sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Project Unikoulu osa: ihansama

Unikoulutus-univormu (marimekko.fi)

Meillähän aloitettiin Projekti Unikoulu joskus jo sata vuotta sitten (about kuukausi) ja kolme viikkoa Mies koulutti. Lämmin kiitos näistä viikoista. Ei ollut Mieskään niitä parhaimmantuulisia päivisin, kun oli joutunut tuttia antamaan monta kertaa yössä. Ymmärrän. Töistä tullessa saikin ansaitusti ottaa päikkärit kotona. Tosin vinkkasin tuolloin, että semmoista se meikäläisen elämä on viimeisen vuoden ajan ollut. Vaan eihän ne ole verrattavissa. Tää kun voi vaan jäädä tänne päätteen äärelle tukka pystyssä aamulla koomailemaan, sen sijaan erään täytyy olla virkeänä hankkeessa. Kuinka saatoinkaan mennä pudottamaan tuon vertauksen? Eipä tullut ajateltua loppuun asti. Onneksi en ole ihan yksin vastuussa näistä nukuttamistehtävistä, sillä päiväunia Mies nukkuu erittäin mainiosti, mielellään ja ongelmitta yksivuotiaan kanssa. Muutenhan tässä touhussa kerrassaan väsyisi.

Nyt tilanne on se, että ajattelemattomuuteni ollessa nykyään niin luontaista käyttäytymistä minulle, menin tuhoamaan jo lähes kuukauden yöhelvetin antamalla pari yötä sitten yksivuotiaalle maitoa. Saa ampua! Kiitos enteroviruksen ja/tai antibioottien ja/tai niistä seuranneen vatsakivun ja/tai muun v-tutuksen vuoksi yksivuotias oli tuolloin - heikon arviontikykyni mukaan - maitoa vailla. Olen idiootti. En kiellä. Minkähänlaista tuomioita tästä on odotettavissa?

Vastuuvetoa unikoulutuksesta tosiaan vaihdettiin enkä pysty muistamaan montako yötä tarkalleen sitä mentiin niin, että lapsi osoitti mieltään minulle, että älä luulekaan vaan makaavasi siinä ilman ettet sitä tuuttia kaiva esille. Minulla oli kuitenkin tuolloin hyvä konsti. Olin sonnustautunut Marimekon maksiyöpaitaan eikä niitä helmoja niin vain rullailla ylös, ei vaikka tulisikin hetkellinen annan-periksi -tunne. Yöt menivätkin melko ookoosti eli lapsi raivosi muutaman kerran, mutta tyytyi osaansa Mä niin vihaan sua mutsi -ilme kasvoillaan nukahtaessa uudestaan. Mitään rauhallisisia yöunia ei tässä osoitteessa olla vielä unikoulutuksen aikana nähty. Lukuunottamatta sitä kolmea viikkoa, jotka minä nukuin neljävuotiaan huoneen lattialla. Ai että, voisin itkeä onnesta, kuinka kaipaankaan noita öitä.

Oh well, ollaan siis back to square one. Lapsi raivosi viime yönä vajaan tunnin 01-02 (uudet naapurit varmasti katuvat muuttoaan tänne) ja uudelleen joskus myöhemmin, kelloja on turha tuijotella. Kaiken kaikkiaan muistan kolme tiukkaa settiä, jolloin lapsesta oli pidettävä tiukka ote, muuten hän olisi heittäytynyt pää edellä lattiaan. Yritän nyt ajatella mahdollisimman valoisasti,  muuten alan itkemään eli voisi kai sitä mennä huonomminkin, kyllä olisi kamalaa asua jossain Iranissa tai Irakissa, joten vähän perspektiiviä tähän touhuun - vai mitä näissä tilanteissa yleensä sanotaan? Uusi koulutusyö jälleen edessä. Pitkä huokaus.

11 kommenttia:

Vadelmia kirjoitti...

Tuli mieleen, miten minulla olisi periaatteessa oikeus rauhassa nukuttuun pitkään aamuun lauantaisin, mutta mies häiritsee tuodessaan poikaa syömään kesken unieni. Sanon kyllä etu-, jälki- ja välikäteen, että sille kuuluu syöttää nyt aamupuuroa ja sen jälkeen myöhemmin sitten vaikka porkkanasosetta, mutta eipä ole mies kertaakaan syöttänyt vauvaa. Mies sanoo, että en kai mä nyt pysty noita molempia lapsia syöttämään yhtä aikaa. Aijaa, mitenköhän mä sen teen joka päivä monta kertaa päivässä?

Ripu kirjoitti...

Vadelmia: Oi, ei mulla ole lauantaita eikä muitakaan aamuja, koska minähän saan nukkua pitempään joka arkiaamu muutenkin, kun Mies lähtee niin aikaisin töihin. Onneksi meillä lapset yleensä nukkuvatkin ainakin lähemmäs kahdeksaa, joten tästä ei hirmumarttyyritiloja pysty vetämään.

On silti niin pehvasta tuo, että olevinaan saa nukkua, mutta lapset tulee silti häiriköimään.

Heidi kirjoitti...

Kierolla tavalla lohduttaa, että teilläkään ei _edelleenkään_ nukuta. Että I feel your pain vaan. Joskus ikuisuus sitten mietin viisikuisen yöhillumisten jälkeisinä aamuina, että thank god ei tartte lähteä töihin! Että sitten kun se päivä koittaa, yöt menee jo, noh, nukkuessa. How little I knew.
Mutta tsemmpiä sinne(kin), vinkkinä että anna lapselle vesipullo jos oikein alkaa ahdistamaan (sinua siis). Ei se kauan jaksa veden perään huudella, muista syistä sitten ehkä.

zirk kirjoitti...

Voi. Tsemppiä. Meillä on kans n. 1vee siirrytty yöveteen. Veikon unilelu on siis nokkapullo, jossa on vettä. Johannes luopui univedestä vasta luopuessaan yövaipasta, eli viime kesänä. Ja tulee yhä öisin viereen, ja ne nukutetaan lukemalla satu ja olemalla nukahtamiseen saakka vieressä. Niin heikkoja me ollaan.
Mitään muistikuvaa yötissin lopettamisesta ei ole, kuin, että jotain säätöä oli ja veteen siirryttiin. En tiedä lohduttaako, mutta jaksamista sinne ja meet viikonloppuna unilomalle, perskule!
Ja btw mua niin nykyisin huvittaa uusien äitien vouhkaus rytmistä ja unikoulusta, kun ei ne vielä ymmärrä, että ihan turhaa kaikki: aina tulee jotain, hampaita, uusia taitoja, sairasteluita, että kaikki täytyy taas aloittaa alusta...
No tää sun tilanne on kyllä eri asia, kun on se kiva yömaidoista eroon päästä. Joku roti. :)
Ps. Oon nyt ihastunut Essie professionaliin, kiitos.

zirk kirjoitti...

Ps. Entä äitien unikoulu? Tulis tarpeeseen mulle. Ei saa kierroksia iltaisin alas ja valvon...

*Laura* kirjoitti...

Meilläkin on tuo yövesi pienemmällä pojalla (1,5v) käytössä. Valitettavasti hän haluaa aina tulla syliin juomaan sitä, ehei todellakaan niin että pullo olisi sängyssä ja hän itse sen löytäisi ja rupeaisi juomaan. En ole jaksanut vielä miettiä miten päästäisiin tuosta eroon... Esikoisellakin (kohta 3) oli tutti, kröhöm, aina tuonne 2,5v saakka... Hän ei taas välttänyt koskaan mistään yövesistä.

No mutta joo, tsemppiä kovasti unikoulun jatkoon!

*Laura* kirjoitti...

Voisin myös osallistua äitien unikouluun, hyvä idea zirk! Joka ilta menee ainakin puoleen yöhön, ja sitten aamulla on kuin heräisi keskellä yötä, väsyttää niiiiin paljon.

Ripu kirjoitti...

Heidi: Kiitos tsempistä. En tajua, miten jaksat. Toivotaan, että kun tulee aika lähteä töihin duuniin, niin unikuviot ovat toisenlaiset. Ja meillä vesipullo heitetään seinään. Olen tarjonnut joka yö, mutta kierrokset senkun lisääntyy. Ei kelpaa, ei. Jonkin verran temperamenttia on tuolle tytölle siunaantunut.

Zirk: Meillä ei tosiaan tuo vesi kelpaa. Se on maitoa tai huuto on kova. Meilläkin nukutetaan tuota yksivuotiasta, ja vasta hetki sitten on neljävuotias itse nukahtanut sadun jälkeen sänkyynsä.

Joo, ei ole ollut häävit rytmit tällä kakkosella. Toki on yritystä aamupäivä- ja iltapäiväunista, mutta iltaisinkin lapset menee yhtä aikaa nukkumaan eikä pienempää nukutella tuntia aikaisemmin tms. Esikoisella oli tyyliin vartin tarkka rytmi ja hän nukkuikin kuin unelma. Siitäköhän tuon pienemmän rettelöinti on kiinni, kun raukka on saanut nukkua silloin, kun se toisille on sopinut. Huoh.

Ja ihanaa, että tykkää Essiestä. Olisikin ollut aivan hirveetä, jos lakka olisi mennyt sellaisella, joka ei olisi ymmärtänyt siihen ihastua. Huh. :D

Ripu kirjoitti...

Laura: Meillähän ei tuo yksivuotias ole koskaan muualla nukkunutkaan kuin meidän sängyssä ja voisin antaakin sitä vettä vaikka sylistäni, vaan ei, niin ei.

Zirk ja Laura: Äitien unikouluun - kyllä kiitos! Mä vaan nukkuisin ja nukkuisin. Voisin mennä vaikka ennen puoltayötäkin nukkumaan, jos vaan saisin nukkua. Oi, olispa mahtavaa.

Niin ja Zirk, hei viikonloppuloma.. hahhhah. Se se olisikin!

jarna kirjoitti...

Hahhaa, niinhän sitä luulis että sit kun saa nukkua ni nukkuis. juu ei. Varmaan kolme yötä nukkuu (tai ne univelat, about 3kk) ja sit alkaa se riekkuminen. Se on meinaan aika fantastista kun on OMAA AIKAA, mutta se alkaa usein vasta klo 22. Nöpö kun ei nukahda ihan tosta vaan, etenkin jos se on saanut nukkua päiväkodissa liikaa (yleensä!), vaikka VaSuun on kirjattu ettei neiti saa nukkua kuin max puoli tuntia. Isimies nukahtaa joka ilta Nöpöä nukuttaessaan, meikä vaan valvoo. Ensin kroonisesti väsytti lasten valvottamiset ja nyt oma valvottaminen. On tää kummaa. Mut hei, haudassa ehtii levätä :D

Ripu kirjoitti...

Jarna: Tismalleen samat sävelet. ;D