tiistai 24. tammikuuta 2017

Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen // Jälleen maagillinen koko perheen elokuva!




"Maailmassa tapahtuu maagillisia asioita."

Totta. Viikonloppuna ensi-iltansa saa uusi Onneli ja Anneli elokuva, jota on niin odotettu. Onneli ja Anneli ovat meidän perheessä tyttöjen suosikkeja - tälle nyökyttelen hyväksyvästi, voisi niitä olla toisenlaisiakin esikuvia. 

Kävimme tänään pressinäytöksessä tyttöporukalla (kaksi 8-vuotiasta, yksi 5-vuotias ja äiti) katsomassa Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen -elokuvan, johon jälleen kerran ihastuimme kaikki. 

Elokuva perustuu Marjatta Kurenniemen Onneli, Anneli ja Orpolapset -satuun. Lastenkodin johtaja Minna Pinna herätti meillä kotona huolestuneita kysymyksiä ennen elokuvaa siitä, että onkohan se kovin pelottava. Olimme käyneet muutama vuosi sitten katsomassa Helsingin kaupunginteatterissa Onneli ja Annelin, joka perustui samaan satuun ja näytelmässä Minna Pinna näyttäytyi paikoitellen hyvinkin pelottavana ja ilkeänä lastenkodin johtajana. 


Elokuvassa Minna Pinnaa esittää Jenni Kokander, joka on meidän lapsille tuttu mm. Putouksesta ja esikoinen järkeili, ettei Jenni Kokander voi olla kamalan ilkeä Minna Pinna. Se oli viisaasti järkeilty, enkä usko, että Saara Cantellin ohjauksessa olisi kovin ikävää hahmoa ylipäätään haluttukaan elokuvaan. 

Lastenkodin johtaja on ensi sijassa järjestyksen ihminen. Elokuvassa nähdään kuitenkin Minna Pinnankin hahmolla monenlaisten tunteiden kirjoa ja näin pitää ollakin. Olen itse puhunut lapsille, että jos joku on toiselle oikein ilkeä, siihen on usein syynsä. Kenties jotain ikävää on tapahtunut tälle ihmiselle ja hän purkaa pahaa oloaan näin kurjalla tavalla. Kenties Minna Pinnalle on, pohdimme. Kiitos kuitenkin elokuvan, tästäkin hahmostaa saadaan monta muutakin ulottuvuutta esiin. 

Minna Pinna oli 5-vuotiaan kuvauksen mukaan "aika tiukka ja topakka". Äiti huomasi yhtymäkohtia - vähän turhankin monta - itseensä ja tämä lienee ollut elokuvan tarkoituskin - liikaa kuitenkaan syyllistämättä. Kyllä naurattakin nämä Minna Pinnan viisaudet, aika monta tuttua sanontaa on tullut tästäkin ja taatusti monen muunkin vanhemman suusta lausuttua. 



Elokuva tuo esiin lapsen näkökulmasta ne tärkeimmät seikat, kuten leikin ja läheisen, läsnäolevan vanhemman tärkeyden. Onneli ja Anneli ovat ihania tyttöjä, jotka ajattelevat kaikista hyvää ja haluavat auttaa. Elokuvan muut hahmot, aina huikeat Tingelstiina ja Tangelstiina jatkavat tuttuun tapaan hulvatonta menoaan, sanovat vaivihkaa ihania asioita ääneen, jotka ainakin tämän katsojan silmiä kostuttivat pariin otteeseen. 

Mukana ovat myös tietysti poliisimestari Ulpukka ja kaunis vaimo Rosina, jotka pohtivat tärkeitä asioita. Tavataan tietysti myös Vaaksanheimot ja kukahan mahtaa olla elokuvan salaperäinen muukalainen, en kerro! Sympaattisia ovat tietysti lastenkodin lapset. Elokuvassa nähdään myös aina yhtä ihana Rouva Ruusupuu, joka saapuu paikalle aina sopivaan aikaan. Maailmassa tapahtuu maagillisia asioita. Aina silloin kuin tällaisia leffoja saa katsella, siltä todellakin tuntuu. Näitä lisää, kiitos.


Kurkkaa nämä videot, lämmin suositus Minna Pinnan haastattelulle Kissanmintun Sanomissa. Eikös hän ole oikeastaan aika ihana!







Elokuva ensi-illassa 27.1.

Kuvat: Filmikamari
Elokuva nähty pressitilaisuudessa Tennispalatsissa 24.1.17

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Pulipuli polskis ja loiskis


Ekaa kertaa ehdin lähes koko viikonloppuun läppärin äärelle ja tämä on ehdottomasti vain positiivista. Olo on aika väsähtänyt, mutta sekin on tällä kertaa vain hyvä asia. Olemme olleet koko perheen voimin uimassa.

Viime viikonloppuna vietimme puolestaan tytär-äiti -aikaa ja poikkesimme Yrjönkadun uimahalliin naistenvuorolla. Olin pitkään jo ajatellut, että on suorastaan häpeällistä, että en ollut käynyt kyseisessä monumentaalisessa uimalassa aiemmin, vaan nytpä asia korjattiin. Otin meille toisesta kerroksesta hytin ja tätä suosittelen toisillekin. Siinä on oma viehätyksensä, että saa riisuutua omassa rauhassa, verhon takana ja huilata tarvittaessa 1920-luvun pedillä vaativien uimaliikkeiden jälkeen.



Myös herkutteluhetki uinnin lomassa on kivaa omalta paikalta muita uimareita samalla seuraten. Herkut saa halutessaan tilata jo etukäteen.

Me siis uimme ja jaksoimme hienosti vetoja päästä päähän. Ihan alkuun eksyimme vesijuoksijoiden joukkoon. Tämä jäi hoksaamatta, vaan sitten eräs vanhempi naishenkilö huomautti salaperäisesti, että kohta taitaapi tulla uinninvalvoja antamaan meille satinkutia. Hän oli oikeassa. Pian valvoja tulikin ja kehotti meitä siirtymään hitaiden radalle. Varsin kiivastempoista liikettä ei tälläkään radalla näkynyt, niin ei ihme, että pulahdettiin väärään paikkaan. Tämä virhe korjattiin.

Taas uimme päästä päähän, sitten huilattiin ja jatkettiin taas. Lapsi nappasi välillä mukaansa kellukkeen, kun uiminen omin voimin alkoi väsyttää. 


Yrjönkadun uimahalli on kaunis ja omanlaisensa tietynlaista, vanhaa, arvokasta kauneutta huokuva, hyvin rauhallinen paikka, jossa ystävän kanssa olisi ihana tavata. Lapsen kanssa, jonka muuten täytyy olla uimataitoinen saadakseen tässä keitaassa pulahtaa veteen, parempi vaihtoehto on joku perushalli, jossa saa rauhassa myös sukellella ja kiljahdella. 

Vesi oli itselleni ihanan raikasta, ei liian kylmää, siinä oli ihana uida. Lapsi sanoi korvapuustien jälkeen, että vesi on ihan jäätävää, eikä millään olisi tullut enää altaaseen. 

Naisten- ja miestenvuorot sallivat myös naku-uimisen ja tämä oli myös omanlaisensa kokemus. Juttelimme lapsen kanssa, että niin montaa erilaista vartaloa löytyy, kuin on ihmisiä. Oli kattava kattaus tälläkin saralla. Pedagogisestikin hyvää havainnointisettiä ja tärkeiden asioiden omaksumista


Uimisesta taitaa tulla meidän perheelle ihan säännöllinen harrastus, sillä kaikki perheemme jäsenet pitävät tästä aktiviteetistä. Tämä on suuri asia, sillä muita yhteisiä taitavat olla laivaristeilyt ja etelänlomat. 

Omat hartiani kun ovat päättäneet ottaa taas ihan kunnon jäkitysvaiheen päälle ja huomaan uinnin tätä jumia jeesaavan, niin paras jatkaa tätä. Tein illalla bodypump -tunnin salilla ja tänään hartiat olivat aamupäivän niin tukossa, ettei muusta väliä. Perheen kuopus oppi tänään myös sukeltamaan, puhumattakaan esikoisesta, joka lainasi uimalasejaan äidilleen, joka päätti näyttää, miten kuperkeikka tehdään veden alla. Haha, ei mennyt ihan niin kuin kymmenvuotiaana, mutta tulipahan tehtyä. 

Nyt mä otan sen paljon puhutun kirjan käteen ja luen vielä ennen nukkumaanmenoa. Nighty night Sinulle ihana.

   

tiistai 17. tammikuuta 2017

Pienet pikkaraiset ajelulla

Kaverit, katto on auki, ei voi ajaa hei! Chicu-äiti etsii hanskalokerosta rekkariotetta vai sittenkin huulipunaa?                  Hei valot jäi yläkertaan!

Meillä on leikitty viime aikoina melkoisen paljon autoleikkejä. Sylvanian Families -tyypit ovat nimittäin hommanneet auton ja ryhtyneet samantien karavaanareiksi. Valmistajatontut laittoivat tytöille joululahjaksi tämän autosetin ja näillä kaveruksilla jaksetaan päivästä toiseen leikkiä.

Uunissa on lämpimiä voileipiä, kattilassa keittoa, leikkulaudalla vihanneksia. Kohta syödään!

On pakko myöntää, että itselläkin on vähän lähtenyt lapasesta tämä Sylvanian Families varustelu, koska minulla, tämän perheen äidillä, ikää 40 vee, ei ollut lapsena valoilla varustettua nukketaloa, olen hankkinut lapsille yläkertaan yhden lisälampun ja samassa setissä saatiin myös parit verhot. Verhoja voisi tehdä lisää itsekin, mutta en ole vielä puuhaan ryhtynyt. Mattoja sentään olemme kangaspaloista leikelleet talon lattioille.

Lisäksi eri perheitä on siunautunut meille lukuisia. Mikä siinä muuten on, että joka ikinen tyyppi täytyy aina riisua? Siinä sitten yrität saada jollekin suklaapupuperheen jäsenistä jotain Chihuahuaperheen vauvan asua päälle, niin eihän siitä tule yhtään mitään. Yritin ehdottaa lapsille, että entäs jos ei riisuttaisi niiden vaatteita. Yeah right.

Mitä? No todellakin oon nakuna, koska mähän oon suiihkussa, sanoo labradorperheen nuorin jäsen.

Asuntovaunu on hauska leikkipaikka talon ohella, koska se muuntuu moneksi. Avautuvassa katossa on petipaikat, jotka on lasten innostuneen havainnoinnin mukaan kuin ruotsinlaivalla, lattiassa on luukku pelejä varten, joita muuten oikeastikin pelataan asuntovaunussa ja vaikka mitä muuta kivaa.  

Tytöt lähtevät yleensä metsäretkelle asuntovaunuineen. Siellä sitten napataan auton etupuskurin alta pöytä ja jengi purkautuu raikkaaseen metsään asuntoautosta. Jutut ovat niitä parhaimpia. Voi kunpa saisi talletettua ne jonnekin.


Äiti ei voi olla tykkäämättä, miten hienosti lapset intoutuvat leikkien pariin ja leikkivät yhdessä. Kaikki se aika, kun ei tarvitse komentaa puhelinta pois kädestä, on aina plussaa.

Erityisesti vanhempi leikkijöistä tykkää sisustaa ja talo saakin usein uuden ilmeen ja huoneet vaihtavat järjestystä. Olisipa se yhtä helppoa muuallakin. Nimim. asunto- ja sisustuskuumeinen äiti. 

Pienet kynät, ruokailuvälineet, piirakanpalaset ym. ovat vaarassa imurin edellä, tiedättehän tämän. Tosin niin talolla kuin asuntoautossa on kaappeja ja laatikoita, joihin tytöt ovat näitä pieniä aarteitaan varastoineet. Tätä samaa innostuneisuutta järjestelemisestä odotan tapahtuvan myös isommille tavaroille. Ehkäpä jonain päivänä. Hih!

Nyt ennen nukkumaanmenoa, menen ja tarkistan, ettei Sylvanian Families talolla pala valot missään (ihan vaan pattereiden takia...), karavaanarit ovat siellä missä pitääkin, jotta ihanat leikit voivat taas jatkua seuraavan kerran. Kauniita unia!

*) Autosetti saatu
 

perjantai 13. tammikuuta 2017

Arki käynnissä - nämä odotetut viikonloput tässä ja nyt



Hei ihan paras ilta on käynnissä. Se viikon paras, kun viikonloppu on vielä ihan edessä. Tämä viikko on ollut eka varsinainen työviikko joulun jälkeen, enkä ehtinyt edes etäpäivää pitää, kun olin laukalla joka päivä jossakin. Ei mitään hengästyttävää, vaan ihan kivaa uuteen työhön tutustumista. Tänäänkin vietimme osan päivästä työnantajan tarjoamalla lounaalla ja leffassa. Ihan mieluusti sitä on tällaisina päivinä työmaalla, vai mitä?




Nyt tää viikko meni aika lailla vain töissä ja kotona - uuteen arkeen totutellen. Kävin vain keskiviikkona salilla. Muuten siihen normiarkeen tulisi mahduttaa ainakin parina iltana salitreeniä, vaikka en vieläkään käytä mitään salivehjettä. Hyppään joko pyöränselkään tai sitten teen jonkun jumpan yksikseni jumppasalissa seinäohjaajan kanssa, lopuksi heilun hetken punttien kanssa, mutta paljon jää puuttumaan. Saa lähettää jonkun hyvän saliohjelman mulle, mä tarviin sen. 




Sohvalla makoilua aion harrastaa arjessa - ihan isosti. Se on yhdenlainen itsensä hoitamisen muoto. Toinen, jota suosittelen, on säännöllinen akupunktiohoito. Tämän harrastuksen aloitin viime syksynä pääasiassa stressin hoitamiseen, joka veti hartiani ihan jänkkään. Pötköttely piikkien alla energiavirtojen tasaamiseksi auttaa aina ja nyt käyn kerran kuussa ns. ylläpitohoidossa. Tiistaina nukahdin kesken kaiken ja olo oli kaiken häsellyksen ja uuden alun jälkeen, taivaallinen. Iso peukku tälle.

Aion myös varata aikaa joulupukin kontista saamilleni kirjoille, joiden pariin en ole vieläkään pysähtynyt. Pian pysähdyn. Ainoastaan tässä jännitän sitä, mihin saakka kirja pitää asetella, että näen lukea sitä. Ai mikä ikänäkö. Ei oo mulla.

Mutta huomenna alennusmyyntejä, kaverisynttäreitä, huilia, sitä parasta viikonloppua - myös sinne Sinullekin!

  

lauantai 7. tammikuuta 2017

"Nyt syöt tai itket ja syöt" sekä muita koottuja lapsiperheen ruokailuun liittyen

kuva


Olen kirjoittanut täällä erityisherkkyydestä aiemminkin ja nyt pohdin erityisherkän lapsen haasteita ruokailussa. On tutkittu, että noin 1520 prosenttia ihmisistä on erityisherkkiä. Erityisherkkyys on hermojärjestelmän ominaisuus ja synnynnäinen taipumus reagoida ympäröivään maailmaan ja aistiärsykkeisiin tavallista voimakkaammin.

Kyse on normaalista temperamenttipiirteestä ja hermojärjestelmän herkkyydestä aistia, havaita ja reagoida asioihin tavanomaista voimakkaammin. Koska kyse ei ole sairaudesta, viasta tai vammasta, erityisherkkyys ei ole diagnoosi, mutta sen tunnistaminen on hyödyllistä lapsen ymmärtämisen ja tukemisen kannalta.

Miksi tämän aiheen äärellä tällä kertaa? Meillä ei ajatella lapsista tai lapsesta aktiivisesti, että ollaan jotenkin herkkiä tai erityisherkkiä. On kuitenkin tilanteita, jolloin on hyvä muistuttaa - erityisesti itseään vanhempana - miten erityisherkkyys tietyissä tilanteissa nousee voimakkaammin esille ja pitäisikö itsekin suhtautua asiaan tietyllä tapaa.

Meillä on ruokailu ollut lähes aina jossain määrin haasteellista ja on vain tiettyjä ruokia, jotka maistuvat sillä intensiteetillä, että lautanen olisi tyhjä. Näissä caseissa on kuitenkin myös voimakkaasti maustettuja ruokia, kuten currykanaa ja mm. nepalilaista keittiötä, joten puhtaasti vahvaan tai liian voimakkaasen makukokemiseen ei voi nojata silloin, kun ruoka ei maistu

Olen ruokailutilanteissa vaatinut, painostanut, sortunut kohtuuttomiinkiin vaatimuksiin, hermostunut - kuin myöa yhtä lailla lepsuillut, tehnyt välillä eri ruokia lapsille, antanut periksi. On vaan niin hemmetin tympeää, kun olet tehnyt koko perheelle ruokaa, nähnyt vaivaa - sen sijaan, että aina lämmittäisit kalapuikkoja ja keittäisit pastaa ketsupilla.


Erityisherkällä lapsella voi olla todella tarkkoja makumieltymyksiä tai tämä huomaa herkästi uudet, vieraat hajut.  
  
Joulun alla juttelin lapsille, että mummolassa syödään jouluruokia. Vaikka ne eivät olisikaan suosikkeja, niin siitä huolimatta, ruokaa otetaan lautaselle ja syödään edes vähän. Oikein mikään jouluruoka ei ollut lempisuosikki ja kystä kyllä oli yhtä kuin, että syötiin perunaa.

Otin vuoden vaihteessa tiukemman linjan ruokailuissa, sillä tämä peli ei vaan nyt vetele, näin olin ajatellut. Kyllä on opittava syömään ruokaa ilman, että se on jotenkin epämiellyttävä kokemus. Olen tehnyt mielestäni erityisen hyvää ruokaa ja olen myös pitänyt vahtia, että lapset oikeasti syövät, eivätkä tirki haarukalla ruokaa sivuun. Eineksiä ei ole syöty.

Olen myös kehottanut syömään lautaset tyhjiksi, jotta se mahdollinen uusi maku vakiintuisi sinne makunystyröihin ja maistuisi jatkossakin. Tämä lautasten tyhjiksi syöminen on ollut varmasti ylimitoitettu toimenpide. Olen huomannut, että tämä ensinkin vie niin hemmetin kauan ja tuntuu huonolta itsestänikin, koska tätä siivittää turhautumiseni ja sitä kautta raivostumiseni, joten uusiin makuihin ja tapoihin tottuminen täytyy yksinkertaisesti tapahtua inhimillisemmin. Iso työ tässä on itsellä pitää pää kylmänä, eikä syyllistää lasta yhtään mistään. Tietysti olen jossain välissä puhunut nälänhädästä ja kerjäläisistä ja siitä kuinka ruoan äärellä tulisi tuntea kiitollisuutta, eikä saisi nyrpistellä. Done all that and even more. Huhhuh, miten äiti voikaan olla niin julma.


Olen jutellut esikoiseni kanssa, miksi peruna itsessään maistuu, mutta perunamuusi ei. Kyseessä on hänen mukaansa makuero. Monta kertaa kyseessä on myös suutuntuma, mutta useimmiten syynä ruoan tökkimiselle on maku. Ymmärrettävää. En itsekään pitänyt viime viikon kasvispihveistä työmaaruokalassa. Söin ne silti, mutta luultavasti näitä en itse valitsisi uudelleen. Lapsen mukaan toiset ruoat myös tuoksuvat liikaa, jolloin tuoksu itsessään aiheuttaa luotaantyöntävän tunteen.

Kaupan einespinaattiletut maistuvat, mutta itsetehdyt eivät. Limppari ei maistu (tämä ei ole kylläkään huono asia), mehu nyt vähän vanhempana on alkanut maistua, kun aiemmin vain vesi maistui juomana. Omena maistuu, mutta appelsiini on liian kirpeää. Kun pyydän maistamaan, kiltti lapseni tottelee, nielaisee maistettavan palan kokonaisena, jos mahdollista, kiittää ja toteaa, että on maistanut, muttei kiitos ottaisi enempää. Sydämeni särkyy näissä hetkissä.  Huutaisi vaikka, että maistuu ihan paskalta, syö ihan keskenäsi.

Olemme käyneet läpi ruokailutilanteita. Sitä millaista ruokailun pitäisi olla, ei pakkopullaa, vaan miellyttävä ja mukava tilanne, ruokaa on kiva syödä yhdessä toisten kanssa. Olen kertonut, miksi olen välillä turhautunut ja hermostunut, miksi olen huolissaan. Olen myös pyytänyt anteeksi ja luvannut kunniottaa lapsen omaa harkintaa, mutta myös vaatinut häntä lupaamaan, että syö edes jonkin verran ja mahdollisimman avoimin mielin. Olemme keskustelleet myös siitä, mitä kaikkea ja miksi täytyisi olla lautasella.


   
Otin taas käteeni Janna Satrin (2014) Sisäinen lepatus - Herkän ihmisen tietokirjan ja siellähän se sanotaan, mikä on tietysti jo ihan itsestään selvää. En halua ajatella, että annan periksi tai että yhtä lailla teen lapselle hallaa sillä, että jatkossakin meillä täytyy syödä sitä, mitä on tarjolla. Nyt kuitenkin niin, että lautasia ei tosiaan tarvitse syötyhjiksi, vaikka niissä ei kauhallista enempää ruokaa olisikaan, vaan syö sen - ei minkä pystyy - vaan mimaistuu. Huh, ei oo helppoa tämäkään, mutta lupaan minäkin vanhempana toimia näissä tilanteissa huomattavasti paremmin.

 

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Kasvot puhtaaksi kaksoisputsauksella


Kaunis, valkea ja puhdas lumipeite on saatu tänne etelään kera kirpakan pakkasen. Aika ihanaa, vaikkakin kylmä ja viima vaativat lisätoimenpiteita niin pukeutumisessa kuin ihonhoidollisestikin. 

Jatketaan tätä uutta vuotta samalla teemalla kuin edellisessä postauksessa eli puhtoisilla ajatuksilla - milläs muillakaan!

Kerroin marraskuussa, että kävin unelmaisessa Esse-kasvohoidossa ja sitouduin noudattamaan vain ja ainoastaan probioottista ihonhoitoa, jotta seuraavalla hoitokerralla näkisimme, miten tuotteet vaikuttavat ja ihoni reagoi kotihoitoon. Tämä ei ole ollut vaikeaa. Ostin tuolloin hoitotuotteiksi Omega Deep Moisturiser -kuurin, kasvovedeksi Tonerin sekä hyaluronihappoa sisältävää ikääntymistä hidastavan Seerumin. Palasin pian takaisin, sillä testerikoossa hankkimani putsarit olivat lopussa. 

Halusin pysytellä samassa sarjassa saadakseni maksimihyödyn irti ja ostin hoitolassakin käytettävät putsarit Cream Cleanserin ja Gel Cleanserin

Idis kaksoispuhdistuksessa on se, että ekalla kierroksella meikki poistetaan kasvoilta hieromalla Cream Cleanseriä kuivalle iholle, jolloin meikki ja öljyliukoinen lika lähtee irti hellävaraisesti, mutta perusteellisesti. Myös silmämeikki. Puhdistusvoidetta hierotaan iholle parin minuutin ajan. Tunnustan, etten ole kellottanut, en varmaankaan aina hiero ihoa kahta minuuttia, mutta puhdasta on tullut. 

Kakkosvaiheessa geelimäinen Gel Cleanser putsaa iholta epäpuhtaudet ja talin sekä vesiliukoisen lian. Tätä tuotetta en malta jättää väliin minään iltana, vaikka kaksoispuhdistusta ei tarvitsisi tehdä joka ikinen ilta ja sitä voisi hyödyntää esim. juurikin säänvaihtelujen ja ihon tarpeiden mukaan. Geeli on ihanan raikasta ja vaahtoavaa. Se tulisi ennemminkin taputella kuivalle iholle, ei hangata. Itse antaumuksella pyörittelen geeliä iholla ja se jättää ihon ihanan pehmeäksi ja vastaanottavaksi hoitotuotteille. Gel Cleanser sisältää piparmintun ja spearmintun öljyjä, jotka myös edesauttavat ihon mikroverenkiertoa poistamaan toksiineja. Tuote sisältää myös tulehdusta vastustavaa aloe veraa. Ai-van i-ha-na.

Geeliä voi muuten perheen miehetkin käyttää esim. parranajossa (jos äiti siis vaan antaisi luvan käyttää samaa tuotetta - haha!). Se sopii myös tulehtuneelle ja akneiholle.

Kalenterissani odottaa uusi Esse-kasvohoito vajaan parin viikon päästä ja niin odotan tätä kokemusta. Ja hei, huomenna on etäpäivä ja sitten onkin pidennetty viikonloppu, joten aika hyvää on tiedossa jo tälläkin viikolla. Eikun vanttuita ja villahousuja vaan ylle - tai alle, niin ei talven viima viluta!


t. Riikka 


*) Sis. mainoslinkkejä 





  

maanantai 2. tammikuuta 2017

Uusi siisti alku

Sitä on siivottu


Niin otettiin levon kannalta loppuvuosi, ettei ajatuksiaan tännekään tullut naputeltua ennen kuin uusi vuosi ja minun arkeni alkoi. Ihan hyvä niin. Me olimme koko perhe läsnä toisillemme uuden vuoden aattona ja sehän oli tosi mukavaa!

Hipsin aamulla hiljaa ulos, kun muut lomalaiset jäivät nukkumaan. Astuin hämärään aamuun ja pohdin hetken, mihin suuntaan minun pitikään lähteä. Uusi työ alkaa. Yöllä pohdin - siten miten asioita yöllä pohditaan - vähän pelokkaasti siitä, mitä olinkaan tehnyt. Lähtenyt niin rohkeasti entisestä työstä kohti uutta, sellaista, jota en ollut aiemmin tehnyt. Olinko varmasti tehnyt oikean päätöksen? En ehkä nukkunut parhaimpia yöuniani, mutta jo ensimmäisen moikkauksen ja tervetulohalauksen (!) jälkeen tiesin, että tämä todellakin menee oikein, tähän minä luotan. Tämä on niin siistiä.

Eilen hinkkasin keittiötä ja siivosin kaappeja. Oikeasti sain vain jauho- ja maustekaapit (2 kpl) siivottua, mutta olen tyytyväinen niihinkin. Esikoinen kysyi kuvan nähtyään, mitä oikein teen. Sanoin, että otin kuvan, koska olin niin onnellinen siististä keittiöstä. Hän katsoi minua merkitsevästi. Hahhaa.

Kuten ehkä tiedätkin, olen välineurheilija. Senkin tiedät, että harvemmin suihkuttelen kloriittia ja tolua pitkin poikin huushollia, enkä todellakaan ainakaan keittiössä, vaan rakastan ihania, raikkaita tuoksuja, jotka tekevät siivoamisesta erityisen mukavaa. Cilla'sin Siisti on yksi vakkareista sekä esim. Attituden siivoussuihkeet. Sain aiemmin syksyllä Ruohonjuuresta muutamia Attituden tuotteita testiin ja pyykinpesun ohella, siivoajan iho ja luonto kiittää näistä. Tiskialtaassa on myös Cilla'sin biohajoava ja konepestävä rätti. Ostin näitä joskus kolmen setissä. Eikö tullutkin ihanan siistiä?

Nyt pujahdan hetkeksi pienen kainaloon ja nukun uuteen aamuun ja uuteen mielenkiintoiseen työpäivään, jota - usko tai älä - ihan odotan! Tätä fiilistä en olekaan pitkään aikaan töistä puhuttaessa kokenut. Ihan mahtavaa siis.

Hyvää uutta vuotta sinulle! Toivottavasti se on juuri sellainen kuin sen toivoisit olevan.


t. Riikka 



*) Attituden siivoustuotteet saatu