Näytön paikka
Muistin juuri, että lapsen päiväkodissa on myyjäiset. Huomenna.
Istun tässä lamaannuksissa sohvalla (sentään pienempi lapsi sylissä, etten ihan toimeettomana ole tai kuten Mies sanoo, että lapsi on alibini vain istua sohvalla eikä esim. siivota ja for the record hyvä alibi onkin..) ja pohdiskelen miten tästä selvitään. Viime vuoden myyjäiset olivat ensimmäiset, joihin osallistuimme ja voinette arvata, että ne olivat täydellinen rimanalitus allekirjoittaneen osalta.
Leivoin muutaman pussillinen jotain banaanimuffareita ajatellen, että ne ovat ainakin hyviä. Voi luoja sitä häpeän tunnetta, kun kaivoin ne säälittävät liiskautuneet polot kassini pohjalta ja mietin mihin ne tyrkkäisin piiloon muiden äitien kantaessa myyntipöytään mm. itserypytettyjä piirakoita (150 kpl - oikeesti), upeita kakkuja, chocolatechip-macadamian-marshmellow-what-fuckin-ever keksejä itseaskarrelluissa rasioissa.
Arvatkaa kuka osti ne pakastepussiin survotut, vaikkakin värikkäisiin vuokiin leivotut sadmothafuckkerssit? No minä. Kyllä vaan. Yhden pussin osti hoitaja - ihan säälistä, koska varmasti näki kärsimykseni.
Päätin tuolloin, että ja jo se on perhana, jotta kyllä täältäkin tuloo gurmeeta ens kerran ja pahoin pelkään, että lopputulos on huomiseksi taas aika garmeeta, jos en nyt saa jotain välähdystä. Osaan ihme kyllä melko hyvin valmistaa kahvikakkuja (kuka ei oikeesti osaa) ja ne ovat muuten nyt in fashion. There, problem solved.
Nyt haen lapsen päiväkodista apulaisekseni (ihan tosi fiksua) ja sitten me tehdään myyjäisiin tosi hyvä kakku.
