torstai 26. huhtikuuta 2012

Onnistumisen hetkiä

Onko nyt ilta? Jos on, olen selvinnyt. Voi elämä mikä päivä. Mikä se on noiden neljävuotiaiden kanssa, kun pitää olla asiassa kun asiassa kädet puuskassa, pää sivulle käännettynä ja ääntä korottaen vastutetaan joka ikistä asiaa. Ei ole minkäänlaista ajatusta, että äitiä kantsis totella. Sitten, kun minä korotan ääntäni, niin itketään tai vaihdetaan puheenaihetta.

Tiedän, että äitinä minä päätän ja olen lopulta aina vastuussa kaikista valinnoista, joita teemme, mutta etenkin, jos on kavereita mukana, niin tuo lapsi viis veisaa, mitä minä yritän hänen peräänsä kimittää. Hän vain toteaa muuttavansa kotoa - kädet puuskassa, totta kai. Se on se perusasento, kun meillä keskustellaan.

Juttelin päiväkodin hoitajan kanssa tänään päivän kuulumiset. Päiväkodissa menee hienosti. Äiti on siitä tosi iloinen. Sillä aikaa neljävuotias päätti luikahtaa sisälle isojen puolelle kaveriaan odottamaan. Ennen kuin hän löytyi, olin huutanut persiiinpohjasta (excuse my French) hänen nimeään monta kertaa, säntäillyt pihassa ja ehtinyt kauhulla miettiä mitä on voinut tapahtua. Päiväkodin henkilökunta ja lapset luultavimmin pelkäävät minua. Nyt ja aina. Vihdoin, kun näen lapseni olevan kunnossa ja katsovan minua ihmeissään, osaan vaan karjua hänelle, että HERRANJESTAS-EI-SAA-LÄHTEÄ-YKSIN-SANOMATTA-MITÄÄN-ÄITI-SÄIKÄHTI-IHAN-KAMALASTI! Tästä seurasi tietysti se, että neljävuotias alkaa itkemään hysteerisesti. Just great.

Mietin olisinko ollut noin vauhko tilanteessa, jossa nukkuisin yöni suht normaalisti enkä heräisi viemään neljävuotiasta kakkoshädälle klo 02.20, kuten viime yönä ja sen jälkeen istunut vielä nukuttamassa häntä takaisin uneen, jotta pääsisin itse takaisin sänkyyn imettämään seiskakuuta, joka heräsi vain ja ainoastaan siihen, että hiukseni vähän heilahti tyynyllä. Olisin varmaan ollut silti yhtä vauhko. En kestä hetkeäkään noita katoamisia, koska alan heti pelätä ihan kamalia asioita.

Saimme kuitenkin puhuttua tuon asian ja neljävuotias vaikutti ymmärtävänsä pointin (tämähän on satavarma). Meidän piti lähteä postiin  ja annoin luvan lapselle lähteä potkulaudalla keskustan postiin. Me ei siis käydä siellä raksamailla Jätkäsaaressa, jos ei joku paketti (iso) odota. No sen keskustakeikan jälkeen on sanomattakin selvää, että sillä hemmetin potkulaudalla ei lähdetä enää yhtään mihinkään! Ei ainakaan samanikäisten kavereiden kanssa. Olin juuri ylpeänä sönkännyt, miten nopeasti meidän lapsi oppi hallitsemaan potkulautaa ja osaa jarruttaakin ihan jarrulla (eikä enää seinään törmäämällä). Neljävuotias on jo melkein Annankadun päässä, kun yritän saada hänet tajuamaan, että SEIS!PYSÄHDY!ODOTA! Ei, vaan siellä painetaan kavereiden kanssa menemään ihan täysillä. Olin suunniltani. Päätän, että nyt tuo perhanan potkulauta lähtee vintille ja pysyy siellä koko kesän. Sitten astun koiranpaskaan. Voitte arvata että äitikaveria nauratti, mutta ihme kyllä, niin minuakin. Yritä siinä nyt mylviä jotain pedagogisia viisauksia neljävuotiaalle. Koiranpaska jalassa.

P.S. Tultiin lopulta ihan kavereina kotiin ja mentiin saunaan. Tukanpesuun. Siinä kohtaa jouduin uhkaamaan jo poliiseilla. Huokaus. No huomenna Lapsimessuille. Tähän ei ole mitään lisättävää.

5 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Meillä väläytetään (tyttöjen) hiustenpesuraivarin alkaessa (poikien) hiusmalliin siirtymisen mahdollisuutta. Sellanen kynsiharja-malli, u know.

jarna kirjoitti...

Aaapuva mikä päivä! Shit happens=/

Nöpö on myös mullitellut monta päivää eikä tottele mitään, mutta tänään olen saanut häntä kiristettyä, että ellet tottele, et pääse äidin kanssa lapsimessuille. Todella "laatupedagokiikkaa", mutta toimii ;)

Ripu kirjoitti...

Heidi: Täytyypä kokeilla tuota kikkaa, mut en tiedä tehoaako, kun tää alkaa-kohta-kasvamaan-jotain-matoja-jos-ei-pestä ei tee mitään.

Jarna: Onkohan jotain ilmassa, joka vaikuttaa näihin meidän tyttöihin?? Meillä tuota samaa kiristystä käytettiin saunareissulla.

Vitsit, että on loistokasvattajafiilikset! Woohoo!

zirk kirjoitti...

Tälläisissä tilanteissa mulle tulee aina ekana mieleen oman äitini pöyristyttävän raivostutta lakoninen lausahdus: "Sellaista se elämä joskus on. "
Joo niinpä onkin. Vaan selvisitpä tosiaan tästäkin päivästä, wuuhuu! Jännityksellä lapsimessuja ootellessa!

Ripu kirjoitti...

Zirk: Tiedätkö, tuo kamala lausahdus on vaan niin totta. Jos sen muistaisi aina, kun tuntuu, että nyt saa rrrrrriittää, niin ei varmaan olisi niin rrrrraivona.