maanantai 31. lokakuuta 2016

Darramamma tässä heippa

Ihan nopsat moikkaukset alkuviikkoon. Eka työviikko on takana ja toinenkin jo alkanut, enkä kyllä yhtään tässä kohtaa osaa sanoa, kauanko tätä on vielä edessä. Kaikki työtarjoukset otetaan vastaan!

Viime viikolla kävi ilmi, että hommat duunissa on niin levällään, ettei mitään järkeä. Tämähän ei sikäli tullut yllätyksenä. Ennen kuin minä aloitin, oli monet hommat seisseet jo pitkään, mutta kohta pitäisi valmista olla. Arvioin asiantuntijana, että toivottu tahtotila ei ole asetetulla aikataululla millään muotoa realistinen, vaikka asuisin yötä päivää työpaikalla, eikä tähän nyt vaikuta tällaisen työnvieroksujan mentaliteetti siitä, että ylityöt ja viikonlopputyöt ilman kunnollista korvausta eivät tunnu oikein hyvältä, kun riskinä on loppuunpalaminen. Tilanne on vain kerrassaan täysin absurdi.  

Toin huoleni ilmi ns. proaktiivisesti johtoportaalle, ettei tulisi yllätyksenä kuukauden kuluttua, kun eräs todennäköisesti kuitenkin makaa burnoutissa ja hommat on siitä huolimatta kesken. 

Sain kuulla, että vielä lisää töitä on pian tiedossa, mutta tapaamme nyt kuitenkin vielä loppuviikosta asian suhteen, jos minulla on ehdottaa jotain parempaa vaihtoehtoa kun tehtävien priorisointia. Keskustele sitten tämän kanssa. 

Naputtelin jo kavereille työsuojeluun konsultointipyynnön, että mitä tämän seinähullun kanssa tehdään, kunnes muistin rakkaan ystäväni vinkkaaman hienon metaforan, jota aionkin käyttää loppuviikon palaverissa kuvaamaan tätä nykyistä tilannetta toivoen sen lisäävän hiukan ymmärrystä pomolle siihen, mistä oikein on kysymys


 
Se on nimittäin juuri näin. Mun tilanne töissä on juuri tämä. 

Hekottelin tälle kohtaukselle aamullakin ja hiukan ihmettelin, miten olinkaan niin hilpeällä tuulella matkallani töihin, mutta siihen varmasti vielä vaikutti lauantai-illan menot ja ehkä erityisesti se, kun kelloja siirrettiin tunti taaksepäin, niin viimeistään siinä kohtaa olisi pitänyt tajuta lähteä kotia kohti. Vaan ei, sen sijaan totesimme ystävän kanssa huolettomasti, että "hei kelloja siirrettiin, eihän tässä ole vielä mitään hätää!" Cin, cin!

Siis huhhuh! Se on tuo työ, joka minut ajaa turmelukseen, sano mun sanoneen. Eipä sillä, täysin yllätyksenä ja pyytämättä päädyimme palomiesten kalenterijulkkareihin ja meillä oli ihan älyttömän hauskaa. Ehkä se, kun sängystä sunnuntaina ei ihan normiaikaan noussut ylös, aiheutti ihmetystä, mutta yhtäkkinen työnaloitus selkeästi vaatii veronsa ja äitinkin piti kerrankin levätä kunnolla. Aika monta kollageenikapselia on otattanut, mutta mitään en kadu. Naururypyt tietää vain sitä, että on ollut hauskaa.

Tänään illalla sain onneksi energiavirrat taas oikeille raiteilleen akupunktiossa, joten nyt ollaan taas kunnon ihmisiä, I promise. 

P.S. No hankinko minä sen kalenterin? No hankinhan minä. En kai voinut jättää hankkimatta. Ihan työkalenteriksi vain, koska kalenterin tuotto meni lyhentämättömänä Hope ry:lle. Työkalenteri on myös erittäin strateginen veto, kun luokseni saapuvat vaativat aina jotain palveluksia, niin heillä menee pasmat niin sekaisin, kun herra helmikuu tirkkii selkäni takaa. Ai että. Kyllä tämä on ihan parasta työpaikkahuumoria. Hihhihhihhih!
 

  

perjantai 28. lokakuuta 2016

Oi ihana viikonloppu ja ekat vinkit pukinkonttiin



Huh! Onneksi on vii-kon-lop-pu. Olkoon se pitkä, levollinen ja juuri sellainen, joka tekee sinut onnelliseksi. Viikko töissä, niin sitä taas arvostaa suuresti näitä päiviä, jolloin saa vetää henkeä. 

Sen olen huomannut, että on jo pimeää. Aamulla ja illalla. Kuvien ottaminen on vaikeaa, mutta nämä kohteet ovat kyllä ihania.



Ennen tätä syksyä Sylvanian Families -tyypit saivat rauhassa olla kauppojen hyllyillä, mutta tänä syksynä viisivuotiaamme sai jonkun herätyksen ja toivoi lahjaksi labbisperhettä. Tähän etsittiinkin pientä labbisvauvaa Tukholman syyslomareissulta ja se myös sieltä löydettiin. 

Ukki antoi synttärilahjaksi kisuperheen, joka myös oli niin ihana, että piti saada koirien kavereiksi. Sittemmin meille on tullut Suklaapupuperhe ja edustusta myös oravaperheestä. Sylvanian Families jengi lähetti meille niin hienon kaupunkitalon valoilla ja arvaa olinko ihan fiiliksissä! Siis minulla ei ollut lapsena koskaan nukketaloa, jossa olisi ollut valot. Nyt on.  

 
 
 
 

Talon mukana tuli myös Suklaapupuperheen äiti jääkaapin kera ja pupusisko koulupöytäsetin kanssa. Lapsukaiset ovat leikkineet innoissaan ja ihanan sopuisasti, mutta kyllä näitäkin kuvia varten minäkin melko hartaudella laitoin puita takkaan ja katoin pöytää keittiössä. Eikös se mennyt niin, että lapsi on terve, kun se leikkii. Uskon, että ihan sama pätee aikuiseen. 

Lapset huokailevat erilaisten settien edessä ja olisi vielä vaikka mitä pyydettävää Joulupukilta. Verhoja on äitiä pyydetty tekemään. Täytyy käydä pieni pala pitsiä ostamassa ja helppo hommahan se on, eikö niin? Tämä on sitä mun kuuluisaa optimismia. Haha!  



Olemme ostaneet taloon huonekalusettejä ja asukkeja Tukholman lisäksi mm. K-citymarketista ja Verkkokaupasta. Jälleenmyyjiä on laajalti. Sylvanian Families -sivuilla sekoaa täysin, mutta ihanalla tavalla. Kyllä nämä leikit Pokemonin jahtailut voittavat. Ainakin välillä. 

Nyt sitä Vain elämää ja viikonloppua!


*)Osa tuotteista saatuja

tiistai 25. lokakuuta 2016

Pyykkipäivä, mutta ei terveyden kustannuksella

Huikkasin jokunen viikko sitten FB:ssä, että aloitan aivojen hyvinvointiin keskittyvän Kaali kuntoon -verkkokurssin ja nyt vinkkaan muutamista tärkeistä oivalluksista täälläkin. 

Onko teillä pyykkipäivä? Meillä on ennemminkin päiviä. Yleensä maanantaina aloitetaan se pyykkiralli ja nyt meitsiliinin kotoilun loputtua, pyykinpesu ajoittuu päivän sijaan iltoihin ja maks. yksi koneellinen per ilta tulee pestyä pyykkiä. Tänään en jaksanut sitäkään.



Meillä on iät ajat pesty pyykki hajusteettomalla pesuaineella. Esikoisen iho on oireillut heti, jos pyykit on pessyt tuoksupesuaineilla tai on käytetty huuhteluainetta, esim. mummolakeikoilla, joten hiukan skeptisesti otin Attituden ihanan kevyen sitruksisen pyykinpesuaineen ja huuhteluaineen Ruohonjuuresta kokeiluun, vaikka itse rakastan sitruksen tuoksua.

Halusin myös vaihtelun vuoksi saada pyykkeihinkin hiukan tuoksua, sillä hajustetttomassa pesuaineessa on aina se tunkkaisuuden vaara, jos pyykit jäävät yhtään liian pitkäksi aikaa koneeseen.

Miksi pyykinpesuaineella on väliä? Monet ajattelevat, että tärkeintä on puhdas pyykki, mutta kun tutkii millä pyykkinsä saa puhtaaksi, niin ehkä ajattelee asiaa myös terveyden näkokulmasta. 

Attituden pyykinpesuaine EI SISÄLLÄ mm. näitä, mitä kuitenkin monissa muissa pyykinpesuaineissa on:

Ei karsinogeeniainesosia (1,4-dioksaania ja etyleenioksidia).
Ei CRM tuoksuja (karsinogeeniset, mutageeniset tai lisääntymistoksiset aineet).
Ei eläinten rasvasta johdettuja ainesosia.
Ei väriaineita.
Ei keinotekoisia hajusteita.
Ei optisia kirkasteita eikä entsyymejä.

Okei. Miksi ihmeessä näitä tarvitaan muihin pesuaineisiin, kun puhdasta tulee ilmankin? On vaikea ymmärtää.

Attituden hajusteet ovat pesuaineissa luonnosta saatuja eteerisiä öljyjä, joka itsessään eivät tietysti millään tapaa estä allergioita, jos niihin on taipumusta, mutta meillä on kohta pesty pyykkiä pullollinen, eikä lapsen iho ole ärtynyt. Olen tästä positiivisesti yllättynyt. Pyykinpesuainetta saa toki myös hajusteettomana. Kaikki eivät myöskään pidä voimakastuoksuisista pesuaineista. 

Attitudelle plussaa myös siitä, että se on sertifioitu ympäristöystävällinen ja hiilidioksidineutraali sarja. Kehitettävää voisi vielä olla täyttöpullot, joka myös osaltaan laskisi tuotteen hintaa. Pieni pullo ei vie paljon tilaa kaapissa ja on ns. tehotiiviste ja näin ollen riittoisa. 

Kiinnitätkö itse huomioita pyykinpesuaineisiin?

*)Pesuaineet saatu testiin

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Valoa viikonlopussa ja kohti uudenlaista arkea

 


Syysloma vetelee aika lailla viimeisiään. Lapset menivät hyvissä ajoin nukkumaan, mikä on aivan mahtavaa, koska tänä aamuna pörrötukkaiset, unelta tuoksuvat ihanuudet kömpivät ylös puoli yhdentoista aikaan ja huomenaamulla herätys on jo ennen seiskaa. 

Viikonlopussa oli monella tapaa sellaista tietyn ajanjakson loppua. Lintsin Valokarnevaalit olivat kauniit, mutta hyytävän kylmät. Kävin lauantaina I love me -messuilla auttelemassa Lumoanin osastolla muiden Lumoan-tiimiläisten kanssa ja sain ihastella juuri saapuneita uutuuksia. Kannattaa kurkata jo nyt ja seurailla lähipäivinä verkkokaupan päivittymistä. Aivan ihania juttuja tulee sinne! Tuolla vakavalla naisella tuossa alla on päällä aivan ihana Astrid.


Muita ihania juttuja messuilla oli mm. Mia Höytö Cosmeticsin osasto, joka oli superkaunis. Siellä oli myös pari uutta tuotetta, joista lisää piakkoin täälläkin. Natural Goods Companyn osastolla intoiltiin probioottisesta ihonhoidosta, joka kyllä kiinnostaa itseänikin. Joko Esse on monelle teistä tuttu? Nappasin mukaan myös Katja Kokon kauneusraamatun Aidosti Kauniin uusimman painoksen ja olen tätä jo nautiskellut muutaman sivun.

Tänään tytöt olivat iskän mukana lähes koko päivän uintireissulla ja minä kävin lenkkarikaupassa ja hoidin myös miljardi muuta asiaa, kuten viikon ruokakauppaostokset, jotka ekaa kertaa ikinä tehtiin meillä sunnuntaina. Tämä on viisasta, mutta niin vaikeaa. Eipä ole enää. Se, missä kulutin eniten aikaa, oli lenkkarikauppa. Ostin gore-lenkkarit pari viikkoa sitten ja kun perjantaina kävin reilun tunnin lenkillä (reilu 8 km), enkä viimeistä paria kilsaa meinannut enää pystyä kävelemään, kun jalkoja kirveli niin paljon, niin päätin palata kauppaan. Osa syy on se minun permentelin hallux valgus, vaivaisenluu, joka on nykyään niin kipeä, jos olen kävellyt paljon tai eilen kun seisoin pitkään messuilla, mutta tuo perjantain lenkki kuitenkin osoitti sen, että kun molemmat jalat olivat kuin tulessa, että lenkkareissakin on jotain vikaa. Myyjä oli kyllä superhyvä. Hän kantoi eteeni Addua, Asicsia, New Balancea, mitä vaan saattoi keksiä ja rouva veteli testilenkin toisensa jälkeen hyllyjen välissä. Saattoi sitä naurattaa, mutta piti pokkansa. Pisteet siitäkin. 

Yhdet lenkkareista erottuivat parhaimmiksi jaloilleni, jotka tuskin pelkillä kengillä korjaantuvat, mutta ovat toivottavasti kuitenkin hyvät lenkillä. Tajusin muuten vasta kotimatkalla, että nehän ei sitten ole mitkään goret, joten nyt ei voi lenkkeillä rankkasateella... Voi voi. Hih!

Ostin tänään myös pari pakettia luomukahvia töihin ja toivon, ettei vuosikymmenten juhlamokkatraditio kovasti järky siitä, että ehdotan, että alkaisimme juomaan luomukahvia. Tiedän, että liikun vaarallisilla vesillä ja päälleni aletaan pahimmassa tapauksessa sylkeä. Niin ja tosiaan töihin. Luit oikein.

Olen kohta viikon verran pohdiskellut työtarjousta, joka minulle tuli entisestä työpaikastani. Tehtävä on lähestulkoon sama, työmäärä on vain about tuplaantunut, ehkä jopa triplaantunut ja on paljon haltuun otettavaa sekä paljon aikaansaatavaa todella lyhyessä ajassa. Eka auts. Palkka ei myöskään nouse, saati pysy samassa, vaan putoaa aikaisemmasta. Toka auts. Kaikki aiemmat edut on vedetty vessasta alas. Kolmas auts. Kaikki ehdotukseni työssä jaksamisen ylläpitämiseksi tyrmättiin välittömästi. Autsautsautsauts.

Olen potenut ja tuntenut monenlaista. Ne tunteet ovat ikäviä ja raskaita, enkä halua niitä edes tuntea. Niinpä aamulla herään, menen ja teen sen mitä pitää. Kassiin on pakattu kaikenlaista, mutta katkeruuden jätän pois, vaikka voisin purskahtaa itkemään millä hetkellä tahansa. Pyrin kuitenkin suhtautumaan niin hyvin kuin mahdollista ja toivon, että yllätyn positiivisesti. Mutta ihan siltä varalta, että en, niin työnhakuni on edelleen päällä ja minulle sopivan työn osuessa kohdalle, olen käytettävissä. Ihan hyvä selviytymisstrategia, ei itketä enää. Saa soittaa vaikka heti huomenna.

Tsemppiä myös Sinulle, kiitos kun luit tämän. 

   

torstai 20. lokakuuta 2016

Kiitos tästä päivästä, nähdään huomenna!


 
Olen pari päivää ulissut kohtaloani, kun suunnitelmani eivät ole menneet niin kuin olisin itse toivonut. Valitin vääryyttä puhelimessa siskolle, miehelle kotona ja hyvä etten kaupan kassalle. Valituksen päälle päädyin kuitenkin toteamaan, että näin on varmasti parempi, koska just nyt ei ole muuta vaihtoehtoa. En tiedä uskoinko tähän yhtään, mutta sanoin sen ainakin ääneen - kaikille osapuolille.  

Pitäisi olla kiitollinen, eikä ulista ja valittaa.

Pitäisi ja pitäisi. Sitten muistan ja kaivan oikean kohdan esiin viimeksi lukemastani kirjasta. 

Pitäisi -sana pitäisi mielestäni hävittää sanavarastosta. [...] "Pitäisi" ei oikeasti toimi kuin tekemisen jarruna, väsyttäjänä ja ilonpilaajana. Mitä tilalle? Kokeile korvata se ja muut energiasyöppösanat mieltä kohottavilla vaihtoehdoilla: haluan, aion, on mukavaa, odotan innolla. 

No joo, kyllähän siinä erilainen sävy on, jos sanoo, että En malta odottaa, että pääsen viikkaamaan pyykkejä! Kuin siinä, että vähän vielä ehkä kärttyisästi toteaa, että Pyykitkin pitäisi laittaa kaappeihin. Kuuletko sen? 

Loppujen lopuksi asioihin suhtautuminen on hyvin yksinkertaista. Joko valitat tai olet kiitollinen, näin neuvoo Marika Borg, jonka kirjoittamaa kirjaa kiitollisuuden voimasta olen viime päivinä lukenut

 
Kävin Viisas Elämä kustantajan kutsumana Rakastu elämääsi! - 7 viikon kiitollisuusohjelma*) -oppaan julkkareissa jo jokunen viikko sitten ja Borg antoi ohjeita siihen, mistä kiitollisuuden harjoittamisen voi aloittaa, jos joskus tuntuu siltä, että kiitollisuus tuntuu vaikealta. Siihen riittää, että vilkaisee ympärilleen ja vaikka aamulla kahvia juodessaan tuntee kiitollisuutta siitä, että maito on pysynyt tuoreena kylmässä jääkaapissa. Että wau, kahvisi on nyt aivan täydellistä sen vuoksi. Kiitos! Eipä tule usein kiiteltyä jääkaappia, usein tulee kyllä sadateltua, jos maito on loppu, eikä silloin tule mieleen kiittää, että onneksi on teetä ja kahviakin voi mustana juoda, jos on ihan pakko. Kyllä kiitos!

Tässä ei ole mitään uutta. Olen monet oppaat kahlannut, joissa kerrotaan, että se miten asioihin suhtautuu todellakin vaikuttaa siihen, miten ne kokee, miltä tuntuu, miten voi. Silti se usein unohtuu, etenkin jos kohdalle osuu jokin todella harmittava, ikä asia. Usein vallitseva tunne tällöin on ahdistus ja harmitus, ehkä kiukku tai jopa raivo, joka kuitenkin väistyy vähitellen, jos asiaan ensireaktion jälkeen kuitenkin kykenee suhtautumaan myönteisemmin, ehkä myös kiittäen. Mielestäni ikäviä tunteitakaan ei pidä kieltää, mutta niiden voimakkuutta ja tunteen kestoa voi opetella säätelemään. 

Borgin kirjassa on 7 viikon ohjelma, jonka avulla voi harjoitella kiitollisuuden integroimista osaksi jokapäiväiseen elämään. Ohjelman kestolla ei ole sinänsä suurta merkitystä. Borg selitti, että 7 viikkoa on sen verran pitkä aika mielelle hahmottaa uusia ajatuspolkuja ja näivettää ne huonommat, vanhat polut pois. Tässä auttaa myös kiitollisuuden päiväkirjan pitäminen. Kirjaa ylös niitä asioita tai edes yksi asia, josta olet sinä päivänä kiitollinen. Joskus voi olla "one of those days", siis sellainen päivä takana, että kirjaan voi kirjoittaa vaikka, että "Luojan kiitos, tämä päivä on ohi."  

Marika Borg kirjoittaa kirjaan kiitokset jo seuraavasta päivästä ja visualisoi, miten se tulee menemään. Usein tämä vaikuttaa seuraavan päivän kulkuun. 

Kiitos -sanana on läsnä jokaisessa päivässä, mutta sen voiman tuntee vasta, kun sitä alkaa aktiivisesti käyttämään. Lapseni kiittää päiväkodista lähtiessään sanomalla kädestä pitäen "Kiitos tästä päivästä, nähdään huomenna." Yksi hoitajista sanoo usein minulle, että "Kiitos, kun saimme tänään lainata lastasi."  Minusta tämä on tosi kauniisti sanottu, kun jo miettii päiväkodin ryhmäkokoja ja hoitajien jaksamista


Minun on ollut pari päivää vaikea olla kiitollinen yhdestä asiasta. Olen tuntenut siitä voimakasta ahdistusta. Ajattelen kuitenkin nyt niin, että tämä on tällä hetkellä se, mitä annetaan ja olen kiitollinen siitä. Huomasin, että kun tänä aamuna tein lopullisen päätökseni asian vatvomisen jälkeen, olo on kevyempi, jopa kiitollinen. 

Niin, että kiitos tästä päivästä ja vielä huomisestakin! Niin ja vielä kiitos myös siitä, että Borgin oppaan fontti on kuin tehty ikänäköongelmaisille. Kiitos! ;)



*) Sis. mainoslinkki
**) Kirja arvostelukappale