keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Au restaurant

Hoi, kertokaa ravintoloista, joissa on lapsille jonkinlainen leikkipaikka? Siis ei Stockan tai Tennarin Hesburger tai Mäkkärit. Onko se, ettei niitä ole, vinkki vanhemmille, ettei kakarat ole tervetulleita? Minä tiedän yhden Helsingissä ratikka 6:n päättärin liepeillä ja se on Radisson Bluen Viola.

Mies ei ollut buukannut meille etukäteen pöytää äitienpäiväjuhlallisuuksiin (jännitystä elämään, jeii!) ja toisaalta, kun on nämä pienet tytöt, mietimmekin menisimmekö ravintolaan vai ei. Päädyimme lähtemään, koska neljävuotias tykkää käydä kahviloissa ja ravintoloissa (kertoneeko tämä äitin kokkailuista jotain - noei, koska lapsen lempiruokaa on pasta ja nugetit! Ne valmistuu vartissa!).  Ennen kaikkea minä halusin ravintolaan.

Violassa oli äitienpäiväbuffet, jota emme halunneet kokea, mutta ulkona ollessamme (tuulen pöllyttäessä hamettani, josta oli vaivihkaa tullut supermini) kurkkasimme ravintolaan sisään ja päätimme käydä kysymässä voiko jo tilata a la carte. Menimme sisään ja jäimme odota tässä -paikallemme oikeaoppisesti. Mä en oo mikään sooloilija. Ravintolassa oli jo tuolloin tosi väljää. Ohi pyyhälsi pari tarjoilijaa ja tiskin takana pari lisää supatteli meidän suuntaamme (ehkä ne puhuivat mun hameesta!). Odotimme noin viisi minuuttia. Kukaan ei tullut kysymään meiltä mitään. Siinä vaiheessa, kun olimme ulko-ovella, tiskiltä lähdettiin luultavimmin meitä kohti, mutta se oli myöhäistä.

Uusi yritys ns. oikeaan aikaan. Meidän edellä oli lapsiperhe kiltisti samassa odota tässä -kohdassa. Pian olimme vaihtaneet jalkojen asentoa jo liian monta kertaa (ja lähes puhelinnumeroja), mutta sama odotus jatkui tälläkin kertaa. Tyypit pyyhälsivät ohitsemme täysin kiinnittämättä mitään huomiota, vaikka neljävee jo alkoi lähes heittelemään kärrynpyöriä ja seiskakuu menetti hermonsa, koska hänellä oli nälkä! Minullakin alkoi jo suhista (no ei pissi!) ja mietin hetken, että lähdetään kotiin.

Vihdoin arvon tarjoilijahenkilö suvaitsi saapua, mutta jouduimme edelleen odottamaan, koska pöytiä piti järjestellä. N Ä L K Ä! Siinä vaiheessa, kun pääsimme istumaan ja meille esiteltiin harjoittelijatarjoilija, jonka kanssa tulisi puhua englantia, olin ihan, että what-fuckin-ever, nyt sitä safkaa pöytään. Seuraavaksi jännitettiin onko lapsen paistettu lohi kuorrutettu sitruunamajoneesilla, kun tätä alleviivasin ehkä liiankin moneen kertaan ja tehostetusti kovalla äänellä: DON'T MIX THE MAYONNAISE WITH THE SALMON. I MEAN DO NOT! Tarjoilija piti minua epäilemättä melkoisen yksinkertaisena. Ruoat saapuivat kohtuullisen odottelun sisällä eikä annoksissa ollut valitettavaa.

Miehen kanssa emme jutelleet mistään koko dinnerin aikana. Ihan siitä syystä, että emme olisi kuulleet toisiamme. Leikkipaikan valloittajat jyräsivät nukenvaunuilla ja autoilla ympäriinsä, jos eivät huutaneet naamat punaisina. Niiden lohet oli varmaan sotkettu sillä majoneesilla. Ensin huomasin olevani ärsyyntynyt. Meidän tytöt istuivat molemmat niin nätisti ja söivät ruokaansa tai pöytää, mutta eivätpähän riehuneet ympäriinsä. Toki neljävuotias hyppäsi välillä siskon luona ilveilemässä, mutta ei vaatinut mitään toimenpiteitä. Olin hirmu ylpeä heistä. Sitten tajusin, että me idiootit istumme aivan leikkipaikan vieressä. Turha siinä on kiristellä. Sitä paitsi lapsista lähtee ääntä ja onneksi eivät olleet meidän lapsia, joille olisi tarvinnut rähjätä. Hahha. Sitä paitsi olin päättänyt, että en aio äitienpäivänä ottaa kipinöitä. MISTÄÄN ja se piti!

Olin sitä mieltä, että ei jälkkäreitä, koska olisi hyvä lähteä ennen kuin seiskakuulle riittää, jos tiedätte mitä tarkoitan. Neljävuotias tosin oli sitä mieltä, että hän ei lähde yhteistyössä ennen jäätelöannosta. Got it. Mahdollisesti ja erittäin todennäköisesti itkevä seiskakuu oli noista parempi vaihtoehto.




Mies tilasi kulhon O'boy kaakaojauhoa. Eräällä on myös melkoinen suklaa-addiktio. No ei oikeesti! Siis voilà tiramisu, lapsi sai jäätelönsä ja oli ikionnellinen sateenvarjosta, joka piti roudata myös kotiin. Äitille vaatimattomasti sorbetvalkosuklaahässäkkä. En kuitenkaan jaksanut syödä ihan kaikkea.

kuvat: ikiomia, ethän kopioi, kiitos.

Mies on viisas ja hän tilasi laskun samalla kun tilasimme jälkkärit. Odotusaika lyheni huomattavasti. Vaikkakin itse asia, kuten syöminen on ihan hyvällä tolalla ko. ravintolassa, niin se muu kaipaa tuunausta. In the mean time minä tarvitsen uuden ravintolan, jonka leikkipaikalla ensi kerran mölyää luultavimmin meidän lapset. Lällälieru.

2 kommenttia:

Pepi kirjoitti...

Takuuvarmaa aamukahviluettavaa :)
Paitsi, että nyt puuttui kahvi.....töpseli oli irti seinästa ja minä vaan odottelin ihanaa pähkinäkahvin tuoksua, täytyy vielä odotella hetki.

Ripu kirjoitti...

Mikä tragedia! Kuuluu samaan kategoriaan kuin sähköuunin laittaminen päälle. Sit parikyt minsaa myöhemmin tajuat, että vain valo palaa. Ai peeveli. Siinäpä sitten kakkupohja lätsähtikin..

Tosin Pepi, aamukahvi ei ole vertailukelpoinen. Sitä pitää saada silloin kun on ajatellut. Mukavia muita hetkiä tälle päivälle!