Lähteminen
Uloslähteminen - Joka aamuinen helvetti. Kyllä taas piti tänä aamuna todeta, että aikataulussa pysyminen ja uloslähteminen vauvan ja leikki-ikäisen kanssa on lähestulkoon mahdottomuus. Perhe on ollut kaksi viikkoa lomalla (tai siis mies ollut, äitihän on aina lomalla, eikös se jotenkin niin mene?!), jonka jälkeen lähteminen tuntuukin taas erityisen hankalalta. Hiihtolomaviikko meni ihan järkky influenssassa, joka on varsinainen painajaistarina itsessään. Tätä seurasi lomaviikko Lapissa, joka taas on toinen tarina. Kylläkin mukava sellainen.
Mutta siihen lähtemiseen. Esikoisen tarhapäivinä, joita on kolme viikossa, on tavoitteena päästä ovesta ulos klo 9.30. Tämä ei ole kertaakaan vielä viiden kuukauden (kuopuksen ikä) aikana onnistunut. Mistä oikein kiikastaa?
Aamu: äiti herää hiljaisena, koska hänestä tuntuu usein siltä, että ei ole juurikaan nukkunut yöllä. Tämä ei pidä paikkaansa, koska ei osaa sanoa montako kertaa yössä vauva on syönyt, koska äiti tökkää unikoomassa tissin/tutin vauvan suuhun ja jatkaa koisaamista. Meillä nukutaan perhepedissä juuri tästä syystä. Äiti ei voisi kuvitellakaan nousevansa ylös sängystä, syöttävänsä ja vielä kiikuttavansa vauvansa takaisin omaan sänkyynsä. Ja vielä monta kertaa yössä. Miten joku pystyy tähän? Nää lapset saa varmaan jotain rauhottavaa illalla.
Tarina jatkuu. Äiti lataa kahvia koneeseen ja tässä vaiheessa kuopus on viimeistään haettu seuralaiseksi. Yleensä kahvi ei ehdi huulille, kun esikoinen kutsuu kantamaan hänen korkeutensa sängystä lastenohjelmien pariin. Äiti saa kahvia, vauva maitoa ja esikoinen aivovirikkeitä. Tai jotain.
Sitten alkaa toiminta. Esikoisen aamutoimet, vaatteiden ja aamupalan valinta. Lähes nelivuotias ei hyväksy yleensä mitään mitä äiti ehdottaa, joten hän valitsee mekkonsa itse. Legginsit ovat so last season, sukkahousut ne olla pitää ja auta armias, jos ne pinkit ovat pesussa. Ulkovaatteita aletaan asettelemaan pukemiskuntoon klo 9.15, vielä on hyvät mahkut siihen, että ulos startataan aikataulussa. Uskon tähän joka kerta.
Pikkusisko täytyy pukea vasta kun kaikilla muilla lähtijöillä on kaikki vaatteet ja asusteet päällä, muuten hell breaks loose. Tässä ei ole kyse sitten mistään pikkuitkusta, vaan kuopus huutaa kuin syötävä, aivan raivona ja täysin v-tuneena eikä huuto helpota ennen kuin ollaan ovesta ulkona. Tässä vaiheessa äidin hermot ovat riekaleina ja esikoinen itkee kuopuksen (ja äidin) huudosta selvästi pelästyneenä.
Jos on käynyt niin hyvä tuuri, että lasten haalarit, lapaset, kaulurit, pipot, villasukat ja -housut sekä kypärämyssyt jne. jne. ovat löytyneet, niin eiköhän ole niin, että sitä äitin saamarin pipoa ei löydy sitten niin mistään. Tässä kohtaa v-tuksen tason voi arvata. Minne voikaan se paska lakki hävitä. Joka perhanan aamu.
Sanomattakin on selvää, että klo on tässä kohtaa 9.50, kaikki tämä ihanuus 50 metrin päiväkotimatkan vuoksi. Awww, huomenna taas uusiks!
Mutta siihen lähtemiseen. Esikoisen tarhapäivinä, joita on kolme viikossa, on tavoitteena päästä ovesta ulos klo 9.30. Tämä ei ole kertaakaan vielä viiden kuukauden (kuopuksen ikä) aikana onnistunut. Mistä oikein kiikastaa?
Aamu: äiti herää hiljaisena, koska hänestä tuntuu usein siltä, että ei ole juurikaan nukkunut yöllä. Tämä ei pidä paikkaansa, koska ei osaa sanoa montako kertaa yössä vauva on syönyt, koska äiti tökkää unikoomassa tissin/tutin vauvan suuhun ja jatkaa koisaamista. Meillä nukutaan perhepedissä juuri tästä syystä. Äiti ei voisi kuvitellakaan nousevansa ylös sängystä, syöttävänsä ja vielä kiikuttavansa vauvansa takaisin omaan sänkyynsä. Ja vielä monta kertaa yössä. Miten joku pystyy tähän? Nää lapset saa varmaan jotain rauhottavaa illalla.
Tarina jatkuu. Äiti lataa kahvia koneeseen ja tässä vaiheessa kuopus on viimeistään haettu seuralaiseksi. Yleensä kahvi ei ehdi huulille, kun esikoinen kutsuu kantamaan hänen korkeutensa sängystä lastenohjelmien pariin. Äiti saa kahvia, vauva maitoa ja esikoinen aivovirikkeitä. Tai jotain.
Sitten alkaa toiminta. Esikoisen aamutoimet, vaatteiden ja aamupalan valinta. Lähes nelivuotias ei hyväksy yleensä mitään mitä äiti ehdottaa, joten hän valitsee mekkonsa itse. Legginsit ovat so last season, sukkahousut ne olla pitää ja auta armias, jos ne pinkit ovat pesussa. Ulkovaatteita aletaan asettelemaan pukemiskuntoon klo 9.15, vielä on hyvät mahkut siihen, että ulos startataan aikataulussa. Uskon tähän joka kerta.
Pikkusisko täytyy pukea vasta kun kaikilla muilla lähtijöillä on kaikki vaatteet ja asusteet päällä, muuten hell breaks loose. Tässä ei ole kyse sitten mistään pikkuitkusta, vaan kuopus huutaa kuin syötävä, aivan raivona ja täysin v-tuneena eikä huuto helpota ennen kuin ollaan ovesta ulkona. Tässä vaiheessa äidin hermot ovat riekaleina ja esikoinen itkee kuopuksen (ja äidin) huudosta selvästi pelästyneenä.
Jos on käynyt niin hyvä tuuri, että lasten haalarit, lapaset, kaulurit, pipot, villasukat ja -housut sekä kypärämyssyt jne. jne. ovat löytyneet, niin eiköhän ole niin, että sitä äitin saamarin pipoa ei löydy sitten niin mistään. Tässä kohtaa v-tuksen tason voi arvata. Minne voikaan se paska lakki hävitä. Joka perhanan aamu.
Sanomattakin on selvää, että klo on tässä kohtaa 9.50, kaikki tämä ihanuus 50 metrin päiväkotimatkan vuoksi. Awww, huomenna taas uusiks!
