keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Horrordorcus

kuva: http://thejoyofnesting.blogspot.fi/2011_07_01_archive.html

Täällä aletaan vähitellen palaamaan elon puolelle. Hyppäsimme tänään junaan heti aamuseiskan jälkeen (jep!) eikä yhtään vähempää kuin leikkivaunuun ja valmiina matkamaan viisi tuntia (jep!). Minä aina sitä ihmettelen jossain vaiheessa matkaa, jos paikat ovat yläkerrassa siellä leikkivaunussa, että mitä pentelettä. Se huuto on ihan järkkyä. Turha todellakaan kaivaa sitä Gloriaa esille. Tilaisuutta ei tule edes silmäilyyn.

Tänään matka alkoi ihan mallikkaasti. Anoppi vuodatti vuolaita kyyneleitä asemalla ja vakuutti ikävää, kaasutti sitten hetkeä myöhemmin leveä hymy naamalla takaisin mummolaan, luultavimminkin onnellisena nukkumaan, kun passaamisen sai vihdoin lopettaa. Tytöt olivat jaksaneet tosi hyvin herätä aikaisin eikä kukaan jaksanut protestoida mistään. Hyvä. 

Sitten hyppäsi eräs perhe kyytiin ja se äiti oli varmaan noussut väärillä jaloilla punkastaan, sillä kyllä oli isä-Terolla kestämistä. Sen äitin äänikin oli niin kimakka, että ei ollut epäilystäkään, että kiristeli jostain - tiukasti. No arvatkaa vaan mitä niille oli tapahtunut! Heti, kun he istuivat paikoilleen, perheen äiti vastasi puhelimeen ja karjaisi pian: VOIHAN PASKAT! Meinasin mulkaista paheksuvasti - oltiinhan sentään leikkivaunussa, mutta neljävuotias oli jo liukumassa kolmattasadatta mäkeään, niin en jaksanut nipottaa. Kohta kuuluu värisevällä äänellä: TERO, MEILLÄ EI OLE KOTIAVAIMIA, NE ON SIELLÄ PÖYDÄLLÄ. Tero oli hiljaa. Se äiti puhisi ja huokaili ja sadatteli. No onhan se tuommoinen tietysti kamalaa. Se äiti soitteli sinne ja tänne - ilmeisesti kavereilleen, kohta tokaisi yllättäen Terolle, että minusta tämä asia ei kuulu minun hoidettavaksi, joten hoidappa sinä ne avaimet. Täh? Ihan tosta vaan. Kohta kuului taas TERO, NYT SE PAINELEE NOITA NAPPEJA, IHAN KAIKKIA NAPPEJA! Niiden lapsi katsoi jotain Palomies Samia läppäriltä ja se äiti katsoi asiakseen huudella taas tiukasti Terolle, joka istui muuten ihan toisella puolella sitä vaunua. Wonder why. Arvatkaa säälittikö minua se Tero. Se äiti oli niin huonona sille. Olen tässä mietiskellyt miten he pääsivät kotiinsa ja miten pian he saavat avaimensa takaisin. Tero lähtee takuulla pitkälle lenkille, kunhan ei tarvitse enää päivystää kotona. Se on nimittäin epäilemättä Tero, joka joutuu jäämään kotiin vahtiin, kun se äiti käy asioilla.

Yhdellä toisella äitillä oli vain yksi kortti, jota se pelasi, mutta se toimi. Lapsi oli noin kaksivuotias, joka tuli milloin mitenkin päin sieltä liukumäestä ja yleensä toisten päälle. Äiti huusi JEREMIAS! MEETKÖ RATTAISIIN? Ja Jeremias hetken aikaan kauhua silmissään jaksoi odottaa vuoroaan, kunnes kohta uhkaus pääsi unohtumaan - eikä aikaakaan, kun kuului taas topakasti JEREMIAS! MEETKÖ RATTAISIIN? Hulvatonta! Aivan klasikkokamaa!

Jossain vaiheessa leikkivaunun valtasi kamala katku ja olimme varmoja, että juna on tulessa. Pian kuuluikin, että veturissa on teknisiä ongelmia. Pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa eikä oltu kuin kymppiminsaa myöhässä. Kotiin tultuamme ihmeen kaupalla kaaduimme sänkyyn koko sakki ja arvatkaa! Minäkin ihan   N U  K U I N ! Sellaiset parin tunnin päikkärit tuli vetäistyä. Ihan tosta vaan. No siitäpä seurasi ihan järkyttävä migreeni, jota sain parannella petissä koko illan. Mahtavuutta sinänsä, mutta se migreeni on niin järkkyä, että mieluummin valvoisin, kuin makaisin ja potisin. Viime yö meni ihan normisti valvoen, mutta kyllä klo 3.20 ajattelin, että ei-oo-järkeä, kun kaikki muut nukkuivat, mutta minä saalistin yhtä itikkaa, jota en saanut kiinni. Jatkoin tätä vartti myöhemmin, jolloin jo ysikuu oli herännyt jälleen syömään. Jes! 
 
P.S. Meillä muuten aloitetaan nyt unikoulu. Piste.

1 kommentti:

Ripu kirjoitti...

Haa! Uhkailu tehoaa - ysikuinenkin heräsi vain kaksi kertaa, tosin sai maitoa noilla kerroilla, mutta se on tuhat kertaa paremmin kuin normiherätykset noin 20x/yö. Jatketaan. :D