimensä. Kuten Pauli, joka ei siis ole Pauliina, vaikka onkin ihan tytön näköinen.

III
Miksi kuutosluokan matematiikasta on tehty ihan tajuttoman vaikeaa ymmärtää, saati selittää toisille? Kännykän laskimella saa oikean vastauksen, mutta mites alat jakoviivan kanssa turaamaan. "Joo, käytte sitten oman opettajan kanssa nämä tehtävät." "Juu, nyt ei kysellä, teette vaan just ne tehtävät, jotka osaatte." Pfiuh.

sunnuntai 26. elokuuta 2007

Happy, oh so happy

Se on terve!

Tai ei se ihan terve ole. Mies tartutti flunssan. Tilanne on kuitenkin kyllä nyt niin, että aion katsastaa ympärilleni ja todeta, että kyllä asiani voisivat huonomminkin olla, ja sen seuraksena päätän olla erityisen tyytyväinen elämääni. Miksi lähes 3 kuukauden syrjäytyneisyys olisi ollenkaan ikävä asia? En ole ennenkään kesäkuukausina töissä paahtanut, joten olisihan se outoa, että nyt olisin. Elokuukin lasketaan vielä kesäkuukaudeksi.

Minulla ei siis ole työpaikkaa edelleenkään, en ole mennyt naimisiinkaan tässä välissä, vaikka nyt olisi ollut kaikki aika suunnitella oikein kunnon dreamwedding. Aika on aikaisemmin ollut täydellinen excuse olla järjestämättä yhtään mitään. Paitsi miksi vaivautua, koska Mies ei suostu mihinkään kuitenkaan. Toinen paitsi on se, että ei kyllä jaksa itsekään vaivautua, koska ei ole harmainta aavistustakaan, miten ko. toimenpiteen edes haluaisi suorittaa. Pitäisiköhän palkata sellainen wedding coordinator? NOT.

Isot häät on sooo passé. Let's face it, se syöttäminen ja juottaminen tapahtuu siitä tahdosta, että lahjalistaan voi raapustaa haluavansa leikkeleottimet. Bileitä voi pitää ihan muuten vaan. Minä näet olen jo aika päiviä sitten hoksannut, että jos en nyt hanki sitä ja sitä astiastoa, se menee tuotannosta mahdolliseen hääpäivääni mennessä. Senpä tähden listallani olisi ainoastaan kattiloita. Anyone who's anyone tiedostaa, että yhdestä kattilasta saa pulittaa enemmän kuin lennosta Barcelonaan ja takaisin, joten kattilalahjalistan laatiminen olisi melko turhaa. Mikähän kattiloiden tuotantoaika muuten on?

Entäs identiteettikriisi sukunimen vaihdosta? Ai kamala. Minulla on passissa sattumalta erittäin onnistunut otos itsestäni, mitä ei voi sanoa, että monessa muussa tallennetussa dokumentissa olisi, onnistun nimittäin erinomaisesti näyttämään ihan seinähullulta valokuvissa. Taito sekin. Näin ollen olisi silkkaa idiotismia sukunimen vaihdoksen vuoksi hankkia uuteen passiin kymmeneksi vuodeksi seinähullun valokuva.

Palatakseni tyytyväisyys-linjaukseeni... Asiat, joita en ole tehnyt, vaikka olisin niitä voinut tehdä - niitä ei vain lasketa. Olisin voinut olla töissä tai naimisissa jo niin ja niin kauan, vaan kun en ole ollut, niin sepä vasta riemukasta on sitten, kun nämä tekemättömät asiat joskus tulevat tehdyksi. See! Think positive - no matter how insane it sounds.

maanantai 20. elokuuta 2007

Paniikki, ei paniikki, paniikki, ei paniikki...

Hmmm. En osaa päättää to be panicking or not to be panicking.

Terveisiä sohvannurkasta. On maanantai. Arkipäivä. Olen tähän mennessä lukenut iltapäivälehdet, tsekannut sähköpostit, tsätännyt kaverin kanssa isomman asunnon autuudesta ja parisuhteellisuudesta. Basic teemat. Reality check - olen mielestäni muuttamassa isompaan asuntoon. Heh. Kahvia en ole vielä juonut, vaikka puolta päivää kello lähestyykin. HUOKAUS. Ennen kuin jatkan, pakko ne sumpit on keittää. Un moment, s'il vous plaît.

Olen muutes mahtavan upean kahvinkeittimen omistajana tehnyt säästökampanjan, johon kuuluu Roberts Coffeen, Wayne's Coffeen yms. lattejen boikotoiminen. Olen kylläkin kahdesti lipsunut, mutta vain siksi, koska muuten olisin kärsinyt armottomasta migreenistä ja kaiken tämän kukkuraksi we wouldn't want that, would we?

Olen yrittänyt funtsia, että mitä minä oikein haluan? Nyt hei, kysymyksessä ei ole mikään kolmenkympin kriisi. Kysymyksessä on irtisanoutumisesta seurannut syrjäytymisjakso, jossa todellakin otetaan vastaan jatkossa ne tarjotut työt, vaikka en edelleenkään kadu sitä, etten lupautunut puoleksi vuodeksi opettajan pestiin.

Kysymyksessä on nimenomaan se filosofinen pohdinta siitä mitä oikein haluaisin tehdä. Tässä ei myöskään pureuduta eksistentialismin syövereihin, kysymyksessä ei ole olemisen vaikeus, vaan tekemisen problemaattisuus. JOS MINÄ ITSE saisin päättää - olisin töissä jossain ihanassa pikkukemikaaliossa ihanien purnukoiden keskellä huippuliksalla TAI kirjoittaisin mielenkiintoisia juttuja johonkin kivaan, huom! kivaan magazineen TAI minulla olisi oma enterprise, jossa minulla olisi työntekijöitä, jotka tekisivät minulle töitä, jotta voisin rauhassa kirjotella kivoihin magazineihin kivoja juttuja TAI voisin myös vain keskittyä lukemiseen. Olisi ihana vain lukea. Ja syödä. Nyt muuten muuntaudun baristaksi ja käyn sekoittamassa itselleni maittavan laten - kahvia ja maitoa voilà.

Näillä ajatuksilla: ei paniikki.

Vaan todellisuudessa, eihän se kuitenkaan käy näin. Luterilainen uppiniskaisuus ei hyväksy sitä, että korkeasti koulutettu heittäytyisi purnukoiden sivelijäksi tai freelancekirjoittelijaksi kivoihin magazineihin - korkeintaan asiantuntijajournaaleihin voisi väkertää artikkeleja erittäin huonolla liksalla, mutta palkkioksi saisi kuitenkin meriittejä akateemiselta ylemmistöltä. HUOKAUS.

Vieläköhän ehtisin hakea tohtoriopiskelijaksi?


perjantai 10. elokuuta 2007

I guess I'm gonna beee oukei, guess I'm gonna beee alright...


Ohhoh, kylläpä on kesä mennä vilistänyt silmien ohi filmipätkän lailla. WRUUUUM! Ollaan jo koulujen alussa. Siis syksyssä. Syksyllä, jolloin kaikki alkaa aina alusta. Niin ja nyt ollaan etenkin siinä syksyssä, jolloin tämän mademoisellen olisi pitänyt olla jo asiantuntevasti kopiomassa jonkun organisaation kopiokoneella (miten hemmetissä powerpoint sivuja saa monta yhdelle paperille? - joojoo se on tulostamista eikä kopiointia. Tämä asia jäi silti ratkaisematta ed. työpaikassani).

That was The Plan.

Sen sijaan, että kirjoittaisin blogiani työajallani, olen oikein kieltäytynyt tarjotuista työtehtävistä (olisikohan pitänyt aloittaa ne diapamijohdannaiset, kun niitä silloin sairauslomani tueksi tarjottiin??). Minulle soitettiin ja tarjottiin puolen vuoden luokanopen pestiä ja huomasin hätääntyväni, että MINÄKÖ TÖIHIN? "Eeeeiii, en usko, että voin ottaa vastaan. Eei, en ota vastaan. Kuulemiin." Toisin sanoen loma jatkuu. Onneksi. Ihan mielettömät lomasäät nimittäin.

Olotilani ei ole tässä syrjäytyneen statuksessa siltikään paniikinomainen, ahdistunut tahi huolestunut. Mitähän minulle on tapahtunut? Minulla ei ole työpaikkaa, minut on sanktioitu yhteiskunnan tuen osalta, mistään ei ole tullut tuloja koko kesänä - vaan so what? Meitsi on vaan ihan, että yo yo bless bless maan. Ja peace päälle! Tästä puuttuu enää se, että kohta mulla on rastat ja sellainen juuttikankainen oranssinpunainen jättiläishuivi päässä, ei kenkiä, pontso ja ituja kangaskassi pullollaan. Selkeä transgressio menossa. Pfiuh. Löytyihän tälle joku selitys.

perjantai 20. heinäkuuta 2007

Tyhjyys

------
------
------
------
Taiteilen tekemättömyyden ja tylsistymisen rajamailla. Olen juuri (kolme tuntia ja 13 min. sitten) päättänyt lähes pariviikkoisen rupeaman pienten ihmisten seurassa. Rakkaimmista rakkaimmat nièces viettivät kesää kanssani ja tiedoksi vain, että kolmevuotiaan ja lähes 8 kk vanhojen ihmistaimien kanssa oleilemisessa ei tarvitse pohtia päätään puhki mitä tekisi. En ole ehtinyt stressata syrjäytymisestänikään. Nimittäin jo ravinnon saattaminen näiden ihmisten suihin on melkoinen operaatio. Aloittelija ja vieläpä keskitasoinen tarvitsevat konepesua after. Kolmevuotiaalta kysytään, että otatko tätä - otatko varmasti? Hän vastaa, että joo. Lautanen mikroon ja eteen, jolloin hän toteaa, että ei otakaan sitä, vaan just jotain muuta. Pienempi jaksaa kaksi lusikallista istua Stokkessaan, kunnes hermot palavat totaalisesti.

On todella outo tunne, koska ehdin jo jotakuinkin omaksumaan lapsiperheessä käytettävät standardit. Nyt olenkin kummissani selannut (huom! en lukenut) pari päivää vanhasta lehdestä pikavauhtia noin 1/3, juonut puoli kuppia kylmää kahvia ja jättänyt sen (IDIOOTTI) seisomaan pöydän laidalle, jotta pikkutyyppi voisi käydä sen huitaisemassa alas. Olen harjannut toisen puolen päätäni. Ripsiväriä on mitä luultavammin vain oikeassa silmässä, koska kesken laittamisen olen rynnännyt tarkistamaan josko jostain kuului rumahdus. Olen ottanut omaa aikaa (13 sekuntia) ja tarkistanut sähköpostini havahtuen siihen, että on liian hiljaista. MITÄ NE NYT TEKEVÄT?, kunnes muistan, että olen yksin.

Yritän parasta aikaa tirkkiä pieniä sormenjälkiä olevien silmälasieni läpi. Tarkastin juuri mitä minulla on päälläni. Näyttävät vaatteilta, vaikka minulla ei ole harmainta aavistustakaan kuka ne on päälleni pukenut. Tällä tyypillä ei ole kyllä mitään erityistä tyylitajua ollut. Onneksi sukkia ei tarvitse kesällä (paitsi tänä kesänä), koska ne ovat unohtuneet. Kaiken tämän jälkeen minulta ei edelleenkään liikene sympatiaa äideille, jotka kulkevat meikittä ja tukka rasvassa addu-verkoissaan rattaita puskien. No excuse.

Mitähän tekisi? En vaan keksi mitä voisin tehdä. En voi tehdä mitään, koska EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ! Herranen aika. Missä minun elämä? Ai niin, ei mulla ollutkaan, kun olen syrjäytynyt. No niin justiin. Täytyy alkaakin taas vajoamaan siihen muottiin. Goodbye iloinen mieli ja hulvaton hulina - Pof.

tiistai 10. heinäkuuta 2007

Pallo Haltuun Ltd.

kuva http://www.paajarvenky.fi/viittoma/pallo.gif

Ohoi!

Lomalta on palattu ja tuliaisina on mahtava rusketus. Saatiin se, mitä lähdettiin hakemaan. Jonkinlaisia aikeita on epidermiksellä kuoriutua, mutta kyllä se siitä tasottuu - ainakaan ei pääse rusketus enempää syventymään täällä mahtavassa Suomen kesässä. Käsittämätöntä, että ollaan niukin naukin parissa kympissä. HALOO! MINUN LOMA JATKUU! KUULUUKO? AURINKOA TÄNNE JA PER HETI! (quote ex-työnantajani)

On se kumma, että ei ole nuo ex-työpaikan painajaiset vieläkään jättäneet minua rauhaan. Tiedän - se closure tulee vasta sitten, kun olen ne pakolliset työsuojelutoimenpiteet tehnyt. Strategiani on kuitenkin vielä kesken (olen lomalla) eikä kukaan työsuojelusta mene heinäkuussa puheen_johtajan ovelle tarkistusta tekemään. Sitä paitsi kalkkaroluolassa vallitsee varmaan nyt harmooninen sihinä, kun Pilli ja Pulla saavat kaikessa rauhassa palvoa tätä bisnesmaailman karakteerisinta hahmoa.

Juttelin eilen rakkaan ex-kollegani, nyk. ystäväni kanssa ja pohdimme hetken, mikä mahtaisi olla paras keino vetäistä minut takaisin oravien pyöräretkelle, kun työpaikkahakemukseni eivät tunnu työnantajia miellyttävän. Mies kyllä tukee ja tiedustelee, että "Mitä paikkaa tänään hait? Ai tasavallan presidentin paikkaa?" Hän tuntuu olevan sitä mieltä, että kannattaisi miettiä tarkemmin mitä paikkoja hakee. PAH! Minullakin on jokin raja. Olen kuitenkin edelleen vakuuttunut, että syrjäytynyt tai ei, kalkkaronluolasta karkaamista ei voi katua. Tässä kohtaa takaisin leivän syrjään kiinni -operaatiossa on yhtenä mahdollisuutena alkaa tarjota tätä huippuluokan expertiisiä myös muiden hyödynnettäväksi ja ystävälläni olikin hihassaan jo valmiina nimiehdotus yritykselleni: Pallo Haltuun Ltd. Mahtava idis! Huomaa logo.

Ja eikun firmaa pystyyn vaan! IsoHerra vetäisisi kahvit niin väärään kurkkuun. Voisin lähettää sille mainoksen. Heh. Meillä oli nimittäin pokan pidon maailmanmestaruuskisat menneenä kevättalvena, kun meitin ex-veturi päivitteli Patentti- ja rekisterihallituksen paperit käsissään, että "Jo se nyt on perkele", kun hän ei saa patenttia itse keksimilleen tokaisuilleen, vaikka kuinka hakisi. Kuten olen jo tainnut aiemmin kertoa, on nimittäin niin, että se on itse IsoHerra, joka on keksinyt fraasin "Otetaan pallo haltuun" ja toinen hänen keksimänsä on "Perävisiiri vuotaa". Niin ja voitteko kuvitella, että ihan MTV3:n uutislähetyksessä oli LUVATTA käytetty IsoHerran fraaseja!

Tämä "Otetaan pallo haltuun" -keksintö meni niin pitkälle, että IsoHerra pohti ääneen (joo, totta se on), että pitäisi hommata sellainen pallo, jota aina heitetään viikkopalaverissa, kun "pallotellaan idiksiä". Siitä olisi tullut varsinainen matsi! Pallo olisi voinut olla esim. koripallo tai better yet pesäpallo. Se olisikin osuessaan IsoHerran wanna-be-pääministeri-linssien kehykseen (ehkä muuallekin) tehnyt oivaa jälkeä. Naps vaan.

Nyt mä ryhdyn pallottelemaan täällä tätä mun bisnesidistä, mutta pitää kyllä varoa, ettei vaan ala se perävisiiri vuotamaan. Hui kauheeta!

maanantai 25. kesäkuuta 2007

Mittumaari

Juhannustaiat on tehty taas vuodeksi eteenpäin. Vietin tuon yöttömän yön pienellä savolaisella paikkakunnalla ystävieni ympäröimänä. Perinteisiimme kuuluu yleensä vierailu paikkakunnan paikallisessa, joka kerta toisensa jälkeen jaksaa yllättää, hämmästyttää, yököttää sekä onneksi myös jossain määrin naurattaa. Juhannusjuhlijoita viihdyttämässä oli Dingon Jonttu + possible girlfriend, jota luulin ensimmäisen neljän biisin ajan mieheksi. En voi linkittää Jonttua, koska 1985 aikainen foto ei ihan vastaa tätä päivää. Mitään dingohysteriaa ei Jonttu kyennyt lietsomaan ja tuli huomattua, että niin se on Jonttukin ihan tavallisia kuolevaisia, jonka myös pitää laskunsa maksaa. Juhannusaaton keikkaliksasta maksaa varmaan just ja just puhelinlaskunsa (osissa). Joku siinä tökkäsi - tyyppi soitteli Sinä ja minää lähestulkoon mikroshortseissa.

Tyypillistä juhannusjuhlijaa tässä samaisessa anniskelukohteessa voinee kuvailla siten, että nainen oli laittanut päällensä liilan (myös muut värit) trikoopaidan (Maximarketista) ja jonkin hameenoloisen tai highwater-housut (tietämättään highwater-ominaisuudesta). Toiset sanoisivat, että housujen lahkeet olivat liian lyhyet. Tukka oli kuitenkin se todellinen katseenvangitsija, joka keräsi pisteet - ilmakihartimet ovat varmaan out of stock tässä cityssä. Hu-huh. Kuka lienee kaupungin hovikampaaja? Jos haluaa todellista extremeä elämäänsä, kannattaa kokeilla. Miesjuhlija puolestaan kulki rennosti virttyneessä verkka-asussa tai kauluspaidassa, johon oli painettu jotain autokorjaamotekstiä selkään tai rintataskun yläpuolelle. Kaikilla oli hiki.

Itseluottamusongelmat eivät tämän kaupungin miehiä vaivanneet, sillä varsinkin nämä vanhan (ja tuoreen) hien pinnoittamat hammas-siellä-toinen-täällä donhuanit hakeutuivat juttusille hämmentävän aktiivisesti. Siinä ei todellakaan harrastettu 'oliskohan tuo vähän out-of-my-league?' ajattelua, vaan nämä herrat luottivat vimosen päälle naturalistiseen lähestymistapaan. Monella oli nimittäin tapana laskea ilmoille kunnon flatus juuri ennen kysymystä 'voepko tarinoettee' tai vielä suorempaa 'onkos ukkos tiällä'. Muitakin naisihmisiä oli lähestytty, koska siitä seurauksena oli runsaasti pahoinvointia. Naisten saniteettitilan lattiat olivat täysin laatoitetut ja kävi ilmi, että kenkävalintani oli niiiiiin epäonnistunut! Flipareita ei muutenkaan katsottu hyvällä tässä ko. kohteessa.

Drinksuja saattoi tilata kierrevihkosesta, ja jos sattui puhe kangertelemaan, niin pystyi näyttämään vaan vihkosta kuvaa ja avot - drinksua tippui tiskiin. Irish Coffeen pinnalla oli herkullisen näköistä suklaarouhetta ja kauhoin sen suuhuni vain ja ainoastaan havaitakseni, että sen seurauksena joka ikisen hampaan väli oli täynnä Saludoa. I still have a lot to learn.

tiistai 19. kesäkuuta 2007

Gran turismo

Hoipotihoi!

Täällä sitä vaan lomat jatkuu eikä työt paina. Vaihdoin paikkakuntaakin, niin tulee oikein kunnon lomafiilikset. Auringon pihtaillessa ei-niin-terveellisiä UV-säteitään ja taloudellisen tilanteen vääjäämättömän romahduksen lähestyessä mennä paukautin ja tilasin lomamatkan Kreikkaan! Kalispera vaan! Eikä ollut muutes todellakaan mikään kuuma äkkilähtö superalematka. Miksipä se olisi sitä nyt just ollut? Aina kun matkustan - vulgääristi 'etelään' - maksan matkastani erittäin vähän, koska se on se koko pointti, vaan en tällä kertaa. Nyt mentiin sitten ihan katalogin mukaan. Ihan sama olisi ollut tilata tämä matka vaikka jo ennen joulua. Tässä tapauksessa tätä äkkilähtemistä seurasi se, että jouduin anelemaan luottokunnasta luottorajani korotustakin, koska tilasin matkan niin myöhään, niin hela hoito piti maksaa Viissa-cardilla. Luottohan kannattaa aina. Etenkin minun nykyisessä tilanteessani.

Meikäläisellä on sitten 1,5 vk aikaa opiskella ne olennaisimmat ts. missä on lähin iso kaupunki (lue: ostoskeskukset). Biitsit ja poolit on ihan takapihalla, joten sunbathing tietous on jo kohdillaan. Vastoin yleistä varoitusta aion ottaa maks. sunblock vitosen, koska se on todellakin niin, että jos vetää jonkun UVB 35 naamarin, niin se on sitten ihan sama jäädä kotiin. Muhun ei uppoa se huiputus, että kyllä se ruskettaa. PAH! Sitä paitsi, se pakollinen pikku punoitus kääntyy kyllä rusketukseksi. Eventually.

Flip-flopit veskaan ja kunhan jussit on juhlittu, niin tämä plikka lentää jetin siivellä kuuminta hottia tavoittelemaan!

perjantai 15. kesäkuuta 2007

Deaktivoitu

http://imagecache2.allposters.com/images/pic/EPH/8344
~Amazingly-Enough-Posters.jpg

Rumpujen pärinää.......

Tadaa! Olen irtisanoutunut IsoHerran kioskin palveluksesta! Luukut on nyt lyöty kiinni. Hanskat on isketty tiskiin. Kyllä vain, näin siinä sitten on käynyt. Tyhjän päälle vaan. Ei ole työpaikkoja jonossa odottamassa. Turha on mitään työttömyystukiakaan haikailla, kun Kela rankaisee tästä niskuroinnista kolmen kuukauden karenssilla. Kylläpä kannatti? No kylläpä kannatti.

On varsin huvittavaa, että emme ole puolikastakaan sanaa IsoHerran kanssa vaihtaneet sitten toukokuun lopun, kun otin ja lähdin sieltä Myrkkykammiosta lääkärin kautta aurinkolomalle. Ei pihaustakaan. Zip. Zero. Nada. Äitiyslomalainen se tosin vähän yritti pomotella niillä humoristisilla työyhteisökokous määräyksillään, vaan itseään IsoHerraa ei poissaoloni hetkauttanut. Hän on varmaan jo niin tottunut siihen, että tällainen käytäntö hänen alaisiltansa on ns. luontaista poistumaa.

Pakko myöntää, että kun postilootaan nakkasin 1) irtisanoutumisilmoituksen 2) sairauslomatokarin 3) ex-kollegan testimoonin siitä viiden viikon lomasta, kävi hetken mielessä, että olikohan ihan viisasta. HUOM! VAIN HETKEN, koska muistin välittömästi sen turvokkaan pönöttäjän, joka teki elämästäni kerrassaan sietämätöntä. Ruvetaan sitten tästä lähtien vaikka laittamaan ruokaa itse ja perutaan siivoja. HA. Gotcha there for a moment. Siis oikeammin mitäänhän ei muuteta, paitsi ehkä nyt kannattais vaikka alkaa lotota. Nykyinen lifestyleni on melko kukkaroa kuluttavaa, että jos ei uutta duunia ala kohta ilmaantua, niin mietitään sitten luovutaanko Miehen musiikkilehtien tilaamisesta.

Irtisanoutumiseeni liittyi varsinaista agenttitoimintaa, sillä pitihän minun palauttaa helvetin portin avain ja IsoHerran hieno kommunikaattori. Se, että olisin vienyt ne sinne itse ei ollut listalla, joten sovin Puudelin kanssa tärskyt. 'Tärskyt' sopii jotenkin aivan täydellisesti kuvaamaan tapaamista Puudelin kanssa. No lopputulos oli se, että IsoHerra oli selvästi laittanut lakeijan asialle, koska minulta tivattiin, että onko oikeusjuttua tiedossa. Totesin hyvin non-chalantisti, että minun kanssani ei kannata ryhtyä pelailemaan mitään huiputuspelejä, koska jos yksikin sentti uupuu palkastani, niin see you in court, buster. Meni täydestä. Palkanlaskija nimittäin viestitti jo tänään, että loppupalkka on tulossa maksuun ja lomakorvaus kans. Kunhan ne massit on tilillä, niin toki pirautan työsuojeluun. Vähän niinkuin kaupan tekijöiksi. Reilu peli.

Sitä on nyt sitten konsultin ura deaktivoitu for good. Mitähän seuraavaksi?

tiistai 5. kesäkuuta 2007

Burn baby burn

Hei Sairauslomalta,

mentaalisen tasapainon järkkymisen lisäksi olen valellut itseni yltäpäältä Bepanthen -merkkisellä salvalla - rasvaisimmalla mahdollisella, mitä apteekkari suinkaan hyllystään löysi. Tässä kun on sen verran cuckoo, niin en tajunnut eilen, että auringolla on tapana polttaa ja ihoa tulisi suojata aurinkovoiteilla. Sitä istuttiin oikein kaksilla terasseilla päivän kuumimpaan aikaan, jotta mahdollinen haitta tulisi maksimoitua. Nyt ei tarvitse kelloakaan ranteeseen, kun on ääriviivat ranteeseen tatuoitu. Voi voi, miten tällaisen psychon uskaltaa enää laskea ovesta ulos. Ei mitenkään ainakaan tänään, sen takaa Bepanthen-kylpy.

Case: Workplace from hell - Olen saikulla nyt pari viikkoa. Sen verran ekstensiiviset tuhot sai Herra IsoHerra aikaan. Olin varautunut puheluihin ja viestittelyihin, että "nyt sieltä takaisin töihin ja per heti", vaan hiljaista on. En ole saanut viestin viestiä en äitiyslomalaiselta, joka totesi, ennen breakthroughtani olevansa myös "esimieheni" - pliis, älä naurata - saati IsoHerralta. Ei sillä, että tässä mitään Parane pian -viestejä odottaisinkaan, vaan lähinnä jännään, onko IsoHerralla pahat mielessä. Siis on tietenkin, lähinnä mietityttää minkähänlaiset.

Huumoria ei ole kylläkään puuttunut. Tomera äitiyslomalainen, joka on muuten oikein "koripallojoukkueeen kapteeni ja kirjoittanut kirjan", laittoi minulle viestin (ennen kuin olin ilmoittanut sairauslomasta), että tulee luennoimaan työyhteisöstä ja loma-ajoista. On ne varsinaisia vitsiveikkoja! Viesti sisälsi käskyn "OLE PAIKALLA!". Olisikohan siinä jotain ajatusta, että näille mahtaville esimiehille tulisi joku todellinen asiantuntija luennoimaan, minkälainen on terve työyhteisö? Ei varmaan. Nämä tyypit eivät neuvoja kaipaa. Tuo äitiyslomalaisen hieno "kirja" on siis opinnäytetyö, mutta kirja kun kirja.

Tässä sitä siis puhdistutaan päivä kerrallaan IsoHerraCobran myrkyistä. Kirjoitan ahkerasti keltaisille Post-it lapuille, kun ne oli täysin pannassa tuolla kalkkaroiden kolossa. Siihen ei tullut muuta selitystä kuin se, että niitä ei käytetä, koska IsoHerra mainostaa asiakkaille, että niitä ei käytetä ja olisihan se vähintäänkin maailmanloppu, jos asiakas näkisi meillä keltaisia lappuja! Tätä vahinkoa ei koskaan pääse tapahtumaan, koska kukaan asiakas ei koskaan raahaa luitaan heidän avokonttoriinsa. See! Edistystä! Olen karistanut me-muodon pois puhuessani kalkkaronkolosta. Kohta sitä saa varmaankin ne terveen paperit.

Until then... taidan ottaa nokoset.

keskiviikko 30. toukokuuta 2007

Loma yllätti odottajansa

Sanotaan, että odottavan aika on pitkä. Niinhän sitä luulisi, etenkin kun olin vielä eilen aamupäivällä siinä uskossa, että kauan odottamani loma alkaa 3,5 viikon kuluttua. Olin jopa onnistunut psyykkaamaan itseni lähes hyväntuuliseksi. Taisin jopa vähän hyräilläkin. Ajattelin, että 8 kk tässä tapan-kaiken-luovuutesi-
ja-nujerran-täysin-itsekunnioituksesi entreprisessä
on sen verran kunnioitettava suoritus, että voi jotain hyvää mieltä jostain kaivaakin. Etenkin jos onnistun pitämään kasettini jotakuinkin kasassa vielä loman alkaessa. Tätä sopii hieman kyseenalaistaa, jos todellakin hyräilin eilen. No jotain siinä sitten tapahtui, koska meikäläinen aloitti lomansa astumalla ulos Luolasta eilen tasan kello 14.00.

IsoH on onnekseni ollut melko paljon poissa avokonttoristamme viimeisen parin viikon ajan. Plus*a*bonus: hän soittelee pitkin päivää Puudelille ja minulle vain klo 15.57 ainoastaan tarkastaakseen olenko vielä toimistossa. Olen saanut tehdä suorastaan mieluisia työtehtäviä, kun ensimmäistä kertaa tehdään asiakkaalle jotain oikeasti järkevää. Toki sain kuulla, että vain pakon edessä teen nyt näitä juttuja, koska IsoH on aikansa hallinnoinut niin tiukille, että ei mitenkään ehdi sotkemaan tätä projektia. Well, laitoin IsoH:lle sähköpostitse kysymyksen, että kun kesäloma alkaa juhannukselta, mikä on sitten tarkka töihin paluupäivä (as if mä koskaan sinne palaisin loman jälkeen).

"Työt jatkuvat normaalisti kesäkuun loppuun (TÄH! Eikö tämä painajainen lopukaan juhannuksena?) ja lomaa sinulle on kertynyt kymmenen päivää (tässä kohtaa sitten ne valiumit esiin)." IsoH:n vastauksen sisällöstä seurasi se, että punnitsin vaihtoehtojani, jotka olivat a) murha tai massamurha b) minun lomani alkaa nyt. IsoH soitti minulle heti varmistaakseen järkytykseni ja täydellisen murenemiseni ihmettelemällä, että mistä kummasta olinkaan saanut päähäni, että lomaa olisi viisi viikkoa alkaen juhannukselta. "Minä olen sanonut vain, että jos kaikki illat ja viikonloput teet töitä koko vuoden ajan, niin sitten on viisi viikkoa lomaa. Ja yritäpä vaan todistaa mitään muuta." THIS IS WAR!

Kolme minuuttia kuluu ja äitiyslomalainen IsoH:n aisapari soittaa ja kyselee muina naisina, että mitäs oikein hommailen. Vastasin, että no töitäpä tietenkin. "No tuleeko siitä mitään?" On se niin, että tuo positiivinen palaute kannustaa minut ihan piloille! Aisapari pääsi pian varsinaiseen asiaansa ja totesi, että olen kyllä ymmärtänyt totaalisen väärin tuon loma-ajan. Minä kysyin perusteita sille, että miten IsoH oikein lomat jakaa, kun Puudeli saa täsmälleen samat 10 päivää mitä minulle myös tarjotellaan. Se, kun IsoH:n mukaan "EI KUULU SULLE PÄTKÄÄKÄÄN!" Kapitaalit kuvaavat kohonneen verenpaineen aiheuttamaa IsoH:n kiljuntaa. Aisapari toteaa viileästi, että olen huonosti neuvotellut omat lomani. Lisäksi seuraa jotain saarnaa jostakin, jota en todellakaan jäänyt kuuntelemaan ja laitoin luurin kiinni. Mä olen muuten tossa luurin paiskomisessa jo melko pro, koska IsoH:kin on saanut siitä osansa.

Nousin ylös, aloin tyhjentää seinältä kortteja ja kuvia, joilla olin yrittänyt helpottaa muuten niin helvetillistä työympäristöä. Avasin oven ja kävelin ulos karistaen olkapäiltäni kirotun konsultin taakan.

PS. Kävelin suoraan lääkäriin saamaan diagnoosin F41.1 ja siitä se loma sitten alkoi.

perjantai 25. toukokuuta 2007

Mummon terveiset

Ei tule vanhuus yksin. Lonkkaa (mieti! LONKKAA! I must be two hundred years old) on kolottanut nyt kolmatta päivää niin makeasti, että en pysty kunnolla kävelemään. Alitajunta (das Unterbewusst- sein) siellä vinkkaa, että et kai tosiaan luullut meneväsi Naisten kympille viikonloppuna. En kylläkään tiedä olenko jopa helpottunut siitä, että ehkä en nyt tosiaan kykene tuota lenkkiä vetämään. Melko säälittävää voisi sanoa myös, mutta kyllä minä menisin, jos ei tuo kihti olisi iskenyt. Voe, voe, voe, voe. Nyt en voi koskaan käyttää sitä hienoa lenkkipaitaakaan, jos en mene sunnuntaina. Quite a dilemma.

Jos perehtyy tähän vanhettumisen problematiikkaan syvällisemmin, niin voi todeta, että kyllä sitä kaikenlaista ristiä saa kannettavakseen matkallaan elämän ehtoopuolelle. Mittarina voi pitää maagista kolmeakymppiä, jossa ei ole muuten mitään maagista (tiedoksi teille teinit). Ei elämä ole asettunut vielä silloin mitenkään oikeille raiteille. Taksin sijaan körötellään vielä bussilla ja ratikkaan vaihdetaan aina tarpeen tullen. Tuon mystisen metaforan tarkoitus oli kuvata poukkoilua. Got it? Huolettomana parikymppisenä sitä ajatteli, että sitten kun on kolkyt, niin on happily married with two children and a dog ja työuralla surffataan aallon harjalla. Näin ei ole käynyt.

Työurastani on turha tässä tehdä enempää selkoa. Se lienee melko selkeää missä mä surffaan. Täysin sukelluksissa mutapohjassa at the moment.

Parikymppisenä sitä pystyi kukkumaan kaiket yöt pää täynnä humalaa ja parin tunnin meikit silmillä torkkumisen jälkeen oli kuin brand new. Tukka ponnarille ja menoks vaan. Kun on 30+ ei vaan voi. Iisistäkin baari-illasta toipuminen vie vähintään kaksi päivää ja olo on kaikkea muuta kuin brand new. Lähinnä sitä on itkuinen ja lähes itsetuhoinen, kun itkee Miehelle, että tekis jotain, kun on niin kamala olo. Mies ei tee mitään. Korkeintaan tuo peilin, johon ei todellakaan kannata katsoa. Sitten tulevat ne ikuiset vannotukset, että "En juo enää ikinä." Ihminen (homo sapiens sapiens) on tyhmä. Tuo lupaus nimittäin unohtuu siihen seuraavaan kertaan mennessä. Parikymppisenä ei tullut sanottua, että ei juo ikinä. Ei tarvinnut, koska ei ollut vielä vanhettunut.

Kosmetiikkaosastolla tapahtunutta: "Hei mä tarvitsisin uuden silmänympärysvoiteen, mulla on ollut tuo geeli." Pakkelimyyjä: "Hmmm. Joo tuo geeli on enemmänkin niitä ensimmäisiä vanhenemisen merkkejä varten. Kyllä sun kannattaa jo ottaa tuo emulsio." Eikä kannata! Onkohan tuo myyjä edes koulutettu kosmetologi ja siks toisekseen kaikki tutkimukset ovat osoittaneet ryppyvoiteiden olevan täyttä sumutusta. Mulle riittää geeli. "Aha, aha, ai siinä on sellaista uutta D.A.F.T uutetta, joka pysäyttää vanhettumisen? Mä otan sitten sen emulsion, kiitos."

Parikymppisenä ei muuten ikinä ollut turvoksissa tai jos olikin, niin pari kertaa vatsalihaksia ja mieletön sixpäkki kaivautui esille sen siliän tien. Näin ei ole käynyt enää. Tarvitaan todellinen armeija arkeologeja, jos ajatuksissa olisi saada jotain vatsalihaksia näkymään. Ei auta vaikka kuinka jumppaa veri suussa siten, että ei kuule enää mitään ja kirkkaita pisteitä näkyy silmissä. Turvotus a.k.a. ylimääräinen pysyy kuin höyhenet tervassa. (En suostu käyttämään muita turvotusta kuvaavia termejä.)

Kuten olen aiemmin todennut: positiivinen asenne viivästyttää vanhettumista. Shoppailu on positiivista. Shoppailu tulee pitää agendassa, vaikka lonkka kainalossa. On se onni, että asuu lähellä tuota ah-niin-autuaaksi-tekevää-Stockmann tavarataloa, että ei tarvitse jättää viikottaista terapiasessiota väliin. Että klonk, klonk ja pelarkuita ihailemaan viherosastolle piparminttukarkki suupielessä.

keskiviikko 23. toukokuuta 2007

Soundtrack of my life

Kuuntelin tänään täällä kapitalismin voitelemassa avokonttorissamme keskustelua pojujen musiikillisista mieltymyksistä, jonka seurauksena totesin jo ihan ääneen, että get me outta here. F A S T. Näin tämä tilani etenee, että pään sisäiset ajatukset purkautuvat kuin pakostakin suun kautta ulos. Plump. Pojuista minun tokaisuni oli hetken ihmettelyn jälkeen hauska "zöyk". Voi, kunpa vain tietäisitte, että vitsit on tässä kohtaa jo vähissä.

Pojujen musamaku avatui minulle aivan konkreettisesti kappale kappaleelta, kun Heppa aloitti, että "En ole eläissäni ollut niin tohkeissaan, kun kuulin kaverini soittavan MacGyver tunnarin pianolla." Say what??? No mutta eihän se vielä mitään, sillä Puudeli pani paremmaksi kuittaamalla, että "Mä osaan soittaa nuoteista sen tunnarin." Tilulilu. Voiko tämä mennä yhtään oudommaksi? Ehkä mä olen todella katkera ja vaikealuontoinen ämmä, (ks. edell. postaus) kun omaan kompetenssiexceliin en voi kyseistä taitoa rustata. Joka tapauksessa hehkutusta riitti: "Se on loistotunnari. Yksi parhaimmista." Epäilemättä.

Pojut vannoivat myös muiden tv-tunnareiden nimeen. Loveboat sai tunnustusta H.N:ltä "mahtavana slovarina." Puudeli opponoi: "mä näkisin sen enemmänkin balladimaisena tai jollain tapaa swingahtavana". Ziizas! Dallas puolestaan sai markkina-arvostaan kehuja, koska "tunnistaa heti mistä showsta on kysymys ja se innostaa." Innostaa mihin? Tarttumaan pulloon Sue Ellenin tavoin? Keskustelun kliimaksi koettiin kuitenkin Ritari Ässän kohdalla, kun pojut kiljahtivat lähes simultaanisesti omistavansa ko. tyypin musiikkia. Nyt ei siis puhuttu siitä tv-tunnarista. Puudeli pesi taas Heppanaaman ihan kuusnolla: "Mulla on samalla levyllä David Hasselhoffin kans Paula Abdulin Straight up." Epäilemättä.

Kotimaisista tv-tunnareista kunniamaininnan sai Kymppitonni, jonka jingleä täällä sitten ihan ääneen fiilisteltiin ja Heppanaaman jättiläiskourat iskivät ilmakeyboardsin koskettimiin Puudelin tunnelmoidessa tiditti tiditti tiddi diiiii, tiii dii di. Puudeli päätyi toteamaan, että "kyllä suomalaisista klassikko on Kymppitonni." Siihen ei Hepalla ollut muuta lisättävää, kuin "Jäätävää kamaa." Epäilemättä.

Mä pakenen nyt näistä bänditreeneistä.

tiistai 22. toukokuuta 2007

Ottakaa minut!

Olen nakutellut työhakemuksia sormenpäät lähestulkoon verillä (hieman liioteltua). Yritin eilen illalla toimittaa yhtä hakemusta kohteeseen, jonne se piti toimittaa tähän päivään klo 16.15 mennessä enkä ollut tajunnut, että nyt liikutaan niin perinteisillä vesillä, ettei sähköistä hakemusta hyväksytä. YAIKS! Toivottavasti se iltainen oven rynkyttäminen ja kirjaimellisesti kahvassa roikkuminen ei tallentunut mihinkään turvakameraan. Ovi ei auennut ed.main. toimenpiteistä, saati sadattelustanikaan huolimatta. Nyt jännitän ehtiikö MIES hakemukseni sinne kiikuttamaan. Pidän silpoutuneita peukaloitani pystyssä.

Olen miettinyt mitä niihin hakemuksiin oikein kannattaa ja ei kannata rustailla. Minun tilanteeni epätoivoisuus paistaa varmasti niistä niin räikeästi läpi, mutta en kykene kurjuuttani millään tavoin peittelemäänkään. Täytynee alkaa miettiä jotain camouflage juttuja, jos Kiitos hakemuksestasi. Valitettavasti valintamme ei kohdistunut tällä kertaa sinuun -postia alkaa kolahdella postiluukusta.

Työnhakuoppaat kehottavat painottamaan hakemuksessa miksi juuri minut kannattaa palkata. OK. Can do that. Tulisin mielelläni yrityksenne palvelukseen. Muussa tapauksessa seurauksena on vähintäänkin vakava alkoholisoituminen (lähinnä kalliimpi Moët et Chandon, halvempi Freixenet + Fisu kombinaation liiallinen kulutus), shoppailuterapian riistäytyminen käsistä (=täysi kontrolloimattomuus), sitä seuraava ylivelkaantuminen, ylipaino, (joka puolestaan on seurausta Arnoldsin donitsien ahmimisesta kamalaan ahdistukseen siitä, että joutuu jäämään nykyiseen työpaikkaan), ystävien ylikuormittaminen kurjuudellani, kriisi parisuhteessa (no ihan varmana!), vielä isompi kriisi nykyisellä työpaikalla, nykyisen työyhteisön jäsenten jatkuva "demotivointi" (nykyään se on vain ajoittaista noin tunnin välein tapahtuvaa) ja kamala, kamala persoonallisuuden muutos ihanasta huipputyypistä katkeraan ja vaikealuontoiseen ämmään... Hmfp? On ehkä vielä muokattava. Camouflagea pikkuriikkisesti vielä hieman siloittelemaan tuota nimenomaista Miksi juuri minut yrityksenne palvelukseen -kappaletta. Toisaalta työnantajaa voisi helposti syyttää heitteillejätöstä, jos ei ottaisi minuun yhteyttä luettuaan hakemukseni.

Jotkut sanovat, että on todella vaikeaa keksiä miten tuoda esille ne hyvät puolet itsestään. Mielestäni minä olen melko hyvin saanut ilmaistua hakemuksissani ne erinomaiset ominaisuuteni, joita työnantaja vaatii. Minulla on erinomaiset vuorovaikutustaidot. Organisointitaitoni ovat myös erinomaiset. Paineensietokykyni se vasta erinomainen onkin. Olen myös erinomainen tiimityöskentelijä, mutta toki työskentelen erinomaisesti myös itsenäisesti. Kaiken kukkuraksi olen erinomainen työkaveri. There. Täytyy todella kummastella, jos ei ala niitä soittoja tulla.

Mahdollista työhaastattelua en osaa jännittää ollenkaan. IsoH veti kyllä pohjat, että en usko samanlaista kokemusta tulevan kohdalleni koskaan. "Oletko raskaana?" Tai hetkinen, tuo kysymys esitettiin ex-kollegalleni, mulle se meni siis näin: "Millos meinaat äitiyslomalle? Siis mä en ymmärrä miks tollasta ei muka sais kysyä työhaastattelussa???" Vakuuttelin, että en toki ole jäämässä äitiyslomalle ja sain vielä päälle ohjeistuksen, että "Jos olisin sinä, niin vähintään pari vuotta katsoisin tätä hommaa ja sitten vasta se raskaus." Joo, oota, mä laitan outlookkiin muistutuksen.

Nyt todella ne peukalot pystyyn, koska jaksan vaivoin ajatella, että kohta (30 pv) alkaa kesäloma ja tälle kitumiselle saadaan päätös. Ikuinen.

perjantai 18. toukokuuta 2007

Tyrannilandiasta päivää

Muut ovat syömässä pihviä. Minä kasvissosekeittoa. He syövät ostoskeskuksessa, minä syön työpaikkaruokalassa. Sikarit vedellään ja autot huolletaan pojujen kanssa (tämä sopii mulle!). IsoHerra tervehtii aamuisin painottamalla MEN-tavua, ettei vaan jäisi epäselväksi kenelle tervehdys kohdistuu: "HuoMENta!" Separatismi rocks. On sitä jopa omaa kotiakin esitelty pojuille. Totuuden nimissä on myönnettävä, että on minuakin sinne lukuisia kertoja houkuteltu, mutta olen onnistunut välttämään moisen tragedian.

Nyt he ovat tehneet päätöksen meidän "tiimitakista" ja minun pitäisi vain kertoa kokoni - jos siis aion sitä varmasti pitää. Takin materiaali on jotain hellvetin uutta ja hienoo fleesee. H.N. villitsi äsken: "Voi että, kun sitä saisi firman väreissä!" A-R-M-O-A, pliiiiis!

Pojut saivat luettavaksi Tosi Isojen Herrojen WorkShop raportin ja voi sitä loputonta "Uuuu:n ja aaaa:n" määrää. En käsitä miten joku voi innostua ihan tolkuttomasti jostain "raportista", joka oli a) väärin päivätty ja b) sitten siinä oli niitä jo enemmän säännöiksi kuin poikkeuksiksi muotoutuneita kirjoitusvirheitä. Kun minä sain ko. paperinipun luettavakseni - pojujen jälkeen of course - totesin faktat, kunnes Heppa ponkaisi katsomaan ja sanoi, että "Minä en ainakaan löytänyt siitä mitään korjattavaa." Hei ihan tosi!

Pojut saivat juuri uuden luottamustehtävän. Heidän pitää äkkiä lukea eräs toinen, vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen raportti. "Älkää kyttäilkö niitä pisteitä ja pilkkuja, vaan nouskaa helikopteriin! Sillä asenteella perkele." Kireä katse minun suuntaan. Pojut eivät kuitenkaan tunnu saavan kaikista IsoH:n aivoituksista kiinni. Selitys kuuluu "Tässä on yksinkertasesti nippu vittu henkilöitä tekemässä töitä, ei siihen mitään ihmeen henkilöstön kehittämistä tarvita?" Joo ei silloin ainakaan mitään kehittämistä. Sehän on niin, notta "Jos buranaa löytyy laatikosta, niin me ei mitään työterveyshuoltoa kaivata." PISTE.

keskiviikko 16. toukokuuta 2007

Peku ja mä

SweatShopista terve!

Tänään oli jännät paikat, kun kokoonnuimme Tosi Isojen Herrojen kanssa WorkShoppia pitämään. Nämä Tosi Isot Herrat yrittivät useaan otteeseen käyttää termiä työpaja, mutta ei IsoH siihen ottautunut. Onhan WorkShop huomattavasti myyvempi nimi kuin työpaja tai ihan tuiki tavallinen Workshop.

IsoH:ta jännitti kamalasti tämä intressiristiriita, kun pajassa ahersivat tänään - ihan täydessä yhteisymmärryksessä - joukko toistensa kilpailijoita. IsoH sanoi tauolla huomanneensa, että " se ja se Tosi Iso Herra heitti hiekkaa toisen Tosi Ison Herran päälle". Mä en kylläkään huomannut mitään santakakkuja ilmassa. On kai se ymmärrettävää, jos kilpailijat istuvat saman pöydän ääreen, niin "pientä naljailua" on ilmassa. En kuitenkaan havainnut vähääkään, että kukaan olisi hiekkalaatikon ääressä kiukutellut. Mut hei, what do I know.

IsoH pääsi siinä sitten oikein kunnolla vauhtiin ja hoki Tosi Isoille Herroille, että "Mesitsii, nyt tänne mesitsii hei!" Kaikista tärkeintä tuntui olevan se, että saatiin sinne hienoon powerpoint-slaidiin jotain tekstiä. Anteeksi: Siis mesitsii. Mun homma oli dokumentoida Tosi Isojen Herrojen juttuja samalla, kun IsoH ahdisteli niitä eikä antanut niiden brainstormata rauhassa. Ja tämän IsoH kiteytti siten, että "Heittäkää ja pallotelkaa tänne, niin me saadaan kerättyä analyysiä." Analyysiä?

Mikähän siinä oikein on, että ei voida käyttää ihmisten oikeita nimiä? IsoH:sta ei saa käyttää sen omaa nimeä, vaan sen muunnosta, joka pitää dokumentoida myös sen nimilappuun - molemmille puolille. Ex-kollega sai tuta sen, kun jätti kirjoittamatta IsoH:n nimen molemmille puolille. Herra siunaa, jos se joskus unohtuisi minulta! Nimilappuihin kirjoittamisessa on muutenkin omat niksinsä. Ne kun pitää taitella tiukkaan nippuun etukäteen, ettei ne sitten WorkShopissa lötsähdä siinä pöydällä ollessaan. Toisin sanoen nimilappujen tavoitetila on kaikkea muuta kuin lötsähdys.

WorkShopin Tosi Isojen Herrojen nimilapuissa oli ihan oikeat nimet. Silti IsoH koki tarpeelliseksi kutsua Heikkiä Hessuksi, Hannua Hasseksi ja Mick sai kunnian olla Mikko. Viimeisin esimerkki ei saanut perinteistä lempinimeä, koska siinä pointti oli alleviivata ei-kotimaisen nimen omaavalle, että sinä-et-oikein-kuulu-
tähän-porukkaan. Näitä tämän päivän herroja ei varmaankaan aiemmin ole konsultit tai ketkään muutkaan nimitelleet miksikään muuksi kuin TOSI Isoiksi Herroiksi, paitsi meitin IsoH. Olihan hän sentään tämän päivän puheen_johtaja ja Veturi (myös suosikki).

IsoH veti pakolliset fläppiseremoniat päivän päätteeksi. Fläppiin piirtyy satamaa kuvaava ympyrä - kas, kun siitä tarkastellaan sitä positioita. "Kansainvälisesti habour." Yritin vinkata, että r-kirjan puuttuu fläpiltä, mutta eikä mitä. Habour oli ja pysyi. Toinen mesta on yleensä helikopteri, josta myös tsiigaillaan sitä samaa positiota. Tosi Isot Herrat ehdottelivat jo kotiin lähtöä, kun IsoH:lta jäi vaihde päälle sateenkaariviestintään (whatta hell?), mutta tajusi viimein, kun muut jo pakkasivat salkkujaan. "No okei, mut ei hyljetä tätä ajatusta." Hehe.

Onneksi on helatorstai huomenna. HipHuraa!

tiistai 15. toukokuuta 2007

Yet another headache

Nonni. Täällä vaaditaan nyt kompetenssiä (tosin vain excel-taulukon muodossa). Homman nimi on se, että "jostain varustamolta on löydetty joku mitätön jobbari, joka osasikin mandariinikiinaa. Eiks oo mieletöntä?" No niin mieletöntä, että nyt pitäs alkaa väsämään IsoH:lle kompentessiexceliä. "Se voi olla, että niille taidoille ei ole mitään käyttöä, mutta ainakin on hyvä olla sellainen taulukko." Niinpä niin. Sen tietää jo ilman taulukkoa, että nämä tehtävät eivät tästä muuksi muutu. Korkeintaan, jos joku homma osoittautuisikin jotenkin ihmeen kaupalla ihan ok työksi, niin sekin sitten viedään pois. Esimerkkinä kaikki ajattelua vaativa työ. Sen Herra IsoHerra tekee itse, niin tulee oikein. Tästä asiasta ex-kollegan kanssa käytiin sellaiset kädenväännöt IsoH:n kanssa ja saatiin kuulla, että "Kyllä te olette oikein Jeesuksen perkeleitä, jos te tiedätte mistään mitään."

IsoH näki, kun en tänään syttynyt kompetenssikeskusteluista. En yleensäkään syty mistään täällä. Nyt sitä piti tulla oikein mun pöytään nojailemaan ja paukuttamaan etusormella, että "Eiku oikeesti. Se pitää nyt tehdä. Katos, kun mun händikäppi on urheilu, mut kyl mä sen tiedän, että Ville Peltonen on ollut ennen myyjä." Se on Villen onni, muuten hän ei olisi ansainnut edes tuota mainintaa tässä putiikissa. Mistähän se tuonkin tiedon on onkinut? Mut se, että IsoH:lla on händikäppi - jo on aikoihin eletty.

Jotenkin tuntuu, että olenkohan oikeasti jossain piilokamerahommassa mukana, kun aamulla IsoHerra meni pojujen luo ja kysyi niiltä, että "Mistä äly on lyhenne?" Olisipa ollutkin niitä kameroita, kun pojut kiemurtelivat ja miettivät kiivaasti "Äää siis intelizens... äly... hitsit, nyt pistit kyllä pahan... öööö." Hehhe. IsoHerra sadistiselle tyylilleen uskollisena grillasi pojuja tovin aikaa, kunnes totesi, että "Se on ihan yhtä hyvä, kun multa kerran valmennuksessa kysyttiin, että mistä gap on lyhenne? Mulla alko siinä sutimaan perkeleesti, mut se on sama, jos kysyisi mistä äly on lyhenne. Saitteko kiinni?"

IsoH:n sanavarastoon ei kuulu fraasi "En tiedä". Lukuisia kertoja asiakas on pöllämystyneenä seurannut Herra IsoHerraa, kun se on niin, että jos ei tiedä, niin keksitään sitten jotain. Ihan mitä vain. Eräs asiakas muun muassa kyseenalaisti erään tutkimustuloksen ja pyysi kertomaan miten sitä voi käyttää tietyssä yksikössä siinä organisaatiossa hyödyksi. IsoH:n risponssi kuului: "Se mittaus ei ole itseysoikeus, vaan mahtava työkalu, joka tänä päivänä on jokaisessa organisaatiossa välttämätön, jotta voi olla tavoitetila. Oliks tää se sun kysymys?" Kun lyö itseysoikeuskortin pöytään, niin se vetää melko hiljaiseksi.

maanantai 14. toukokuuta 2007

Brodeerattu viikon alku

On se luojan lykky, että tiedossa on vajaa viikko - sen verran tapahtumia jo yhdelle päivälle siunaantui. Minä se vaan olen alkanut raamatullisia termejä haalia turvakseni, kun IsoHerran kirosanojen ainainen viljely sieluani tärvelee (among other things). Herra IsoHerra koki tarpeelliseksi tuhrata 1,5 tuntia aamuiseen palaveriin (lue: unettavaan monologiin), josta ei seurannut edes mitään "laskutettavaa". Saatiin kyllä kuulla miten hän tekee nyt kaiken "laskutettavan työn" ja se väsyttää häntä, etenkin kun on koko ajan ihan zyrtekkipöhnässä. "Ei oo kiva." No ei varmaan ole niin, mutta eihän me kukaan muu osata tehdä hienoja valmennusohjelmia, joissa oivaltavina ja mahtavina symboleina ovat digitaalikello ja korvapari. Asiakaskin sanoi, että on vähän naivia laittaa korvat lauseen "Kuunteleminen on tärkeää" viereen. IsoHerran mielestä "asiakas ei tajunnut yhteyttä" ja korvapari jäi.

Sanoin vielä niistä antihistamiineista, kun niiden suuhun osumis hit ratio tuntuu olevan melko korkea, että ne on kolmiolääkkeitä eikä autolla saisi ajaa. Ei mitään vaikutusta. Totesi vain myöhemmin asiakkaan puhelua seuranneen kiroilun jälkeen, että "mä oon nyt sitten syyntakeeton enkä ota vastuuta tekemisistäni ja syy on perkeleen zyrtekin." Hienoa. Onneksi syy on joskus jonkun muunkin kuin minun! Ketähän sitten syytetään, kun tämä allergia-aika on ohi (siis joskus marraskuussa)?

Modifioin isolla kädellä erästä IsoHerran valmennuspohjaa, koska jos jo päivän ohjelmassa sanotaan, että "Aamupalakahvi ja Avaus", niin ei se oikein lähde. Mikä ihmeen aamupalakahvi? Sitten toisaalla kysymysmerkin eteen IsoH oli jostain kumman väläyksestä jättänyt tyhjän välin. Haloo ? Etsin kielioppikirjasta kohdan, josta sain tukea minun arvottomalle väitteelleni, että noin ei kyllä tehdä. IsoH suurehkon taiston jälkeen totesi, että no tän kerran saan korjata sen. Just. No tän kerran. Vitsit mikä myönnytys tässä jouduttiin nyt tekemään.

Palaverissa pojut saivat vähintään jännetupintulehduksen ja tenniskyynärpään ellei toisenkin, kun todellista työssä oppimista oli käynnissä. Minä istuin tyynesti ja visualisoin minne haluaisin matkustaa kesälomalla (milloin ikinä se alkaa). Palma on kyllä kiva. Miksei jonnekin Kreikkaankin? Nyt tarvitsee nimittäin big time löhöilyä, että selviää tervejärkisten kirjoihin. En voinut yrityksistäni huolimatta olla kuulematta, kun fläpit saivat selkäänsä todellisen markkinointistrategian. Mä oikeasti en tiedä mitään myynnistä ja markkinoinnista, kuten IsoH on pojuille minusta kertonut, mutta voi olla, että nyt eivät saaneet kiinni pojutkaan. "Siis tarjous sisään ja sit sen saa folou-apattua ja sit klousattua, jonka jälkeen positiointi, ankkurointi ja asemointi (eikö nämä ole jokseenkin toistensa synonyymejä?). Mutta se kiipointsi on differoituminen. Sitä meidän pitää jumpata." Ja housujen-kainaloon-kiskonta maneeri tähän kohtaan.

Ennen lounasta sain sikariboksista päähäni, kun IsoH arveli sillä liikkeellä tehostavansa kysymystään, että miten menee. En jättänyt vastaamatta, että "no kiitos ei enää niin hyvin, kun esimies käyttäytyy väkivaltaisesti". Seuraava liike oli raahata minut "valitsemaan meidän tiimille kesätakkia". Ei oo totta. Vaalean beige nuhrautunut clique nuttu miellytti IsoH:ta eniten ja "siihen saa kivasti brodeerattua meidän logon aika isolla tohon rintaan." EI, EI, EI, EI! Minä sain siis "valita" en mitään. Päätöstä ei kuitenkaan tehty vielä, vaan sain kantaa pojuille katalogeja selattavaksi. Raukat innoissaan merkkasivat sivuja, kunnes totesin, että "ihan turhaa te niitä merkkaatte, kun mitään ette saa kuitenkaan valita." Puudeli kivahti, ettei mun tartte niitä sitten katsoa. Minua ihan hymyilytti.

Erehdyin sitten sanomaan pojuille, että pitää mennä pilaamaan se rotsi sillä logolla, että eikö sitä voi vaikka jonnekin sisäpuolelle brodeerata. HN päätti ottaa harteilleen moraalisen viitan (brodeerauksin tietenkin): "Siis jos et aio pitää sitä takkia ollenkaan, niin sun pitää kyllä olla se sit ottamatta." Hei, onko sellainenkin vaihtoehto?

sunnuntai 13. toukokuuta 2007

Ja mä hulluna hankaan


http://imagecache2.allposters.com/images/pic/
ANNMAG/00042~Domestically-Disabled-Posters.jpg

Nyt on taas tuhannennen kerran tullut todistettua, että minulta uupuu totaalisesti kodin hengetär-geeni. Onnistuin hermostuttamaan itseni täysin, koska puhtaat lakanat eivät mahtuneet lakanahyllyyn. Tai mahtuivat, mutta siihen tarvitsin avuksi korokepenkkiä ja survomista, jolloin lakanat eivät tietenkään ole yhtään sileitä seuraavan kerran, kun haluan ao. lakanat käyttöön. Eivät ne kovinkaan sileät olleet ennen kaappiin survomistakaan, koska lakanoiden silittäminen ei ole mun juttu. Mankelointi voisi ollakin, mutta kun en omista sellaista masiinaa, niin olkoot rutussa perhana. Jo sen korokepenkin hakeminen oli kova paikka. Silloin ne hermot olivat just palaneet. Lakanoiden koti on yläkaapissa. Yletän sinne toki, jos haluan ottaa lakanat sieltä pois, mutta en suin surminkaan saa laitettua niitä sinne. Kyllä on typerä juttu.

Tiskaaminen ei myöskään sovi minulle, koska en kerrassaan kestä sitä, että kädet menevät ihan rutulle ja kuivaksi. Käsirasvan kanssa puljaaminen tarkottaisi sitä, että just kun olen laittanut käsirasvaa, jostain kumman syystä menen pesemään kädet ja muistan samalla, että ai niin, just laitoin tätä rasvaa. Turhaan. Tiskatessa myös sormus pitäisi riisua, koska sormuskauppias taannoin totesi, että se kädessä ei kannata kamalasti tiskailla ettei rodinointi kärsi. Joo me ei haluta mitään ongelmia rodiumin kanssa. "Mies, se on nyt niin, että en pysty mitenkään tiskaamaan. Ajatella, jos sormus unohtuisi tiskialtaan laidalle ja joku voisi napata minut tosta vaan matkaansa, kun näkisi minut ulkona vaeltelemassa vapaana ilman vakiintuneen ihmisen symbolia." Tällä perustelulla ei todellisuudessa olisi minkäänlaista vaikutusta Mieheen, joten turha vaivautua edes lausumaan moista ääneen.

Imurointi se vasta ärsyttävää onkin. Olen arkistoinut sängyn alle lukemattomat määrät laatikoita ja ne pitäisi aina ensin raijata pois sieltä, jotta saisi kaikki pölyt imurin kitusiin. Entäs sitten sohvan alus? Miehen kotiteatterivisioon kuuluu se, että kauittimet pidetään sohvan reunuksilla killumassa, niin se tarkoittaa käytännössä sitä, että sohvaa ei paljon siirrellä. Sohvan alla asustaakin varmaan aikamoinen pesue villakoiria. On villakoirapappa ja villakoiramamma ja hirvee määrä niiden poikueita. Oli se lievästi ilmaistuna noloa, kun rakkaan siskontyttären aurinkolasit löytyivät sohvan alta noin kolme kuukautta heidän vierailun jälkeen. No onneksi kesä oli silloin jo ohi eikä niitä laseja enää tarvittu. Siinä vaiheessa, kun sukkia alkaa katoilemaan mysteerisesti, niin kannattaa kurkata sohvan alle - JOO, VARON KAIUTTIMIA! - Sieltä löytyy harmaan kerroksen peittämiä sukkia, hiuslenksuja ja yleensäkin kaikkea tarpeellista, jota onkin jo viikkotolkulla etsinyt muualta. Eniten siinä imuroimisessa ottaa kaaliin kuitenkin se, kun tulee ihan tajuton hiki. Raivohiki. Ps. Mulle ei kannata puhua mitään silloin, kun mä imuroin.

Pölyt (muut kuin villakoirat). On se muuten käsittämätöntä miten se pöly takertuu tosi tiukasti kaikkiin pintoihin. Tekeekö ihmiset oikeasti sellaisella pölyhuiskalla yhtään mitään?! Meidän kodissa pölyä pitää hangata ensin jollain custom made teräsharjalla ja mistö muskelilla, jonka jälkeen pöly kasaantuu harmaaksi möykyksi, joka pitää sitten vielä erikseen paperilla pyyhkiä, jos meinaa selättää tämän käsittämättömän pölytaiston. Meillä on varmaan jotain erikoispölyä ilmassa ihan vaan kostoksi mulle, että kaikki tuntuisi tosi hankalalta. Mä olen kyllä innokas kokeilemaan kaikkia uusia tuotteita, koska en minä lannistu. Kyllä se pöly nimittäin otetaan pois. Siitä asiasta en lähde neuvottelemaan. Jos telkkarissa aerobicin maailmanmestari viestittää vielä oikein erityisesti mulle, että Luota pinkkiin, niin kyllä mä luotan.

Mä en viitsi ajatella enää vessanpönttöä, ikkunanpesusta puhumattakaan. Ihmettelen vaan, että miten voi olla, että sitä siivousgeeniä mulle ei ole herunut milliäkään? Pitäisi varmaan käydä joku kurssi. Niin, että Ihanaa Äitienpäivää vaan! Te Äidit olette kyllä todellisia superihmisiä! Mitenkähän mä osaisin pitää mun lapset puhtaana, kun mun mekaanisetkin kodin puhtaanapitotaidot ovat niin olemattomat? Pitäisi varmaan käydä joku kurssi.

perjantai 11. toukokuuta 2007

Bon après-midi!

Jännittävä viikonloppu kohta edessä!

Olen psyykannut itseeni euroviisu-liiniä ja eilistä semifinalssoonia sen verran seuranneena jännitän kamalasti, että loistaakohan Jaanan hampaat pimeässä la-illan finaalissa (oli sen verran laitettu valkaisua nimittäin) ja malttaakohan Mikko lopettaa sen kolmesataakuuskyt -pyörähtelyn, jota eilen nähtiin lähes joka juonnon päätteeksi? Vitalis, että on nimittäin jännät paikat. Kämmenet on hiessä jo nyt!

Eikös oliskin ihanaa, kun tuossa olisivat ne suurimmat ongelmapaikat elämässä? Se, että voisi rallatella siitä miten maailma se on kuin silkkiä vaan, sylillisen tahtoisin kerrallaan. Vaan kun ei voi. Se on aikuisten kerhossa täysin utopistinen ajatus. Epistä.

Pul, pul, pul, pul... ja takaisin pinnalle. Enpäs vajonnut.

Lakimieheni soitti juuri (tuli ihan Ally McBeal fiilis tai paremminkin Ben Matlock, koska mun lakimies on mies, paitsi nuorempi kuin Ben, siis ennemmin Will Truman Will & Gracesta, vaikkakaan ei ehkä gay.) Nyt päästään jatkamaan. Mun lakimieheni siis totesi vain tästä mun työtilanteestani, että paskamainen juttu. IsoHerra ei noudata minkäänlaista työsopimusta, sitä pitelee ainoastaan jokin antiikkinen lainsäädäntö, jolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Siis goodbye lomarahat, päivärahat. Sinne vain down the drain. Melko koomista olikin, kun lakimieheni kysyi jotenkin hirmu kannustavalla äänensävyllä, että "Etkös sinä olekin etsimässä uutta työpaikkaa parhaillaan? Paljon paljon tsemppiä siihen. Kyllä se löytyy pian." Melko koomista se onkin, kun lakimieskin on sitä mieltä, että IsoH:lle ei mahda kukaan mitään. On se äijä.

Kuten sanottu elämä ei aina ole sitä silkkiä vaan ja "sä voit kysyy, että wots tö bladi point, mut se on joka tapauksessa se OUTPUT." Nimim. Filosofi IsoH.

Hei huippuja eurofiiliksiä odottelen silti!

torstai 10. toukokuuta 2007

Attitude is everything

Hei mahtava ilma ulkona! Kävin hakemassa laten aamulla, kävelin Eurohumppatorin läpi, koin minihetken julkisuudessa, kun vilahdin suurella todennäköisyydellä myös aamuteeveessä Ylen ikkunan ohi reippaillessani. Hyppäsin auringon paisteen siivittämänä bussiin. Astelin kevein askelin töihini. Zippadippaduudiidaa.

Tähän mennessä olen kirjoittanut lakimiehelleni (tää on nyt kuuminta hottia, kun mun ex-partnerillakin on lakimies, niin on hyvä pitää suhteita yllä myös omaansa - vielä kun on ylipäätään työsuhteessa). Naputtelin hänelle muutamista mieltä askarruttavista kysymyksistä, kuten kesäloman pituuden heittelemisestä IsoH:n mielialan mukaan, niistä iänikuisista päivärahoista ja lomarahoista, joita Herra IsoH ei aio maksaa. En aio kuitenkaan lähteä mihinkään riitaisiin toimenpiteisiin, tämä on enemmänkin just to cover my back, kuin Detective Andy Sipowicz sanoisi Magnum nelinelosestaan. Ja kas, mielialani on yhä aurinkoinen! Hyvä minä!

Toimiston pojutkin ovat hyvällä tuulella. Eivät tosin puhu mitään, mutta olin havaitsevani pikkuruisen positiivisen merkin, kun Puudeli tokaisi, että "Nyt ovat voikukatkin ilmestyneet tien varsille!" Siihen H.N sai töksäytettyä: "Badöflauös". Voikukat myös ameriikaksi, voilà! Herttinen sentään! Evribadi is söy häpi hiö.

Aion todella vaalia tätä positiivista asennetta, koska myös erään tutkimuksen mukaan, positiivinen asenne viivästyttää vanhenemista. Mitähän muuta hyötyä tällä mun asenteen muutoksella on, besides the obvious, mun hermoromahduksen estäminen? Löysin artikkelin "Positiivinen asenne antaa potkua!" (Kas, kun ei "potkut"). Se löytyi yllätys, yllätys työnhakijoiden palstalta, jossa lobattiin "tervettä itsekkyyttä". Osaamme oman työmme paremmin kuin kukaan muu. Aina ei ole tarpeen ottaa vastaan muiden nurinoita ja voivotteluja, eikä aina tarvitse olla valmis kuin partiopoika muiden hyppyytettäväksi. Merci beaucoup, my point exactly. Tämän positiivisen fiiliksen ylläpitäminen ei ole muutes edes yhtään vaikeaa!

A tout à l'heure!

keskiviikko 9. toukokuuta 2007

One way ticket to Tibet

Hengitä, puhalla, rauhoitu.
Hengitä, puhalla, rauhoitu.
Hengitä, puhalla, rauhoitu.
PUUUUUUUUUUUUUH!

Nyt on keuhkot pullistettu ja kylkiluut lähes pirstaloitu tällä ankaralla hengityksen määrällä. Paperipussi makaa kaiken varalta vieressä, jos tämä hyperventilaatioksi äityy. Tilanne on nyt se, että tällä sivustolla puhaltaa tai puuskuttaa uudet tuulet tästä lähtien. Nyt otetaan ihan rauhallisesti ja eikun puhallusta kehiin, jos alkaa kontrolli kadota. Mä en aio enää ahdistua. Ajattelen positiivisesti. Pessimisti minussa puuskahti, että "mahdotonta", mutta en anna sille nyt valtaa. Yritän ainakin. No niin lapset, tämän päiväisessä epistolassa kertaan viimeisimmät tapahtumat ja odotan, että tämänkin jälkeen ilma on täynnä tai vähintään, että ilmassa on edes joitakin positiivisia tuntemuksia (sekin on parempi kuin ei mitään).

Nautiskelin eilen illalla mukavasta seurasta ja siinä vaiheessa vasta jumalaisesta naan-leivästä läheisessä nepalilaisravintolassa, kun aina-niin-huomaavainen esimieheni soittaa. Hän aloittaa toki aina kohteliaasti kysymällä "Häiritsenkö?", mutta vastauksella ei tietenkään ole minkään valtakunnan painoarvoa. Eilenkin totesin, että "itseasiassa kyllä" ja selitin tilanteen tietenkin täysin kuuroille korville. IsoHerran täytyi varta vasten soittaa ja kertoa, että olen tehnyt erään työtehtävän virheellisesti ja siinä perkeleet sinkoilivat, kun hän oli tarkastaessaan raporttiani tämän munauksen huomannut. Sanoin rauhallisesti - lähes mantran omaisesti - seuraavat litaniat: "eipä hätää, hieno homma, hyvä kun löysit, korjaan huomenna, asia kunnossa." Puhelun perusteella oletin, että olen tehnyt vähintään giganttisen emämunauksen.

Aamulla säntäsin avokonttoriimme tuulispäänä (=hiukset harjaamatta) ja koin hetkellistä tyydytystä siitä, kun Hevosnaama ei istunutkaan näppiksensä edessä. HAA! Olin pitkästä aikaa ensimmäisenä työpaikalla. WOOHOO! Aiemmin emme vahdanneet mihin aikaan kukin jaksoi luunsa raahata sinne kauhukammioon, mutta viime aikoina kätyri H.N on ottanut asiakseen informoida IsoHerraa minun kaikista liikkeistäni. No se satisfaatio kesti vain hetken, kun aloin sydän pamppailen etsiä sitä minun järkyttävää virhettä.

Puhelin soi. Herra IsoHerra: "No mooooo-ho-hoi!" Nyt se eilinen jättiläisvirhe oli muuttunutkin ihan "pikku erheeksi", jonka korjaamiseen menee pari minuttia. Tunsin ensimmäisen raivon aallon hiipivän salakavalasti... Sen jälkeen homma vaan lähti käsistä, kun IsoH alkoi hyvin piikittelevään sävyynsä muistuttamaan, että kun minä olin "kiukkuillut" aikaisemmin hänen niskaan huohottamisesta aikataulujen suhteen, niin "tässä on nyt tulos". Ja todella piste iin päälle oli se, kun IsoH kysyi minulta, että tiesinkö mitä hän oli tehnyt sunnuntaina? En lähtenyt arvaamaan, vaan sain kuulla, että hän oli tarkastanut raporttiani. NAPS. Totesin, että on epäreilua syyttää minua siitä, koska olin sopinut hänen rakkaaseen kalenteriin ajan perjantaille, jolloin raportti piti käydä läpi yhdessä. Sen sijaan IsoH märsysi jotain GRANDEMEGALARGESUPERSIZEÄLLÖ-ÖKLÖ hampurilaista ja naureskeli, että hänellä on "veto-oikeus" muuttaa sovittuja suunnitelmia. Luurin päästä kuului tämän jälkeen vaan karjuntaa ja mun päästä KRÄKS, jolloin länttäsin luurin IsoHerran korvaan!

Sisäinen sankarini ei kylläkään sillä hetkellä varsinaisesti tuuletellut, vaan "O-ou" oli lähinnä se eka ajatus. Siitä tokenin melko nopeasti, koska naputin vielä viestin perään, että minua ei syytetä siitä miten herra sunnuntainsa viettää ja kysyin vielä napakasti, että "olisko jo aika katsoa mikä on sopivaa käytöstä esimieheltä ja mikä ei?" Lähettää viestiä ... O-ou, O-ou, O-ou! Täysin kontrolloimatonta toimintaa.

Vietin päivän melko sekavissa tuntemuksissa potkuja odotellessa ja kun ovi paukahti ja IsoH puudeleineen marssi sisälle, yllätyin melkoisesti, kun selkääni tuli kova läväytys (tää on siis hyvä juttu - se on IsoHerran kunnianosoitus) ja lähes mairean ystävällistä puhetta, että sainko tehtyä raportin ja tarvitsenko apua jne. "Kuule kaikille sattuu virheitä, mutta ei me syyllisiä etsitä." Minnekähän se puudeli oli laittanut IsoHerran? Varmaan sinne Mercedeksen julmetun kokoiseen takakonttiin, jonne mahtuu videotykkejä, läppäreitä ja jopa fläppitaulujakin jalkoineen päivineen.

Kaikkea mitä IsoH suolsi ulos en tainnut edes kuulla, kun olin niin typertynyt. Olin odottanut raivokasta käskyä "Mennääs tonne neukkariin! Ja per heti!!!", mutta sitä ei tullut. Ajattelin, että okei pojut on paikalla, odotetaas kun ne lähtee, mutta ei ne tajunneet lähteä. Heppapojulla olisi ollut varmaan raportoitavaakin, kun kävin vessassakin varmaan kolmesti tänään. Ei siis minkäänlaista reaktiota. Nada. Puudeli tosin kertoi bussipysäkillä, että sen mun luurin korvaan iskemisen jälkeen olisi verenpainelääkkeillä ollut todellista käyttöä. Että katsotaan nyt mitkä ne todelliset seuraamukset ovat, mutta until then OMMMM.

tiistai 8. toukokuuta 2007

Profiili Hevosnaama




Hirnau!

Se on konsultti Ripu Lindfors tässä toivottamassa Jumalan päivää!

Taitaapa olla ukkosta ilmassa, kun on niin painostava tunnelma täällä konttorilla. Ei meinaa oikein päätänsäkään jaksaa kannatella. Olen siis heppatallilla. En ole koskaan ollut mikään hevoshullu eikä minusta tule sellainen näin aikuisenakaan. Olin ajatellut, että on aivan mahtijuttu, kun Herra Isoherra on nyt ottanut kylkiäisekseen tuon uuden puudelin ja on poissa koko viikon! Tuntuu suorastaan oudolta. Vaikea kuvailla tarkemmin. Melko huolestuttavaa, kun tuo tunnemaailmakin on menossa kovaa vauhtia indolenssia kohti (ei ihan sama kuin influenssa.. :D).

Täysin vapaana en voi täällä melskata, koska kätyri Hevosnaama ei ole näet yltänyt vielä IsoH:n rankinglistan kärkeen, niin täällä sitä nyt sitten yhdessä vaalitaan työilmapiiriä. Kuutisen tuntia ollaan tätä konttoripäivää vietetty ja vuorovaikutus on ollut "jäätävää". Lainaus on itse Hevosnaamalta. Hän käyttää ko. termiä silloin, kun joku asia on hänen mielestään tosi makeeta tai coolia tai mitä teinit tänä päivänä sanovatkaan. Siis mikä täällä voisi ylipäätään olla makeeta? Etenkin, kun Hevosnaaman ainoa tehtävä on syöttää exceltaulukkoon numeroita. Oi, antakaa ma ylen annan.

Mitä tahansa sanon IsoHerrasta kritisoivaan sävyyn, Hevosnaama oikein kohentaa liki kolmimetristä varttansa ja keksii jokaiseen toteamukseeni jonkin typerän puolustusverukkeen. "Siis se on ihan oikeessa, kun se sanoo, ettei keskustassa ole mitään hyviä valmennuspaikkoja." Sallikaa mun nauraa, mutta minulla kun on siis se uusi etunimi: indolentti, niin minuun eivät nämä puheet pureudu. Nämä provosoivat (toiveajattelua) "keskustelut" käydään siis tietenkin minun aloitteestani. Hevosnaama pitää turpansa kiinni muutoin. Olisi muuten ollut melko ikävästi sanottu, jos ei Hepoilla olisi oikeasti turpa.

Keskustelimme männä viikolla Herra IsoHerran kanssa Hevosnaamasta ja IsoH totesi, että "Eiks ookki tosi sosiaalinen kaveri." Minä tietenkin purskahdin nauramaan ja sanoin, että "On, on, kun ajatellaan, ettei se puhu mitään." Herra IsoHerra löysi heti tietenkin vikaa minusta ja sanoi, ettei mun juttuja ymmärretä oikein ja se on sikäli ihan ymmärrettävää, koska "se johtuu siitä savolaisuudestasi." Mistä se kaikki nämä oivallukset keksii?! On se nero mies.

Hevosnaama pukeutuu joka päivä vaaleasävyiseen kauluspaitaan ja suoriin housuihin. Hihat ovat kääritty tiukasti kyynärpäihin asti. Mahdollisimman konservatiivista, en halua ärsyttää ketään-pukeutumista. Kengät on ainakin 74 kokoiset. Hän on ainakin konkreettisesti isoissa kengissä, vaikka vielä numeroita syöttääkin. IsoHerra onkin todennut, että "Täällä edetään pienin askelin. Turha luullakaan, että työtehtävät muuttuisivat ensimmäiseen seitsemään vuoteen." Tästä esimerkkinä tämä jo aiemmin mainitsemani äitiyslomalainen, joka kuulemani mukaan tekee edelleen samoja juttuja kuin minä. Apua oikeesti, jos en saa muualta töitä.

Hevosnaama on yhtä lailla Ameriikan suuri ihailija kuin IsoH ja on jopa asustanut kyseistä maata. Siitä ropisi extrapointseja "työhaastattelussa". Tuolta hevoskarsinasta kuuluukin pitkäksi venytetty ja american aksentilla väritetty sana "Nice" joka kerta kun näppäimet lakkaavat syöttämästä numeroita exceliin. Mä olen lakannut jo aikaa sitten antamasta itselleni palautetta tästä kurjasta työstä ja mä sentään teen "hienoja tutkimuksia" (tässä ollaan siis ihan eri liigassa kuin oikeat tutkimukset).

Lounastaminen menee siten, että IsoH puhuu ruoka suussa, kun Hevosnaama intoa uhkuen anelee IsoH:tä kertomaan Tales from the Wonderful Businessworld. "Siis onks mitään juttuja, kerro nyt jotain tosi herkullista." Toimistolla puolestaan ajattelin tässä taannoin laajentaa Hevosnaaman työnkuvaa ja näytin hänelle kuinka varmuuskasetti vaihdetaan. Painoin napista ja kasetti liukui ulos. "Aika fakiiria", totesi Hevosnaama. Kyllä, näinkin voi sanoa.

Miksi minä olen vielä täällä töissä?

maanantai 7. toukokuuta 2007

Hallitsen aikaa

Haudi!

Nyt on sellaiset pidot pystyssä, että oksat pois! Sain ensimmäisenä päivänä pienen, halvannäköisen (kirkkaat värit, isot fontit jne.) kirjasen AJAN HALLINNASTA, jota en muuten ole tähän päivään mennessä vieläkään avannut. Puudelille ei ollut sellaista enää antaa, joten tarjosin innokkaasti omaani, mutta sitä ei saanut antaa pois. Piti vielä kommentoida millainen ko. kirja on. Ei ollut kauhean vaikea keksiä, että "Tosi hyödyllinen" ja saada siihen IsoHerralta vastaus, että "Just näin." Ei kai siihen muuta "oikeaa" vastausta olisi voinutkaan antaa.

Nyt muutes teen NB:tä eli "Nyy bisnestä" kalenterini ja seurantasysteemin mukaan.. Hihhih, huiputan komeasti tätä vartiointisysteemiä... Tai hei, pitää sittenkin muuttaa se "Hallinnoinniksi", kun tuosta NB:stä pitäisi varmaan olla sitten jotain evidenssiä. Damn I'm clever. Tekemisiämme siis seurataan "outlookista" (vartin tarkkuudella), seurantataulukosta, helllvetin isosta seinätaulusta eri väristen magneettien avulla (jota on käyty jopa "bentsmarkkaamassa") ja sitten vielä kommunikaattorin kalenterista - jota muutes ei lasketa, koska se "replikoituu" automaattisesti "outlukkiin".. Vois kysyä, että missähän välissä niitä töitä tehdään? Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä, kunhan on AIKA HALLINNASSA!

Ex-partnerini totesi kerran, että hänellä menee koko päivä tähän "ajan resurssointiin", niin se vaan kuulemma johtuu siitä "miten huonosti ihmiset osaavat aikaansa resurssoida." Olemme käyneet huvittuneena keskusteluja siitä, että kyllä kai me kouluja koko ikämme käyneet ihmiset osaamme aikaamme resurssoida, mutta kissan_viikset ja katin_ kontit. Sillä kun ei ole mitään merkitystä. Mehän emme siis osaa mitään eikä meitä myöskään silloin tarvitse arvostaa. Vasta sitten kenties, kun sen arvostuksen on ihan to-del-la ansainnut. Ihan samalla tavalla miten kukin on palkkansa ansainnut. Sitä täytyy joka kuukausi ihan funtsia. Famous quotes by Herra IsoHerra:

"Kuule, vaikka ite Jeesus tulisi tosta ovesta sisään, niin mä en arvostaisi sitä pätkääkään. Se olis mulle ihan nolla, kuulitko. Se arvostus pitää ensin ansaita mun silmissä." Ou-kei.

ja toinen:

"Siis meillä oli ennen, kun oli se unelmatiimi täällä (jota ei siis selkeesti nyt ole, koska siitä on mainittava ainakin kerran päivässä) sellanen juttu, että aina kun mä annoin palkkakuitin käteen, niin jokainen mietti mitä on siinä kuussa tehnyt, että onko sen palkkansa to-del-la-kin ansainnut. Mun mielestä se on helllvetin hyvä niin."

No siitä on nyt seurannut siis tämä, että tämän aamun viikkopalaveerissa IsoH kaivoi esiin miljoona excelsaraketta sisältävän paperin ja sanoi, että "Nyt sit siihen merkkaatte koodein mitä teette milloinkin. On siis hallintoo, nyy bisnestä, asiakasinvestointia, WeeÄssää (se kuuluisa WorkShop), järjestelyä, projektiseurantaa..." Siis haloo, tuo "projektiseuranta" lasketaan siis ihan työksi! Joo ja nyt on otettu KOODIT avuksi, pelkät länsimaiset kirjainmerkit eivät enää riitä. Megalomaaninen olkoon tämän päivän psyykkiseen kuntoon viittaava termi ja ei tarvitse miettiä ketä sillä tarkoitetaan. Mun tehtävänä on siis kysyä meidän äitiyslomalla olevalta työntekijältä mitkä noi koodit on, kun ihme kyllä Herra IsoHerra ei niitä itse tiedä. Hei, olisihan se ollut Herran ihme, jos joku saisi olla äitiyslomalla rauhassa.

Kalenterit ja systeemit on nyt sit pidettävä kuosissa. "Otetaan semmonen, että jos ei perjantaina ole hoitanut koodeja kuntoon, niin ei voi lähteä kotiin." Joo, otetaan. Kaikista hauskinta oli se, että kaiken tämän jälkeen IsoH tokaisi, että "Mä kun en tykkää byrokratiasta, niin tehdään tää siksi näin yksinkertaisesti." Mikähän olisi sitten se ei-yksinkertainen vaihtoehto?

Hei nyt tää mun "hallinnointiin" resurssoitu aika umpeutui. ----

keskiviikko 2. toukokuuta 2007

Ei niin soma somatisaatio

Hop!

Heräsin aamulla suorastaan infernaaliseen päänsärkyyn. Tämä alkaa siis näkyä selkeänä somatisaationa. On melko mielenkiintoista, että tämä töihin lähtö laukaisee kamalan "allergian" (diagnosoinut Herra IsoHerra). Siis migreenin. Ei hyvä. Lisäksi se laukaisee kielen kääntymisen täysin käsittämättömään muotoon. IsoHerran ensimmäinen ohje minulle olikin: "Tällä alalla täytyy hallita kapulakieli, et sen opettelet ihan ekaks." Just joo. No sen mä hallitsenkin jo melko hyvin.

Täällä sitä siis ollaan taas laukkafarmilla. Tämä on varmaan vähän niin kun olisi vankilassa. Sermit vastaavat kaltereita. Oleskelen tässä pikku putkassani. Ulkoilmaan ei ole kosketusta muuta kun aamulla ja illalla, kun summeri soi (ei täällä onneksi summerit vielä soi, paitsi omassa päässä). Tarjoilukin on muutes tuolla meidän mahtavassa ruokalassa todella kamalaa, että vankien pöperöt varmasti pesee nämä soossit mennen tullen. Vanginvartijakin on vimosen päälle korruptoinut, kuin OZissa konsanaan. Kaikki on myynnissä kun vain hinta sovitaan. Sielu myydään vaikka vähän alennuksella. Tähän castingiin kuuluu myös Ozille ominainen kiintiötyyppikin, vaikka en ole vielä sata prosenttista varmuutta epäilyilleni saanut. Kerron tarkemmin, kun tämä Sherlock Holmes on selvittänyt asian. Kjäh. Aika ketkumaista toimintaa minulta. But hey, don't blame me, mä oon vaan täällä töissä.

Päivä on sujunut jotakuinkin melko hyvin. Olin kahdestaan aamupäivän Heppa-naaman kanssa, kun Herra IsoHerra ja hänen puudelinsa olivat "asiakkaalla". Otteita tiiviistä vuorovaikutuksestamme: "Pitäisikö mennä syömään?" " Varmaan." --- "Onpa tosi kamalaa ruokaa." "Joo." Ei meinaa nimittäin suunvuoroa saada.

Sitten IsoH vyöryikin puudeleineen toimistolle ja liekit löivät lähestulkoon kattoon saakka. Ensin saimme kuulla, että hän on joutunut tekemään töitä VAPPUNA ja vielä zyrtekkipäissään, mutta "pakkohan se oli hoitaa alta". Ihme kun ei sanonut, että konupäissään, kun sehän se IsoHerran lempijuoma on. Vähän konua ja "äijäilyä". Termi tarkoittaa IsoH:n maailmassa sähkökitaraa takkahuoneessa. "Kaikilla äijillä on sähkökitara." Anna mun kaikki kestää.

Sitten kuuluu pyörien rullaus ja fläpit liikkuu. Pojut alkavat hypähdellä muistiinpanolehtiöineen, vaan minä istun kuin tatti. Herra IsoHerra on nyt hokannut, kun meitä ex-partnerini kanssa ei paljon kiinnostanut IsoH:n "nelikentät", niin Jos vuori ei tule Fläppitaulun luo, niin Fläppitaulu tulee vuoren luo. Se on saletisti näin. Sain oikein nuhteet, kun niskani eivät heti vääntyneet magneetin omaisesti fläppitaulua kohti. TUHMA minä.

Jouduin keskittämään kaikki voimavarani (IsoH:n mukaan suorituskykyni), kun tussiparka vinkuen paksut sormet piirsivät tauluun luvun 13,256:35 - Mikä helvetin luku tuo on? "Siis se investointi on kolmetoista tonnia kaks sataa viiskyt kuus euroo ja kolkytviis senttiä." Jos tuota "lukua" ei olisi "purettu auki", olisi se jäänyt suosiolla pimentoon. Mikä tuo kaksoispiste on tai pilkku? Yhtä sekavaa kuin se, että tänään on IsoH:n mukaan 02.5. HUOKAUS (syvä).

Iltapäivä meni sekin tirskahdellessa, kun IsoHerra teki jotain täysin käsittämätöntä "in inlis". "Laitetaan siihen, että strätsekik proukräm." EIKÄ. Sitten ei usko millään, kun selitin, että ei voi sanoa "...can be builD." "Miksei muka? Laita se siihen tai laita vaikka builded." Ja MOLEMPIEN käsien vetäisy leijonanharjan läpi (siis niiden harvojen karvojen läpi, joita se takuulla föönää joka aamu ja suihkauttaa vaimon Elnette hiussuihketta). KAMALA MANEERI. IsoHerran maailmassa myös englannin kielioppi mukautuu eikä niskoittele kuin naispuoliset työntekijät, jotka ovat "liian herkkiä".

Mä taidan mennä ottaa vähän konua. Sitä saa jostain kumman syystä meidän ruokalasta...

tiistai 1. toukokuuta 2007

Rai Rai Tähtien Kanssa


Elämme siis Valpurin iltapäivää ja verhon lomasta jopa aurinko vielä kurkistaa! Se on sen merkki, että pitäisi varmaan tehdä jotain. Jos aurinkokin vielä paistaa, niin on suorastaan rikollista maleksia sisätiloissa. On se kumma, kun ei ihminen saa olla ihan rauhassa tekemättä yhtään mitään. Sekin lienee näitä aikuisuuden ristejä, joita on annettu kannettavaksi. Punnitsen vaihtoehtojani: 1) Piristävä kävelylenkki kaupungilla 2) Työhakemusten rustaaminen 3) Päiväunet viltin alla. Hmmmm. Menee vielä harkintaan, vaikka kolmonen tuntuukin nyt houkuttelevan eniten. Vaaditut perustelut: Työhakemukset vaatisivat varsinaista luovuutta eikä sellaiseen kykene nyt mitenkään. Kaupunki on pullollaan ylioppilashattuja ja serpenttiinivanoja (myös muitakin vanoja). Ei iske. Oi mikä apatia iski sen sijaan. Tähän löytyy kyllä ihan lääketieteellinen selitys, koska illalla oli melkoinen RAI RAI, niin nyt on serotoniinitasot vedetty niin miinuksille, ettei mikään tunnu enää miltään (osa 1675).

Vapunaatto sujui mukavasti, niin mukavasti, että hetkeksi jopa unohdin ahdistukseni huomista aamua kohtaan, kun jollain ilveellä olisi taas saatava itsensä sinne Calcaroksen kammioon. Brrrr. (Puistatuksia). Minulla on kuitenkin vielä 12 tuntia tätä onnea jäljellä, joten huokailut loppuvat tähän paikkaan. Kuka sanoo, etten muka olisi ihan superoptimistinen tyyppi? Suustanikin alkoi välittömästi sinkoilemaan Always look at the bright side of life.... ja biisi jatkuu vihellellen...

Nyt kun onnistuin nostamaan onnellisuushormonia asteen verran, niin muistelen vielä hetken vapun viettoa. Aattoa juhlittiin Paulan ja Miran rokatessa ja he kaivoivat esiin tästäkin konservatiivisessa mehutiivisteessä keitetystä aikuisesta suorastaan riehakkaan puolen. Heilutin kättäni ilmassa kuin mikäkin vähemmän älyllistä kapasiteettia vaille jäänyt. Tai hetkinen... kuin mikäkin teini. Pitäisikö tästä nyt ajatella jotain? Äh, käytökseni sallittaneen, koska kuuluin siihen vähemmistöön, joka eilisellä keikalla oli yli 25-vuotias (lue: aikuinen). Teiniys on tarttuvaa. Pitänee ilmoittaa Kansanterveyslaitokselle.

Eilen siis esiintyivät Paulan, Miran ja Ripun kaikki puolet. Elin muutenkin huippuhetkiä, koska huomasin ihqun (noinko se menee?) Marko Keräsen siemailemassa kuoharia (pillillä - en tiedä onko tää niin hyvä juttu...) 50 cm päässä minusta (voi olla metrikin, mutta ei se kyllä siltä tuntunut). Heiluimme simultaanisesti Paulan ja Miran tahtiin. Siis IIK. Ajatella, Tanssin Tähden Kanssa!

Vaihtoehtoni ovat nyt selkiytyneet ja toimin seuraavasti vaihtoehto 1) mukaan. Menen kävelylle (läheiseen Makuuniin, kenties vuokraan vielä jonkun leffankin ja ostan ihania irtsareita - vain ja ainoastaan lääketieteellisistä syistä saadakseni serotoniinitasoni nousuun). Sitä paitsi nyt ei ole mikään varsinainen pakko lenkkeillä, koska aurinko ei enää paista. Sellainen sääntö on kuulkaas ihan olemassa.

lauantai 28. huhtikuuta 2007

Rispektiä

Hyvää Iltaa!

Kotosoffalta terveisiä. Lottoarvonta katsottu (en kuitenkaan lotonnut). Nyt Meryl ja Clint tunnelmoivat televiitsiossa (miksi mulla on päällä tuo kanava?). Paplarit päässä (tosin ainoastaan siksi, että ostin ne tänään ja on testing menossa). Verkkarit (no excuse).
------------------------------------>
Analyysi valmis. Merkit eivät voisi olla yhtään selvemmät. Olen siis aikuinen. Päässäni alkoikin heti pauhaamaan Paulan Aikuinen nainen mä oon, enää eksy en maaailman tuu-u-liin. Selvä peli. Olen nimittäin miettinyt tänään, että sitä varmaankin ollaan oikeasti siinä aikuisten kerhossa. Puuttuu vain avioliitto. Ja ne lapset. Kellot tietysti välillä kilkattavat, mutta jotenkin olen niin onnellinen jo pelkästään muiden vauvoista. Eihän mulla ole edes sitä paritalon pätkää. Vielä.

Syy miksi olen pohtinut aikuisuuttani tänään on se, kun ulkoilin eilen ystäväni kanssa ja jouduin hankaluuksiin. Illastimme ravintolassa, jota voi kuvailla pelkästään jo sen drinkkilistan mukaan. Aloitimme shamppanjapohjaisella POSH BARBARA nimisellä juomalla. Melko hard core settiä. Drinksu oli kuitenkin tosi hyvääää. Ravintolakin oli tosi viihtyisä kaikkine Bolly viitteineen. Siis selkeästi aikuisten ravintola.

Tilasimme uudet drinksut, alkupalat ja pääruoat. Alkupalat olivat taivaalliset. Pääruoka ei sitten ihan yltänyt taivaisiin, saati lautaselta suun korkeudelle. Okei myönnän, mulla on varmaan ihan superjunttimaku, mutta jos ei maistu, niin sori vaan. Kysyin tarjoilijaneitokaiselta, että onko tarkoitus, että ruoka on niin sitruunaista, ettei sitä voi syödä. Mulle vastattiin vaan, että juu-u ja keittiöön kyllä toimitetaan mun terveiset. No meitä sitten nauratti vähän, että sepä oli herkkä paikka. Aikuismaisesti keskustelimme, että kyllähän tämän tason ravintolan tulee osata ottaa palautetta vastaan. Kohta samainen tyyppi tulee paikalle ja sanoo: "Sulle kuitenkin toi meidän drinkki maistuu." Olin niin häkeltynyt, että pyysin toistoa, koska luulin kuulleeni väärin. Samaan aikaan minulle tuli vahvasti Sue Ellen tunne. Suora viittaus alkoholismiin. Miksi se sanoo mulle noin??? En ole edes humalassa. Sama juttu toistuu. AUTS. Aikuinen ei kestä nenäkkäitä teinejä. Teini-iän käsitys venyy minun aikuisessa maailmassa tarpeen mukaan hyvinkin pitkälle. Tässä tapauksessa tämä tarjoilijaneitokainen oli korkeintaan kakskyt (lue: teini).

Meille ei tietenkään tarjottu mitään jälkkäreitä ikään kuin lohdutukseksi enkä niitä varsinaisesti kaivannutkaan, mutta todellinen grande finale oli se, kun mun keskeneräinen drinksuni tultiin nappaamaan pöydästä ja todettiin vain kylmästi, että " tän voi kai jo viedä". EI VOI! Olin kuitenkin vielä siinä aikuismaisen pöyristyneessä tilassa, että en kyennyt nyrkkitappeluun, vaan alistuin. Mun cocktail vietiin multa. Perkele.

Aikuismaiseen tyyliin naputtelin tänään 14 kilometrin pituisen reklamaation ko. ravintolan palautesivulle. Odotan sieltä saapuvaksi ziljardi anteeksipyyntöä ja lahjakorttia kattamaan 10 hengen seurueen illallistamiset, VAAN eihän sinne nyt enää uskalla mennä, kun mun annos on sitten täynnä jotain vähemmän kivoja ylläreitä. Sen siitä saa, kun haluaa rahoilleen vastinetta ja palvelua. Miksi ei voi vaan antaa ihmisten kohdella itseään törkeästi? Jos antaisi, niin tässä ei nyt oltaisi ja itkettäisi, ettei voi mennä enää ikinä siihen paikkaan. Kannatti olla aikuinen ja vaatia rispektiä.

Mä muuten haluan silti sen lahjakortin. Voihan sen antaa aina lahjaksi.