perjantai 20. heinäkuuta 2007

Tyhjyys

------
------
------
------
Taiteilen tekemättömyyden ja tylsistymisen rajamailla. Olen juuri (kolme tuntia ja 13 min. sitten) päättänyt lähes pariviikkoisen rupeaman pienten ihmisten seurassa. Rakkaimmista rakkaimmat nièces viettivät kesää kanssani ja tiedoksi vain, että kolmevuotiaan ja lähes 8 kk vanhojen ihmistaimien kanssa oleilemisessa ei tarvitse pohtia päätään puhki mitä tekisi. En ole ehtinyt stressata syrjäytymisestänikään. Nimittäin jo ravinnon saattaminen näiden ihmisten suihin on melkoinen operaatio. Aloittelija ja vieläpä keskitasoinen tarvitsevat konepesua after. Kolmevuotiaalta kysytään, että otatko tätä - otatko varmasti? Hän vastaa, että joo. Lautanen mikroon ja eteen, jolloin hän toteaa, että ei otakaan sitä, vaan just jotain muuta. Pienempi jaksaa kaksi lusikallista istua Stokkessaan, kunnes hermot palavat totaalisesti.

On todella outo tunne, koska ehdin jo jotakuinkin omaksumaan lapsiperheessä käytettävät standardit. Nyt olenkin kummissani selannut (huom! en lukenut) pari päivää vanhasta lehdestä pikavauhtia noin 1/3, juonut puoli kuppia kylmää kahvia ja jättänyt sen (IDIOOTTI) seisomaan pöydän laidalle, jotta pikkutyyppi voisi käydä sen huitaisemassa alas. Olen harjannut toisen puolen päätäni. Ripsiväriä on mitä luultavammin vain oikeassa silmässä, koska kesken laittamisen olen rynnännyt tarkistamaan josko jostain kuului rumahdus. Olen ottanut omaa aikaa (13 sekuntia) ja tarkistanut sähköpostini havahtuen siihen, että on liian hiljaista. MITÄ NE NYT TEKEVÄT?, kunnes muistan, että olen yksin.

Yritän parasta aikaa tirkkiä pieniä sormenjälkiä olevien silmälasieni läpi. Tarkastin juuri mitä minulla on päälläni. Näyttävät vaatteilta, vaikka minulla ei ole harmainta aavistustakaan kuka ne on päälleni pukenut. Tällä tyypillä ei ole kyllä mitään erityistä tyylitajua ollut. Onneksi sukkia ei tarvitse kesällä (paitsi tänä kesänä), koska ne ovat unohtuneet. Kaiken tämän jälkeen minulta ei edelleenkään liikene sympatiaa äideille, jotka kulkevat meikittä ja tukka rasvassa addu-verkoissaan rattaita puskien. No excuse.

Mitähän tekisi? En vaan keksi mitä voisin tehdä. En voi tehdä mitään, koska EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ! Herranen aika. Missä minun elämä? Ai niin, ei mulla ollutkaan, kun olen syrjäytynyt. No niin justiin. Täytyy alkaakin taas vajoamaan siihen muottiin. Goodbye iloinen mieli ja hulvaton hulina - Pof.

Ei kommentteja: