Ja kotona ollaan...
Me olemme saapuneet neljän päivän ja kolmen yön lomaturneelta. Olo on kuin olisi jyrän alle jäänyt, vaikka en ole pahasti rasittunutkaan, sillä Mieshän se matkalaukun raahasi perässään. Se on tuo lomailu niin rankkaa. Hih! Sisko totesi, että kyllä lomailun pitää tuntua. Se on niin totta!
Meillä oli mukava loma. Vietimme sen pitkälti Westcoastilla. Hyppäsimme junaan ja hurautimme Suomen Turkuun, siitä bussilla Naantaliin - kesän kuumimmaksi päiväksi uimaan. Not bad. Viisivuotiaamme nautti ihan täysillä, kun pikkusiskonsa ei olisi kellukkeista välittänyt pätkääkään. Ensin vanhempi lapsikin arkaili isänsä sylissä, ettei uskalla veteen yksin. Tätä ei kauaa kestänyt, kun hän rohkaistui uimaan, eikä altaasta ollutkaan sen jälkeen mitään asiaa muualle kuin toisiin altaisiin. Aamulla heti aamupalan jälkeen piti päästä taas uimaan. Tämän toiveen me toki toteutimme. Lähes parivuotias on sittemmin useita kertoja päivässä todennut: Ikkä, mejihivviö! Iskä sukelteli ja ilmaantui veden alta eteemme - selkeä merihirviö.
Kroolailujen jälkeen suuntasimme Muumilaaksoon. Siellä vietimme useamman tunnin niin Teatteri Emmassa kuin Haisulia jahdaten. Oikeasti Haisuli vähän pelotti, mutta Muumilaakson poliisimestari laittoi sen välillä kaltereiden taa, niin saimme rauhassa syödä jäätelöä. Itse tykkäsin Vilijonkasta tosi paljon, jotenkin samaistuin häneen. Hänen oktaavissa kaikuva äänensä kuulosti jostain syystä kumman tutulle. En tunnusta mitään. Muumilaakson ehdottomasti tyylikkäin henkilö oli Tuutikki. Melkein kävin kysymässä, mitä materiaalia hänen housunsa olivat.
Vettä alkoi sataa Muumikierroksen loppupuolella, ja suuntasimmekin syömään, hakemaan kamoja ja hyppäsimme linjurikyytiin Turun satamaan. Sieltä aalloille risteilemään, ja ihmettelemään uutta laivaa - Viking Gracea! Hienohan se oli kuin mikä.
Risteilyltä siirryimme vielä Turun kauniiseen huomaan, hotellin lakanoihin (niihin ihan pääsi tottumaan!) ja tänään juuri kun olin ajatellut, että harmi, kun ystävämme eivät enää asu Turussa, niin tämä samainen ystäväni soitti, ja totesi olevansa tulossa Turkuun! Niinpä me nautimme kirjaston sisäpihalla kuulumiset, kahvit ja jätskit. Aivan ihanaa!
Rautatiet kuljettivat meidän vasta illalla kotiin. Matka meni oikein mallikkaasti, minäkin luin. Tosin siinä Pasilan kohdalla käy aina jotain. Tänään se oli kuopuksen kakkoshätä. No eikun potalle, ja hyvinhän sitä ehdittiin asia toimittaa ennen kuin juna lähti takaisin Åboon. Jos se ei ole uni, joka Pasilassa tulee, se on takuulla vessahätä. Tämän totuuden saturaatiopiste on saavutettu aikaa sitten.
Nyt sitä aletaan vähitellen arkeen valmistautuminen. Huiii!
Meillä oli mukava loma. Vietimme sen pitkälti Westcoastilla. Hyppäsimme junaan ja hurautimme Suomen Turkuun, siitä bussilla Naantaliin - kesän kuumimmaksi päiväksi uimaan. Not bad. Viisivuotiaamme nautti ihan täysillä, kun pikkusiskonsa ei olisi kellukkeista välittänyt pätkääkään. Ensin vanhempi lapsikin arkaili isänsä sylissä, ettei uskalla veteen yksin. Tätä ei kauaa kestänyt, kun hän rohkaistui uimaan, eikä altaasta ollutkaan sen jälkeen mitään asiaa muualle kuin toisiin altaisiin. Aamulla heti aamupalan jälkeen piti päästä taas uimaan. Tämän toiveen me toki toteutimme. Lähes parivuotias on sittemmin useita kertoja päivässä todennut: Ikkä, mejihivviö! Iskä sukelteli ja ilmaantui veden alta eteemme - selkeä merihirviö.
Kroolailujen jälkeen suuntasimme Muumilaaksoon. Siellä vietimme useamman tunnin niin Teatteri Emmassa kuin Haisulia jahdaten. Oikeasti Haisuli vähän pelotti, mutta Muumilaakson poliisimestari laittoi sen välillä kaltereiden taa, niin saimme rauhassa syödä jäätelöä. Itse tykkäsin Vilijonkasta tosi paljon, jotenkin samaistuin häneen. Hänen oktaavissa kaikuva äänensä kuulosti jostain syystä kumman tutulle. En tunnusta mitään. Muumilaakson ehdottomasti tyylikkäin henkilö oli Tuutikki. Melkein kävin kysymässä, mitä materiaalia hänen housunsa olivat.
Vettä alkoi sataa Muumikierroksen loppupuolella, ja suuntasimmekin syömään, hakemaan kamoja ja hyppäsimme linjurikyytiin Turun satamaan. Sieltä aalloille risteilemään, ja ihmettelemään uutta laivaa - Viking Gracea! Hienohan se oli kuin mikä.
Risteilyltä siirryimme vielä Turun kauniiseen huomaan, hotellin lakanoihin (niihin ihan pääsi tottumaan!) ja tänään juuri kun olin ajatellut, että harmi, kun ystävämme eivät enää asu Turussa, niin tämä samainen ystäväni soitti, ja totesi olevansa tulossa Turkuun! Niinpä me nautimme kirjaston sisäpihalla kuulumiset, kahvit ja jätskit. Aivan ihanaa!
Rautatiet kuljettivat meidän vasta illalla kotiin. Matka meni oikein mallikkaasti, minäkin luin. Tosin siinä Pasilan kohdalla käy aina jotain. Tänään se oli kuopuksen kakkoshätä. No eikun potalle, ja hyvinhän sitä ehdittiin asia toimittaa ennen kuin juna lähti takaisin Åboon. Jos se ei ole uni, joka Pasilassa tulee, se on takuulla vessahätä. Tämän totuuden saturaatiopiste on saavutettu aikaa sitten.
Nyt sitä aletaan vähitellen arkeen valmistautuminen. Huiii!
