sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Tytöt, pojat ja se tyylitaju

kuva: täältä

Meillä täällä mummolassa piipahti tänään poikaserkut. Viisivuotias ei olisi oikein ehtinyt heitä treffaamaan, koska oli tärkeät leikit menossa naapurin tyttöjen kanssa. Meillä on tyttöjen bileet!, lapsi innoissaan mainosti jo eilen, ja samat bileet ovat jatkuneet siitä lähtien. Hienosti tytöt kuitenkin ottivat (painavasta kehotuksestani) isomman poikaserkun mukaan hippaleikkiin, (joka tosin päättyi, kun poika oli otettu hipaksi). En tiedä mistä syystä, mutta hipaksi otettaessa poika oli kaatunut, ja suuttunut siitä niin, että huusi hakevansa äitinsä, joka kuulemma antaisi turpiin joka tytölle. Ei mennyt ihan alkuperäisajatuksen mukaan. Minä jäin miettimään, että vau, hakee äitinsä, eikä isänsä.

Juttelin illalla viisivuotiaan kanssa, että hän ei sitten kovinkaan paljon serkkupoikien kanssa seurustellut, eikä malttanut edes puolivuotiasta serkkupoikaansa hoitaa, vaikka yleensä pienistä vauvoista tosi paljon tykkää. Siihen sain kuulla, että katos, kun tytöillä on se tyylitaju, ja pojilla ei. Pojat haluaa myös leikkiä jotain poliisia, jota tytöt taas ei, niin oli katos parempi, että me leikittiin enemmän tyttöjen kanssa, kun meillä oli yhteiset jutut. Sain kuulla ajatuksia myös hippaepisodista, etenkin siitä serkkupojan suuttumisesta: Äiti, mä olin siis niin järkyttynyt!

Missä kohtaa tämä tytöt versus pojat -maailma oikein iskee? Onko lapsia, jotka pitävät tyttöjä ja poikia ihan yhtä tasavertaisina ja hyvinä kavereina tuosta neljän-viidenvuoden kantturoista alkaen? Onko meillä vaan kasvatuksessa mennyt jotain pahasti vikaan?

11 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Meillä tuleva ekaluokkalainen, tyttö siis, on aina viihtynyt selvästi paremmin poikien seurassa, tiedä sitten mistä johtuu. Kotona isosiskon kanssa on myöstyttöhommia, mutta nykyään 4 vuotiaan pikkuveljen kanssa ovat varsinainen parivaljakko. Luonteeltaan on melkoisen räväkkä ja vauhdikas :)

annna kirjoitti...

Meillä on 4-vuotias poika, joka pienenä leikki aina mieluiten tyttöjen kanssa ja joka nykyään ilahtuu kaikista ystävistä. Selkeästi alkaa kyllä hakeutua mieluiten poikien seuraan ja saattaa jopa unohtaa tyttökaverin jos poika saapuu paikalle. :D Ja joo, todellakin haluaa leikkiä jotain poliisia. Aina. Kaikkialla.

Anonyymi kirjoitti...

Erityislapsen(tyttö) paras kaveri oli isosisko. Tai sitten hoitatädin poika kavereineen tai naapuruston pojat - itseä vähän isommat. Tytöt - omista serkuista lähtien - saattoivat kiusata, silleen, ettei siihen kukaan aikuinen tiennyt puuttua.
Tyylitajua ei hajuakaan sen enempää tytöillä kuin pojillakaan, mutta tuskin meidän äideilläkään.

OP

Riikka kirjoitti...

Niin Heidi, mistäköhän tämä johtuu? Olisikohan niin, että jos kavereina olisi enemmän poikia, niiden seura olisi kiinnostavampaa vai onko tämä ihan biologiaa vai mitä? Itsekin muistan, että ei minulla ollut poikakavereita. Pojat oli ihan blää, mutta en ole varmasti ohjannut omaa lasta tähän tilaan.

Riikka kirjoitti...

Annna: Ihanasti sanottu, että teidän 4-vuotias ilahtuu kaikista ystävistä. Niin ja poliisi on hyvä tyyppi. ;)

OP: Lapset voivat olla tiedostaen tai tiedostamattaankin tosi julmia toisiaan kohtaan, ja erilaisuutta sopisi harjoitella ihan joka kodissa. Minulla ei riitä yhtään ymmärrystä minkäänlaiseen erilaisuudesta kiusaamiseen tai muuhun ikävään suhtautumiseen, vaikka joskus kyse on ihan puhtaasti siitä, ettei ymmärrä, miksi joku käyttäytyy eri tavalla. Sitten asiasta keskustellaan.

Tuo tyylitaju-juttu on niin meidän neitiä, joka on niin staili omasta mielestään, että häneltä saatoin odottaakin tuollaista kommenttia. :)


Noin niinkun kehityspsykan näkökulmastahan todetaan, että samaa sukupuolta olevat leikkikaverit liittyvät myös lapsen sukupuoli-identiteetin kehitykseen, ja on siis sinänsä ookoo, mutta minusta se on vaan jotenkin ihmeellistä, mistä se ajatus kumpuaa niin vahvasti niistä tyttöjen ja poikien jutuista. Meiltä aikuisiltako? Päiväkodista?

Anonyymi kirjoitti...

Riikka, sukupuoli-identiteetin alkuperästä ei liene täyttä yhteisymmärrystä.

Gengertutkimuksen mukaan nämä roolit on suureksi osaksi tuotettuja. Olen kuullut päiväkodissa työskentelevältä tuttavalta tarinoita elävästä elämästä, joka näyttää vahvistavan ainakin osan tästä teoriasta. Pojille ja tytöille tarjotaan eri juttuja. Osa noista tarinoista on sitä laatua, että päätin, että jos minulla kuunaan on tytär, päiväkotiin hän ei mene...Kasvatuseroista kait viimeisimpiä tutkimustuloksia on siitä, kuinka poikia kannustetaan saavuttamaan ja oppimaan ja tyttöjä karkeasti sanoen olemaan söötti ja kiltti.

Luulen, että lapset, erityisesti alle kouluikäiset toistavat paljon vanhempiaan.

Minun leikeistä on ehkä pystynyt näkemään jo päivähoitoikäisenä oman alani...

OP

zirk kirjoitti...

Tää on jännä juttu, mitä tekisi mieli kommentoida pidempäänkin.
Yleisesti ottaen lienee monen eri asian summa, että miten lapsi kaveeraa poikien ja tyttöjen kanssa. Mun pojat fanittaa kiihkeästi 7-vee serkkutyttöä ja tyttö heitä. Asumme kaukana toisistamme ja hassua kyllä ikävä on saanut molemmat osapuolet kaveeraamaan serkun kaltaisten tyyppien kanssa muutenkin: esikoinen eskarin tyttöjen ( ja väänsi bratz-nuket raksatekokäsiksi puheissaan) ja serkkutyttö pikkupoikien kanssa. :)

Henkkumaaria kirjoitti...

Opettajana olen tuota seuraillut myös mielenkiinnolla. Mun viitosluokklaisissa oli yksi tyttö ja poika, jotka on olleet pienestä saakka parhaat kaverit. Heidän keskinäinen suhteensa vaikutti tosi jännäötä, sillä, minusta tuntuu, ettei eri sukupuolta oleminen tullut heille itselleen edes mieleen. Välillä kuulosti, kuin vanha aviopari olis kinastellut. Muut pitivät näiden kahden yhteiseloa ihan luonnollisena, kun kaikki ovat siihen tottuneet.

annna kirjoitti...

OP, totta varmaan voi tuokin olla, mutta meillä on erilaisia kokemuksia. Silloin kun poikani syntyi, alkoi olla muodikasta sukupuoleton kasvattaminen. Niin minäkin olin stereotypioita vastaan ja meiltä löytyi pinkkiä ja nukkeja. Jotenkin se "poikamaisuus" vaan tuntui olevan sisäsyntyistä ja ne paloautot kaivettiin vaikka kivien alta. :)

Anonyymi kirjoitti...

Anniina. Kait se on niin, että täysin sukupuolineutraali kasvatus on lähes mahdotonta, ellei kuulu johonkin yhteisöön. Luulen, että sukupuoliroolit muotuvat niin monella eri tavalla.

Itsellä, silloin harvoin kun niitä tyttökavereita oli, oli ihan normaalia leikkiä sekä nukeilla että autoilla ja muilla koneilla.
Ns. Poikien leikit tyttöjen kanssa oli ihan ok. Ja onhan paljon leikkejä, jotka eivät oikeastaan normitu mies-naiskuvien mukaan.

Siskonlapsista nuorempi tyttö on aina ollut räväkämpi ja rohkeampi kuin isoveljensä. Eikä perinteiset barbitleikit vaatteineen ole juuri kiinnostaneet, vaikka nukkeja onkin leikeissä ollut mukana.
OP

Riikka kirjoitti...

Kiitos kommenteista, mielenkiintoista on!

OP, minä olen kuullut myös päiväkodissa melko alleviivaavia juttuja, kuten vain tyttöjen prinsessalinna-leikki ja poikien Miesten kerho, jossa tehdään miesten juttuja (mies)hoitajan kertoman mukaan. Tämä on hiukan harmillista, mutta mitään "tässä on tämä meidän lapsi, sukupuolella ei ole mitään väliä" -juttuja en ole innostunut viljelemään. Minusta tyttöjen ja poikien leikkejä ei tarvitsisi korostaen erottaa toisistaan. On autoleikkejä ja on nukkeleikkejä ja sillä sipuli. Tässä tietysti ei ollut varsinaisesti tästä kysymys, vaan siitä, että leikkiikö lapset enemmän saman sukupuolen kanssa vai ei.

Zirk: Ihana! Tämä on varmasti monen tekijän summa. Meilläkään ei ole varsinaisesti poikakamuja, joiden kanssa tulisi paljon leikittyä, ja silloin kun on, niin viisivuotiaalle on käynyt juuri näin, kun nyt kävi serkkupojalle.

Henkkumaaria: :)

Annna: Olen kuullut samaa juurikin pojista, ja niin meilläkin tuli se pinkkivaihe tosi voimakkaana, vaikka itse yritin tarjoilla muitakin värejä.

OP: Meilläkään ei viisivuotias ole nukkeleikeistä koskaan ollut kovin innostunut. Pienempi taas on ollut jo alle yksivuotiaasta kiinnostunut nukeista.