perjantai 18. toukokuuta 2012

Saanko esitellä...

...Pupu!
kuva: ikioma, ethän kopioi, kiitos.

Hän on neljävuotias, syntynyt Pentikin tehtaalla ja tullut meidän perheeseemme jo Kätilöopistolta. Viettänyt joka ikisen yön*) neljävuotiaan kainalossa. Seiskakuulla on myös Pupu. Itku loppuu heti ja uni tulee yleensä**) salamana, kun Pupu tulee viereen. Mitähän tainnuttavaa kemikaalia Anu on niiden turkkeihin tupsauttanut.. 

Pupu lähtee neljävuotiaan mukaan päiväkotiin sekä on ollut useasti mukanamme minne tahansa olemme ulko-ovesta lähteneet. Olemme usein anelleet, että ei oteta Pupua mukaan, koska jos se putoaa, niin sitten ei ole kiva. Todellisuudessa se olisi katastrofi.

Pupulla on mielenkiintoinen luonne, toiset voisivat ilkeästi kuvata sitä ajoittain melko v-mäiseksi, mutta en minä. Sanotaan neljävuotiaan sanoin, että Pupu jekuttaa. Poikkeuksetta joka ilta, kun ollaan valmiita menemään nukkumaan, Pupua ei löydy mistään, vaikka se juuri hampaanpesua edeltävänä hetkenä oli varmasti loikoillut keskellä huonetta. Vaan eipä sitten loikoile eikä sitä löydy. Ei mistään. Lukemattomat kerrat on koko kämppä käännetty ylösalaisin. Mielessä on myös hetki, kun Mies heitti rotsin selkäänsä eräs ilta klo 21.40 ja lähti talsimaan pitkin poikin Punavuorta, jossa olimme päivällä viettäneet aikaa. Mies jätti puhelimensa kotiin ja lähes heti, kun oli sulkenut oven, neljävuotiaalla välähti: Minähän laitoin Pupuni tänne matkalaukkuni sisään! Mies palasi reilun tunnin kuluttua ja minä kerroin varovasti hyvät uutiset. Mies vannotti tuolloin, että oli viimeinen kerta, kun Pupu lähtee tämän oven ulkopuolelle. Sovittu.

Jotenkin siitä on lipsuttu viime aikoina, kun neljävuotias on itse pakannut repun ja iskenyt sen selkäänsä. Vasta ulkona tajuan, että yksi salamatkustaja on mukana.

kuva: ikioma, ethän kopioi, kiitos.

Ja sitten tapahtuu se, mitä on pelätty.

Olimme eilen pehmiksellä Kampin Cafe Rougessa ja Pupu oli repussa yhdessä Tiri-vauvan kanssa. Neljävuotias söi pehmistä niin reippaasti, että häntä alkoi paleltaa. Muistan, kun hän vetäisi käsivarret t-paitansa sisään eikä reppu tuolloin ollut selässä. Tässä kohtaa äitin keskittyminen siis oli jo herpaantunut (no kai oli, kun mulla oli suklaapehmis), koska en ollut tajunnut ottaa reppua vaunuihin jemmaan. Lähtiessämme reppu kavereineen jäi varmaan pöydän alle.

Tulee uniaika ja lapsi oli jo tosi väsynyt. Arvaattehan, mitä etsitään. Ja etsitään. Ja etsitään. Kunnes mulla välähtää, että se perkutan Pupu oli ollut ulkona mukana enkä ollut nähnyt sitä enää palatessamme! Myös neljävuotiaalla yhdisti ja hän sanoi sen ääneen: Se reppu on hävinnyt. Syvä hiljaisuus. Sydämeni hakkasi ihan hulluna ja mietin traumojen syvyyttä. Onneksi Tiri-vauva on Pupun kaverina ja kyllä ne pärjää, yritin. Huomenna lähdetään etsimään. Kyllä ne löytyvät. Mietin, voinko luvata jotain tuollaista, jos nuo karkulaiset eivät löydykään. Lapsi puhkesi lohduttomaan itkuun ja sopersi miten rakas Pupu hänelle on.

Huokailin syvään viime yön ja todellakin toivoin, että tämä tarina päättyy hyvin. Soitin ensi töikseni aamulla kahvilaan ja sain hyviä uutisia! Maailma on hyvä. Olin kuvitellut jo  kaikenlaista. Joku saattaisi helposti nakata Pupun vaikka roskalavalle tietämättä mistä sanoisinko hieman nahjuinen look on peräisin. Se on Rakkaudesta.


kuva: ikioma, ethän kopioi, kiitos.


*) lukuunottamatta viime yötä. Onneksi neljävuotias oli itkenyt niin paljon, että oli tosi väsynyt eikä herännyt kuin kerran ja sopersi: minne-se-on-hävinnyt... Olen kiitollinen, että uni jatkui aamuun saakka, jolloin itku alkoi uudestaan, mutta sitä oli aamulla helpompi hallita kuin keskellä yötä.


**) noo onhan niitä poikkeuksiakin, etenkin viime öinä, koska seiskakuu on päättänyt alkaa kiipeilemään pystyyn joka paikkaan eikä voi mitenkään nukkua, koska on ihan pakko kivuta pystyyn. Lord have mercy.

9 kommenttia:

Pepi kirjoitti...

Kaikilla "meillä"? on omat pupumme :)
Minust on ihana seurata melkein viisveen ja melkein kolmeveen seikkailuja omiensa kanssa....katastrofin voi aistia ihollaan jos uniaikaan on joku hukassa!
Ja suurella mielenkiinnolla odotan minkä seiskakuu valkkaa omakseen :) Nyt mieleisin on nimittäin ollut viisveen oma, ja sitähän saa vain häthätää lainata!

Miima kirjoitti...

Onneksi löytyi!
Meillä oli esikoisella uniriepu, jonka rakasti riekaleiksi. Toisella oli unilammas muutaman vuoden, kunnes unohtui. Pienemmillä ei ole ollut mitään, vaikka kovasti yritin tarjotella monenlaista.

Sirkku kirjoitti...

Vanhimman tyttären perheessä samaisesta pupusuvun edustajasta on tullut ihan yhtä tärkeä perheenjäsen. Kun pupun tärkeys selvisi, tytär kävi ostamassa koko pupuvaraston varalle, koska muutama monta kertaa pesty matkapupu on jo heitetty hajujen takia roskiin ja uusi päässyt virkaan. Kuinka monta tuntia onkaan käytetty tehollista työaikaa meidän ja heidän perheissä pupun etsimiseen...
Mieheni keksi raadollisen nimityksen lapsenlapsensa rakkaimmalle lelulle..."kuollut jänis"...
Mikähän tuon pupun olemuksessa on niin kerrassaan poikkeuksellista, että siitä voikin tulla niin tärkeä esine!?

Ripu kirjoitti...

Pepi: Sehän se paras lelu on, joka toisella on. :)

Miima: Minä olen yrittänyt tarjotella toista lelua, mutta yhtä suurta sidettä ei muiden kanssa ole syntynyt.

Sirkku: Hei, arvaa vaan kuinka monta Pentikin pupua meiltä löytyy. Neljä (4). Se yksi on se oikea eikä muut kelpaa. Ei vaikka miten on yritetty.

Pupua kyllä pestään ihan neljässäkympissä aika ajoin, että hirmuinen haisuli se ei ole. Onneksi.

Tuo "kuollut jänis" on kyllä aikamoinen, hahhahhaha, tuli ihan mieleen joku Kaurismäen leffa, jossa tuo on lakonisesti tokaistu. Hih. :)

Anu P on kova bizniswuman, sillä on oikeesti jotkut eteeriset systeemit niissä pupuissa, jotka vain lapset haistavat. Vähän sama kuin Cientan kangaskengissä se karkintuoksu.. veikkaisin.

jarna kirjoitti...

Oi miten ihana tarina-ja kamalakin. Ja niin tuttu. On meidänkin lötkökissaa etsitty joskus keskellä yötäkin, kun se on jostain yliväsymyksestä johtuen unohtunut ottaa kainaloon ja yöllä muistuu mieleeen: "MISSÄ MUN LÖTKÖKISSA ON?" Kääk! Ja kerran, kun Lötkis unohtui tarhaan, ei ollut kovin mukava ilta silloin :/

Nyt paras unikaveri on Pörri-jääkarhu (lapsimessuilta ostettu) ja Lötkis saa rauhassa pötkötellä sängynpäädyssä. Tilanne ei ole yhtään helpompi, sillä nythän Pörriä sitten joudutaan etsimään Lötkiksen sijaan. Hiivatti, kun nämä unikamut ovat niin kovia "jekkuilemaan".

jarna kirjoitti...

Ja siis tuli muuten yksi traumaattinen tapasu mieleen vuodelta kuokka ja jussi!

15v oli pikkuinen ja siskonsa oli vielä pikkuisempi. N. 2v sisko halusi lainata jonnekin kauppareissulle 4v:n "Uuia" eli nuhjuista pientä pehmohyljettä, joka oli maailman rakkain pojalle.Koska esikoinen on aina ollut maailman empaattisin ja sydämellisin henkilö, hän lainasi. Uui mahtui näppärästi pienene sydämenmuotoiseen käsilaukkuun ja tyttö piti siitä kiinni kuin henkensä pitimiksi.

Mutta mutta...Tyttö pieni nukahti rataisiin ja käsi herposi! Pikkuruinen laukku putosi ja Uui sen mukana. Kukaan ei huomannut mitään, ennekuin kotiinpäin tullessa. Jumankekka mä kävelin sitä kahden kilsan suoraa moneen kertaan ihan hysteerisenä eikä Uuia koskaan löytynyt. Joku perkele oli sen ottanut ja pöllinyt. Olen edelleen ihan raivona, kun ajattelenkin. Pare siis ettei enempää ajattele, menee vielä yöunet!

Ripu kirjoitti...

Jarna: Oiei. Tuota pelkäänkin, että sitten ei löydy. Minä ehdin miettimään kaikenlaisia skenaarioita kadonneen repun kohtaloksi myös, mutta onneksi karkulaiset saatiin takaisin. Kauhulla odotan, kun seiskakuu alkaa roudaamaan omaa rakastaan, niin kyllä niitä huollettavia sitten piisaa.

Taina kirjoitti...

löysin tänne, kun googlettelin pupua. kas kun meidän tismalleen samanlainen pupu pippurisemme on ollut kateissa jo vuoden päivät. kuusivuotias viimeksi tänään otti asian taas puheeksi, kun pyörähdimme pentikillä ja hyllyssä oli samantapaisia, muttei samanlaisia. jos teillä on ylimääräisiä vaaleanruskeita, jotka eivät kelpaa, voisin riemumielin kotiuttaa yhden meille! :D

Riikka kirjoitti...

Taina, mukava, että löysit tiesi tänne. Olen pahoillani kadonneen Pupunne puolesta, miten selvisitte siitä?

Meille kävi juuri tänä iltana tosi outo juttu. Viisivuotias otti sen varapupunsa oikean Pupun viereen, tosin painotti, että tämä voi olla vaan tämän kanssa yhtä aikaa. Itse Pupu alkaa olla niin huonokuntoinen, että lapsi alkaa itsekin tajuamaan, että jotain varahahmoa olisi hyvä opetella rinnalle, vaikka Pupuahan ei mikään korvaa.

Voi itkut, mistä me teille keksittäs Pupu. En uskalla luopua noista meidän, kun kuopus kantaa koulutetusti kahta, ja nyt se esikoinenkin toivon mukaan, on hyväksymässä sitä toista Pupua vähitellen. En jaksa oikein uskoa tähän, vaikka toivon kovasti. :)