Sä et mahu meijän leikkiin

kuva: täältä

Hesari uutisoi tänään varhaiskasvatuksessa käytettävistä rangaistusmenetelmistä, jotka opetuksen sijaan voivatkin tehdä vain hallaa. Jäähypenkki on niin out. Sitä eikä esimerkiksi lapselle mieluisista leikeistä poistamista tulisi käyttää rangaistusmenetelmänä. Lapsen kanssa sen sijaan tulisi keskustella asiasta. Tämä kuulostaa näihin korviin ihan oikealta tavalta. Miten lapsi voisikaan jossain jäähypenkillä oppia tekemistään, jos hänen kanssaan ei keskustella, miksi se, mitä tuli tehtyä, oli väärin. En väitä, etteikö niin tehtäisi, mutta jos ei tehdä, niin ei ole mitään takeita, että neljävuotias osaisi reflektoida omaa toimintaansa ja ymmärtää tekonsa seurauksia, jos niitä ei käydä hänen kanssaan läpi. Sitäpaitsi usein jäähypenkki aiheuttaa karmean ulvomisreaktion, ja sen jälkeiset keskustelutuokiot eivät välttämättä anna toivottua tulosta, koska lapsi on päästetty jo pahasta ja hän vaan nyökyttelee kiitollisena, kun kysytään ymmärsikö hän miksi oli jäähyllä.  Sajaniemen ja Kirveksen esiin nostama keskustelu kuulostaa edelleen järkevimmältä vaihtoehdolta.

Mikä on sitten väärin? Milloin tulisi keskustella lapsen kanssa? Vaatiiko se aina lapselta tappelua ja riehumista? Ei ole uutinen, että jo päiväkodeissa esiintyy kiusaamista, jolla on valitettavan usein myös kauaskantoiset seuraukset. Kenties julmin kiusaamisen muoto on se, että lasta ei oteta leikkiin mukaan. En osaa sanoa miten jotain nimittelyä esiintyy jo päiväkodissa, mutta ymmärtääkseni näihin mahdollisiin huuteluihin kuitenkin puututaan hanakasti. Entä se, kun ei ole yhtään kaveria?

Eristäminen kaveriporukasta on kylmänrauhallista toimintaa. Lapselle vain ilmoitetaan hartioita kohauttaen, että tämä leikki on nyt täynnä. Sä et mahu meijän leikkiin. Tämä on raakaa ja särkee lapsen, kuin myös äidin sydämen. Lapsi alistuu ja menee leikkimään - yksin. Kotona hän kertoo, että oli vähän huono päivä, kun ei ollut yhtään kaveria. Äiti tiukkaa oliko hoitajalle sanottu, ja mitä hoitaja vastasi. Hoitaja oli ohjannut leikkimään toiseen paikkaan, jossa oli ollut sama vastaanotto. Sen jälkeen lapsi ei ollut enää jaksanut sanoa hoitajalle ja jäi yksin. 

Työelämässä puhutaan kuppikunnista, päiväkodeissa klikeistä. Tai tätä termiä käytetään meidän päiväkodissa. Pienet 3-5 -vuotiaat kokevat usein vahvasti sen, että voi leikkiä vain tietyn tai tiettyjen lasten kanssa. Sellaiset lapset, jotka eivät ole ma-pe hoidossa voivat jäädä helpommin näiden ryhmittymien ulkopuolelle - jos heidän annetaan jäädä. Miksi hoitaja ohjaa toisaalle, jos joku klikki kieltäytyy leikkimästä? Ja mitä helvettiä on nämä klikit ylipäätään. Ei saa tämmöisiä olla, vaan kyllä päiväkodista pitää kavereita löytyä ihan vaikka määräämällä, että nyt te vaan leikitte yhdessä ja piste. Jotain rajaa. Miten jotkut neljä-viisivuotiaat voivat vain kääntää selkänsä ja kaiken lisäksi tällainen toiminta katsotaan läpi sormien? Tutkimuksessa todetaan, että kiusaamisen ehkäisyssä on tärkeää, että lapselle opetetaan oikeita tapoja toimia vertaissuhteissaan. Pedagogisesti perusteltujen ojentamiskeinojen avulla lapsi ymmärtää mitä teki. Teon ja sen seuraamuksen täytyy liittyä toisiinsa.

Hesarin jutussa todetaan, että eristäminen muista on ihmisen biologiassa voimakas vaaran signaali. Neurotieteellinen tutkimus on osoittanut, että ryhmän ulkopuolelle joutuminen aktivoi aivoissa samoja alueita kuin fyysinen kipu. Kyllä minä näen sen heti hakiessani lasta, miten paha mieli on, jos ei ole kaveria sinä päivänä ollut. 

Onneksi jokainen päivä ei ole yhtä onneton. Jostain syystä tämä leikeistä eristäminen alkoi ymmärtääkseni vasta joulun jälkeen eikä onneksi tosiaan ole jokapäiväistä. Silti jokainen päivä, jolloin on yksin, on liikaa. En luovuta. Niin kauan kun lapsi kertoo iltapäivisin, ettei kaveria ollut, aion sitkeästi pyytää joka ikinen päiväkotiaamu hoitajilta tsekkaamaan, että lapsella on sinä päivänä kaveri. Myös tutkijat toteavat, että aikuisen tulee jaksaa aina vaan uudestaan kertoa, miksi lapsi on toiminut väärin, - eristäminen on väärin - ja ohjaa lapsen ystävällisesti toimimaan toisin - nyt leikitte kaikki yhdessä ja sillä sipuli . Miten tätä ei tapahdu ihan automaattisesti?