keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Onnellinen outo

Sydämet Akvarelli A4 2014 Taiteilija: Eskarilainen (tuolloin)


Mä olen jotenkin outo. Olen lukenut viime viikolla lehdestä, että työpaikassani alkavat massiiviset yt:t ja se on sit hommat kaput, kun määräaikaisuus päättyy. Töissä on kamala kuhina ja tyypit lähettää vetoomuksia sinne ja tänne. En ole itse banderollien kanssa huutanut duunin pihassa, enkä varsinaisesti esittänyt minkäänlaista vastarintaa. 

Miksikö? No siksi, koska se juna on jo pitkän matkan päässä. Suunnitelmat on tehty jo vuosien päähän. Meuhkaaminen ei auta mitään. Valitettavasti. Toki arvostan kollegojen yrityksiä pelastaa työpaikkamme, mutta en ole lietsonut itseäni sen suurempiin tiloihin.

Enkä suinkaan ole välinpitämätön, mutta olen päättänyt ajatella, että kyllä ne asiat järjestyy. Olen vastikään lukenut miten stressi aiheuttaa aivoinfarkteja ja tekee kaikkea muutakin ikävää, kuten sitä, että öisin sydämeni hakkaa. En tykkää.

Oloni on nyt tyytyväinen, olen onnellinen. Linda on juuri hoitanut minua pöydällään Ruohonjuuren hoitolassa. Hartiani ovat hoidon jäljiltä pehmeät kuin vauvanpeppu. Olen vihdoinkin muutama viikko sitten alkanut hoitamaan kireitä hartioitani. Oloni on rauhallinen. 

Minulla on ihana perhe. Minulla on ihana sisko ja heidän perheensä. Maailman ihanin isä, joka on korjannut meillä rikkoutuneen lavuaarinkin. Tuosta vain, vaivihkaa. Sellainen on meidän isä. Minulla on rakkaita ystäviä, työkavereita, joiden kanssa syödään pitkiä lounaita. Sandroon ei voi mennä kuin kerran viikossa ja salaattipöytä riittää. Olen hoitanut ihoani voiteilla, jotka hoitavat ja tuovat myös hyvää mieltä.


Sekoitan kuorinnan usein naamion joukkoon, hieron kuolleet ihosolut pois ja annan vaikuttaa. Joskus teen nämä erikseen ja jätän naamion yöksi kasvoille. Talk about a baby's buttcheeks.


Olen lukenut kauniita ja kannustavia mietteitä, joita Hidasta Elämää lähettää juuri oikealla hetkellä Facebookin feedini. Saan näistä tietynlaista hyvää oloa, rauhaa, varmuutta.

Kuuntelen itseäni ja teen tai jätän tekemättä ne asiat, jotka tuntuvat joltain.

Pidän Maria Yökylässä ohjelmasta ja aion sen katsoa nyt.



kuva täältä




 

tiistai 29. syyskuuta 2015

Niin on hyvä



Aamulla oli hoppu, minulla oli kokous. Piti pojottaa tärkeässä kokouksessa asiantuntijahenkilönä toivoen, ettei kysytä mitään. Lapsi sai odotettavasti aamuraivarit, kun lähdin vessasta valitsemaan itselleni vaatteita, enkä jäänyt hänen vierelleen. Muina aamuina vierihoitoa ei kaivata, mutta tänään hänellä meni kuppi nurin. Onneksi ei sentään potta. Practical joke

Tätä raivoa kesti puolisen tuntia. Yritän pitää malttini, mutta päädyin aika ajoin karjumaan, että nyt riittää se huutaminen. Kuinka typerää. Mikäänhän ei silloin käy, kun ollaan punaisella. Ei voi syödä aamupalaa, pukea, ei ainakaan sukkia, ei mitään. 

Tuijotin kelloa ja nappasin lapsen syliin Miehen lähdettyä töihinsä. Sain laitettua itkevälle lapselle paidan ja leggarit päälle. Ihan rauhallisesti. Kysyin tulisiko hän äidin syliin. Mieli teki kovasti, mutta ylpeys ei antanut periksi. Minä pidin suuni kiinni, enkä katsellut kirittävää kelloa. Ojensin vain käteni. Sain lapsen syliini, halattiin ja raivoaminen loppui siihen paikkaan. Leipääkin meni suuhun, joten en tarvinnut nälkäistäkään lasta kiikuttaa hoitoon.

Mitä opimme tästä. Pidä se suu kiinni. Jos ottaa päähän, kun toista vituttaa harmittaa, niin pure vaikka omaa kahvikuppisi reunaa. Meillä on herkät lapset ja herkkä äiti. He aistivat taatusti sen, kun äitiä hermostuttaa oma päivä, kun äiti on stressaantunut, kun äidillä on kiire, vaikkei sitä haluaisikaan näyttää.

Päiväkotiin meni kuitenkin rauhoittunut lapsi, joka vilkutti hymyillen. Kouluun saatoin myös ihanan tytön, joka aamuragen aikana kävi sanomassa, että ei tykkää tästä. Silti aamusta selvittiin. Äiti selvisi omasta koitoksestaan. 
 
Illalla juoksin reilun viikon tauon jälkeen neljä kilsaa. Siihen tuhrautui tasan puolituntia. Vauhti ei huimaa, mutta juokseminen tuntui hyvältä. Koululaisen kanssa kävelin toissa iltana kuusi kilsaa. Hän tosin kiritti äitiä pyörällä. Liikkuminen tekee hyvää.

Kauniissa, viileässä illassa on jotain onnesta muistuttavaa, tyytyväisyyttä korostavaa. Ole tässä ja nyt. Niin on hyvä. Ei tarvitse tavoitella muuta.  


maanantai 28. syyskuuta 2015

Arki taas täällä - luomuruokaa pöytään nopeasti ja tunnontuskitta

Arkikattaus: Kruunu Herkun luomulihamakaronilaatikko ketsupilla ja kurkut on the side, aikaa valmistukseen 2 min.
 

On jälleen maanantai eikä ihan hirveästi raksuta, mitä tänään syödään. Valmisruoalla on tietty klangi, joka ei ole yleisesti mitenkään mairitteleva. Itseäni myös ahdistaa, jos lapset syö jotain E-koodein kuorrutettuja tehdaspyöryköitä, paitsi että eiväthän ne niitä edes syö. Kahdesta syystä: ne ovat pahoja ja niitä ei meille osteta. No mitenkäs sitten tämä arki rullaa? Mies hoitaa hienosti monen päivän osalta ruoan uuniin, mutta ei meillä mitään patoja ehditä, eikä jakseta alkaa hauduttelemaan uunissa.

Kerroin jo joskus aiemmin löytäneeni superherkulliset luomupinaattiletut, jotka maistuvat oikealle kermalle ja voille, toisin sanoen tosi hyvälle. Minä syön niitä suoraan myös kylmänä jääkaapista. Niitä kaupan tehtaalle maistuvia eineslettuja ei meillä ole näkynyt, mutta Kruunu Herkun luomulettuja sittemmin kyllä - lähes viikottain. Nämä ovat pomminvarma hitti, eikä edes ahdista, koska niiden INCI - tai ehkä sopivampi termi tässä tapauksessa - ainesosat ovat mukavaa luettavaa verrattuna kaupan hyllyn kaveriin. Tsekkaa nyt itse:

Atria Pinaattiohukainen:

vehnäjauho, vesi, pinaatti (16 %), kananmuna, margariini (rapsiöljy, kovetettu rapsiöljy, emulgointiaineet (E 471, auringonkukkalesitiini), aromit), riisi- ja vehnätärkkelys, dekstroosi, sokeri, suola, palmuöljy, vehnä- ja maitoproteiinivalmiste, nostatusaineet (E 450, E 500), aromit (mm. kerma)
Kruunu Herkku Pinaattiohukaiset:
luomupinaatti 23%, luomuvehnäjauho, luomukerma, luomukananmuna, luomukasviöljy (oliivi), Himalajan vuorisuola, luomumuskottipähkinä 


Ne parhaimmat pinaattiletut - kuva: Kruunu Herkku

Me saimme maisteltavaksi muutamia Kruunu Herkun tuotteita kotiin ja tunnustan ilman pienintäkään huonoa omaatuntoa, että vähintäänkin kerran viikossa meillä syödään valmisruokaa. 

Ilahduin suuresti, kun tutustuin näiden luomuruokien tuotantoon ja yksinkertaistettuna voi todeta, ettei ole mitään tuotantolinjastoa, jossa puserretaan jotain kanankoipia ja muita jänniä juttuja yhdestä putkesta mössönä ulos, vaan on kuin yksi iso keittiö, jossa valmistuu maistuvaa kotiruokaa. 

Tuotteet tehdään kaikki käsityönä. Pihvit ja letut paistetaan käsin valurautapannulla, kaikki raaka-aineet suolaa lukuun ottamatta ovat tietystikin luomua ja suurin osa raaka-aineista on kotimaisia mm liha, kasvikset, vilja-  ja meijerituotteet ovat suomalaisia.

kuva


Luomuporkkanaletut ovat myös meidän perheen, erityisesti kuopuksen suosikkeja ja on kiva tietää, että siinä käytetty luomumaito tulee Uudeltamaalta, jauhot Helsingin Myllyltä ja porkkana Haukivuorelta Paavo Pulkkisen tilalta. 


Kruunu Herkun jauheliha- ja karitsapihvit ovat muuten jättikokoisia. Yhdestä pihvistä riittää molemmille meidän lapsille. Puolukkahillo ja muusi (myös saatavalla valmiina) kylkeen ja kylläpä tuli hyvä mieli.

Idea ja ainesosat valmisruokien takana ovat todellakin peukutettavia ja tuotevalikoima on laaja: täytetyistä leivistä salaatteihin, perunamuusista kasvisgratiineihin, jauhemaksapihveistä Hawaijin kasvispihveihin, perinteisiä jauhelihapihvejä unohtamatta. 

Kruunu Herkun tuotteita on saatavilla monissa ruokakaupoissa, mutta jos ei ole, niin vinkkaa kauppiaalle, että tilaa.  Arkea helpottavia vinkkejä ei ole koskaan liikaa.




 

maanantai 21. syyskuuta 2015

Luonnonkosmetiikan essentials syysalessa ja pieni maistiainen Mádaran tulevasta


Nyt kandee kurkata, onko jotain mitä tarvitset - tai ehkä et tiedä vielä tarvitsevasi, mutta kannattaa kuitenkin hankkia, sillä syysalessa Natural Goods Companylla on paljon loistotuotteita jopa -60%. 

Paljon puhutut Cognac Sponget on nyt alessa. Itselläni on tuo collagen sieni, elä sano mittään, minä sanon. Nimittäin ikääntyvä iho ei tuota kollagenia enää niin aktiivisesti, mutta sieni on tehty Cognac-puun juuresta ja kollagenista, joten siitäpä sitä kaivattua ainesosaa tulee iltaisin putsatessa kasvoja. Kätevää. Itse olen harkinnut vartalosientä, mutta en ole vielä sitä hankkinut.


Peruskattaus: Savishampoo, Magnesiumsuihke, Nokkossuihke, AHA hedelmähappokuorinta, Cognac kollagenipesusieni, aromaterapeuttiset tuoksut, poskipuna. ALL SET!

Santen monet vartalotuotteet ovat syysalessa, kuten sheavoidetta sisältävä suihkushampoo. Nämä meillä arjessa ja koko perheen käytössä.

Zuiin runsas pigmenttiset meikit syksyn piristykseksi ovat myös osittain alessa. Itselläni on ihanan kultaisen kuulas Melon poskipuna, joka on yksi suosikeistani.

Florascentin ihanat tuoksut ovat aromaterapeuttisia ja toimivat toimivat tuoksuina. Omalla hankintalistalla on Headache Master, sillä se on ihanan peppermintun tuoksuinen päänsäryn poistaja. Lisäksi ottaisin muutaman muunkin tuoksun parfyymiksi. Tiesithän, että synteettinen hajuvesi on yksi pahimmista allergioiden aiheuttajista.

Ilmojen viiletessä ja talven kolkutellessa kulman takana, iho alkaa kuivua ja meilllä lapsen atoppinen iho alkaa tuolloin oireilla. Avuksi löytyi viime talvena pihkatervavoide ja sheavoide, joka piti ihon kunnossa ja ennen sitä korjasi infektoituneen ihon. NGC:n alessa on nyt tämä tuoksuton perustuote, joka pitäisi löytyä kaikilta.

Alesta löytyy myös Magnesiumkipusuihke, jota jaksan myös hehkuttaa ja suositella. Sitä vaan suoraan kipeään kohtaan, niin se pääsee vaikuttamaan sinne, missä sitä kaivataan.

Vielä yksi suihkutettava alevinkki. Mádaran virkistävä nokkossuihke on myös syysalessa. Nappaa se. Tuoksu on raikas kurkkumainen, sitä voi suihkia kesken päivän, sen tehtävä on virkistää ja sen se tekee.




Hei ja se pieni maistiainen. Kävin tänään kurkkailemassa, mitä uutta Mádaralta on luvassa. Time Miracle anti-age sarja on uusiutunut ja mitä upeita tuotteita sieltä onkaan tulossa! Sarjan design on mustavalkoinen, kuten Time Miraclen salaisuus: Tohmajärven koivut väritykseltään. Sarjassa on monia uusia tuotteita, kuten esim. kasvovesisuihke Cellular Nutrients Toning Mist. Näistä oma stoorinsa tulossa myöhemmin.




Nyt ei muuten jää tyylistä kiinni tää juttu! #comingsoon


*)Sisältää mainoslinkkejä ja osa tuotteista saatu bloginäkyvyyteen. 

   

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kaihoisa ja kaunis syksy








Voi että, se syksy on sitten täällä. Sen tuntee siitä, kun illalla hengitys vähän höyryää ja on jo vähän kylmä, sellainen syksyn kylmä. Siinä on sellainen tietynlainen kaihon tunne. Syksy tarkoittaa sitä, että arki on alkanut kunnolla ja seuraavaan kesään on kuljettava pitkän matkaa. Ilmassa on jotenkin sellainen toive ja tietynlainen huoli, että kunpa kaikki jaksaisimme taivaltaa talven läpi, kunpa kaikki menisi hyvin.

Opiskellessani ulkomailla lähdin aina syyskuussa Suomessa vietetyn kesän jalkeen takaisin ja itkin joka kerta koko matkan lentokentälle ja kun hyvästelin äidin ja isän lentokentän turvatarkastuksessa. Meille on tullut nyt pari viikkoa taas Hesari kotiin ja huomaan itkeväni viikonlopun Hesarin kuolinilmoituksia lukiessani. Tulee aina niin valtava ikävä. Se on sellaista voimakasta kaipausta, että kunpa voisi tarttua johonkin kiinni, johonkin jossa saisin olla äidin kanssa. Edes hetken. Suru ja ikävä on arjen kiireissä painettuna jonnekin jemmaan, mutta tulee kuitenkin niitä hetkiä, jolloin ikävä tuntuu voimakkaammin. 

Syksyssä on niin paljon kaunista - sen kaihoisuuden lisäksi. Huomasin tänään puistossa, että puuhun oli tullut kaunista burgundia. En ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota. Huomasin myös, että minulla on valtavan kaunis esikoinen, maailman ihanin tyttö. Maailman ihanin kuopus oli isänsä kanssa, joten siksi nämä erikoissanat nyt erityisesti tälle tytölle, jonka kanssa puistossa ihailtiin, miten hän osaa lentää tuolla häkkyrällä ja ihan vaan, miten ihanaa on olla yhdessä.

Niin ja Vain elämää -startti oli mielestäni hiukan laimea, aion tosin jatkaa sen katsomista, mutta en tykännyt siitä, että tyypit ovat lyöneet vetoa etteivät itke. Miksi? 






perjantai 18. syyskuuta 2015

Syksyn tärkeät suihkeet ja muut olennaiset

Suihkis, suihkis! TOIM. huom. Vauvojen suihke on Infant 7,5 mcg, kuvassa 25 mcg suihke. Ovat peijakkaat samanvärisiä.

Ihanaa, että on viikonloppu aluillaan. Flunssa meinasi iskeä viime viikolla, otin torjuntaan nenäkannun ja nappasin aamuisin ylimääräisen suihkeen vitamiinisuihkeita. Riikka 1-Flunssa 0 Siitä sait.

Kuopukselle ei nenäkannua ole vielä kokeiltu ja hänellä on ollut nyt reilun viikon sellaista semiflunssaa, jota on taltutettu öisin valkosipulilla, mikä niin tehokkaasti avaa tukkoisen nenän ja on muutenkin briljantti keksintö. Muutama kynsi mäsäksi ja lautaselle sängyn viereen. Avot. Apteekin nenäspraytä ei ole meillä kaivattu sitten niiden vauva-aikojen suolatippojen, jotka todellisuudessa taitavat olla pullotettua vettä. 

Kävin ostamassa Ruohonjuuresta DLux Juniorin tytöille entisen loputtua. Iskikö se nuha siis juuri vitskuväliviikolla, kun entinen suihke oli suihkittu loppuun, iski varmaan, mutta nyt on taas vitamiinit in stock.

Nordic Health lähetti minulle jo jokin aika sitten tuon B12-suihkeen ja olen sitä suihkutellut arjen alettua. Vaikutuksia pohtiessa, niin mähän käyn nykyään lenkillä (vaikka lääkäri on kieltänyt multa juoksemisen - kerron myöhemmin tämän tarinan), en nuku päikkäreitä (töissäkään), en ole ollut hermona (auttaa hermostoon). Varsinaista vitamiinipuutetta ei pitäisi meille hyvinvointivaltiolaisille kehittyä, mutta se on siltikin omista valinnoista kiinni. Jos syö yksipuolisesti ja välttää kalaa ja maitotuotteita sekä eläinperäisiä ruokia, niin eipä puutostilat enää olekaan niin harvinaisia. 


Keho alkaa oireilemaan väsymyksellä, huonovointisuudella, päänsäryllä ja iho-oireilla. Ei mitään niin erikoisia oireita, yleensä näihin syytä etsitään muualta kuin vitamiinipuutoksista. Suihkeiden lisäksi nappailen magnesiumia välillä purkista, välilä suihkeena (suoraan iholle) ja vartalovoina. Magnesiumia pidetään myös tärkeänä lisänä, joka edesauttaa niin sydämen ja muiden lihasten sekä aivojen hyvinvoinnissa.

Nuo vitskusprayt ovat siitä näppäriä, että ne eivät vaadi vettä ja pään nykäisyä taaksepäin nielaisun aikana, vaan imeytyvät suun limakalvoilta tehokkaasti kehon hyödynnettäväksi. Maku on D3-vitskuissa piparminttuinen ja B12:sta hyvänmakuinen aprikoosi.

D3-vitamiinisuositukset ovat 10 mcg, jonka aina sanotaan olevan alakantissa, mutta se on se virallinen lukema. 
 
Infant-DLuxissa on 7,5 mcg /suihkais
DLux 1000 25 mcg/suihkaus
Juniorissa  10mcg D3-vitamiinia
Vahvassa 75ug per suihkaus.


Ja olihan mulla yksi pillerikin: alfalipoiini. Sen sanotaan sopivan ikääntyville, mutta onneksi myös urheilijoille ja kaikille nykyajan hektisen elämänrytmin rasittamille. Kaikki kohdat sopii muhun. 


sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Dudadedän duududidet ja leffakriitikko asialla




Ei tämä nyt niin paha ole, vähän on nenä tukossa. Sarvikuonoa näytin jo tälle nenälle, niin se jo heti siitä aukesi. Taikaa. Perheen pienimmäinen on meillä se varsinainen dudadedä. Tällä viikolla olen henkilökohtaisesti potenut ennemminkin niskanseudun vaivoja, joita olen jopa aktiivisesti hoidattanutkin. Tästä vilautuksia instassa, mutta kerron kyllä enemmänkin, miten sarjahoito vaikuttaa.

Ostin töiden alettua vähän niinkuin varuiksi Clipperin Sleep Easy teetä ja nuhan yrittäessä vallata nenäonteloitani, keitin lempeää teetä iltajuomaksi. Kohta nukuttaa. Zzzzz. Ihan varmasti. Teessä on mm. kamomillaa, joka rauhoittaa juoksusta rasittuneen kehoni (still going strong - tai aika hitaastihan minä mennä löntystän, mutta back in da game muutaman taukoillan jälkeen). 





Muussa elämässä tapahtunutta: 

Mekin kävimme katsomassa paljon kehutun Inside Out - Mielen sopukoissa -leffan. Kriitikko minussa arvioi leffan ihan ookooksi ja kyllä minäkin pienet tirautin yhdessä kohdassa, mutta ei leffassa ollut sitä vaikutusta, jonka toivoin siinä olevan ekaluokkalaisen ollessa leffaseuranani. Voi olla, että johtuu myös pienemmästä neidistä, jonka kanssa poistuimme puuteroimaan nenät kesken leffan. Tämä on aina ihan vakio. 

Mikä hulvattominta, ovella iskettiin 3D-lasit käsiimme ja siinäpä sitten motivoimaan epäuskoisia lapsia pitämään ne päässä, koska muuten kaikki näyttää ihan epäselvältä. Kolmevuotiaalle ne rillit olivat liian isot, päädyin pitämään niitä hänelle päässä sen ajan, kun hän niitä ylipäätään suostui pitämään. Vanhempi lapsi pohti, onko leffa jännittävämpi lasit päässä. Hän kurkisteli kauan rillien yli tai ali ennen kuin oli varmistunut, että lasit oikeasti tarkoittaa vain sitä, että kuvasta saa jotain selvää. . Itselläni olikin todelliset foureyes, kun iskin kolmedeet omien rillieni päälle. Mikä show.

Ensi viikolla mielenkiinnolla seurailen, ollaanko sitä perjantai vapaalla - vai mites se menee, miten sitä lakossa ollaan. Täytyy ottaa selvää, kun en ennen olekaan hulinoinut poliitikkoja vastaan. Suorastaan anarkistinen olo. Laitan hakaneulan vaikka hmmm... ei poskeen, mutta johonkin, lupaan tai sitten unohdan koko jutun.

Niin ja tuo sarvikuonokuvan lavuaari. Minä tunnustan. Minä olin asialla. Minä sen särin. En voi käsittää, miksi peilikaappeja ylipäätään on tuommoisen posliinivadin päälle pitänyt sökötellä. Tilastollisesti vähintäänkin kerran jotain sieltä siihen altaaseen pudottaa. Se tapahtui minulle nyt. #tragedy

Nyt tee alkaa selvästi vaikuttaa. Kauniita unia.

 







 



torstai 10. syyskuuta 2015

Murunen ekaluokkalaisen elämästä



Meillä on asustanut koululainen nyt kuukauden päivät. Alun jännitykset ovat vähitellen tasaantuneet, äidin mielestä arki sujuu jo varsin hyvin. Uusia asioita ja juttuja tulee päivittäin ja niihin sopeutuminen vie aina jonkin aikaa. Aamuheräämiset virutteluineen ja varutteiluineen menee usein siihen, että lempeät Heeerääätyys -kutsut vaihtuvat Kohta tulee kiire, jos et nyt nouse! -tiuskaisuiksi.





Ekaluokkalaiset on jaettu kahteen ryhmään. Osaa lukea, ei osaa lukea. He käyvät kerran viikossa uimassa ja heidät on jaettu sielläkin ryhmiin. Osaa uida, ei osaa uida. Hymähdän ajatukselleni.  No jaa, ehkäpä jako ei ole näin mustavalkoinen, mutta on varmasti harmahtava, eikä siinä ole mitään pahaa. Muistan itse olleeni turhautunut, kun osasin lukea ekalla ja toiset vasta tavasivat kirjaimia. 

Kolikon toisella puolella on myös sosiaaliset taidot, joissa on yhtä lailla eroja ja voi olla tukemisen tarvetta, vaikka akateemiset valmiudet olisivat vahvat. On hienoa, jos opettaja pystyy näkemään lapsen yksilönä.   




Kysyin ekaluokkalaiselta, mikä on koulussa kivointa. -Kaverit.

Ekaluokkalaisella tuntuu olevan kavereita monella luokka-asteella. Äiti yrittää olla puuttumatta liikaa, luottaa siihen, että lapsi pärjää, vaikka välillä pelottaa ja jännittää. Se kuuluu asiaan, äiti kannustaa. Äiti on tyytyväinen, kun lapsi ei halua lähteä iltiksestä pois, koska leikit kavereiden kanssa on kesken. On myös päiviä, kun pihalla jo odotetaan isää tai äitiä. Silloin sydän sykähtää, onko hän istunut siinä yksin koko ajan. Yleensä ei ole, vaan menossa on todennäköisesti laastarointi.

Se koulun piha on muuten kova. Milloin on housujen polvet riksräks, milloin sormenpäätä koristaa laastari. Äiti ei murehdi liikoja, kunhan pienen oma mieli pysyy iloisena, eikä kaipaa laastareita - housuja kyllä saadaan parsittua. 

Ekaluokkalaisella on päällä Harakanpesä Shopin ihana Papun Puru-tunika





tiistai 8. syyskuuta 2015

Herkän ihon Weleda tuoksuu mantelilta



Pistäydyin Ruohonjuuressa lounastauolla ja huomasin, että Weledan Almond Sensitive Skin -sarjan tuotteita on syyskuun tarjouksessa. 

Manteli on paljon käytetty ainesosa kosmetiikassa, sillä sen öljy ravitsee ja hoitaa erityisesti kuivaa ihoa. Manteliöljyssä on runsaasti A- ja E-vitamiinia. Kuivan ihon lisäksi, manteliöljy sopii myös rasvoittuvalle iholle, sillä se tasapainottaa ihon rasvatasapainoa.
 
Weledan Manteli-sarja onkin täydentynyt kolmella uudella tuotteella, jotka sain jokin aika sitten testiin.  

Sarja on tarkoitettu herkälle iholle ja hoitava se onkin. Weledan Manteli-vartalovoide koostuu luomulaatuisesta manteliöljystä ja suojaavasta mehiläisvahasta, jotka saavat ihon tuntumaan ihanan sileältä.

Tuoksuton se puolestaan ei ole ja minä näen aina silmissäni mantelilikööriputelin, kun hieron vartalovoidetta sääriini. Mistä tämä kertookaan, mene ja tiedä.


Sarjan toinen uutuus käsivoide on päässyt työpisteelle kaveriksi. Se on ihanan pehmeäksi tekevä voide ja säästelen sitä vähän vielä syksyn ensimmäisille viileille keleille, jolloin kämmenselät alkavat kaipaamaan kosteutusta. 




Suihkusaippua on oikeastaan kermainen suihkuvoide, sillä se on oikeasti saippuaton, jonka luonnolliset kookos- ja sokeritensidit puhdistavat ihoa sitä kuivattamatta. Manteliöljy yhdessä sheavoin kanssa kosteuttaa ja suojaa ihoa. Suihkuvoide on meillä koko perheen käytössä - tai ihan en ole varma, käyttääkö perheen iskäkin tätä - mutta lapset laittaa pinkkiä pesuainetta erityisen mielellään.





maanantai 7. syyskuuta 2015

Luonnonkosmetiikan hiustuotteet -20%



Hyödynnä tällä viikolla luonnonkosmetiikan hiustenhoitokamppis!

Edullinen Santen Family -sarja on meillä peruskäytössä ja pikku vinkiksi: sarjan hiustenhoitotuotteet ovat edullisempia kuin merkin samat tuotteet - ilman Family -sanaa. Isot säästökoot kestävät ja tulevat edulliseksi, kun ei tarvitse olla koko ajan ostamassa uusia. 

Santella on myös uudistuneessa designissaan luottotuotteita, kuten kutiavalle päänahalle sopiva savishampoo. Olen todennut sen toimivaksi. Sitä kannattaa käyttää joskus yhdessä esim. kosteuttavan Jojobashampoon kanssa.

Perheen miehille on omat tuotteensa. Meillä iskällä on käytössä Aloe Shampoo&Suihkugeeli. Ei tarvita muuta.

Hyvän sanan voin sanoa myös Mádaran hiustuotteiden puolesta, käytössä ollut hoitsikka, hyvin kiiltävät ja käsiteltävät hiuksista tulee tällä. Ekaluokkalaisen kanssa jaamme samat hiustenhoitotuotteet, joten mitään synteettisiä ei näissä päissä vaahtoa. 

Khadista ei ole vielä omakohtaista kokemusta, mutta tässäkin sarjassa on mm. herkän päänahan tuote, ayervedinen hibiscus shampoo ja tarkoitus on tätäkin jossain kohtaa testata. Nythän olisi oiva aika, kun ovat alessakin! Että vinkiksi ihan itellekin. ;)


*) Sis. mainoslinkkejä

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Tyyli on Staili - Syksyn muotia ja muita tämän viikon villityksiä


Viikko alkaa olla takana ja uusi edessä. Vielä ennen uuteen viikkoon astumista, kurkistus tähän kuluneeseen. Vitosen juoksulenkki on alla, vaikka pari iltaa olikin takana, etten käynyt lenkillä. #feelhappy

Eilen olimme ystävillä yökylässä tyttöjengillä. Valvoimme myöhään ja meidän pienin herätteli yöllä useaan kertaan, mutta eipä se haitannut. Nukuin minipäikkärit myöhemmin kotona, niin ei käynyt kuinkaan. Ystävät - pienet ja isot, iso sydän. 

Viikolla kävin ihmettelemässä syksyn muotia. Suuntasin töistä torstaina suoraan muotinäytökseen pressitilaisuuden kautta. Skumppa ja periamerikkalaiset Brooklyn Cafen Cupcakesit maistuivat vähän liiankin hyvältä, enkä kehdannut syödä kuin yhden ja pari peanut butter macaronsia, vaikka olisin voinut vetää helposti tarjottimellisen. Herkutellessamme saimme kuulla ja nähdä syksyn muodin inspiraation lähteitä ja what's hot this season. 




Kävin kurkkailemassa syksyn muotia Stockan lisäksi myös Marimekossa. Marimekkoa onkin nyt myös Stockalta saatavilla, joten kurkataan ne syksyn musthave-marimekot Stockan muotinäytöksestä. Aina niin classy Niina Kurkinen juonsi muotinäytöksen.

Nauti matkasta Brooklyniin!


MG_2765 | by stockmanngroup
 

MG_2681 | by stockmanngroup




MG_2582 | by stockmanngroup



MG_2561 | by stockmanngroup


MG_2702 | by stockmanngroup


Kuten kuvista näkyy, mageet lenkkarit menee asun kuin asun kanssa! Love this! Katsotaanpa lisää!


 MG_2594 | by stockmanngroup
 
MG_2543 | by stockmanngroup


MG_2472 | by stockmanngroup



MG_2476 | by stockmanngroup


MG_2495 | by stockmanngroup 

  
MG_2553 | by stockmanngroup





MG_2652 | by stockmanngroup

Mitä pidät? 

Itseäni ilahdutti syksyn muodissa erityisesti: 

Sexyt mummot

Lenkkarit w/ everything

Iisit sävyt jollain twistillä; kukkakuosit

Värit - oranssit ja pinkki yhdessä

Absolute musthaves:
Marimekko Ohhoh-hame


Stockalla on koko kuukauden Brooklynn-aiheisia kamppiksia - myös Herkussa, tsekkaa ne ja lisää Brooklyn-muotia tarkemmin täältä.
Instassa @riikka_hei vilahtelee myös Brooklyn-herkkuja.

Premierestä löytyy myös Brooklynn passi, joka kannattaa hyödyntää, sillä saa alennusta mm. muodista ja kodin tuotteista.

Jos olette ihmetelleet, onko Stocka muuttanut nimensäkin, niin syyskuun ajan vastaus on kyllä. Sen verran iso juttu Brooklynn on. 

Just fantastic! #syksynmuoti #äititykkää #feelbrooklyn
 


Stockmann Brooklynn | by stockmanngroup
Muotinäytöksen kuvat: Courtesy of Stockmann.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

#juokseämmäjuokse - Sitoutuminen

Lenkkipolulla


Vettä tulee kuin aisaa, ei mennä Lintsille, vaikka oli luvattu lapsille. On taas mun nukutushuki, kuten joka ikinen toinen ilta. En juossut eilen. Täytyy juosta tänään. Polarin A300 hurisee aika ajoin ranteessa Aika lähteä liikkelle -muistutusta. Joojoo. Sataa kaatamalla perhana. Lähdenkö enkö lähde. Mielessä risteilee:

- Mulla ei ole mitään goreasuja - ostoslistalle niitä. Tää tulee niin kalliiks. Mun on pakko oikeesti juosta sitten jatkossakin, eikä kohta lopettaa.
- Meneeks mun paskat lenkkarit vielä paskemmaks, jos juoksen niillä kurassa. Mä haluun käyttää niitä kaupungilla.
- Kello on jo paljon, on pimeää. Pelotti toissa iltanakin.
- No nyt se nukahti.

Kaivelen kaappeja, en löydä edes sitä pipoa, joka aina putoaa syliin, kun naulakosta jotain otan ja jota en koskaan tarvitse. Vedän sykemittarin rinnan alle, nappaan Popin vihreän takin ja tiedän, että sen kanssa on taatusti hankala juosta, mutta se pitää vettä. Taskuun vielä puhelin, jossa raksuttaa juoksuäppi, joka mittaa kilometrinopeuden, vaikka tiedän, että juoksen vain puoli tuntia ja tarkoittaa minun vauhdillani reilua neljää kilsaa. Polar A300 kellon iso miinus on gps:n puute. Tällainen jokaisen liikkeensä raportoija tarvitsee matkamittarit ja kartat sun muut.

Kastun, silmälasit kastuu, ne valuu, nostan niitä vähän väliä. Laitan ne taskuun, mutta sitten säikyn, kun katson, että puistonpenkillä istuu joku ihminen, vaikka ei oikeasti istu. Pulssi pomppaa. Laitan lasit takaisin ja nostelen, ei se haittaa. Sade ei haittaa. Juoksen vahingossa lätäkköön, kylmä vesi säikäyttää ja saman tien vilvoittaa. On oikeastaan ihan hyvä lenkkisää.


Kotiovella. Lenkkarit märät. Sukat märät. Koko tyyppi märkä.


Lenkki on vain puoli tuntia, mutta se on tärkeä. Ilman sitä olisi huono omatunto, kun en mennyt. Nyt on märät lenkkarit ja takki, mutta hyvä fiilis, että huomenna voi tsekata Stockan Brooklyn muotinäytöksen ja juoda skumppaa, eikä jää lenkki-ilta väliin.

Ai miten niin mustavalkoinen ihminen? 

 



tiistai 1. syyskuuta 2015

#heiäitikinleikkii - Lego uutuudet Pop Star

- Onkohan toi Livin tukka suoravärjätty? - Varmaan on. Color Mask Paintillä taatusti.

Kuka muu äiti rakentelee legoilla, siis silleen ihan oikeasti - ei vain etsi kadonnutta palasta lapselleen? Minä löysin tämän mainion stressinpoistajan joskus viime talvena ja eräänkin kerran lapsirukka taisi ihan jo jossain vaiheessa anella, että voitaisiko jo mennä nukkumaan, kun äiti ei malttanut jättää Emman keittiötä kesken. Joo mee sä jo nukkumaan. Äiti tulee kohta.


Pukuhuone aukeaa sivuille, kuin lavarakennelmissa konsanaan.

Tänä syksynä on tullut Lego Pop Star -uutuudet*)ja Lego Friendseihin on tullut uusi tyttö - Livi. Tsekkaa myös 3D esittely.




Meidän koululainen sai Legolta näitä uutuuksia leikittäväksi ja äitikin on ollut mukana leikeissä. Koululainen tosin itse täysin itsenäisesti kokosi pukkarin, siis pukeutumishuoneen, joten äidille jäi tällä kertaa vaan leikkiminen. Vai olisikohan tämä paremminkin bäkkäri


"Istu! Good boy!"




Ooo Livi, sinulla on upeita hameita täällä hengarissa. Saisinko lainata? Ja voi, ovatko nuo Manolot tuossa kenkälaatikossa? Ooo, saisinko sovittaa? 

Lapsen mielestä ne eivät ole Manolot, vaan korkkarit. Okei.


"Et syö niitä koira!"


Pop Stareissa on mukana tuttuun tapaan pientä sälää - on käsilaukkua, huulipunaa, fööniä, rusetteja, kirje postilaatikkoon. Näillä on aina suurentunut riski joutua imuroitavaksi. Melkoisen hyvin näitä on kerätty lattioilta ja äitikin armollisesti tarkistaa imurin säiliön, jos oikein putkessa rapisee. En kait minäkään halua, että jokin kriittinen palanen puuttuu rakentaessani leikkiessämme legoilla.




Livin pukuhuone pannaan yöksi säppiin ja aamulla tsekataan postiluukusta faniposti. Ihan parasta!
Onko muita äitejä, jotka ovat löytäneet legoilla rakentelun ilon?

Monesta paikasta Pop Tartsit eikun Starat on loppuunmyytyjä monesta paikasta, mutta Stockalta näyttäisi löytyvän. Tästä pääset.  

*)Sis. mainoslinkki