Leipuri Tunari täällä moicca!

kuva: täältä

Keittiö on sanalla sanoen suklainen. Päätin tehdä 1-vuotiaan kakkuun suklaakuorrutteen (ei se syö sitä kuitenkaan), koska a) en osaa kaulita marsipaania oikeaoppisesti 2 mm paksuiseksi b) enkä pursottaa mitään, vaikka kuinka Städter tylliä omistankin (lukuisia - haluaako joku ostaa? Halvalla.). Kuvittelin osaavani erilaisia pursotustekniikoita luettuani paria blogia parina iltana ennen esikoisen yksivuotissynttäreitä. Kakkua aloinkin itsevarmasti pursotella juhla-aamuna, ja kun kerron tässä nyt, että teen suklaakuorrutetta, niin voitte varmaan visualisoida tuliko samanlaiset kiekurat kuin malliesimerkeissä.

Nyt mä mietin, että teen suklaakuorrutteen pintaan ja sivut kuitenkin pursottaisin vispikermalla. Suoraa pursotusta osaan - jotenkuten. Siinäkin voi tumpuloida. Helposti. Tein suklaakuorrutetta kuitenkin niin reilulla kädellä, että sain kakun kupeetkin peittoon - tahtomattamani. Hupsis, kuorrute valuu.. ja valuu.. ja valuu. Ei s-tana, myös kakkupaperi on ihan suklaassa - tahtomattani. Sen sijaan, että olisin jättänyt valuneen suklaan paperiin hiukan artsysti levinneenä, aloin paniikissa pyyhkiä sitä pois siitä, ja nyt on sen näköinen kakkupaperi, että en edes viitsi kuvailla sanoin.

Strategiani on nostaa kakku paperin päältä uudelle paperille - aamulla. Kannattaako tämä? Ajatelkaa, miten viisaaksi olen tullut, että täältä lukijoilta a.ka asiantuntijoilta tiedustelen keskellä yötä, kannattaako minun nostella tuota kakkua. Juhlathan ovat huomenna, jotta uutta ei sitten ehdi. Jotenkin minua ei yllätä tämä tunarointi. Ei sitten yhtään. Jos polttaisin, niin nyt saattaisin käryttää jotain Belmonttia parvekkeella ja miettiä huulet tiukkana miten pelastaudun, mut emmä polta.

Mä lähden nyt keskeyttämään esikoisen Muumitalon asukkien unet ja heitän ainakin Muumimamman ja Niiskuneidin kakkuun koristeeksi. Älä sano mittään. Minä kyllä tiijän. Pitää huomenna vahtia yhtä kaksivuotiasta vierasta, ettei se jukoliste nielaise niitä. Se on kyllä semmoinen tyyppi, että aina pitää olla syömässä meidän kakuista ne pahviruusut, vaikka olisin saattanut muistoksi haluta säästää. Ups, too late. Masussa jo. Nyt ei olekaan ruusuja - HA!

P.S. Pelasin varman päälle, ja tein myös valkosuklaa-lime juustokakun. Sisko teki mummolassa itelleen synttärikakuks (miettikää mikä sisko minäkin olen - ihan useless) ja vieressä siis seurasin miten tämä tapahtui. Hienot päällisetkin siihen tuli tuolloin, mutta nyt luotan lime-viipaleihin. Ne ehkä osaan leikata. Tästäkään ei ole varmuutta. Huomenna tiedetään, miten kävi. Olen kuitenkin miettinyt tekisinkö tähän kakkuun kiillotteen? Miksi, oi miksi?, te siellä mietitte. No, mitä mieltä? Uskaltaako joku siellä sanoa, että älä helkkarissa pilaa sitä(kin) kakkua!

P.S.2. Hei ihanaa, seurakuntalaisia ja muitakin salaisia lukijoita on tullut hirmuisesti lisää. Mahtavuutta. Kiitos, siunausta ja tervetuloa!