Rima matalalla

ecards.com

Aamulähdöt lasten kanssa:

 

- leppoisia, rauhallisia, hyväntuulisia

vaiko

- kireitä, uhkailevia, yleensä joku itkee?

 

 

Meillä molempia. Ilokseni enenevässä määrin  jopa ykkösvaihtoehtoa, kun äiti tarkasti oman kireysmittarinsa kunnon. Se on niin kiinni siitä, millä soundilla lapsiaan puhuttelee, oli kiire miten kova hyvänsä. Sitähän aamua ei tule, etteikö sitä kiirettä olisi.

 

Kuopus iskee välittömästi jarrut pohjaan, jos alan hoputtaa. Esikoinen puolestaan säikähtää ja alkaa touhuamaan, kun äiti on muutaman kerran pyytänyt pissalle, aamupalalle ja pukemaan, ja sitten se kuuluisa pinna palaa.

 

"Montako kertaa pitää sanoa, että nyt päälle?"

"Äitillä on kokous. Nyt vauhtia!"

"Osaattehan te varmaan mennä itsekin päiväkotiin, kun äiti ei nyt vaan ehdi enää odottaa, kun ei mitään tapahdu, vaikka on sata kertaa pyydetty."

 

En taputa itseäni olalle noista ei-mitenkään-kannustavista tokaisuista aamutuimaan, ja olenkin tarkastellut hyvin krittisesti nimenomaan omaa toimintaani ja minun vikahan se on, että on kiire. Kaikkihan se on minun syytä. 

 

Eilen kuopus iski päänsä graniittiin melko hurjannäköisesti, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä ja isolla patilla. Lapsparka. Sekin minun syytä. Aamulla pää ymmärrettävästi oli vielä kipeä ja annoin lapselle särkylääkettä. Tosin kiristämällä lapsen ensin ulkovaatteisiin ja lähtökuntoon.

 

"Saat lääkettä heti kun on päälllä."

"Ei ole vielä sukat jalassa"
"Hyvä, tässä on lääkettä, hienosti meni!"

Miten matalalle sen riman oikein voi asettaa...