maanantai 26. kesäkuuta 2017

Puolessa välissä




Keskikesän juhlan aikaan päivitellään kehnon sään lisäksi myös sitä, että on vain puoli vuotta jouluun. Viileä sää sytyttää keskustelun lähestyvästä talvesta kokon roihutessa vieressä. Se siitä tässä hetkessä elämisestä. 

Me matkasimme kaupungin hulinasta maalaismiljööseen, ei varsinaisesti juhannusta juhlimaan, vaan kummitädin kunniatehtäviin, rippijuhliin. Kauniit olivat juhlat ja kirkko saa minut aina herkistymään.

Lapset nauttivat mummolavisiiteistä ja pääsivät ratsastamaan. Minä lenkkeilin pellonlaitaa pitkin, täytin ET-lehden ristikoita ja keräsin kesäkukkia maljakkoon. 

Ikkunaa vilkuiltiin tuon tuosta ja todettiin melko taajaan, että

 "Tuas se sattaa."
"No nyt se paestaa."
"No nyt se tuas alako satamaan."
"On ves herkässä." 


Vesi vihmoo ikkunaan myös nyt, kun matkaamme raiteita pitkin kotia kohti. On jotenkin ihanaa, kun sade ropistaa ja ollaan matkalla. Voi vain olla. 

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kukkaparatiisi parvekkeella





Meillä on tänä kesänä aivan unelmainen kukkaparatiisi parvekkeellamme. Osallistuin Kauniisti kotimaisen FB-arvontaan ja suureksi ilokseni voitin käyttööni ihkaoikean suunnittelijahortonomin ja valitsemiani kesäkukkia iloksemme parvekkeelle! Ai-van mah-ta-vaa!  

Meillä on ollut tähän saakka kesäisin parvekkeella pelakat ja orvokit, ehkä joskus myös markettaa. Nämä ovat myös ilahduttaneet,  mutta en ole oikeastaan osannut laajemmin suunnitellakaan, mitä kaikkea voisimme laittaa parvekkeelle. Kovin suurta valikoimaa kesäkukkia ei Helsingin keskustassa ole oikein edes ollutkaan. 


Parvekesuunnittelijatiimi: Anu ja Minna

Arpaonnen osuttua kohdalle, matkasimme suunnittelijahortonimi-Anun ja kuvaaja-Minnan kanssa Vantaalle Kukkamestareiden puutarhalle ja vietimme siellä rauhassa aikaa tutustuen kukkavalikoimiin, jotka viihtyisivät paahteisella kaupunkiparvekkeellamme. Olin kertonut etukäteen suunnittelijahortonomille parvekkeen mitat ja ilmansuunnan. Kerroin myös, että pidän vihreästä ja valkoisesta, muista väreistä vaaleanpunaisen eri sävyistä. Pian päätin, että valkoinen ja vihreä edustakoot parvekkeella äitienpäivänä saadussa hortensiassa, puutarhalla lopetin turhan hipistelyn ja valitsimme alkuun voimakkaan fuksian väriset pelargoniat. Siitä se Onneli ja Anneli -parvekkeen suunnittelu sitten lähti! 



Siinäpä olimme hiukan ihmeissämme parvekeplanning crew:n kanssa, kun pohdimme logistista siirtymää meille kaikkien ihanuuksien kanssa. Autoon ei olisi enää yhtään ylimääräistä kukkaa mahtunut, mutta nämä mahtuivat ja se riitti! 

Ennen istutusta...

Meidän kesäparveke 2017

Pelakoiden lisäksi mukaan valikoitui muun muassa keijunmekkoamppelit, verbenaa, neilikkää, dianaa, hopeavitjaa. miljoonakelloa ja markettaa! Näistä moni oli minulle aivan uusia tuttavuuksia, vähintäänkin nimensä puolesta. 

En voinut kuin huokailla puutarhalla. Siellä oli niin valtavasti valikoimaa ja aivan ihania kukkia, jotka olivat aiemmin jääneet minulta täysin huomaamatta. Rakkaus kukkapuutarhoihin roihuaa ja myös ensi kesänä ihastelen ja haen kesäkukat puutarhalta! Nyt enää tarvitsee pitää nämä ihanuudet hengissä! On ollut luontevaa nyppiä ja hoitaa kukkia. Toki hiukan mietityttää, miksi tuo keijunmekko pudottelee kukkiaan öisin ja diana hiukan loukkaantui kun laitoin sen yksin melko isoon astiaan, mutta virkosi onneksi kuitenkin. 

Vanhan kansan mukaan 10.6. jälkeen ei tule enää yöhallaa, joten enää näitä pienokaisia ei tarvitse peitellä, kuten tein vielä viikko sitten. Oh yes, I am in love. Vaan eikös nämä olekin vaan niin ihania? 

Fiiliksiä puutarhareissultamme voi kurkata Minnan koostamalta videolla alla. KIITOS!!!

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Hornstull, Tukholman Punavuori ja Spinner-löytö!


Hej, hej, hejsan!

Mihin tämä aika oikein kiitää? No voin kertoa, viime postauksesta on tapahtunut paljon. On ihmetelty nollakeliä, on siitä huolimatta laitettu parvekekukat, jotka tänä kesänä ovat erityisen huikeat - postaus suunnitteilla, on oltu (taas) reissussa, mutta tällä kertaa mukana hela gängen ja siskon gängi myöskin. Vad fantastiskt!

Saimme kesästä kunnon esimakua, kun reilu viikko sitten risteilimme ah aina niin jätteihkuliiniin naapuriin Tukholmaan. Tuntui kyllä ihan kreisiltä vetää hytissä shortsit jalkaan, kun säätiedot väittivät Tukholmassa tuolloin olevan +25 astetta. Näin kuitenkin teimme, eikä palellut yhtään, kun suuntasimme Värtänin-satamasta suoraan Tukholman hipsteriyden ytimeen, Hornstullin kaupunginosaan. Sinne pääsee suoraan metrolla.

Voisi tietysti pohtia miksi juuri 40+ perheenäiti ja -iskä lapsineen suuntaa juuri tänne hipsteriyden ytimeen, mutta mitäpä sitä pohtimaan. Kivaa oli poiketa muuallakin kuin Gamla Stanissa, jossa ehdimme tosin tälläkin reissulla piipahtaa. Hornstull tulee maantieteellisesti Södermalmin kylkeen, joten kovin kauaksi tutuista kulmista emme eksyneet, eikä poikkeamaan mennyt kovinkaan paljon aikaa.

 
 






Hornstullissa vietetään lauantaisin Loppis, markkinoita ja alueen valtaa kirppari ja foodtruckit. Meitä suosi ihana, lämmin sää, joten kiertelimme alueella myös ihan fiilistellen säätä, mitään sen erikoisempaa ei tarttunut mukaan.

Ihastelimme hauskoja tauluja ja lapset bongasivat tietysti Pikachun (en taaskaan muista oikeaa kirjoitusasua). Hamahelmistä oli tehty taidetta. Pitäisiköhän sitä itsekin aloittaa...


Kuinkahan monessa muussa perheessä on Spinnerit viuhuneet tai sitten ei ole viuhuneet, koska ovat kaikkialta loppu? Meidän perheessä alkoi kiivas spinner-etsintä ennen koulun loppumista, vaan Helsinki-city sanoi ei-oota. No eipä tarvinnut hypätä kun Silja Serenadeen, kun Kids&Toys teki heti menomatkalla yhdeksänvuotiaastamme onnellisen. Paluumatkalla lupasimme ostaa serkuillekin omat spinnerit, vaan sepä oli silloin myöhäistä, myös laivan varastot olivat ehtineet tyhjentyä. Onko perheen aikuisetkin hurahtaneet tähän stressileluun? Itse en ole vielä ehtinyt, on ollut suoraan sanottuna hoppu, vaan hyvä sellainen. Palataan siihen. Nyt paistaa aurinko, joten löpinät seis ja kohti parveketta!