keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Aamunappulat




Yksivuotias syö puuroa siihen saakka hyvällä ruokahalulla, kunnes neiti neljävuotias aloittaa oman aamupalansa nauttimisen, joka ei ole enää puuroa. Neljävuotias söi kaksivuotiaaksi saakka puuroa jättilautasia aamuin illoin, jotta sittemmin ei ole tarvinnut puuroa tarjoillakaan. Huomaa, neljävuotiaan itse askartelema purkki, johon aamupalanappulat kaadetaan ensin, ja vasta sen jälkeen ne kipataan jugurtin sekaan. Auta armias, jos tämän vaiheen unohtaa. Se on pilalla koko aamupala sitten.

Talk to the spoon, 'cos the head's not listening.

Yksivuotiaan havaitessa neljävuotiaan aamupalan eroavan omastaan, alkaa pään heittely puolelta toiselle, eikä puuro enää kelpaa. 


Minulle on henkilökohtaisesti aivan sama, mistä sen kuitunsa ottavat. Sitä paitsi näistä nappuloista ei tule samanlainen siivo kuin puuron kaapimisesta. Sopii mulle.
 

tiistai 30. lokakuuta 2012

Cherish always


Meille muutti tänään Therese Sennerholt. Ihan sattumalta kävelin tuon eteen. Se ei suinkaan ole se printti, jota kauan olin miettinyt ja pohtinut, eikä mikään niistä Tukholman huokailuista, vaan tämä. Ihan täydellinen



Voisiko sitä paremmin sanoakaan?


Gladiolus (piti googlettaa, tietysti)
 
Familytarra löysi paikkansa seinältä joskus viime keväänä, kun äitillä oli vähän univelkaa eikä äiti puhunut aina kauniisti perheensä uniikeille ihanuuksille. Äiti kyllä yrittää


 Iso Sydän Ihanille!

maanantai 29. lokakuuta 2012

Halloween-naamiaisasukauhua

kuva: täältä

Hälyyttäkää apua. Olen antanut neljävuotiaan ja myös itseni täysin väärin perustein uskoa, että saan tehtyä perjantaiksi neljävuotiaalle päiväkodin naamiaisiin asun. WTF? Mitä tehdään? Lapsi toivoi alunperin Tau-nallen asua. Olen päätä raaputellen käännellyt muutaman päivän neljävuotiaan valmiita mekkoja, joita voisi tuunata (ei voisi), ollut yhteydessä netistä löytyneeseen hienon Tau-nallen mekon tekijään mahdollisia rautalankaohjeita varten, mutta ei. Miten se perhanan keltainen kaulurikaan tehtäisiin? Eikö tuo lapsi pääse ikinä yli noista samperin nalleista? En ole toistaiseksi uskaltautunut Eurokankaaseen.

Tämä kenties hyvä, sillä neljävuotias alkoi tänään pohtia uutta naamiaishahmoa. Loistavaa, ajattelin ja vetäisin naamiaiskaupan verkkosivut esille, vaan mikään valmiista vaihtoehdoista ei lasta innostunut. Ei yksikään, edes Peppi Pitkätossu, vaikka yritin, että meillähän olis Herra Tossavainen laittaa olkapäälle. Kunnes lapsella välähti! Hän keksi haluavansa olla Viileä Venla. No huraa. Ne asusteet saadaan kyllä värkättyä jonkun valmiin mekon päälle ja uskokaa tai älkää, on olemassa ihana Loru, josta voi ostaa niitä oikeita ja aitoja Viileän Venlan virkattuja hiuskoruja. Halleluja, sanoin minä ja hykertelin. Nyt tää äiti räjäyttää pankin tässä naamiaistouhussa. Vai en mukamas saa järkättyä makeeta asua lapselleni. Watch me. Mies muuten oli lievästi sanottuna aivan kauhuissaan, kun kerroin kaivavani ompelukoneen esille ja surauttavani Tau-nallen mekon lapselle. I quote: Et ole tosissasi. Vähänkö ne nauraa sille. Hei, vähänkö on luottoa meikäläiseen. Painotus sanalla: vähän.

Etsin Lorun - tuon mahtavan pelastuskaupan yhteystiedot, kunnes lapsi alkoi jälleen epäröimään. Komensin hänet pohtimaan asiaa yön yli ja ilmoittamaan äidille aamulla, sillä hänen on ymmärrettävä, että naamiaisasun tekemiseen tulee varata kosolti aikaa eikä päätöstä voi enää huomisen jälkeen muuttaa. Nyt lapsi rullailee lakanoita, koska on liian stressaantunut nukkuakseen. Lista suosikeista kasvaa, eikä nyt voi tietää haluaisiko hän olla Annina Ballerina, Viileä Venla vai sittenkin se Tau-nalle. Ei Tau-nalle, mä pyydän. Olen aamulla valmiuksissa juoksemaan Loruun luottokortti valmiina kädessä. Serious shopping edessä, mutta vain, mikäli lapsi päätyy Viileään Venlaan. Ei tule nimittäin uni silmään ensi yönä.

Racoonin topat alevinkki

kuva: täältä

Hei te söpöstelijät tai söpöstelijöiden äidit!

Just tulikin sopivaan saumaan -25 % alennus Racoonin toppavaatteista. Tarjous voimassa Ballotissa to 1.11. saakka.

Arvatkaa minkä se neljävuotias sitten takikseen valitsi?

Kuva-arvoitus


Porvoon Paja - Handmade in Finland

Mies toi vaimolleen lahjaksi eilen tämän. 
 Mikä se on?

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Yksivuotiaan Molo Pyxis talvihaalaritestit ja tuplasti tupsuja

  
Kattokaa nyt tätä ihanaa väriläiskää! 
Kyllä löytyy nimittäin tuo tyttö hankien keskeltä!

Fredrikson/Tupsuliini, Molo Pyxis/Rainbow, Rukkaset P.OP, kengät Viking

Se, kun on aikaa pohtia näitä lasten vaatetusasioita, niin saa yhdestä talvihaalarin valinnasta tehtyä melkoisen projektin, tosin mukavan sellaisen. Haalaripohdinta tapahtui luonnollisesti öisin. Se kenties selittää sen, että voi täysin kääntää kelkkansa valitsemalla haalariin tätä raikasta, reipasta ja raidallista sen iänikuisen pinkin, vaaleenpunkun tai flamingon sijaan!
Nuo peruspinkit kansoittavat kotiamme neljävuotiaan toimesta, eikä minulla ole niitäkään vastaan mitään, mutta vielä kun äidillä on päätösvaltaa yksivuotiaan vaatetukseen, niin silloin on toimittava. Tämä vaan oli niin tarkoitettu.


Yksivuotiaan talvihaalari on koossa 86 cm ja ekaa kertaa meille valittiin Molo Kidsin haalari. Tämä ihanuus kolahti äitiin täällä. Tutkijaminäni odottaa mielenkiinnolla tulevaa talvea ja saapa nähdä jatkuuko suhteemme Molo Kidsin kanssa keväällä. 

Ensimmäiset pari käyttökertaa ovat vaikuttaneet jo erinomaisilta. Haalari sujahtaa päälle kuin sukka, ja Pyxiksen kaksi vetskaria jeesaa pukemista. Pakkasta on ollut vasta pari astetta kylmimmillään, ja haalarin alla on ollut vain body, sukkikset ja jotkut päivävaatteet, mutta ei tosiaankaan vielä mitään villaa. Hienosti on riittänyt, ei ole ollut kuuma tai kylmä. Me love. Tähtiheijastimet ovat isot ja näkyvät. Haalarin materiaali ei ole tönkkö, vaan enemmänkin notkea, mutta ei mitään lirua. Tämähän on kuin viinejä arvostelisi. Haalarin mukana tuli pätkä Rainbow paikkakangasta - varmuuden vuoksi. Ihan huippua, tosin toivotaan, ettei sitä tarvita.

Talvihaalari kotiutui meille tosiaan sieltä Ballotista ja neljävuotias kävi jo tekemässä verkkokaupassa esivalintaa - sen vielä puuttuvan toppatakkinsa suhteen. Oi että, äiti, tästä mä tykkäisin, ei tosta, kun se on poikaväri, vaan tästä. Ai miten se onkaan kaunis. Eli harmaa tai sininen, valitan - teillä ei ole asiaa meidän naulakkoon. Kelkankääntämisestä on tullutkin tälle äitille jo tuttua puuhaa. Käännettääs taas tää potkuri ja aloitetaanpa puuttuva toppatakki pohdinta. Yöllä.

The pair of Grubbies Outlaws goes to...


Grubbiesin ja pikkuOtuksen sponsoroima arvonta GIVEAWAY on nyt suoritettu ja ihanat, ihanat GORGEOUS Grubbies Outlaws-lappufarkut saa joku ihana WILL GO TO SOMEONE SPECIAL! 

kuva: pikkuotus.fi


Onnettarina LADIES OF LUCK toimivat molemmat tytöt MY LOVELY GIRLS.  

Kuka saa, kuka saa, 
arvontapussiin kurkistaa, 
tillin, tallin, tömpsis!

Voittaja-arvan nosti neljävuotias:
THE LUCKY WINNER:



Jeeeee!
 Yeiiii!
Isot Onnittelut HUGE CONGRATS Mehtäemäntä!

mehtäemäntä kirjoitti...
joo ja tänne vaan voittoa tulemaan..muut voikin jättää osallistumatta! XD kahdella arvalla mukana! 

Yksivuotiaalla ihkut Gummies-haalarit

P.S. pikkuOtuksella oli Grubbiesit alessa SALE AT PIKKUOTUS, joten te muut, joita arpaonni ei suosinut, saa omansa sieltä GO THERE.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Makkarasipattia, lastenhoitajamattomuutta ja koomaa

kuva: täältä

Täysin ryytynyt äiti slash miniä täällä kukvel!

Viikonloppu alkaa lähestyä maaliviivaa, anopit ovat kuorsanneet jo liki tunnin, toinen heistä jo lähemmäs kolme. Yksivuotias heräsi noin tuhat, jollei kaksi, kertaa viime yönä. Siis ihan oikeesti. Mä en jaksa kohta enää koomailla täällä blogissa, vaan koomailen ihan sängyssä klo 20 alkaen. Ei jaksa paljon neljävuotiaan haussa olevaa toppatakkia tuijotella internetistä.

Aamulla anopit matkaavat kohti rautateitä ja minä karistan miniän viitan olaltani hetkeksi. Ikään kuin tässä nyt miniän tehtävät olisivat mitenkään ryydyttäneet, sillä olimme tänään anopin ja neljävuotiaan kanssa hikoilemassa Kirjamessuilla sekä ostimme valmiit lounaat ja kahvileivät kotiin tuomiseksi. Se niistä keittäjän tehtävistä. Ei ole paljon kauha kättä pakottanut. Pöydässä oli eilen Risto Räppääjän Elvi-tätiä lainatakseni makkarasipattia (no ei ollut, mutta sinne päin) ja se riitti tälle keittäjälle. Kakusta muuten tuli ihan perfecto, joten oli hyvä jättää kaikki kokkauspuuhat siihen. Jäi hyvä maku suuhun, niin sanoakseni.

Lapset ovat nauttineet mummon ja papan visiitistä ja neljävuotias onkin harmissaan, että huomenna loppuu tämä luksus. On se vaan surullista, että isovanhemmat eivät asu lähempänä. Se on vielä surullisempaa, että toinen mummo ei pääse niin paljon osalliseksi tyttöjen elämään kuin olisin toivonut. Mummo kuitenkin on osa elämäämme, vaikka ei voikaan perinteisesti leikittää ja vierailla luonamme.

Toivoisin, että isovanhempien rooli olisi suurempi, mutta he eivät jaksa reissata tänne kovinkaan usein. Onko syynä hankala miniä? No ei tod. Ovat vaan ihan helkkarin laiskoja. Tai sitten vanhoja. Mene ja tiedä. Se onkin sitten juhlaa kesällä ja jouluna sekä lasten syntymäpäivien aikaan. Onneksi sattuivat syntymään nuo tytsyt eri aikaan vuodesta, niin saadaan pari bonusvierailukertaa. Hih. Oikeasti toivoisin, että isovanhemmat olisivat aktiivisemmin mukana arjessamme, sillä jos aletaan heti miettimään heitä röyhkeästi hyödyke-näkökulmasta, niin he eivät esimerkiksi ole kertaakaan täyttäneet tätä perinteistä lastenhoitopalvelua. Ei kertaakaan. Ei sillä, että olisimme pyytäneetkään, koska on varmaan vähän kohtuutonta pyytää mummo ja pappa hoitokeikalle viidensadan kilsan päähän, että äiti ja iskä pääsee leffaan. Tai kohtuutonta ja kohtuutonta. 

Ukki on hoitanut neljävuotiasta ja tullut kolmesataa kilsaa ja risat. There. Olimme Miehen kanssa tuolloin katsomassa U2:sta Stadikalla. Mikähän vuosi lie ollut kyseessä? Säälittävää. Nyttemmin en ole viitsinyt pyytää ukkia, koska kahden lapsen hoitaminen yksin on eri juttu. Ukkihan hoitaisi - ilman muuta, mutta itse miettisin, onkohan se tajunnut katsoa, että yksivuotias ei ole tunkenut mitään kaukosäätimen patteria suuhunsa tms. Ukki ei ole nimittäin läheskään niin neuroottinen kuin tyttärensä.

No mikäs hätä tässä, sitä paitsi mitä jos olisi lastenhoitaja, minne sitä lähtisimme ja ennen kaikkea mistä sitä puhuisimme, kun ei tarvitsisi pyytää nukuttamaan tai syöttämään tai vaihtamaan vaippaa! Herravarjele, taitaakin olla ihan hyvä, että ei ole noita hoitajia jonossa, vaikka en pistäisi pahakseni, jos minulta kysyttäisi ihan vaikka mitä kuuluu. Vastaukseen, johon ei saisi liittää lapsia, saattaisi kulua hieman aikaa. Alkaisin ehkä vaan itkemään. Ja suoraa huutoa kaiken lisäksi, kun-minä-oon-niin-väsynyt-sitä-sinä-vaan-et-voi-ikinä-tajuta-byyääähäähhäää. Siinä sitä olisikin kaksinkeskistä aikaa. Mitä minä oikein kuvittelin.
 

perjantai 26. lokakuuta 2012

Mini Rodinin talvihaalari koeajolla

Talvihaalari Mini Rodini, hattu Barbi/Fredrikson

- Hei ihanaa lunta, mennään tekemään lumienkeleitä! 
- Hei voidaanko mennä Koffariin laskemaan pulkkamäkeä?
- Hei miten voi olla talvi, kun ei ole ollut vielä joulu?

- Mä rakastan talvea!

Voi että tuo ensilumi teki neljävuotiaan niin onnelliseksi! Aamulla mittari oli pakkasen puolella ja oli aika testata talvihaalaria, sillä talvi yllätti meidät(kin) ja äiti sai tajuta, että meidän talvikamppeethan ovat vielä täysin vaiheessa, koska mikään viimevuotinen ei mahtunut enää päälle. Toppatakki ja housut saavat vielä kodin meiltä.   

Mini Rodinin haalari on to-del-la muhkea ja vaikuttaa olevan to-del-la lämmin. Ne puuttuvat toppikset sopivat ehkä vielä paremmin näille lähellä nollaa keleille. Tosin sopi se tämä ihanuuskin ihan hyvin nyt, sillä meidän kulmilla tuuli todella kylmästi, vaan ei palellut, totesi haalarin koeajaja. Turkisreunainen huppu sai kuitenkin jäädä vielä odottamaan kunnon pakkasia ja tuiskuja. 

Meidän talvihaalari ostettiin odottamaan talvea jo syksyllä Lastenpuoti Kuplasta. Fredriksonin villapipot tupsuineen ovat vieneet meidän sydämet, ja olen niiiin onnellinen, että neljävuotiaan päässä on kerrankin hattu, joka ei ole pinkki tai vaaleenpunkku. Siinä on tosin lemppareita - liilaa ja pinkkiäkin, mutta että ihan kaikki ei ole pinkkiä. Tänään tosin ostettiin haalariin rukkaset. Pinkit.

Ensilumi - mikä onni!



Neljävuotias syö tänään vain kaikkea valkoista, koska niin rakastaa talvea!
Ihanaa ensilunta kaikille!

torstai 25. lokakuuta 2012

Olisi taas aika loistaa

kuva: täältä
Se alkaisi yövuoro ihan justiin. Huomenna ne tulevat. Juhlimaan yksivuotiasta. Fashionably vain kuukauden myöhässä. Kakku odottaa täyttämistä. Sen on paras olla hyvää. Täytteeseen tulee Fazerinaa, joten sillä on jo paljon pelastettu. Ruokia en ole vielä miettinyt, koska bravuurit lohikeitto ja karjalanpaisti tarjoiltiin viime visiitillä. Appiukko ei mitään avokadopastoja suuhunsa pistä, joten perunasta lähdetään. Eikä sitten mitään valkosipuliperunoita.

Viime visiitillä sain hiljaista hyminää, joka kuulosti hyväksynnältä, paistamalla kunnon pihvit. Jätin ne medium+:ksi, ja Miehen piti ensin vakuutella, että pihvi ei ole mitenkään raakaa, vaan suussasulavaa, kun sitä ei ole paistettu kengänpohjaksi. Olivat rohkeita ja pihvit maistuivat. 

Ehdotin Miehelle, että viedään ne johonkin ravintolaan, johon sain vastaukseksi, ettei niitä puutarhatonttuja viedä yhtään mihinkään. Turhaa siis stressata pöytävarausten perään. Tää joutuu pinnistelemään pari päivää lieden ääressä. Just great. Taidan jemmata jonkun liköörijemman maustekaappiin. Pullapitkon haen Stockalta huomenna. Täytyy tarkistaa, että se on varmasti tuoretta.

Onko teillä miniälle hyviä reseptejä? Mitä tarjota keitetyn perunan kanssa? Kaksi vuorokautta. Mielellään jotain muuta kuin lihapullia, vaikka ne ovatkin varsin hyviä ja varmasti maistuisivat. Lihapullat saattavat olla menussa lauantaina. Stressi päälle---NYT!

Pikkuiselle pupulle sushia ja cocista

  
Pupulla on töpöhäntä, töpöhäntä, töpöhäntä.


Huolestunut kansalainen lukee uutisia sähkönhinnan korotuksista tai mistä lie
 

Lounaaksi tunamakeja, nammam. Syö äiti sä ne iänikuiset lihapullasi.


Tää Cocis on niin mun. Mitäs et anna sitä maitoa. Aika vahvaa. Horjuttaa.
Ei mulla ole mikään pullo täällä piilossa. Ei oo.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Pippuria ja pinkkiä


Tsau, meet Pippuri a.k.a Isäbella. Neljävuotias on taitava. Hän on mahdottoman luova ja keksii kaikenlaista mukavaa ja ihan oikeasti järkevää askartelua, joka ei olisi omaan mieleen pilkahtanutkaan. Tämä niin yllättää tämän äidin, jolle ei minkäänlaisia kädentaitoja ole siunaantunut. Ei minkäänlaisia. Kuvassa on neljävuotiaan ihan itse askartelema keppihevonen, jonka ihanat raidat ovat Maagi-tädin tuotantoa (toinen villasukka on jossain karussa, joten tallessa ollut pääsi tähän rooliin). Keppinä on Keep Calm and Carry on -printin postiputkilo, joka on Englannista asti meille kotiutunut eikä onneksi mihinkään keräykseen tietään löytänyt, koska nytpä sille tuli tärkeä tehtävä. Maalarinteipillä oli myös merkittävä rooli tässä taideteoksessa. EDIT: Unohdin mainita, että neljävuotias täytti sukan oma-aloitteisesti siskon legginseillä. Fiksu tyttö.

Koppotikop, olisko tämä yhtä hyvä? Ei.

Yksivuotias on myös aivan ihastuksissaan Pippuriin a.ka Isäbellaan, mutta jää usein alakynteen, koska se on neljävuotiaan. Piste. Isosisko ajoittain antaa pikkusiskon hetken kannella keppihevostaan, mutta se hetki kestää useimmiten alle minuutin. Varakeppiheppa on siskon potkulauta, mutta ei se ole yhtään hyvä.




Keittiön pöydällä tapahtuu. Kaikenlaiset tehtäväkirjat, piirtäminen ja askartelu ovat jokapäiväistä, mieluista puuhaa. Korjautuuko nämä omille paikoilleen itsenäisesti? No sen jälkeen, kun äiti jo viidennen pyynnön jälkeen naama punakkana uhkailee, mitä niille saattaa tapahtua, niin kyllä. Kyllä ne korjautuu neljävuotiaan puhistessa samalla, että Rauhoitu äiti. Sun pitää nyt vaan rauhottua. 




Iltapäivällä ulkoilimme takapihalla "metsässä" ja käytiin retkellä postissa. Mikä lie on neljävuotiaan lemppariväri? Hihi. Taivaalla roikkuva koikku on äitiä varten. Se nappaa äitin, jos äiti on ollut tuhmana ts. komennellut. Tämä on neljävuotiaasta tosi hauskaa, kun meidän pitää kiirehtiä koukun ali, ettei se nappaa äitiä. Kiire, kiire!




Yksivuotiaalla on lämpimät oltavat lämpöpussissa eikä tarvita vielä toppapukuja, vaikka viileää jo onkin, etenkin merenrannassa. Voi kun voisi itsekin vaan hypätä tuommoiseen pussiin pötköttelemään! Huokaus ja haukotus.
 


Mistä tietää... ja ARVONTAMUISTUTUS!

Päivän pohdinta:

Mistä tietää, että on ihan mummo?

kuva: pauligcafe.fi

Siitä, että ihan toivoo, että anoppi toisi tuliaiseksi kahvipaketin. 

P.S. Se on viimeinen päivä osallistua Grubbies Outlaws lappufarkkujen arvontaan. Mene, mene, mene jo! Arvontaan pääset tästä.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Voihan plunssa - rokote or not?

kuva:täältä

Aamu valkeni nokka tukossa, ja kurkku entistä kipeämpänä. Enterorokko alkoikin olla jo voiton puolella. Tässä sanonnassa on jotain niin lohduttavaa, eikö? Viikko sitä enteronpirulaista on takana, ja muistona kämmenissä tosi rumat rakkulat/pilkut/täplät, kurkussa vaikuttavat edelleen jokuset rakkulat, koska se on etenkin aamuisin vielä tosi kipeä ja ne voi ihan tuntea. Tai sitten ei, mutta yök silti. Kipeään kurkkuun saattaa vaikuttaa myös se, että nyt valuu nenä ja olo tuntuu perinteisen flunssaiselta. Kiva. Tää saattaa olla myös jotain psykosomaattista, koska anoppi on tulossa perjantaina. Kroppa tekee oman osuutensa.. Ai kauheeta! Ei oikeesti, mulla on kiva anoppi. Siis semmoinen niinkuin ne anopit yleensäkin on. Siis kiva.

Anopista päästäänkin kätevästi siihen, että mitähän toimenpiteitä tuon influenssan kanssa tänä vuonna tekisi? Vaikuttaisi siltä, että eipä kannata tehdä juuri mitään. Nyttemminhän on uutisoitu, että influenssarokotetta ei suositella alle 65-vuotiaille. Ukki totesikin tästä, että tuon ikärajan ylittävillä ei vissiin ole niin väliä, että se kannattaisi kaikilta kieltää. Ukki on huumorimiehiä. Itseäni on kuitenkin alkanut arveluttamaan sikainfluenssarokotekatastrofin jälkeen kaikki rokottaminen. Toki rokotamme lapset ns. pakollisilla rokotteilla, mutta ns. ylimääräisiä rokotteita harkitsen nyt todella tarkkaan, esim. vesirokkorokotetta ei olla vielä ainakaan harkittu neljävuotiaallekaan, vaikkei ole vielä sitä rokkoa pitänyt. Mielessä kummittelee vain tarinat siitä, että vesirokko olisi parempi sairastaa mahdollisimman pienenä. Parempi ja parempi. Kertomuksia on monenlaisia näistäkin kokemuksista. Taitaa olla ikävä tauti iästä riippumatta. 

Joka tapauksessa neuvolassa lapsille on annettu yksi rokote kerrallaan, ja esikoisella MPR-rokote vasta 2-vuotiaana. Yksivuotias sai yksivuotiskäynnillään kaksi rokotetta, mutta edelleen MPR jäi roikkumaan. Täytyy se hoitaa nyt kuitenkin pian. Syy tähän rokote kerrallaan -meininkiin on se, että mikäli lapsi saa jonkun rokotereaktion, niin tietääpähän mistä se on tullut, ja siksi toisekseen, ne rokotteet ovat niin tiukkaa kamaa, että annetaan pienen kropan tottua yhteen suojaavaan myrkkyyn kerrallaan. Hahhah. En jostain syystä keksinyt muuta kuin myrkky. Suojaava myrkky = Rokote. Tällä sanaparilla on kuitenkin ihan positiivinen kaiku, vai? Tarkennukseksi, en siis oikeasti pidä rokotteita mitenkään vaarallisina, jos ne ottaisi kaikki kerralla, kuten neuvolassa tarjotaan, mutta itse olen toiminut näin.  

Viime talvena olimme totaalikoomassa (se oli ilmeisesti influenssa) koko perhe, paitsi neljävuotias. Mä niin uskon siihen Actimeliin, koska tässä enterorokkotapauksessakaan, neljävuotiaalle ei tullut pilkun pilkkua tai sitten me vaan olla tosi onnekkaita, kun on niin vastustuskykyinen lapsi. Tämän voi lukea parillakin tavalla. 
Äiti: Hei, laitas jotkut legginsit jalkaan, kun sulla on niitä lipastot täynnä? 
Neljävuotias: Yök, en varrrrmasti laita, ne on vaan vauvoille. Ja pojille.  
Eikä muuten laita.

Jaa-a. Mitä voimma tehdä, jos rokotetta ei uskalla influenssaan ottaa? Käsidesi ehkä tehokkaampaan käyttönä? Tosin meillä se kaivetaan kassista arkena muutenkin, jos ollaan jossain kaupungilla, vaikka kahvilassa. Kenties hygieenisyyttä voisi tehostaa Nilesin tavoin. Heh. Liika käsidesin läträäminenkään ei ole hyväksi. Pah, Herran haltuun siis!



maanantai 22. lokakuuta 2012

Tänään tällaista


Aamu

  Niin ihana

 
  
Pikkuhortonomi kukkalaatikkokriisiä 
selvittelemässä
äidin kanssa.
 

 


 Mitä tähän? 
Kanerva, calluna vai 
ihan se ja sama?


Ei tullut selvyyttä äitillä tuohon pulmaan - yllätys?
Lähdetään hakemaan isosisko, pliis.


 Postireissulla.
300 metrin matka piti taittaa takaisin ratikalla. 
Kun ei jaksa, niin ei jaksa.


Iltatouhuina yksi Olivia Yle Areenasta 
neljävuotiaan prinsessan toimesta.
Kelpasi myös pikkusiskolle. 
 
Lisää elinaikaa ruusuille - äidin toimesta.

 Hirveesti oli touhuja yhdelle päivälle!
Jatketaan huomenna.
Kauniita unia!

Mini Rodinin talvihaalarit superalessa!

Hei, pakko vinkata!

Lastenpuoti Kuplassa on viikon tuotteena ulkovaatteet. Myös nämä ihanat - lähes ilmaiseksi! Suhteellinen käsite, mutta tsekatkaapa!



kuvat: minirodini.com

Hehheh, meille kotiutui toinen näistä jo syyskuussa, kunnon lastenvaatehulluttelijan tapaan. Niin ja vastoin kuvitelmiani, kaksoiskoko passasi justiinsa. Talvihaalari on muuten tosi muhkea ja uskoisin, että tosi lämmin. Saapa nähdä saako sen jo tällä viikolla pukea lapselleen, nimittäin lööppien mukaan tulossa on talvi!

Äiti karkumatkalla


Tänään minä karkasin. En kestänyt olla enää viidettä vai jopa kuudetta (?) päivää sisällä. Otin vaan ja lähdin, kun yksivuotias nukkui päiväuniaan. En mainostanut tätä tempausta yhtään aiemmin. Yhtään kenellekään. Neljävuotiaalle annoin vaahtokarkin poikkeuksellisesti ei-karkkipäivänä, jotta hän ei alkaisi kiljumaan, kun äiti lähtee yksin. Mieti, mitkä toimenpiteet. Pitäisiköhän näitä lähtemisiä harrastaa reilusti useammin. Siis muotoilen uudestaan, koska en voi edes laittaa tuohon äskeiseen kysymysmerkkiä perään. Näitä yksin lähtemisiä pitäisi harrastaa huomattavasti useammin.

Kävin vain kävelemässä vähän ja nappasin ihanan kahvin mukaani. Olin poissa reilun tunnin. Poden tästä valtavan huonoa omaatuntoa, kuten jo ihan siitäkin, että kuljin ylipäätään näiden seinien ulkopuolella tartuttamassa ihmisiä tähän hemmetin enterorokkoon. Yritän lohduttautua sillä, että tauti tarttui minuun kyllä jo moooonta vuorokautta sitten eikä täten pitäisi enää tarttua - tai ei niin helposti. Eipä. Huomenna on hirmu otsikot, että koko kahvila sairastui enterorokkoon minun pyörähtäessä ovella. Maksoin jopa kortilla siksi, ettei kahvilantädin tarvitse ottaa mitään kädestäni. Voi sitä onnetonta, joka painaa pinkoodinsa minun jälkeeni. Anteeksi.


Jostain kumman syystä pidän tällaisesta säästä. Vettä vähän tihkuttaa, mutta ei vielä kastu kuitenkaan, eikä ole kylmä. Minä en ole mikään sateenvarjojen kantelija. Eikä minua vesisateetkaan haittaa. Silloin haaveilen teekupposesta, ihanasta kirjasta, viltistä ja sohvasta (never in real life, enhän edes juo teetä.. mutta haaveita on hyvä olla). Pidän syksystä.



sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Project Unikoulu osa: ihansama

Unikoulutus-univormu (marimekko.fi)

Meillähän aloitettiin Projekti Unikoulu joskus jo sata vuotta sitten (about kuukausi) ja kolme viikkoa Mies koulutti. Lämmin kiitos näistä viikoista. Ei ollut Mieskään niitä parhaimmantuulisia päivisin, kun oli joutunut tuttia antamaan monta kertaa yössä. Ymmärrän. Töistä tullessa saikin ansaitusti ottaa päikkärit kotona. Tosin vinkkasin tuolloin, että semmoista se meikäläisen elämä on viimeisen vuoden ajan ollut. Vaan eihän ne ole verrattavissa. Tää kun voi vaan jäädä tänne päätteen äärelle tukka pystyssä aamulla koomailemaan, sen sijaan erään täytyy olla virkeänä hankkeessa. Kuinka saatoinkaan mennä pudottamaan tuon vertauksen? Eipä tullut ajateltua loppuun asti. Onneksi en ole ihan yksin vastuussa näistä nukuttamistehtävistä, sillä päiväunia Mies nukkuu erittäin mainiosti, mielellään ja ongelmitta yksivuotiaan kanssa. Muutenhan tässä touhussa kerrassaan väsyisi.

Nyt tilanne on se, että ajattelemattomuuteni ollessa nykyään niin luontaista käyttäytymistä minulle, menin tuhoamaan jo lähes kuukauden yöhelvetin antamalla pari yötä sitten yksivuotiaalle maitoa. Saa ampua! Kiitos enteroviruksen ja/tai antibioottien ja/tai niistä seuranneen vatsakivun ja/tai muun v-tutuksen vuoksi yksivuotias oli tuolloin - heikon arviontikykyni mukaan - maitoa vailla. Olen idiootti. En kiellä. Minkähänlaista tuomioita tästä on odotettavissa?

Vastuuvetoa unikoulutuksesta tosiaan vaihdettiin enkä pysty muistamaan montako yötä tarkalleen sitä mentiin niin, että lapsi osoitti mieltään minulle, että älä luulekaan vaan makaavasi siinä ilman ettet sitä tuuttia kaiva esille. Minulla oli kuitenkin tuolloin hyvä konsti. Olin sonnustautunut Marimekon maksiyöpaitaan eikä niitä helmoja niin vain rullailla ylös, ei vaikka tulisikin hetkellinen annan-periksi -tunne. Yöt menivätkin melko ookoosti eli lapsi raivosi muutaman kerran, mutta tyytyi osaansa Mä niin vihaan sua mutsi -ilme kasvoillaan nukahtaessa uudestaan. Mitään rauhallisisia yöunia ei tässä osoitteessa olla vielä unikoulutuksen aikana nähty. Lukuunottamatta sitä kolmea viikkoa, jotka minä nukuin neljävuotiaan huoneen lattialla. Ai että, voisin itkeä onnesta, kuinka kaipaankaan noita öitä.

Oh well, ollaan siis back to square one. Lapsi raivosi viime yönä vajaan tunnin 01-02 (uudet naapurit varmasti katuvat muuttoaan tänne) ja uudelleen joskus myöhemmin, kelloja on turha tuijotella. Kaiken kaikkiaan muistan kolme tiukkaa settiä, jolloin lapsesta oli pidettävä tiukka ote, muuten hän olisi heittäytynyt pää edellä lattiaan. Yritän nyt ajatella mahdollisimman valoisasti,  muuten alan itkemään eli voisi kai sitä mennä huonomminkin, kyllä olisi kamalaa asua jossain Iranissa tai Irakissa, joten vähän perspektiiviä tähän touhuun - vai mitä näissä tilanteissa yleensä sanotaan? Uusi koulutusyö jälleen edessä. Pitkä huokaus.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Pikku-Ransut jeesaa


Vähän pipojen järjestämistä...

Oi elämä. Valokuvaurakan päälle, otin vielä toisen urakan. Putki päällä selkeesti. Apulaiseksi sain kaksi karvaturria, Ransuja nimeltään. Yksivuotiaalla neljävuotiaan vanha Fredrikson ja neljävuotiaalla viimevuotinen serkuilta lahjaksi saatu, joka menee vielä tänäkin talvena. Nämä karvaturrit pitävät tuulta ja ovat lämpimiä. Päät hiessä oli molemmilla avustamiskeikan jälkeen. Hatut pysyivät päässä ja molemmat myös haukkuivat kovaan ääneen. Rankkaa hommaahan se on tämä avustaminen, kun äiti sai sortteerattua, niin yksivuotias levitteli kaiken ympäriinsä.

Järjestysnainen

Paljon oli pieneksi jääneitä, siskon a.k.a tädin neulomia ihania villasukkia ja lapasia. Näitä en raaski kierrättää. Myös muissa pipoissa, hanskoissa, kaulureissa ja asusteissa piisaa. Silti jotain uuttakin on tulossa. Kaivelin kaapista myös vaatteita hutikkaan ja fb-kirppareille. Aion myös kuvata ja laittaa ne kansan saataville heti tänään. Nyt on kova uho eräällä. 

 
Söpölinskit!

Tänään piti nimittäin taas melkein romahtaa tämän tavaranpaljouden keskellä, kun joka paikka on kuin hävityksenkauhistus (lainaus äidiltäni about parikytä vuotta sitten). Lapsuudenkotini tosin ei ollut hävityksenkauhistus. Tuo tokaisu sai vain vauhtia meihin tyttöihin, kun äiti vähän korotti ääntään. Imuri huusi ja paukutti viikonloppuaamuisin huoneenovea vasten. Ai että, oli ne aikoja! Eikä puhettakaan, että äidille olisimme sanoneet, että siivoo ite. Neljävuotias puolestaan sanoo minulle itkien, että hän ei vaan voi siivota yksin. Tehdään äiti yhteistyötä (lue: hän katsoo, kun minä siivoon). Lopulta siivoankin lähes kaiken, mutta jätesäkillä uhkailu ei ole niitä äitiyden tähtihetkiäni, vaikka teen sitä toistuvasti.

Herkkä hetki, vaikka näyttääkin siltä kuin tuo pienempi Ransu purisi toiselta posken irti.

Kun neljävuotias lukee iskänsä kanssa iltasatua, me hengaillaan vielä yksivuotiaan kanssa. Saavat olla pienen hetken rauhassa, ja sitten saa pienin mennä nukutettavaksi. Yksivuotiaalle sadun lukeminen on vielä melko haasteellista. Siihen liittyy sivujen ruttaaminen eikä yksivuotiaan mielestä ole tarpeen tuijotella yhtä sivua paria sekuntia pitempään. Neljävuotias hikeentyy tämmöisestä rettelöinnistä.

Niin söpöt vai mitä sanot?

Meillä on vielä yhdet potkarit käytössä. Ne ovat nämä Tutan sienipotkarit ja body. Melko naftit jo. Näitä pidetään yöasuna. Voi minun pientä vauvaa. Nuo jalkaterät ovat vaan niiiin ihanat!