maanantai 3. syyskuuta 2012

Lämmintä syksyä

Neljävuotias: Lippis HM, mekko Marimekko, collari Mini Rodini, leggarit Minymo, jalassa Vansit

On tää erikoista. Just tyttöjä nukuttaessani tajusin, että tänä kesänä ei tarvittu kertaakaan tuuletinta. Mies sanois flektiä. Meillä on niin eri sanastot, enkä minä kyllä tajua useinkaan mistä se puhuu. Joka tapauksessa helteet jäivät tuon havainnoinnin perusteella tulematta. Tarjottelin aamulla neljävuotiaalle kuoritakkia päiväkotiin, kunnes tajusin katsoa mittaria, ja laittaa mokoman takaisin henkariin. Täällä etelässä on kuin olisi etelässä. Kosteaa ja lämmintä. Jostain syystä pää ei hyväksy, että ollaan syyskuussa, ja vielä t-paidoissa kuljetaan.

Neljävuotias pukee ja valitsee itse vaatteensa. Viime aikojen suosikiksi on noussut lippahattu. Hän laittaa sen välillä lippa taaksepäin, ja kysyy, onko hän ihan pojan näköinen. Puistoon päälle valikoitui mekko ja collari. Äitin piti mennä taas kyselemään typeryyksiä, että miksi laitoit mekon collarin päälle? - onneksi tajusin korjata, että no miksipäs et. Neljävuotias katsoi minua kuin olisin puhunut hänelle jotain puolaa. Itse vaan mielessäni taas ajattelin, että collarin olisi voinut vetästä mekon päälle. Voi että pitää olla rajoittunut henkilö.

Pikku-neitin kanssa pysytään kiireisenä. Jonkinlainen ripaus Kunnon tujaus on temperamenttia siunaantunut hänelle. Neiti on nyt pari kuukautta kävellyt, ja vauhti on sen mukaista. Kovaa. Lähes juoksuaskelin mennään. Ulkona kuitenkin on oltava tarkkana maastonvaihteluiden vuoksi. Pienikin alamäki kaataa kulkijan naamalleen, ja ei oo kiva, kun tulee kuhmuja. Pään kolahtaminen asfalttiin ei ole niitä kivoimpia saundeja. Olen aina ihan huonona, että ei-oo-totta-taasko-se-kopsahti. Onneksi ei isompia kumahduksia ole sattunut. Koputan puuta ihan nyt.

Äiti: Huivi Gap, neuletakki Marc O'Polo, kalsarit HM, jalassa Conssit. 11kuinen: Pipo Mini Rodini, huivi äitin Marc O'Polo, huppari Brooklyn Industries, housut Pop, jalassa Eccot


Äiti ponnarina-pullasuti yrittää hämätä pitämällä hupusta kiinni, kun ei kai sitä nyt saa kädestä pitää. Voin kertoa, että selkä ei varsinaisesti kiitä näistä ulkoiluhetkistämme. Neljävuotias kävelyttää pikkusiskoaan täynnä ylpeyttä. Tietenkin he kävelevät ihan sovussa käsi kädessä.

  

4 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Ihana, ponnarina pullasuti :D

Lämmin on täälläkin, eikä tosiaan usko ennen kuin mittaria vilkaisee; tänäänkin vänkäsin eskarin kanssa pitkään (ja turhaan), että puetaanko se windfleece sinne taksipysäkille. No ei puettu, reppuun suostui sen sullomaan, viileää (hah) iltapäivää odottamaan. Nyt se on sitten eskarissa koko takki.

Ripu kirjoitti...

Heidi: Ai että. Kiitos nauruista. Siitä sait äiti. Meilläkin neljävuotias aamulla pauhasi, ettenkö tajua, että tulee kuuma! Juujuu.

Ps. Mulla on ollut lähes aina hiukset ponnarilla, paitsi viimeiset pari vuotta. Silti yritän vängätä ne kiinni, jos vaan suinkaan saan suurimman osan lenksun vangiksi. Ei kandeis. Tuo pullasuti ei nimittäin ole mitenkään ihanan näköinen tuolla niskassa.

jarna kirjoitti...

Minä puin Nöpön eilen melkein talviturkkiin, kun oli ollut kipeänä ja eka kertaa pääsi ulos. Tuli sieltä ihan hiessä ja riisui heti kaikki paitsi pikkarit. Voi äitiä kun oli tolvana.

Ripu kirjoitti...

Jarna: Mikä meitä vaivaa? :)