tiistai 1. toukokuuta 2007

Rai Rai Tähtien Kanssa


Elämme siis Valpurin iltapäivää ja verhon lomasta jopa aurinko vielä kurkistaa! Se on sen merkki, että pitäisi varmaan tehdä jotain. Jos aurinkokin vielä paistaa, niin on suorastaan rikollista maleksia sisätiloissa. On se kumma, kun ei ihminen saa olla ihan rauhassa tekemättä yhtään mitään. Sekin lienee näitä aikuisuuden ristejä, joita on annettu kannettavaksi. Punnitsen vaihtoehtojani: 1) Piristävä kävelylenkki kaupungilla 2) Työhakemusten rustaaminen 3) Päiväunet viltin alla. Hmmmm. Menee vielä harkintaan, vaikka kolmonen tuntuukin nyt houkuttelevan eniten. Vaaditut perustelut: Työhakemukset vaatisivat varsinaista luovuutta eikä sellaiseen kykene nyt mitenkään. Kaupunki on pullollaan ylioppilashattuja ja serpenttiinivanoja (myös muitakin vanoja). Ei iske. Oi mikä apatia iski sen sijaan. Tähän löytyy kyllä ihan lääketieteellinen selitys, koska illalla oli melkoinen RAI RAI, niin nyt on serotoniinitasot vedetty niin miinuksille, ettei mikään tunnu enää miltään (osa 1675).

Vapunaatto sujui mukavasti, niin mukavasti, että hetkeksi jopa unohdin ahdistukseni huomista aamua kohtaan, kun jollain ilveellä olisi taas saatava itsensä sinne Calcaroksen kammioon. Brrrr. (Puistatuksia). Minulla on kuitenkin vielä 12 tuntia tätä onnea jäljellä, joten huokailut loppuvat tähän paikkaan. Kuka sanoo, etten muka olisi ihan superoptimistinen tyyppi? Suustanikin alkoi välittömästi sinkoilemaan Always look at the bright side of life.... ja biisi jatkuu vihellellen...

Nyt kun onnistuin nostamaan onnellisuushormonia asteen verran, niin muistelen vielä hetken vapun viettoa. Aattoa juhlittiin Paulan ja Miran rokatessa ja he kaivoivat esiin tästäkin konservatiivisessa mehutiivisteessä keitetystä aikuisesta suorastaan riehakkaan puolen. Heilutin kättäni ilmassa kuin mikäkin vähemmän älyllistä kapasiteettia vaille jäänyt. Tai hetkinen... kuin mikäkin teini. Pitäisikö tästä nyt ajatella jotain? Äh, käytökseni sallittaneen, koska kuuluin siihen vähemmistöön, joka eilisellä keikalla oli yli 25-vuotias (lue: aikuinen). Teiniys on tarttuvaa. Pitänee ilmoittaa Kansanterveyslaitokselle.

Eilen siis esiintyivät Paulan, Miran ja Ripun kaikki puolet. Elin muutenkin huippuhetkiä, koska huomasin ihqun (noinko se menee?) Marko Keräsen siemailemassa kuoharia (pillillä - en tiedä onko tää niin hyvä juttu...) 50 cm päässä minusta (voi olla metrikin, mutta ei se kyllä siltä tuntunut). Heiluimme simultaanisesti Paulan ja Miran tahtiin. Siis IIK. Ajatella, Tanssin Tähden Kanssa!

Vaihtoehtoni ovat nyt selkiytyneet ja toimin seuraavasti vaihtoehto 1) mukaan. Menen kävelylle (läheiseen Makuuniin, kenties vuokraan vielä jonkun leffankin ja ostan ihania irtsareita - vain ja ainoastaan lääketieteellisistä syistä saadakseni serotoniinitasoni nousuun). Sitä paitsi nyt ei ole mikään varsinainen pakko lenkkeillä, koska aurinko ei enää paista. Sellainen sääntö on kuulkaas ihan olemassa.

Ei kommentteja: