Varjelusta

Meillä luetaan paljon, kuten monissa lapsiperheissä. Käymme lähes viikottain kirjastoautossa ja poistumme kassi täynnä luettavaa, katsottavaa ja kuunneltavaa. Kirjastoautossa on jännittävää, kun saa itse lainata äidin kortilla. Toinen seisoo kädet ja kainalot täynnä lainattavaa niin tomerana jonossa.

Jokin aika sitten neljävuotias oppi lukemaan. Lukeminen on pääasiassa yksittäisten sanojen lukemista, mutta mikäli tajuviivoja löytyy, niin neljävuotias intoutuu lukemaan pitempiäkin pätkiä. Nappasimme jouluna mummolasta sellaisen satukirjan mukaan, jonka minä olin saanut oppiessani lukemaan. Kirja oli legendaarinen Lumikki ja seitsemän kääpiötä.

Meiltä löytyy kotoa nykyajan Lumikkiakin muutaman eri version verran, mutta neljävuotias ei ole oikeastaan koskaan innostunut näitä lukemaan. Syy löytyy Pahattaresta, joka on jokaisessa versiossa, jossain muodossa. Tämä tarina on minustakin pelottava, joten nämä kirjat ovat saaneet maata hyllyssä kertavilkaisun jälkeen. Tarina on kuitenkin tuttu lapselle, se kuuluu päiväkodin lepohetkien luettuimpiin satuihin, joten lapselle on tullut selväksi, että Pahatar on nimensä veroinen tyyppi.  

Minun vanha kirjani kiinnosti kovasti neljävuotiasta ja hän alkoi tavaamaan O-li-pa ker-ran... Onneksi kirjainväsymys tavoitti pian, ja minä pääsin jatkamaan satua. Jouduin keksimään korvaavia tarinoita, sillä en voinut uskoa, mitä kirjassa luki. Kuvittajillakin oli lähtenyt vähän lapasesta tai siihen aikaan ei olla turhia stressattu jostain traumoista. Nääh, ennemmin tai myöhemminhän niitä tulee. Millähän sen Lumikin parhaiten listisi? Siis ei ole ihme, että oma psyyke on mitä on. Kirjahan on yhtä kauhua! Minä olen lukenut tätä ihan suvereenisti ollessani maksimissaan viisi. OMG.

Keskustelimme kirjasta, kun olin takellellen laatinut siihen uuden käsikirjoituksen, ja onnekkaasti päässyt sen loppuun. Totesimme, että paha sai palkkansa, kun toivoi toiselle pahaa. Vakuutin lapselle moneen kertaan, että Pahattaria ei ole oikeassa elämässä, eikä niitä tarvitse pelätä.

Nukkumaan mentäessä lapsi kysyi, voiko huoneen ovelle laittaa varjelusta, kun häntä pelottaa, että Pahatar tulee yöllä. Rauhoittelin lasta, ettei kukaan tule yöllä. Silloin lapsi pyysi, että voisimmeko lukea sen iltarukouksen nyt, kun siinä sanotaan, että anna meille enkeleitä, niin nehän on niitä suojelijoita, eikö niin äiti, selvästi helpottuneena.

Niin me luettiin ja lapsi nukahti levollisena.

Rakas Jeesus

siunaa meitä.

Anna meille

enkeleitä.

Siivilläsi

meitä peitä.

Älä meitä

koskaan heitä.

Levollisia unia!