torstai 3. syyskuuta 2009

New energy, new lifeforce - kiitos

Minne tää aika oikein menee? Olen mielestäni päivittänyt elämäni huippuhetkiä tämän vuoden puolella hyvinkin aktiivisesti, vaan jo ollaan syyskuussa eikä mitään kesän tapahtumista ole kerrottu. Hmmmm. Miehen ja lapsen kanssa hurautimme ukin autolla Muumimaailmaan ja siinähän se kesä sitten oikeastaan oli.

Lomat on siis ohi ja myös minä olen aloittanut uuden vaiheen. Omistautunut äiti -vaihe on vähitellen väistynyt sivummalle, sillä nyt joogataan ja ihan hotisti. Joku voisi pohtia mikä järki on huhkia 90 minsaa 38 asteen kuumuudessa, mutta mä uskon, että niissä hikikarpaloissa (joita kuulemma muodostuu 1,5 litran verran per kerta) on jokin "mesitsi". Hehe. Niin ja mä käyn sanskritin kielikurssia kirjeopistossa. Ei, vaan jooga on taivaallista ja hyvin koukuttavaa, vaikkakin joka paikka on ihan tohjona seuraavana päivänä.

Tähän uuteen elämän tilaan liittyy myös se, että suklaata ei ole nautittu tasan kolmeen viikkoon. NIIIIN, kyllä tää on vaan ihmeellistä. Minä allekirjoittanut en ole syönyt yhtään suklaata 21 päivään! E-een ole tullut hulluksi. Tai ehkä olen, mutta olen hoikistunut hullu. En tiedä kauan tätä kidutusta jatkan, mutta kun vieroitusoireet (mm. kaakaon syöminen purkista) ovat tasoittuneet, tämä suklaaton elämä ei ole hullumpaa (sanoo ihan selvä hullu).

Nyt aion vetästä itteni johonkin ihanaan asanaan - tohon sohvalle. Palataan tähän teemaan.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Mattopyykille halajaa erään mieli

What's new? Well, let's see... Kesä on tullut. Lapsi kasvaa ja äiti jaksaa ihailla. Mies on kotona kesälomalla lähes kolme kuukautta. Ihan mahtavaa? Siis kukapa ei haluaisi viettää 24/7 aviomiehensä kanssa kotona lähes kolme kuukautta? Kysyn vaan. Lisään vielä, että aviomiehen, jonka kanssa yhteistä taivalta tulee täyteen muutaman viikon kuluttua kymmenen vuotta. Siis mitäpä muuta kuin mahtavaa kesää vietämme koko perheen voimin.

Siis ha-looo? Tuokaa mulle nähtäväksi se ihminen, joka haluaa viettää puoliskonsa kanssa kaiken ajan yhdessä. Jos allekirjoittanut tyttärineen ei tajua lähteä puistoon ennen aamukymmentä odotettavissa on sananvaihtoa, joka ei välttämättä sisällä kovinkaan siirappisia tunteiden vaihtoa, joskin tunteita siinä vaihdetaan. Ja kyllä olemme edelleen toisiimme syvästi rakastuneita.

Tämä rouva on nyt saanut pään pinttymäkseen päästä Merisatamaan (pinttyneiden) mattojen pesuun. Tämä haave pitää sisällään myös sen, että mattojen pesun ajan minun ei tarvitse olla ottamassa kiinni vessanpöntöltä, sohvalta, tikkailta, tuolilta, pöydältä tai vaunuista pää edellä putoavaa lasta. Olen kuitenkin joutunut pohjattomasti pettymään, sillä tämä suuri terapiasessioni on kaatumassa logistisiin ongelmiin. Vaikka onnistuisinkin raahaamaan likaiset mattomme pesupaikalle, märkänä niiden kuljetus ei onnistu - edes minulta. Pyysin Mieheltä tänään, että voidaanko edes käydä katsomassa matonpesupaikkaa, jotta saisin edes hetken verran tuntea ihanan mäntysuovan tuoksun ja kuulla pesuharjan suhisemassa puhdistaen jonkun toisen mattoa. Saavuimme kohteeseen, jossa jatkoin haaveiluani ja lisäsin melankoliaani muistellen lapsuuden kesiä mattojen pesuineen (tuolloin olin kiinnostunut levittämään mäntysuopaa lähinnä pitkin laitureita). Mies ihmetteli kaihoani ja tokaisi sitten: "No minä maksan taksin - toiseen suuntaan." Voisiko minulla olla ihanampaa Miestä? Jatkukoon ihana kesämme 24/7!

perjantai 29. toukokuuta 2009

Helleasujen käyttöominaisuudet

Hurlumhei!

Synttärikemut on onnellisesti takana ja kesä edessä. Nimittäin huomenna on helle! EN malta odottaa! Tosin yhtään helleasua en omista (tai ehkä omistan) ja jonkilainen survival-systeemi on kehitettävä. Olen pohtinut mielessäni esimerkiksi hameen käyttöominaisuuksia, mutta en ole vielä päättänyt mikä asuste olisi toimivin. Nythän on niin, että mihinkään bikinirytkyihin ei voi sonnustautua (ei ole koskaan voinut), vaan täytyy ajatella juuri niitä käyttöominaisuuksia, mihin helleasuste kykenee.

Otetaanpa lähempään tarkasteluun hihaton toppi. Se on mainio hellevaate. Kädet ruskettuu ja saisi decoltéekin värjäytyä, mutta väljyyttä yläosassa on vältettävä, jotta paidan sisältö ei paljastuisi. Seuraavana: Hame. Pitkä vai lyhyt. Ehdottomasti ei mini, mutta nilkkapituuskaan ei rusketa. Hiukan polven alle, mitta vaatii kuitenkin tarkkuutta. Shortsit: Hmmm. Boring! ja liian SHORTsit paljastaa ehkä-ei-niin-sileät sääret. Caprit: Näistä ei voi puhua ilman viittausta aikuisuuteen. Capreista tulee mieleen jostain syystä Westend. Ei siis mistään H&M capreista, mut esim. Tiger of Sweden capreista. Jos vetäisi ihan överiksi, tässä kohtaa voisi mainita myös high-water vaihtoehdon. Jep, olen seinähullu.

No mikä näistä toimii? No ne kuumat(ymmärrä tämä miten haluat) capri-housut tietysti. Hiekkalaatikolla ei viitsi paljon pyllöttää minihameissa tai kovin antavissa kesäpaidoissa, koska ne eivät täytä vaadittavia käyttöominaisuuksia. Nopeat säntäilyt, kyykyt ja loikat vaativat juuri ne capri-housut. Miksi ne reidet tulisikaan olla ruskeat, koska et aio esiintyä uima-asussa kuitenkaan? Helteeseen siis vain käsivarret paljastava paita (toisin sanoen, joku xxl t-paita), capri-housut, SK 35 Nivea, lippahattu. Tai laita edes huivi. Ja kas, äitiys on jälleen kerran ratkaissut pulmasi.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Viimeistä viedään

Kakkukeisari otti juuri kakun numero 4 ulos uunista. Vikat synttärivieraat saapuvat viikonloppuna. Se on sitten siinä. Lisää ei paisteta kakkuja eikä leivota yhtään mitään.

Sain päähäni kakkukolmosen juhlien aikaan tehdä ihania macarons leivoksia, joita tarjoiltiin tyttäreni kastejuhlassa. Kastejuhlassa leivokset olivat ostettu nyt jo kuopatusta Cochon ravintelista. Tällä kertaa kunnianhimoinen äitihän siis leipoo kaiken itse. Macarons-leivokset onnistuivat miltei täydellisesti. Niitä ihasteltiin ja ihmeteltiin, että oikeestikko sinä olet itse nämä leiponut.. Kyllä vaan, minä itse. Nyt anoppia odotellessa olen pilannut 87 kpl ko. leivoksia, koska ne perkeleet eivät suostu onnistumaan. Suunnittelen vielä huomenna vihon viimeistä iskua, vaikka järki sanoo, että voisi jättää ne tarjoamatta.

Nyt petiin, että jaksaa leipoa. Siis ihan varmuuden vuoksi täytyy todeta, että minä siis todella nautin tästä.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

B-day Bash

Tilanneraportti: Ajatus siitä, että on itse asiassa tosi kivaa pitää lapsen synttäreitä useassa erässä on saanut nyt uusia sävyjä. Sain nimittäin juuri tietooni, että tulevana lauantaina alkavat kemut päättyvät seuraavan viikon sunnuntaina. How many ******* cakes they expect me to bake??? Many. No eipä hätää, käännämme tilanteen voitoksi, sillä kakku numero 4 on takuulla todellinen masterpiece! Olen tänään jo opiskellut viikonlopun taidetekelettä varten ja oloni on luottavainen. Olen harkinnut jopa hightech varusteen hankkimista.

Syy synttärien venymiseen yhden viikonlopun ja yhdeksän päivän rupeaman mittaiseksi johtuu siitä, että rakkaat sukulaiset from the outer side of this universium viettävät aikaa seurassamme pidempään kuin kahvihetken verran. Tämä on siis positiivinen asia. Se, että kun yksi seurue lähtee, toinen odottaa, on toinen juttu. Toisaalta eipähän tarvitse roudata patjoja ees taas vintille ja takaisin. See! Another win-win -tilanne.

Nonni, nyt lepoa, sillä huomisesta alkaen Leipuri Hiivalla on taas projekteja. Niin ja lapsi täyttää nyt sen vuoden sitten. Byäääääääääääääääääääääääääääääääää.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Happy B-Day to a year old mother!

Heissan my long lost zurnaalini,

Alkuvuosi 2009 on ollut ilmeisimminkin melko hoppuinen, kun en ole ehtinyt tänne mitään vuodattamaan. Edellinen viikko lienee kaikista kiireisin, sillä aloitimme viikonloppuna todellisen juhlakauden. Parin päivän kuluttua rakas lapseni täyttää kokonaisen vuoden. Se tuntuu muun muassa haikealta, hienolta, hurjalta ja hassulta. Haikealta, koska tiedostan lapseni kasvaneen ihan pienestä vauvasta jo oman vahvan tahdon omaavaksi pikkutyypiksi. Hienolta juuri edellä mainitusta syystä - äidin sydän pakahtuu ylpeydestä, koska tämä melkomoisen temperamentin omaava neitokainen on ihan mieletön tyyppi. Hurjalta siksi, että edelleen minuun aika ajoin iskee ihmetys, jolloin pohdin, että onko tuo siis todellakin minun lapsi. Hassulta - hmmm? No ei tässä oikeastaan ole mitään hassua.

Vuosi äitinä on ollut parasta ikinä. Aion kilistää kuluneelle vuodelle, sillä se on ollut elämäni ihanin. Siirappia I bet, mutta ei voi mitään.

Lasta juhlitaan kolme viikonloppua ja ei siksi, että on niiiiiin mahtavaa, vaan tämä siksi, että lukaalimme vetää ainoastaan yhden perheen kerrallaan, joten Leipuri Hiivalla riittää askartelua. Sen sijaan, että kiroilisin kakkujen leipomisurakkaa, odotan innolla (tai ehkä kuitenkin oikeammin mielenkiinnolla) seuraavan pykäämistä. Tämä onnellinen äiti nimittäin TODELLAKIN panostaa BIG ONE-juhlaan ja on näprännyt muffinit kuorrutuksineen (on vaaleanpunaista, keltaista, valkoista...), amerikkalaistyyliset suklaapikkuleivät (on valkeaa ja tummaa suklaata), on suolaisia piiraita, vaahtokarkit ja kukat soinnutettu sävyiltään muuhun synttäridécoriin ja sitten on se kakku. Tai tarkemmin ne kakut. Olen tutkinut lukuisia kakkublogeja ja valmistautunut kakun leipomiseen selvät sävelet mielessäni. The Kakku, jota me nautimme ensimmäisessä juhlaviikonlopussa oli maultaan erittäin hyvänmakuinen (mansikka ja suklaa - näillä ei voi hävitä), mutta kukaan ei kertonut minulle miten haastavaa on kermavaahdon pursotus! Ohoi! Pienellä korjausliikkeellä ja hileillä kakusta tuli kuin tulikin tarjottava. Seuraavan kakun kohdalla kuitenkin tiedostan tämän dilemman ja olenkin suunnitellut täysin erilaista lähestymistapaa. Saapa nähdä miten työskentelemme yhteen kermavaahdon kanssa tällä kertaa. Aseenani tällä kertaa on vaniljakreemi. HAH. (Tiedoksi: Minulla ei ole aiempaa kokemus ao. aseesta.)

Nyt tämä onnellisuuteen tikahtuva miltei vuoden vanha äiti huilii muutaman päivän ja laatii kakkustrategian. To be continued...

perjantai 16. tammikuuta 2009

Maailmassa monta ihmeellistä asiaa

Hei hei,

täällä yks pöpi taas kirjoittaa. Oon nimittäin YKSIN KOTONA. Aika karmiva tunne. Tätä ei montaa kertaa viimeisen 10kk aikana ole tapahtunut. Huhuuu. Kaikuuko täällä? Sen sijaan, että vaikka makaisin sohvalla tai sängyssä ihanassa unessa, hakkaan tätä tekstiä. Nimittäin nyt ei nukuta, vaikka kuinka olen tänään tehnyt tilinpäätöstä siitä, miten väsynyt olen, että missä se MINUN OMA aika oikein on. Mies on viisas ja antaa minulle heti omaa aikaa. Ajatuksissani oli alun perin viettää tätä luksushetkeä Helsinki Day Spassa, mutta tässä sitä nyt kyyhötetään. Sukkahousuissa. Eikä missä tahansa sukkahousuissa, vaan raskaana oleville tarkoitetuissa, mutta vain siksi, että muita en näihin pakkasiin löytänyt. Sukkahousut on muuten ihan persiistä.

Olen viime aikoina havainnut, että olen omistautunut lapselleni niin täydellisesti, että en ole tätä kuuluisaa omaa aikaa osannut edes kaivata. Nyt vähitellen on alkanut tuntua siltä, että ehkä tekisi ihan hyvää käydä päätään vähän tuulettamassa, että ei tarvitsisi pohtia esim. seuraavia asioita:
- Poliisimaija ajaa ohitse Bulevardilla ja mietin, että ahaa - vapaa kyyti, kun kyltissä katolla palaa valo. (Älä mieti tätä sen enempää, minäkin yritän unohtaa...)
- Täysin tuntematon ihminen tervehtii kohdalla iloisesti, että MOI MOI!!! Onneksi kävelee ohi, koska en ollut koskaan nähnytkään tätä ao. henkilöä. Tässä on mahdollista, että hän teki tässä virhearvion.
- Ollessani yksin toimittamassa esim. kauppa-asioita (ei tapahdu usein), juoksen kauppaan ja kiirehdin takaisin. En pysty juoksemaan takaisin tullessa, koska raahaan mukanani ihan tajutonta määrää ostoksia. Yleensä joudun ottamaan taksin, koska olen mielenhäiriössä lastannut kärryihin maitoja, vichyjä, tuhat purkkia vauvanruokaa, joita ei jaksa kantaa.
jne.
jne.

Vauvanruokia on siksi tajuton määrä, koska yksin ollessani saan tutkia niitä ihan kaikessa rauhassa. Mies mukana: "OTA NYT JO NE PURKIT, miks niitä pitää tuijottaa???" Tää on sellainen juttu, jota Mies ei varmaan ikinä tajua. Siinä on sama juttu, kun shoppailussa yleensäkin. Minun browsing on yhtäkuin maanista tuijotusta. Pöh.

Nonni näin meillä. Ja PIIP, oma aikani onkin ohi. Mies tuo lapsen sisälle ja lähtee itse omalle ajalleen baariin. Kyllä se tosiaan on viisas.

perjantai 9. tammikuuta 2009

Uudet kujeet

Kukvel!

Nyt on uuden vuoden kunniaks saanu Rouvan blögikii uuvet värit ja muodot, vähän niinku itsellekin toivoisi tapahtuvan. Väriksi kelpuuttaisin kevyen päivetyksen ja vähintäänkin tyviväriä huutaa pää. Muotoja en varsinaisesti halaja lisää, lähinnä olisin suht valmis luopumaan näistä nykyisistä, että jos on halukkaita, täältä saa käydä hakemassa.
Free of charge.

Mitään lupauksia emme tehneet, ainakaan ääneen niitä ei lausuttu, mutta mitä tulee allekirjoittaneeseen, niin tulevaa vuotta varten on laadittava budjetti. Valtion sponsoroima vanhempainlomani tulee päätökseen alle kuukauden kuluttua (ou nou!!! byäääääääää!!!) ja sen jälkeen täytyy selviytyä spiritus santoksella tms. En ole ao. asiaa sen kummemmin pohtinut, mutta on todennäköistä, että nykyinen kulutus on lähes nollattava.
Hau is posible? Enhän minä nytkään käytä rahaa juuri mihinkään...

Toinen ääneen lausumaton seikka on säännöllisen liikkumisen lisääminen.
Emphasis on säännöllisen. Kävimme lapsen kanssa tänään joogassa. Tästä tulee viikottainen rituaali yhdessä bailatino tunnin kanssa. Siinähän sitä taas olisi viikko täynnä. Tanssia, joogaa ja viikonloppuna uintia. Siihen sitten vielä yhdelle päivälle muskari. Full book, kuten eräs konsulttikingi taannoin totesi. On muuten melko järkkyä, että tuo demoni menneisyydestäni ei irrota otteestaan, vaan hiipii salakavalasti mieleeni liiankin usein. Hus!

Jooga oli taivaallista. Salissa oli ihanan lämmin ja aurinkotervehdyksetkin sujuivat vanhasta muistista ihan ookoosti, lapsi ei varsinaisesti innostunut toimimaan äidin parina, vaan kävi nuoleskelemassa kanssajoogaajien vichypullojen korkkeja ja häiriköi muiden osallistuvia lapsia osoittamalla sormella silmään.
Olemme tutkineet nuken silmiä - ne menee kiinni ja auki sekä ne saa sormella väännettyä auki.

Venyessäni pää alaspäin seisovaan koiraan, lapsi purkaa ponnarini ja päättää ryhtyä seisomaan minua vasten. Ookoo, siis kyseessähän on nimenomaan SEISOVA koira, lapseni on nero. Juuri kun olen päässyt vauhtiin, alamme joogaamaan lapsia. Nou, nou, nou, nou ei nää mitään joogaa tartte, antaa niiden vaan köllötellä (muiden lapset) ja häiriköidä (minun). Ilmeisesti nämä vauvat tarvitsevat ja ajatuksenahan se on varmasti herttaista, kun lapsi töröttää niskaseisonnassa ja tekee heinäsirkkaa. Minun lapseni on vauvahierontansa suorittanut viiden kuukauden iässä, jolloin oli vielä manipuloitavissa. Tällä erää top3 on kiipeily, kiljuminen sekä muiden joogaajien juomatilanteen tarkastaminen.

Vaikkakin tämä kunnianhimoinen (lue: itsekeskeinen) äiti haluaisi skipata lapsijoogaosuuden completely, niin menemme myös ensi viikolla. Ainahan äiti voi sen verran huilata.


PS. Voi hemmetti tätä fonttia ja sen kokoa. Olen muokannut sitä noin kuusi varttia eikä se siitä muuksi muuta, että olkoot siinä sitten epätäydellisenä. Pah. Yöunethan tästä tosi menettää, mutta nekin ennemmin kun hermot!!!


PPS. DAY II klo 18.22. muokkasin HTML-koodia. HUOM! M i n ä m u o k k a s i n h t m l - k o o d i a . HAH! Sainpas sinut senkin hiivatin tekstin kutale ojennukseen! HAH HAH!