lauantai 29. marraskuuta 2008

Ei tällaista vaan tapahdu

Kukvel!

Onpahan ollut päivä - sitä tulin ihan tänne kertomaan. Vietimme koko päivän kaupungilla ostoksilla. Mies oli lupautunut mukaan, koska vaatteiden sovittelu on jossain määrin haasteellista lapsen kanssa. Olin todennut aiemmin, että lauantai ei saata olla paras päivä ko. aktiviteetille jokusen muunkin ollessa samoilla asioilla, mutta tänään mentiin. WRUUUM! Tuloksena: sovittamattomia vaatteita, jotka sitten kuitenkin yllätyksekseni sattuivatkin sopimaan! Kannatti valita vähän reilumpi koko...

Vauvauinti painoi vielä päälle ja Mies ehdotti josko hän skippaisi sukeltelut ja siivoisi kotona. Käy. Allekirjoittanut oli jo ovella menossa, kun tajusi, että hei meikit on naamassa - uimakoulun säännöt nimittäin kieltävät meikit. Jos ei jotain hygieniasyytä huomioida, niin ehkä ne ovat miettineet, että jotkut mammat voisi vetää överiksi halutessa huomiota naamariin eikä selluliitteihin. Vauvauinti ei varsinaisesti ole mikään missikisamiljöö. No tää vetää siinä kiireessä piilareita silmiin ja jotenkin toinen piilari meni rikki SILMÄSSÄ. No ei paniikkia, poistin silmästä piilarinriekaleen ja tunsin, että ei tainnu ihan koko piilari lähteä. Kello raksutti ja silmää kutitti. EI OLE MAHDOLLISTA. Mies käski rauhoittua ja minä en rauhoittunut, vaan maalailin jo kauhukuvaa lauantai-illasta Marian sairaalan päivystyksessä. Not a pretty sight. Joku toinen olisi skipannut vauvauinnit, mutta ei tämä äiti. Eikun uimaan roska silmässä. Ei tää nyt oo mitään johonkin synnytykseen verrattuna. Pulipuli.

Palasimme kotiin vajaa pari tuntia myöhemmin ja olin edelleen kauhuissani mahdollisesta kohtalostani jonkun huumehörhön seurassa. Päätin, että jo se on perhana, että se lämpäre saadaan pois silmästä. Mies toimi apurina "Joo no en mä voi tehdä mitään, kun sä et anna mun kattoo." Miehen jättiläissormi verkkokalvollani ei nyt satu olemaan mitenkään erityisen mieluinen kokemus. Olin jo luovuttamassa, koska olin vakuuttunut, että se sucker oli mennyt jonnekin silmän taakse piiloon eikä todellakaan aikonut tulla pois. Lisäksi silmäni ei jatkuvan sorkkimisen tuloksena ollut kovinkaan kivannäköinen, niin just silloin paikallistin kadonneen palasen ja sain sen vielä onnekkaasti poistettua. Hallelujah! MUTTA EIHÄN TÄLLAISTA VAAN TAPAHDU KENELLEKÄÄN! IKINÄ!

torstai 27. marraskuuta 2008

Kuka vei mun vauvan?

Se on terve tai itse asiassa ei ole. Mies on kotona sairastamassa ja lapsi on jo toistamiseeen nuhassa kuukauden sisällä. Myös allekirjoittaneella on kurkussa karheutta ja nenässä tukosta, mutta äidit kärsivät sen suurempaa meteliä nostamatta.

Rakas lapsi täytti taas yhden kuukauden lisää. Nyt on mittarissa kuukausia jo kahdeksan. Käsittämätöntä. Ei voi olla, koska mä olen jarrutellut liikuntaharrastusten aloittamista vaan siks, koska mitään vatsalihaksia ei saa tehdä vasta kun puoli vuotta synnytyksestä eikä silloin kannata tehdä muutakaan. No nyt se puoli vuotta ja pari kuukautta siihen päälle on menny - kenenkä suostumuksella, kysyn vaan! Sanomattakin selvää on se ettei vatsalihaksia saati muutakaan ole tehty!

Ei ole montaa viikkoa kun Miehen kanssa ihmeteltiin, miten ihana ja sopeutuvainen meidän lapsi on, ei tyhjästä marise eikä itke laisinkaan jne. jne. Se oli suuri virhe, sillä kun se 8kk täyttyi, niin yhtäkkiä tämä ihana sopeutuvainen meidän lapsi marisee täysin tyhjästä ja itkee pienestäkin vastoinkäymisestä. Lapsi on niin omapäinen, että jos häneltä hienotunteisesti poistaa suusta sähköjohdon, haarukan tai muun erittäin vaarallisen artikkelin siitä seuraa todellinen hell and high water. Ja kenenkä suostumuksella, kysyn vaan!

Voisi luulla, että äidin egoa hivelee se, että on lapselle maailman tärkein olento, mutta siinä vaiheessa, kun ei voi leikkiä äidin vieressä, vaan ainoastaan sylistä käsin eikä äiti saa ottaa sivuaskeltakaan, niin voin kertoa, että tästä on hively kaukana. Nyt äiti miettii kuumeisesti millaiset traumat aiheuttaa lapselleen lähtemällä teatteriin muutaman päivän päästä. Eikä auta yhtään kommentit, että ei se itku ketään tapa ja kyllä se siitä sitten rauhottuu ja pälä pälä.

Nyt täytyykin lähteä katsomaan nukkuvaa vauvaa, ettei äitiin iske eroahdistus.

torstai 6. marraskuuta 2008

Oujee Oubama

On se onni, että on sielu saanut rauhan, kun saatiin Ameriikalle kunnon mies puikkoihin. Ne kunnallisvaalit meni kun menikin ihan skutsiin. Huom. olen asunut 2,5v tsadissa - alkaa kato vaikuttaa tähän lingoonki... kato hei. NIIN se mun ehdokas ei sit menny läpi, et kyllä kannatti tarpoa tuulessa ja tuiverruksessa. No puolueelle propsit kuiteskin, että ei ihan turha reissu. Ääh, laiha lohtu. Ameriikan vaalit kuitenkin meni niin kuin piti. Nyt tässä saa sitten sydän kylmänä pelätä ettei kuitenkaan kävis niinkun Kennedille. Let's hope not.

Isänpäiväkin lähestyy ja alkaa olla aikamoiset valmistelut ilmoilla. Paineita ei yhtään lisää päivänsankari itse, joka on viimeiset seitsemän kuukautta hehkuttanut miten mahtavaa on, kun kohta on isänpäivä. Ystäväni totesi, että aikoo antaa miehensä katsoa urheilua telkusta, koska hän sai äitienpäivänä kuunnella haluamaansa radiokanavaa autossa. Fair enough. Täällä sen sijaan on jo viikkotolkulla juostu ympäri kaupunkia etsimässä täydellistä lahjaa - joita on siis useita. Ja jo se on perhana, jos ei paketit miellytä!

Nyt onkin palattava suunnittelujen pariin ja vähitellen myös toteutuksen, jotta iskä saa ihqun päivä. LOL. XXXX.