Romahdus, Oivallus ja Pelastus

 

Tarina päiväkodin myyjäisiin leipomisesta ja sen vaikutukset - osa 3

Kello on jo yö. Aamulla pitäisi olla päiväkodissa löytämässä pöydän kulmaa edustamaan meidän tyttöjä. Ei suata uni tulla. Tai ehkä sittenkin tulee. Join tuossa nimittäin - täysin tapojeni vastaisesti - tölkin siideriä - ihan janojuomana. Suosittelen.

Uskolliset, vanhat (let's face it) lukijani ovat seuranneet vuosi toisensa jälkeen jännittyneinä, miten meidän käy. Siis niissä päiväkodin myyjäisissä. Aina vuosi vuodelta paremmin, I would säy. Aina on kuitenkin jokin jännitysmomentti, ja niin myös tällä kertaa. Vilkaisin mikron kelloa tuolloin - 21.20. -ttu. Ei kerkee kauppaan.

Olen vihdoin alkanut ymmärtää tuottaa sellaisia leipomuksia toisillekin, jotka on hyviksi jo havaittu. Aivojen virittelyt uusien reseptien kokeilujen kautta on niin amatöörimäistä toimintaa, ja sen olen ymmärtänyt lopettaa. Kauan siinä menikin.

Kysyin itseltäni, mikä on tosi hyvää, mitä sinä teet? Ei montaa sormea noussut ilmaan. Mikä tekeytyy suht helposti, ilman suurta vaaraa hermoromahduksesta? Yksi sormi nousi ilmaan, joka täytti molemmat kriteerit. Porkkanakakku. Sitä sitten. Kakkujahan leipoutui ihan törkeet määrät, ja kunnes tuli paketoinnin aika, niin ensimmäisen kakun kääräistyäni siihen kuorruteeseen, tiesin jo, että se samperin käärepaperi - sellofaani ei aio riittää kaikkien kakkujen paketoimiseen.

Jonkin aikaa mietin aamukauppojen (Siwa/Alepa) valikoimia ja sitä fiilistä, kun pitää lähteä tarpomaan tuonne aamun tuulenpuuskaan jotain sellofaania hakemaan, että totesin sen vaihtoehdon olevan poislaskuista. Onneksi hoksasin tarkistaa, olenko tosiaan säästänyt nepalilaisesta ravintolasta kotiin roudatun ruoan muovilaatikot ja halleluja - olinhan minä. Jaksan usein ihmetellä, että mitä helkkaria varten noita tulee säästettyä. No tätä helkkaria. Tulihan se tarve. ROP-metodilla (Romahdus, Oivallus, Pelastus) maaliin!

Pohjalle vähän vaaleanpunaista kakkupaperia ja hieno töissä duunattu etiketti päälle. Liiskautumiselta ei voitu välttyä - tänäkään vuonna, mutta kuorrutetta on niin paljon ja se on niin hyvää, että veikkaan, että ne kannet tullee nuolluiksi. Siis ainakin meikäläisten toimesta, jos kakut eivät löydä toisiin koteihin. Se on muuten viimeinen kerta, kun meiltä tuodaan leivonnaisia, jos nämä ystävät jäävät rannalle. Eivät ne jää. Ne halutaan ostaa ihan ekana. Mulla on sellainen tunne.  Hihhih.

Nyt olen niin kaikkeni antanut leipurikondiittoriäiti- tai ihan jurrit siitä siideristä, että bon voyage vaan huomisille myyjäisille.

Huomaa kannen liiskautunut kuorrute - mmmmm... tosi hyvää - kannestakin!