tiistai 31. heinäkuuta 2012

Tip ja tip

kuva: www.etsy.com

Ojdå, mikä päivä! Olimme neljävuotiaan kanssa silmälääkärissä tänään. Migreeniä pukkaa iltapuhteiksi melko varmasti tämän kokemuksen vuoksi. Kävimme joku aika sitten atooppisen ihottuman vuoksi lääkärissä ja siellä lääkäri kysyi onko neljävuotiaan silmät tutkittu, kun jonkun mutkan kautta tultiin siihen, että allekirjoittanut on saanut silmälasit joskus samoja ikiä. No tuli sitten tämäkin päivä.

Olin varoittanut (kerrankin! - vaan oliko viisasta, sopii kysyä?) neljävuotiasta, että hänelle laitetaan tipat silmiin, mutta se on vain ihan kuin vesipisara - tip ja tip, eikä muuta. Olin luvannut myös ekstrakarkkipäivän ja neljävuotias-saa-määrätä-päivän (ihan greisi idea!) koska arvelin näiden lupausten auttavan lääkärissä tsemppaamiseen. Nyt siellä ne fiksut vanhemmat miettii, mikä nuija äiti täällä on, että lupailee ekstrakivaa, jos on jotain hankalaa tiedossa. Well, tough shit. Semmosta se on ja satun tuntemaan tyttäreni erittäin hyvin enkä usko, että tällä toiminnalla tuli suurempaa hallaa aiheutettua (muulla toiminnallahan varmasti kyllä..). Sitä paitsi olen muistutellut pitkin päivää, että neiti laittaa nyt muistiin, että seuraavan kerran, kun on silmälääkäri, jos on reipas, niin on yhtä hauska päivä. Taisin sittenkin toimia erittäin viisaasti, sillä se seuraava kerta tosiaan on jo puolen vuoden kuluttua. Lääkärireissu nimittäin meni jota kuinkin näin:

Neljävuotias itki aivan lohduttomasti puristaen silmiään tiukasti kiinni lääkärin yrittäessä näyttää pientä pupun kuvaa katsottavaksi. Arvaatte varmaan, että lääkärin kysymykseen: Mikäs eläin se tässä oikein on? ei saatu vastausta. Yritin nätisti sanoa, että ei ole hätää, mutta nyt pitäisi itkun loppua, kun ei oikein saada silmiä tutkittua. Samoin lääkärin pitäisi saada selvää puheesta, jotta selviäisi tarvitaanko silmälaseja. Ei kun yltyi vaan itku. Sain selvää, että ei tippoja, ei tippoja, jolloin minäkin jo varmaankin karjuin, että eieiei, vaan nyt riittää ihan se, että katsoo silmillä! Ei ollut mitenkään itsestäänselvyys.

Neljävuotias rauhoittuikin ja jonkinlainen näkötarkastus saatiinkin tehtyä, mutta kyllä oli peevelistä ne erilaiset lasit, joita piti pitää päässä. Milloin ne pisti ja milloin tökkäsi ja mitäkin, mistä syntyi uusi itku. Lääkäri sanoi melko kuivasti, että oletpa sinä herkkä. No niin ja itkut sille. Homma alkoi kuitenkin tosiaan jotenkuten sujua, kunnes lääkäri iloisesti heläytti, että nytpä laitetaan sellaiset taikatipat. Voi elämä. Oli nimittäin äitin leningin selkämys aika märkä, kun olin paininut neljävuotiaan siihen asentoon, että tippojen laitto oli mahdollista. Huokaus. Nämä on niin inhottavia. Tulee elävästi mieleen keväinen antibioottikuuri. Puistatus.

Tippojen laiton jälkeen hysteeriset me menimme odottamaan eikä lapsi tietysti enää nähnyt mitään. Ihan tyhmää. Se mun täytyy vielä sanoa, että tutkimus nro 2 sujui huomattavasti paremmin kuin nro 1, vaikkakin näin lääkärin kirjoittavan tietoihin joka tutkimuksen jälkeen sulkuihin itkee. Ja meille sanottiinkin, että kaikki näyttäisi olevan kunnossa niiltä osin, kuin pystyttiin tutkimaan, ja sitten ne sanat, jotka olisi voineet jäädä sanomatta - mutta varmuuden vuoksi tutkimus tehdään uudestaan vielä puolen vuoden kuluttua. Hyvää kesää! Great. Just great. Iskä saa lähtee.

4 kommenttia:

zirk kirjoitti...

Pienesti hajottava kokemus, oioi. Selvisitte sittenkin! Tekstisi luettuani minun alkoi tehdä mieli lasillista punkkua.
Johanneksella on ensi viikolla hammaslääkäri. Hmmmmm. :D

Ripu kirjoitti...

Zirk: To say the least, mutta kyllähän me selvittiin. Suosittelen, että otat sitä punkeroa ennen Johanneksen hampilääkäriä. Ihan reilusti.

Heidi kirjoitti...

Esikoinen sai aikalailla samoihin aikoihin lasit, karsastuksen vuoksi. Mies on pääasiassa hoidellut nämä lääkärikäynnit ja ilmeisesti ihan ok on mennyt. Pari vuotta sitten, miehen ollessa ulkomailla, minun piti sitten mennä lapsen kanssa hoitelemaan puolivuosittainen tarkastus. No, menimme sinne, tipat saatiin silmiin, hiukan kyseltiin että onko sitä lappua pidetty silmän päällä. Sitten hoitaja ohjasi käytävään ja veti oven perässään kiinni. Hiukan ihmettelin, kun oli niin kovin nuivan oloinnen hoitsu, mutta lähdettiin sitten tyytyväisenä ruokaostoksille. Puolen tunnin päästä soi puhelin, ja nuiva hoitsu tiedusteli (vielä nuivemmin) että missäköhän mahdamme olla, kun täällä lääkäri odottelee.
Siis ei helvetti, se tarkastus oli siis kokonaan vasta edessäpäin! Minä noviisina luulin, että tipat silmään, pari kurkkausta ja se oli siinä. Arvaa nolottiko mennä sinne takaisin. Sittarin väkeä puolestaan varmaan vitutti se täysinäinen ostoskärry jonka jätin sinne käytäviä tukkimaan.

Ripu kirjoitti...

Heidi: OiEi! No jo on sattunut ja tapahtunut teillekin. Meille sanottiin jotakuinkin näin, että menkääpä odottamaan, tämä hauskuus ei ole vielä ohi. Muutoinhan me oltais lähdetty ja vauhdilla, kun otti niin paljon päähän se neljävuotiaan vinkurointi.