torstai 7. kesäkuuta 2012

Ajantajuton

kuva: fionahiggins.com.au


Taas on juostu ja hätiköity ja panikoitu ja vietetty aurinkoisia hetkiä Pihlajasaaressa. Jotenkin tuo viimeinen asia ei sovi tuohon samaan lauseeseen, mutta kuvatkoon tätä kaaoottista olotilaa. Huomenna alkaa minikesälomareissu ja ollaanko ihan, että onpa ihanaa enkä malta odottaa. No ollaan ja ei olla. Ollaan sitten, kun istun VR:n kyydissä, mielellään ihan tyynenä Robertsin latte kourassa odottaen hauskaa viikonloppua enkä selkä märkänä kiroillen (mielessäni tietysti) ja miettien mitä kaikkea unohtui. Vielä on täällä tilanne päällä. Olkkarin lattialla on melkoinen kasa tyttöjen vaatteita ja jättisuuripakaasi. Hyvä alku. Kylppäristä seuraavaksi kolme nesessääriä, joista kahteen tulee meikit ja muut välineistöt, joilla tämä allekirjoittaneen figuuri kootaan (iso on se pussi), yhteen meikkipussiin tulee tyttöjen pinnit, panadolit ja pesuaineet. Sitten täytyy pakata hernekeittopurkit ja lihavalmisteet. Hehhe. Ei niitä oteta. Se on sit Rodokselle mennessä.

Kisaan jatkuvasti kellon kanssa. Se on inhottavaa. Kun kello on 12, seuraavan kerran kun katson, se on 15, vaikka tuntuu, että välissä on korkeintaan vartti. Siinä vaiheessa iskee ahdistus ja hiki hoitamattomista asioista ja kamala stressi siitä, että ME-EI-EHDITÄ!!! Mitä tekee Mies? Ei mitään, paitsi huutelee ja ihmettelee mitä oikein säädän. Olen yrittänyt selittää, että minä hoidan KAIKKI asiat. On helppo heittää kalsarit kassiin ja tennarit jalkaan ja huikata VALMIS. Ei ummarra, että kahden lapsen ja minun kaikki tavarat ja muut muistettavat asiat (unohdin ostaa sukkahousut) saavat minut ihan hulluuden partaalle. Me not likes. 

Sitten käy kuten kuvassa. En jaksa. Pakko istua. Olen tajunnut, että ihan turhaa sinne työpaikkahakemuksiin rustaa, että paineensietokyky on erinomainen. Sitä se ei ole, sitä ei nimittäin ole laisinkaan. Toiset äidit ylpeilevät multitasking-ominaisuuksilla. Minulla tekee tiukkaa saada yksikin asia tehtyä ilman suurta draamaa. Huokaus. Pitkä. Miten minä oon nykyään tämmöinen? Miksi en ole tehokas ja samalla rento, ihana tyyppi, joka vaan kuuntelee jotain ranskankielistä chansonia ja viheltelee?

Käyn välillä hakemassa lisää tavaroita olkkarin lattialle. Hyvä. Kyllä ne sinne veskaan nousee. Hengitän. On ihanaa lähteä moikkaamaan ystäviä. Aion pakata vaikka koko yön, mutta aamulla verenpaine ei nouse. 
 


5 kommenttia:

Miima kirjoitti...

Hih :) Kivaa reissua teille! Se on ihan yhtä kiva, vaikka unohtaisit puolet tavaroista - usko kun mä sanon!

Ripu kirjoitti...

Kiitos Miima, äsken meinasi yks videokamera joutua lopun eteen - kuinka kauan voi ihminen etsiä mihin kohtaan laitetaan latausjohto?? Pakkaustilanne vielä päällä.

Vera kirjoitti...

Mä unohdan aina kaiken, mut silti on yleensä pärjätty =)

Hyvää matkaa =)

Heidi kirjoitti...

Hei, kaikesta huolimatta: _ihanaa_reissua!!!

Ripu kirjoitti...

Kiitos Miima, Vera ja Heidi! Reissu meni ihanasti. Hehe.