lauantai 26. toukokuuta 2012

Hannua ja Kerttua

Viime sunnuntain tuskailin valokuvatilauksen kanssa, mutta päätin olla siinä välissä myös äiti ja tsekkasin mitähän sitä tekisi lasten kanssa. Annantalolla näytti olevan Teatteri Hevosenkengässä Hannu ja Kerttu. No tämäpä kävi helposti. Eikun sinne.

Kerttu
Isä, siivoava äiti-puoli ja Kerttu

Matkalla teatteriin neljävuotias esitti muutamia kysymyksiä keitä nämä Hannu ja Kerttu oikein ovat. Aloin muistelemaan, että no ne on sisko ja veli ja mitäs niille sitten. Yritin muistella kuuluiko tähän tarinaan susi vai metsä vaiko jotain muuta. Jossain Annankadun ja Eerikinkadun kulmilla äitillä välähti. Ei perhana. Eiks se ollu vähän niin, että äiti ei enää jaksa ja käskee iskän roudata lapset jonnekin syvään metsään ja sitten tapahtuu kauheita. Pysähdyimme jopa hetkeksi, kun piti miettiä onko tämä sittenkään niin loistoidis. Äitihän on kotonakin ollut suht kireä aika ajoin, no okei melkein aina, no okei KOKO AJAN perhana! Tunnustan, että olen sanonut ihan ääneen ja montakin kertaa, että nyt äiti juo tän kahvin, jookos, kun äitiä väsyttää niin paljon, kun äiti ei ole taaskaan nukkunut, sitten äiti leikkii teidän kanssa, mutta NYT MINÄ JUON TÄMÄN KAHVIN! Aika kauheeta. 

No enää ei ollut perääntymistä, koska olin fiksuna ottanut pienimmän Pyhään Manducaan ja tyyppi oli saatava pois siitä vehkeestä. Ihan vaan sivuhuomautuksen, ei kyllä sekään ole mikään autuaaksi tekevä rintareppu. Ihan yhtä hiki silläkin kapistuksella tulee ja niskakin on jumissa kuin pirullisella BabyBjörnillä. Ainoa positiivinen asia on se, että lapsen lonkat(kone oli?) eivät viotu. Pah! Pelkkää propagandaa, väitän.  

Teatteri Hevosenkenkään oli tullut muitakin lapsia ja vanhempia, mutta kukaan muu ei ollut roudannut vauvaa, koska näytelmähän oli 3+ vuotiaille. Alaikäinen käyttäytyi kuitenkin erinomaisesti, joten salakuljetan hänet kulttuuririentoihn varmasti toisenkin kerran.

Hannu ja Kerttu sekä lentävä pipari

Näytelmä oli moderni versio perinteisestä Grimmin horrorista, mutta kyllä muutama jänskä kohta vetäisi nelivuotiaan maihin. Edellä istuvan tuolin takaa oli turvallisempaa katsoa pelottavat kohdat. Noita oli pelottava ja halusi paistaa sisarukset Piparkakkutalon uunissa. Ei tietenkään onnistunut ja joutui sinne itse. Meidän piti käydä juttelemassa näyttelijöiden kanssa, että mihin se noita joutui. Sovittiin, että siitä tulikin kiltti sen uunissa piipahtamisen jälkeen. Tässäpä muuten oiva vinkki kiukutteleville lapsille. Laitanko minä sen uunin päälle, laitanko vai rupeeko ne sukat menemään jalkaan. Sairas huumorintaju, tiedetään.


"House of horrors" - Piparkakkutalo, noita, Hannu ja Kerttu

Tarina oli kuitenkin ihan osuva muistutus tällekin äitille,  kun jo esittelyssä isketään vanhempien kiire-kortti pöytään. Äitipuolikin vain siivosi. Muuten osuva kuvaus meidänkin arjesta, mut ei tuo jatkuva siivous -viittaus.



3 kommenttia:

Vadelmia kirjoitti...

Lainaan itseäni erään nukutusepisodin ajalta (http://appelsiinimyssy.blogspot.se/2012/02/som-en-boll-kommer-jag-tillbaks-till.html):

"Fiilikset meillä alkoivat yhdentoista pintaan olla samat kuin Hannun ja Kertun vanhemmilla. Hannun ja Kertun köyhät halonhakkaajavanhemmathan veivät lapsensa metsään ja jättivät sinne, kun heillä ei ollut varaa elättää lapsiaan. Hannun neuvokkuuden ansiosta lapset löysivät ensimmäisellä kerralla takaisin, mutta toisella eivät enää. He joutuivat pahan noidan vangeiksi, mutta päihittivät noidan ja riensivät takaisin kotiin äidin ja isän luo. Tarina ei muistaakseni kerro, mitä vanhemmat siitä tykkäsivät. 'Ihanaa nähdä teidät taas, Hannu ja Kerttu! Huomenna menemmekin soutelemaan järvelle...'"

Ripu kirjoitti...

Vadelmia: Kiitos, kyllä tuo nukuttaminen on yhtä showta tuon pienimmän kanssa. Tyyppi vaan virnistelee pinniksen raoista juuri kun luulet, että nyt se nukahti! :) Tsemppiä sinne!

Vadelmia kirjoitti...

No, tuo oli nyt tuo kerta tai pari. Yleensä, kuten tänäänkin, tyttö nukahtaa sänkyynsä nätisti. Koska on unipussistaan siellä kiinni (pussi taitettu osittain patjan alle). Ehkä teetätetään pitempiä ja pitempiä pusseja, kunnes lapsi on niin iso ja fiksu, että tajuaa itse pysyä sängyssä joko nukkumassa tai sitten vaikka lukemassa kirjaa.