Nyt on kahvia!
Ai ihmettä, taitaa olla allekirjoittaneen toiminta sen verran holtitonta, että ihan virallinen taho on lähestynyt ja varmistanut, että perustarpeet on ylläpidettävä, muuten ei hyvää seuraa. Nimittäin ihana herra Paulig lähetti minulle laatikollisen kahvia. Kyllä! Jotta aamuni tästäkin vielä helpottuisivat, kahvi on pakattu neljän kupin annospusseihin. Kyllä! Sen verran oman älyn täytyy leikata, että kaadan itse keittimeen neljä kuppia vettä. Onnistunee.
Herra Paulig vaikuttaa myös sympaattiselta hahmolta, koska arveli minun tarvitsevan loman jossain kaukana ja lähetti minulle Mundo kahvia. Näin voinkin fiilistellä joka aamu olevani jossain Mundossa (espanjaa on selvästikin opiskeltu ihan yliopistossa). Kihkihkih.
Lisäksi jatkossa juomani kahvi on sertifioitu ja kahvini pavut ovat vastuullisesti tuotettuja huolehtien ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnista. Noin niinku vaatimattomasti. Mitäpä sinun kahvisi eteen tehdään? Minun joka aamuisen kuppini eteen tehdään mm. seuraavia tekoja:
Lämmin kiitos herra Paulig, myös läheiset kiittävät, etteivät joudu kahvittoman äidin läheisyyteen ihan heti.

kuva: paulig.fi |

Esimerkiksi maaperän kulumista ehkäistään istuttamalla suojapuita ja maanpeitekasveja. Kahvimarjojen kuoret kompostoidaan ja käytetään maanparannusaineena. Kahvimarjojen käsittelyssä tarvittava vesi kierrätetään ja puhdistetaan ennen laskemista takaisin vesistöihin. Lannoitteita ja torjunta-aineita käytetään mahdollisimman vähän ja noudatetaan paikallisia ja kansainvälisiä määräyksiä. Kahvitiloilla vuosittain tehtävä tarkastus sertifioinnin säilyttämiseksi edellyttää myös ympäristöasioissa jatkuvaa kehittämistä.Bless. Kyllä maistuu niiiiin hyvältä ja eettiseltä minun kahvit - oli miten uneton yö tahansa takana!
Lämmin kiitos herra Paulig, myös läheiset kiittävät, etteivät joudu kahvittoman äidin läheisyyteen ihan heti.