maanantai 20. elokuuta 2007

Paniikki, ei paniikki, paniikki, ei paniikki...

Hmmm. En osaa päättää to be panicking or not to be panicking.

Terveisiä sohvannurkasta. On maanantai. Arkipäivä. Olen tähän mennessä lukenut iltapäivälehdet, tsekannut sähköpostit, tsätännyt kaverin kanssa isomman asunnon autuudesta ja parisuhteellisuudesta. Basic teemat. Reality check - olen mielestäni muuttamassa isompaan asuntoon. Heh. Kahvia en ole vielä juonut, vaikka puolta päivää kello lähestyykin. HUOKAUS. Ennen kuin jatkan, pakko ne sumpit on keittää. Un moment, s'il vous plaît.

Olen muutes mahtavan upean kahvinkeittimen omistajana tehnyt säästökampanjan, johon kuuluu Roberts Coffeen, Wayne's Coffeen yms. lattejen boikotoiminen. Olen kylläkin kahdesti lipsunut, mutta vain siksi, koska muuten olisin kärsinyt armottomasta migreenistä ja kaiken tämän kukkuraksi we wouldn't want that, would we?

Olen yrittänyt funtsia, että mitä minä oikein haluan? Nyt hei, kysymyksessä ei ole mikään kolmenkympin kriisi. Kysymyksessä on irtisanoutumisesta seurannut syrjäytymisjakso, jossa todellakin otetaan vastaan jatkossa ne tarjotut työt, vaikka en edelleenkään kadu sitä, etten lupautunut puoleksi vuodeksi opettajan pestiin.

Kysymyksessä on nimenomaan se filosofinen pohdinta siitä mitä oikein haluaisin tehdä. Tässä ei myöskään pureuduta eksistentialismin syövereihin, kysymyksessä ei ole olemisen vaikeus, vaan tekemisen problemaattisuus. JOS MINÄ ITSE saisin päättää - olisin töissä jossain ihanassa pikkukemikaaliossa ihanien purnukoiden keskellä huippuliksalla TAI kirjoittaisin mielenkiintoisia juttuja johonkin kivaan, huom! kivaan magazineen TAI minulla olisi oma enterprise, jossa minulla olisi työntekijöitä, jotka tekisivät minulle töitä, jotta voisin rauhassa kirjotella kivoihin magazineihin kivoja juttuja TAI voisin myös vain keskittyä lukemiseen. Olisi ihana vain lukea. Ja syödä. Nyt muuten muuntaudun baristaksi ja käyn sekoittamassa itselleni maittavan laten - kahvia ja maitoa voilà.

Näillä ajatuksilla: ei paniikki.

Vaan todellisuudessa, eihän se kuitenkaan käy näin. Luterilainen uppiniskaisuus ei hyväksy sitä, että korkeasti koulutettu heittäytyisi purnukoiden sivelijäksi tai freelancekirjoittelijaksi kivoihin magazineihin - korkeintaan asiantuntijajournaaleihin voisi väkertää artikkeleja erittäin huonolla liksalla, mutta palkkioksi saisi kuitenkin meriittejä akateemiselta ylemmistöltä. HUOKAUS.

Vieläköhän ehtisin hakea tohtoriopiskelijaksi?


Ei kommentteja: