tiistai 6. elokuuta 2013

Äitin näytönpaikka, alelöytöjä ja kunhan vaan huokailuja

kuva: täältä

Kukvel allihuuppa!

Täällä on tänään aikamoiseen ponnistukseen yltänyt henkilö. Tässä blogin naputuksen ohella, naputtelin männä viikolla yhden työhakemuksenkin, ja kah! tänään sitä istuttiin kokonainen tunti työhaastattelussa. Ilahduin ja yllätyin kutsusta haastatteluun, olin nimittäin jo oikeasti pelännyt, että niinköhän tätä mammaa niihin yli sadan hakijan joukkoon koskaan kutsutaan. Tämän työpaikan hakijastatistiikasta ei ole vielä tietoa, mutta itseluottamusta tuo haastattelukutsu joka tapauksessa toi. Sen verran tiedän, että minulla on 20% mahdollisuus tulla valituksi.

Noin muuten, minä niin inhoan työhaastatteluihin valmistautumista. Ensinnäkin, mitä nöyryytystä ylipäätään etsiä tämän ikäisenä mitään työpaikkaa, ja miten vaikeaa näistä lähtöasetelmista. Tässä on toisaalta pros and cons, joten ei siitä enempää. Minua ei kuitenkaan pätkääkään kiinnosta tavata yrityksen nettisivuja, eikä noin muutenkaan miettiä etukäteen vastauksia kysymyksiin: missä asioissa kaipaat kehittämistä tai edellisen työpaikan: millaisen riskin otamme, jos palkkaamme sinut. Viimeksi mietin mielessäni alkuraskaudessani, että noo semmoinen pikku riskihän saattaa olla, että jään äitiyslomalle ennen kuin tämä määräaikaisuus on päättyvä, huoletonta vihellystä.. More retarded questions please. Not.   

Miksi, voi miksi, hakijoita piinataan tuolla missä sinä olet huono -kysymyksellä. Ikään kuin kukaan sitä koskaan haastattelijoille paljastaisi. No esmes olen äärimmäisen huono kestämään mitään jonniinjoutavaa implementointia missään rajapinnoilla, turha yrittääkään. Enkä muutenkaan kestä ainakaan mitään alle kaksvitosia työkavereita, jotka ovat jollain tapaa ärsyttävän superinnostuneita työstään, kun eivät tiedä oikeasta elämästä vielä yhtään mitään, kuten minä tiedän. (Sori ette just te alle kaksivitoset lukijani - jos teitä on). Iso huokaus.

No joo, mutta se, mitä minä eniten en kestä, on oma hermokimppu itseni ennen haastattelua. Voi ihmispoloiset, jotka joutuvat kohtaamaan tämän itseni. Anteeksi Mies. Anteeksi lapset. Anteeksi puhelinmyyjä. Haastattelu itsessään meni yllättävän hyvin, vaikka pelkäsin, etten muista yhtään ns. asiantuntevaa lausetta entisestä elämästäni, jossa kävin töissä. Kyllä muistin peräti joitakin lauseita, ja olin ihan tomeranakin ajoittain, kunnes kysyttiin palkkatoivetta. Ko. työpaikka on järjestöalan työ, ja olen ymmärtänyt, että näillä arvoiltaan ihmismäisillä aloilla palkat ovat sitten jotain muuta kuin esim. konsulttimaailmassa, jossa paremman palkan varjolla, joutuu useimmiten vaan myymään sielunsa, mut hei, palkka on sentään hyvä.

No miten toimin tilanteessa? Heitän pallon takaseinään, vaikka koriin yritin, ja kysyn mitä ovat itse ajatelleet? No ei toiminut. Mitä itse olen? No perkuta. Sitten läks. Mehän asutaan Helsingin keskustassa, ja molemmat lapset aloittavat päiväkodissa, ja sitten on ajateltu oman kodin ostamistakin jossain vaiheessa, ja pitäähän sitä pystyä elämään -kiemurtelin. KAKISTA JO SE SUMMA HERRANJESTAS! No yllätyksekseni se ei ilmeisesti mennyt pahasti pieleen, mutta ensi viikollahan sen sitten näkee, kun kerrotaan, miten kävi.

Mahdollisesta työstä paljastui haastattelun aikana juttuja, joita jäin vähän miettimään, tykkäänkö. mutta nämähän ovat ennalta määrättyjä asioita. Joko saan työn, ja sitten se on hyvä niin. Tai sitten en saa, ja se minulle tarkoitettu, tulee pian eteen. Näin nämä on otettava tai muuten saan ihan vaan hermoromahduksen, joka sekin tietysti olisi tarkoitettu. P.S. Olen lukenut vähän kirjoja.


Paita yläkuvassa Pomp de Lux, hame Mini Rodini, alakuvassa paita Gant, farkut Pomp de Lux.

In the mean time... Tilasin Pomp De Luxin -70% alesta viisivuotiaalle tosi kivat farkut ja paidan sekä serkuille pari paitaa, jotka on todettu erittäin loistaviksi laadultaan. Voi sanoa, että oli hinnat kohdillaan. Farkkujen koko on 110 cm tytölle 116 cm, ja on mielestäni ihan sopiva. Lahkeissa on sentti ehkä liikaa, mutta ei tarvitse kääntää (joka on absolute no-go lapselle!), vyötärön kumpparikiristyksellä saa vähän kirrattua pituuttakin.


Ronja yökylässä

Kävin äsken kurkkaamassa, mitä esikoisen huoneesta oikein kuuluu, niin Ronja oli tullut yökylään ja tytöillä oli vielä vähän omia juttuja. Ronja oli puettu yöpaitaan ja tehty peti lattialle. Mee äiti jo sinne olkkariin, me ruvetaan kohta nukkumaan. Ihanat nämä meidän yökukkujat. ♥

7 kommenttia:

Jennijee kirjoitti...

Hei jee, peukut pystyssä työpaikkaan!!!

zirk kirjoitti...

Mahtava postaus, I feel for you, etenkin alle kaksvitosten työkaverien osalta. Mulla on ollu yks tänä kesänä ja vihaan sitä. *tu mikä ääliö.

No, se siitä. Jotain hakumeininkejäkin mulla on kans meneillään ja on ne vaan hajottavia. Aamen.

Ja nöyryyttäviä. Piste.

Toivon sinun löytävän kivan ja hyväpalkkaisen työn asap!

*riikka* kirjoitti...

Tsemppiä kovasti, toivottavasti saat paikan!!
Itse en ole koskaan (!) ollut työhaastattelussa, elämä on ajanut minut aina sattuman kautta sopiviin paikkoihin oikealla hetkellä..Kuvailemasi tilanne kuulosti kyllä erehdyttävästi tämänhetkisen työpaikkani kehityskeskusteluja..

Miima kirjoitti...

Toivottavasti nappaa, peukkuja täältä! Minust tuntuu että täällä ei vaan ole mitään töitä, ja mitähän työkokeiluja sitä vielä joutuu tässä iässä tekemään, voi luoja...

*Laura* kirjoitti...

Kiitos älypuhelinten, luin tätä tarinaa aamulla klo 6 ulkoiluttaessani koiraa ja taas kerran ihanasti kirjoitettu juttu! Toivottavasti tärppää, tai jos ei tärppää niin sitten se ei ollut tosiaan tarkoitettukaan niin. Jänniä kyllä nuo haastattelutilanteet, omasta viimeisimmästä haastattelusta on jo kahdeksan vuotta, huhhui sentään... Ja ne alle kaksvitoset ja niiden innokkuus... no, en löydä sanoja.... ;)

annna kirjoitti...

No onpas sulla ollut jännittävät paikat! Huh. Peukkuja kovasti! :)

Riikka kirjoitti...

Jennijee: Kiitos peukaloista, niitä tarvitaan!

Zirk: Kiitokset. Sinulle myös ältsisti tsemppiä. Tää on tätä.

Riikka: Kiitos kaimasein. Sinulla on ollut hieno urapolku. Tsemppiä kehityskeskusteluihin..
Miima: Kiitos paljon. Toivotaan, että nappaa. Ja jos ei tää, niin pian joku toinen vielä parempi. Minä toivon sinulle myös mieluisan työn löytämistä ja paljon tsemppiä.

Laura: Ajatella, että kello kuusi olet näitä jorinoita jo lukenut. Hih! Kiitos! Tsemppiä sinne alle kaksviis-hengailuun. Voisi kokeilla, ettei oltais niin mummoja, jospa se auttaisi. ;)

Annna: Huhhuh nimittäin, ihan mielettömät fiilikset - Ristoa lainatakseni. Kiitos Annna. Peukut on tarpeen!