lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannusrunoutta


Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

Muumipeikon kesäruno
Tove Jansson


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pienin on tainnut syödä hartaudella jotain hyvää. Hän liene vielä siinä vaiheessa, että suuri osa ravintoaineista imeytetään ihon kautta?

OP

Riikka kirjoitti...

OP, siinä on sitä on herkkua viereisessä kuvassa. Neiti nuoleskeli hartaudella kermavaahtovatkaimet. Hih.

Yleisesti meidän herkkusuu kyllä syö tosi hienosti ruoan ihan suulla. Toki jonkin verran menee vielä vähän ohi, mutta äiti on ylpeä kyllä.

Meillä ei tätä tyttöä olla paljon tarvittu syöttää, kun ite-lusikka astui kehiin jo reilusti alle vuoden ikäisenä.. Tämä sama temperamentti näkyy monessa muusssakin asiassa. Huokaus. <3