En mahtanut mitään...

Voimannäytössä vuorossa leikkitalo

Kävimme tänään 11kuisen kanssa perhekerhossa, nimenomaisesti Körötellen -muskarissa. Lapseni hämmästytti toisia vanhempia nostelemalla itsensä kokoisia nukkeja - yhdellä kädellä. Lapsi myös viihdytti itseään - ja kauhistutti minua kapuamalla jatkuvasti portaisiin ja heittäytymällä alas. Tosi kiva hei.

Kotimatkalla kävimme Moko Marketissa, ja siellä mä kerrassaan melkein pyörryin. Voi että, jos jotain, niin mä rrrrrakastan muistikirjoja. Hypistelen niitä käsissäni, ja mietin mitä mä niillä teen, huokaisen, ja laitan takaisin hyllyyn.

 
Nämä ihanat ovat Archie Grandin muistikirjoja. Moko Marketista löytyivät nämä, mutta Archie Grandin omilla sivuilla oli enemmän vaihtoehtoja. Oli toisaalta onni, että kaikkea ei ollut tarjolla Moko Marketissa, koska onnistuin näitäkin ihastellessa kadottamaan ajan tajun - jälleen kerran - eikä Mies ehtinyt saamaan nenänsä eteen höyryvää, ravitsevaa ateriaa töistä kotiin tullessaan.*)

Kävelin jo ovelle, koska olin jo ennen kauppaan astumistani päättänyt, että en osta yhtään mitään (mä niin tartten palkkaa jostain), mutta mun oli pakko kääntyä takaisin. Arvatkaa mikä näistä lähti mukaani?

No just se! Ja arvatkaa mitä ekalle sivulle jo jouduin kirjoittamaan?

Ai kauheeta. Oikea syntikirja.

Mä meinaan tuunata tuon kirjan. Koska valehtelu noinniinku yleensäkään ei ole - eikä etenkään tämmöiseltä äiti-ihmiseltä mitenkään sopivaa toimintaa. Tämän kirjan lauseet ovatkin ja tulevat olemaan ns. harmittomia ~ Sweet little lies, kuten itse Hra Archie Grand on todennut. En kai minä nyt muunlaisia valheita viljeliskään.

*) Tuon lauseen joutuisin myös kirjaamaan uuteen kirjaani, sillä harvemmin, tai ollaan nyt rehellisiä, koska en aio tätä kirjata ylös, siis yleensä ikinä Mies-poloa ei odota kotona höyryävä ateria. Niin, minä en vaan oo semmonen normaali koti-äiti.