lauantai 23. maaliskuuta 2013

Quelles Jolies Filles

Otsikossa sanotaan Miten Ihania Tyttöjä, ja miten ihania he olivatkaan! Vietin perjantai-iltaa Uudenmaankadun Ivana Helsingin tiloissa rakkaan ystävän vieressä istuen, ja kahta inspiroivaa naista kuunnellen. Nämä silloisiin töihinsä kyllästyneet ja unelmaansa tavoittelemaan lähteneet naiset - Katja ja Jutta - kertoivat meille millaisen polun he ovat saaneet kulkea, jotta hyvinvointia ja luonnollista kauneutta on tänään saatavillamme niin verkossa kuin kivijalkamyymälässä. He ovat hyvinvointikonsepti Jolien äidit.

Saimme kuulla - tuskin kovinkaan siloitellun - tarinan oman yrityksen perustamisesta, ennen ovien avaamista kohdatuista haasteista, kuten rahoituksesta (tai sen puutteesta), remontin venymisestä ja siitä johtuvista taloudellisista paineista saada homma niin sanotusti pyörimään. Kuulija sai myötäelää naisten kertomuksissa, kuunnella lähes hengästyneenä ja samalla liikuttuneena erilaisista vaiheista ennen kuin oltiin perillä. Naiset vaikuttivat pelottomilta ja periksiantamattomilta, vaikkakin totesivat, että olivatkin ajoittain lopenuupuneita, eikä itkuilta oltu vältytty. Kaikista vastoinkäymisistä, paineista ja peloista huolimatta, kaikesta tekemisestä huokui valtava kiitollisuus siitä, että he saavat tehdä nyt mistä haaveilivat, he olivat saaneet eloon ideansa, jonka kehittämisellä ei ole rajoja. Voiko olla hienompaa, vaikka edelleen puhutaankin ihan työntekemisestä.   

Katja ja Jutta kertoivat meille vähän taustoistaan ja toivat hypisteltäviksi muutamia ihania luonnonkosmetiikan tuotteita. Termi raakaruoka vilahti useita kertoja naisten tarinoissa, ja päätimme ystävän kanssa viime yönä luomukuplivaa kilistäessä, että raakaruoka olkoot seuraava kokeilun alle otettava projekti. Odottakaahan vaan.

Oli voimaannuttavaa, inspiroivaa ja suuri ilo tavata nämä joliet fillet. Sitä alkoi jälleen sellainen jännä tunne vatsassa (ei noro :)), hyvällä fiiliksellä pohtimaan, mikä olisi se juttu, mitä minä haluan, kun työn aloittaminen on ihan pian ovella. Tällä polulla hyviä vinkkejä on mukana antamassa vasta ilmestynyt Anthony de Mellon Uudistuminen, joka auttaa ainakin tätä kaavoihinsa kangistunutta tarkastelemaan ympäröivää uusin silmin. Kaikki on mahdollista, siihen on helppo eilisillan jälkeen uskoa.



Kippis meille kaikille jolieille naisille!



P.S. Pysykää kuulolla klo 21 pirteät peipposet, pikkuOtukselta tulossa kiva lauantai-illan ylläri!

4 kommenttia:

mehtäemäntä kirjoitti...

skool :)

Jennijee kirjoitti...

Oi, onpas teillä ollut inspiroiva ja innostava ilta!

zirk kirjoitti...

Olen vähän käynyt lueskelemassa Jolien-emäntien blogia. Hieno homma, sydän paikallaan ja järki myös! Jään odottelemaan Ripun Le juttua. :) <3

Ripu kirjoitti...

Mehtäemäntä: Niin juuri - Skool! :)

Jennijee: Oli. Juuri sellainen. Aivan ihana.

Zirk: Todellakin. On sydän täysillä hommassa mukana. Ne Jolie-emännät ovat tosiaan niin löytäneet juttunsa. Voi olla vain äärimmäisen iloinen heidän puolestaan, ja toivoa, että kukin meistä saisi tehdä mielekästä työtä. Ripun Le juttua odotellessa... :)