lauantai 20. lokakuuta 2012

Pikku-Ransut jeesaa


Vähän pipojen järjestämistä...

Oi elämä. Valokuvaurakan päälle, otin vielä toisen urakan. Putki päällä selkeesti. Apulaiseksi sain kaksi karvaturria, Ransuja nimeltään. Yksivuotiaalla neljävuotiaan vanha Fredrikson ja neljävuotiaalla viimevuotinen serkuilta lahjaksi saatu, joka menee vielä tänäkin talvena. Nämä karvaturrit pitävät tuulta ja ovat lämpimiä. Päät hiessä oli molemmilla avustamiskeikan jälkeen. Hatut pysyivät päässä ja molemmat myös haukkuivat kovaan ääneen. Rankkaa hommaahan se on tämä avustaminen, kun äiti sai sortteerattua, niin yksivuotias levitteli kaiken ympäriinsä.

Järjestysnainen

Paljon oli pieneksi jääneitä, siskon a.k.a tädin neulomia ihania villasukkia ja lapasia. Näitä en raaski kierrättää. Myös muissa pipoissa, hanskoissa, kaulureissa ja asusteissa piisaa. Silti jotain uuttakin on tulossa. Kaivelin kaapista myös vaatteita hutikkaan ja fb-kirppareille. Aion myös kuvata ja laittaa ne kansan saataville heti tänään. Nyt on kova uho eräällä. 

 
Söpölinskit!

Tänään piti nimittäin taas melkein romahtaa tämän tavaranpaljouden keskellä, kun joka paikka on kuin hävityksenkauhistus (lainaus äidiltäni about parikytä vuotta sitten). Lapsuudenkotini tosin ei ollut hävityksenkauhistus. Tuo tokaisu sai vain vauhtia meihin tyttöihin, kun äiti vähän korotti ääntään. Imuri huusi ja paukutti viikonloppuaamuisin huoneenovea vasten. Ai että, oli ne aikoja! Eikä puhettakaan, että äidille olisimme sanoneet, että siivoo ite. Neljävuotias puolestaan sanoo minulle itkien, että hän ei vaan voi siivota yksin. Tehdään äiti yhteistyötä (lue: hän katsoo, kun minä siivoon). Lopulta siivoankin lähes kaiken, mutta jätesäkillä uhkailu ei ole niitä äitiyden tähtihetkiäni, vaikka teen sitä toistuvasti.

Herkkä hetki, vaikka näyttääkin siltä kuin tuo pienempi Ransu purisi toiselta posken irti.

Kun neljävuotias lukee iskänsä kanssa iltasatua, me hengaillaan vielä yksivuotiaan kanssa. Saavat olla pienen hetken rauhassa, ja sitten saa pienin mennä nukutettavaksi. Yksivuotiaalle sadun lukeminen on vielä melko haasteellista. Siihen liittyy sivujen ruttaaminen eikä yksivuotiaan mielestä ole tarpeen tuijotella yhtä sivua paria sekuntia pitempään. Neljävuotias hikeentyy tämmöisestä rettelöinnistä.

Niin söpöt vai mitä sanot?

Meillä on vielä yhdet potkarit käytössä. Ne ovat nämä Tutan sienipotkarit ja body. Melko naftit jo. Näitä pidetään yöasuna. Voi minun pientä vauvaa. Nuo jalkaterät ovat vaan niiiin ihanat! 

4 kommenttia:

jarna kirjoitti...

Meilläkin on hävityksenkauhistusta (myös mun äitini JA mummoni sanonta)ja siksipä olenkin juuri lähdössä kirppikselle myymään meille pieniä :)

Ripu kirjoitti...

Jarna: Hävityksenkauhistusta sopivampaa on vaikea keksiä. ;) Mä sain Siivouspäivä vol.2:sta traumoja, joten myyn verkossa tästä lähtien. Hauskaa kirppistä sinulle!

Vera kirjoitti...

Meillä oli lapsuudenkodissa kaksi huonetta joita kutsuttiin kotoisasti sikoläteiksi. Niissä asui kaksi pientä porsasta, eli minä ja sisko.

Noi karvahatut on kyllä ihan parhaita, me like. Mulla oli pienenä sellanen kettu, tais olla ihan oikeeta karvaa. Ja susi, millä oli häntäkin. Susi oli kyllä jotain keinokuitua

Ripu kirjoitti...

Vera: Sikölättikään ei ole uusi termi minulle. ;D

Karvahatut ovat parhaita. Tänä talvena niitä löytyy meidän tytsyiltä. Mä olen myös metsästänyt tytöille sellaista entisajan karvahattua, jollaista kuvailit. Ihan huippuja ovat. Minulla ei ollut, mutta kaverilla oli. Kyllä harmitti. :)