lauantai 25. toukokuuta 2013

Viikko sitten



Ota hänet vastaan,
suuri, pyhä Jumala.
Ota hänet vastaan,
kaipaavia lohduta.
Ota hänet vastaan
taivaan kotiin avaraan.
Ota hänet vastaan,
iloon loppumattomaan.

Ota hänet vastaan.
tuuli hiljaa puhaltaa.
Ota hänet vastaan.
Virta kantaa kulkijaa.
Ota hänet vastaan
rantaan suuren rauhan maan.
Ota hänet vastaan
kotisatamaan.

Ota hänet vastaan.
Meillä on niin ikävä.
Ota hänet vastaan,
murheellisten ystävä.
Ota hänet vastaan,
silta yli pimeyden.
Ota hänet vastaan,
syli rakkauden.


Anna-Mari Kaskinen: Minä en sinua unohda 


 Kulje mummo lähellämme,
muistoissamme mukanamme,
sävelinä sieluissamme,
elämämme enkelinä.












Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähtien,
olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa,
vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille
hyvää yötä.


Kävimme saattelemassa äidin kolme viikkoa sitten. Tuntuu kuin se olisi tapahtunut eilen. Tuntuu, ettei se voi olla totta. En voi ymmärtää. Arjessa on paikoitellen hetkiä, jolloin asiaa ei jatkuvasti ajattele, mutta kun todellisuuteen taas havahtuu, ikävä hyökyy päälle ison aallon lailla, eikä se päästä pois. Ei tarvitsekaan. Ikävä ei ahdista, se kulkee rinnalla. Välillä se tuntuu vahvemmin, välillä pitää hellemmin otteessaan. Tunnen lohtua siitä, että äiti on nyt turvassa, vaikka sen vuoksi meillä on ikävä. Äiti on myös läsnä. Ajatuksissamme. Äiti ei unohdu koskaan.


8 kommenttia:

Maagi kirjoitti...

Kauniisti kirjoitit, rakas sisko. Äiti ei tosiaan ole poissa, ainoastaan verhon takana - tavoitan hänet kun ajattelen häntä. Kuten sinäkin. Onnekkaita me, joilla niin hyvä äiti.

mehtäemäntä kirjoitti...

Itketän sinua lisää.. herra mehtäläinen kuuntelee aina tätä kun äidin ikävä tulee:http://www.youtube.com/watch?v=HJYJgkwvdOc

niin kauniit sanat ja kuinka totta jokainen.

jaksuja <3

zirk kirjoitti...

<3

Riikka kirjoitti...

Maagi: Kiitos sinulle, rakas sisko.

Mehtäemäntä: Kiitos. Kuuntelin heti, ja oikeassa olit. Kauniit oli sanat, ja itkinhän minä. :)

Zirk: Kiitos.

Nitta kirjoitti...

Niin kaunista, niin surullista. Itken ja otan osaa.
Itselleni isoimmasta menetyksestä on kulunut jo yhdeksän vuotta ja edelleen päivittäin tunnen ikävää ja muistan.
Kauniit muistot kantavat läpi tuskan.

Anonyymi kirjoitti...

Tuttua, tuttua.
Vielä vuosienkin päästä tulee tilanteita, jolloin havahtuu, että tosiaan, meille läheinen ihminen on poissa, saavuttamattomissa. Todellisuus iskee palleaan niin että sattuu.
Samalla ihmettelee, miten elämä ylipäätään voi jatkua. Aivan kuin mikään ei olisi muuttunut, ja kaikki on kuitenkin toisin.

Onneksi ei tarvitse edes unohtaa.

Voimia.

OP

Maria et Co kirjoitti...

Voimia surun kanssa elämiseen. <3

Riikka kirjoitti...

Nitta: Kiitos, ja otan osaa omaan suruusi. Voimia sinulle. Kauniit muistot, niitä onneksi on. Ne lohduttavat, ja vahva tunne siitä, että kaikki on äidillä hyvin. <3

OP: Näin se varmasti menee. Voimia ja myötätuntoisia ajatuksia sinullekin. <3

Maria: Lämmin kiitos. <3