tiistai 20. marraskuuta 2012

We are the World


Tänään on kansainvälinen lapsen oikeuksien päivä, jota vietetään vuosittain YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen (20.11.1989) kunniaksi kaikkialla maailmassa. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyen.

Päivän teemana Suomen UNICEFissa on tänä vuonna kouluhyvinvointi. Koululla on keskeinen rooli lapsen oikeuksien toteutumisessa. Kansainvälisten vertailututkimusten mukaan Suomen kouluissa opitaan hyvin, mutta viihdytään huonosti. UNICEFin tekemässä kouluhyvinvointitutkimuksessa selvitettiin, millaiset asiat vaikuttavat kouluhyvinvointiin.

Hyvä, paha koulu - kouluhyvinvointia hakemassa -kokoomatutkimuksen johtopäätöksissä todetaan, että suomalaisissa kouluissa on paljon pyrkimystä turvata lapsen keskeiset oikeudet, mutta koulujen toimintaan ja toimintaympäristöön liittyy asioita, jotka vaikeuttavat näiden oikeuksien täyttä toteutumista. Peruskoululaisen koulupäivän turvallisuutta murentavat sekä ulkokohtaiset haitat (esimerkiksi epäterveet rakennukset) että omakohtaiset harmit (esimerkiksi pelko ja kiusaaminen). Koulujen kenties toimivat, mutta käyttäjien mielestä ankeat sisustusratkaisut ja piharakenteet luovat kouluihin viihtymättömyyden ilmapiiriä. Uusin kouluarkkitehtuuri on kuitenkin tarttunut tähän epäkohtaan ja tutkimuksen mukaan parempaa on tiedossa. Tuleekohan lapsille omat Eero Aarnion Puppyt lisäämään viihtyvyyttä?

Tutkimuksen mukaan ystävyyssuhteiden mahdollistaminen on koulun näkökulmasta arvokas ja tuettava lapsen oikeus sekä viihtyvyyselementti. Tutkimuksessa todetaan myös melkoisen kiinnostavasti tästä asiasta muodostuvan kuitenkin usein kasvatuksellinen ongelma siksi, että oppilasyhteisöjä näyttää liimaavan yhteen erityinen suomalainen koulunvastustuskulttuuri, jonka puitteissa törmätään helposti työrauhaongelmiin. Suomeksi tämä taitaa olla sitä perinteistä oppituntien häiriköintiä.

Tutkimuksessa mainitaan myös, että lapsella ei ole osallisuusoikeutta opetuksen sisällön tai menetelmien valinnassa eivätkä he voi vaikuttaa lukujärjestyksiin tai päivien pituuksiin, saati koulun varusteluun liittyvissä asioissa. Tässä kohtaa en näe varsinaista ongelmaa. Miksi lasten pitäisikään voida vaikuttaa näihin asioihin? Tätä varten opettajat käyvät OoKooÄllän koulutuksen, jotta heillä olisi oikeanlaiset palikat hyppysissään, joilla nämä asiat rakennetaan järkevästi, ja nimenomaan opetuksen tavoitteet ja oppilaan paras mielessä. Tämän takia on olemassa mm. opetussuunnitelma, jota aika ajoin rukataan uusiksi. Millä eväillä peruskoululainen kykenisi ehdottamaan sisällöllisiä tai menetelmällisiä ratkaisuja opetuksen suhteen? Veikkaisin, että peruskoululaisen perusehdotus olisi suurella todennäköisyydellä: Katotaan videoita. Korjaan: dvd:itä. Joka tapauksessa tutkimuksen mukaan tästä syystä voi olla, että peruskoulumme aikuisten ja lasten välille aukeaa tunneperäinen kuilu, mikä näkyy usein hyvin kielteisenä suhtautumisena opettajiin. Väitän, että opettajalla itsellään on iso rooli siinä, minkälainen suhtautuminen oppilailla häntä kohtaan on ja käypäs kokeilemassa työskentelyä peruskoulun kasiluokkalaisen kanssa. Saattaa olla kuilua, jos jonkinlaista eikä se siitä kapene, vaikka ope delegoisikin opetuksen suunnitteluvastuuta oppilaille. Myös tutkimuksessa todetaan, että on vaikea sanoa mikä on oppilaiden tekemää nuorisokulttuurista pesäeroa ja mikä pohjautuu suomalaisen koulunpidon perinteestä - olla enemmän autoritaarinen ja aikuiskeskeinen kuin oppilaskeskeinen. 

Mitä mieltä olet? Onko teidän perheessä peruskoululaisia tai oletko itse opettaja? 

3 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

On ja olen. Opettajalle rauha tehdä työtä, johon hänellä on koulutus ja josta hänelle maksetaan. Vanhempana olen tyytyväinen lapseni opetukseen, toivon samaa arvostusta omaa työtäni kohtaan. Oppilaitten (sen enempää kuin vanhempien)tehtävä ei ole asettaa toiveita saati vaatimuksia opetuksen sisältöön tai tapoihin. Piste.

Silmäilijä kirjoitti...

Tuo viihtyminen on terminä monitulkintainen ja siksi vähän kinkkinen.

Totta kai on tärkeää, että koulussa on sekä henkisesti että fyysisesti turvallista olla, mutta viihtyminen ei tarkoita - tai sen ei pitäisi tarkoittaa - sitä, että koulussa vain chillaillaan ja tehdään miellyttäviiä asioita. Nykylapset eivät oikein osaa tehdä töitä, ponnistella asioiden eteen.

Siinä mielessä olen samaa mieltä kuin aiemmin kommentoinut Heidi, että sisällöistä ja menetelmistä vastuu pysyköön opettajalla (jonka toki täytyy pyrkiä motivoimaan ja inostamaan oppilaitaan), mutta yhtä tärkeäksi näen oppilaiden osallistamisen esim. luokan viihtyvyyden rakentamisessa yms. asioissa. joihin lapsi oikeasti osaa sanoa mielipiteensä.

Siinä missä 2-vuotiasta ei voi vastuuttaa päättämään itse talvella ulkopukeutumisestaan, ei 13-vuotias osaa päättää menetelmää, jolla modukset oppii parhaiten. Sen sijaan hän osaa sanoa, pitääkö vaikka viherkasveista luokassa tai oppiiko hän parhaiten lukemalla vai tekemällä.

Oppilas, joka kokee, että hänen mielipiteellään on väliä, käyttäytyy kunnioittavammin ihmisiä ja ympäristöä kohtaan.

T: Äikänope ja eskarilaisen äiti

Ripu kirjoitti...

Heidi ja Silmäilijä: Kiitos, olen samaa mieltä kanssanne.

Opettajia on erilaisia, eivätkä valitettavasti kaikki opettajat näe tärkeänä huomioida oppilaittensa mielipiteitä, jotka hyvinkin voivat vaikuttaa koulussa viihtymiseen. Etenkin luokkahuoneessa olisi tärkeää, että jokainen kokisi itsensä jollain tapaa merkitykselliseksi ja oma rooli esim. juuri vaikkapa luokan stailauksessa on tärkeää. Toisten luokkahuoneissa lasten taidetta ja projekteja on esillä seinillä ja hyllyillä. Luokkahuoneet ovat hyvinkin kodikkaita mattoineen ja nojatuolineen. Toisten taas ovat jotain muuta. Oppilaiden osallistamisen ei tarvitse olla mitään mullistavaa. Pienilläkin teoilla voi olla iso merkitys.