Äiti vatkaimissa

kuva: täältä

Oli jälleen se aika vuodesta. Päiväkodin myyjäiset. Niistä on täällä kerrottukin jo aiemmin. Tällä kertaa myyjäiset eivät päässeet yllättämään. Päivämäärä oli merkitty hyvissä ajoin kalenteriin, ja se jyskytti takaraivossani aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Siis voisi luulla, että olisin aloittanut leipomisen hyvissä ajoin. En aloittanut. Olin kylläkin lainannut Kinuskikissan leivontakirjan kirjastoautosta jo viikkoja sitten. Kirjaa en tosin ole vieläkään avannut, vaikka se todella houkuttelevalta näyttääkin. 

Myyjäisiä edeltävänä iltana, juuri ennen lasten nukkumaanmenoa arvelin, josko täytyisi vatkain vähitellen kaivaa kaapista ja alkaa loihtimaan meidän perheen panosta päiväkodin ulkoiluvälineiden hankintaan. Ensimmäisenä valmistuu kahvikakku. Niin chic ja trendikäs (googleta vaikka) - ei voi mennä vikaan. Kuppikakut ovat niin last season muuten ja niihin menee ihan hulluna kuorrutetta, eikä se koristelu onnistu tässä osoitteessa. Sain loistoidean tehdä kuuman ysäri(vai oliko tää jo kasari?)villityksen - unelmatortun - perinteisellä rahkakermabanskutäytteellä! Oli ihan pakko leikata reilut reunat. Meillä ei näitä retroherkkuja usein tehdä, joten tämä oli ihan must ja niiiin hyvää. Vein pitkot vasta iltapäivällä myyjäispöytään, ettei täyte suotta seiso pöydässä. Very clever thinking.

Ihana apulainen lisäämässä valkosuklaata ja ei tarttunut kakku kiinni, vaikka vuoka oli jauhotettu rennosti.

Yö paiskittiin hommia - ilman suurta draamaa - jos nyt ei lasketa draamaksi sitä, että sokerimunaseosta kaatui vähintään 1/3 lattialle, iskin pääni yläkaapin kulmaan - vieläpä kahdesti - noustessani lattiaa pyyhkimästä tai uutta leivontakulhoa alakaapista ottaessani. Että se voikin sattua! Murrr. 

Niin ne vaan pyöräyttämäni herkut löysivät paikkansa myyntipöydästä ja seurasin herkeämättä miten toisten muffinssipussit, porkkanakakut (ihanaa - luomutarpein leivottua) ja riisipiirakat katosivat. Meidän kolme lautasta pysyivät tiukasti myyntipöydässä. WTF. Mies pyysi minua ostamaan sen kahvikakun meille (ei takuulla säälistä, vaan ihan johtuen ammattitaidostani tehdä huikean hyvä mangojugurtti/valkosuklaa/kahvikakku). Ihan näin on asian laita. Ensimmäistä kertaa muuten laitoin Valion kausimaku-mangoa, aiemmin olen laittanut milloin mitäkin jugurttia. Aina on onnistunut. Jääkaapista löytyi banaanijugurtti, jonka päiväys oli 11.1. Piti ihan miettiä, mitä kuuta nyt elettiin. En laittanut sitä jugurttia.

Osta meidät, osta meidät!

Mysteeriksi jäi menikö meidän panokset kaupaksi. Täytyy kysyä. Tai sitten ei. Minä kannoin kotiin sitä ihanaa porkkanakakkua ja niitä riisipiirakoita, jotka olivatkin aivan taivaallisia. Kotona huomasin hämmästyksekseni laatikon pohjasta, että nehän oli kahvilasta ostettuja! Huiputusta. Minä se sentään tein oikeasti tosi hyvänmakuiset leivonnaiset ihan itse (vaikkakin ne saattoivat jäädä myymättä). Se on tätä nykyaikaa, että joku äiti jättää turhan stressaamisen, ja ostaa jotain käsittämättömän hyvää myytäväksi, eikä turaa keittiössä, vaan siksi, että äitin kuuluu tehdä niin. Minä turaan keittiössä myös ensi myyjäisissä.