Muistipeliä ja leipäressua

Meidän kuumeparantola vielä päivystää, mutta onneksi kuume on laskenut - 37,9. Eli vielä on, mutta jospa tämä(kin) tästä. Äitikin on vähän veto poissa, mutta johtuisikohan ihan huonosta kunnosta enemmän kuin mistään muusta. Hah! Tai sitten olen vaan niin huikean empaattinen luonne. Olenhan minä siis sitäkin. Vaan sitä vetoa, kun ei löytynyt, vaikka kuinka selailin Safkaa, niin keittiössämme tarjoiltiin nepalailaisravintola Angaanin tarjoamat appeet. Neljävuotiaan suosikit ovat yksinkertaisesti riisi ja naan-leipä (maistasit vähän muutakin - en maista!) ja yksivuotiaan Saag Kukhuro (inkivääri-v.sipuli-broisku). 

Lounaaksi yksivuotiaalle ei maistunut eilinen soppa (can't blame her), joten mieleeni välähti tehdä leipäressua. Äitini teki tätä ihanuutta minulle ollessani pieni, ja voi miten hyvää se olikaan. Täällä vastaanotto ei ollut ihan yhtä hyvä, mutta kuka voisi olla tykkäämättä ruisleipä-voi-maito mössöstä. Ei tarvitse vastata, minulle tämä oli hyvinkin nostalginen makumatka.

Neljävuotias rakensi majan patjoista ja peitoista. Pelasimme majassa muistipeliä, ja äiti luonnollisesti hävisi, eikä kyllä tod. tahallaan. Tuo pikkusisko ei varsinaisesti jeesannut muistipelissä, enemmänkin ärrrrsytti neljävuotiasta, mutta tosi hienosti hän sieti tilanteen, eikä hermostunut yhtään. Antoi siskolle jopa yhdet paritkin. Todellista rakkautta siis. :D Pienin pelaaja kuitenkin häädettiin pian majasta, jotta saimme pelata rauhassa. 

Isosisko nappasi jääkaapista mehukatit molemmille, ja pieninkin joi omansa ihan hissun kissun siltä istumalta, ikään kuin peloissaan, että tämä herkku otetaan pois. Ei oteta.

Nyt tiskikoneet tyhjäksi ja täydeksi, lapset suihkuun, täyteen puuroa ja nukkumaan. Äiti alkaa orientoitumaan tulevaan viikkoon, johon sisältyy yksi työpaikkahakemus ja yksi päiväkotihakemus. A-pu-va.