sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Nostalginen poikkeama




Hyppäsimme kaikki tytöt - me kaksi siskoa ja neljä serkusta - autoon ja matkalla äidin haudalle päätimme piipahtaa matkanvarrella kesämökillemme. Tarkemmin: entiselle mökille, josta on luovuttu jo yli 30 vuotta (!) sitten. Ajelimme niin tutulta tuntuvaa tietä, ja muistelimme äidin mökkivieraille antamia ohjeita oikealle, oikealle, ja sitten vasemmalle suoraan pihaan. 

Mökkitie oli hiekkainen ja mutkainen, ja pienimmät kyytiläiset alkoivat jossain kohtaa voivotella heikkoa oloa. Onko yhtään muovipussia? Viisivuotias katsoi parhaakseen nukahtaa, joka auttoi huonoon oloon edellisenkin kerran. Saman teki kuusivuotias. Yhdeksänvuotias tiedusteli, onko meillä mitään käsitystä, missä olemme. Emme syystä tai toisesta noudattaneet äidin ajo-ohjeita, ja ajoimme pari kertaa harhaan. Oikean mökinkin ohi olisin minä vielä huristellut, sillä se ei näyttänyt yhtään meidän mökiltä, mutta onneksi se viisaampi sisko hoksasi, että siinä se on. Ketään ei ollut mökillä, joten uskaltauduimme pihaan.



Voi mitkä muistot tulvivat mieleen kävelessämme mökin pihassa. Alkuun mieleen hiipi vielä epäily siitä, että onko tämä varmasti se meidän mökki, sillä se näytti pienemmältä kuin mielikuvissani, samoin se kamalan jyrkkä rinne sinne rantaan, olikin ihan loiva ja lyhyt, ja se korkea mökki ja aitta, eivät ne niin isoja olleetkaan. Pihassa oli sama keinu. Rannassa isän tekemä laituri. Muistan, miten tynnyreitä laitettiin laiturin alle. Polku lähteelle oli metsittynyt, mietimme harmissamme, miksiköhän nykyiset mökkiläiset eivät hae sieltä sitä ihanan kylmää ja raikasta juomavettä, jota äidin kanssa sieltä aina haimme?

Aika on ihmeellistä. Sitä ei voi pysäyttää, vuodet kuluvat ohi nopeasti - aivan liian, ja silti - mielessään voi aina palata sinne vuosikymmenienkien taa, ja nähdä miten äiti kattaa aamiaista mökin terassille kesäiselle päivänkakkara- ja mansikkaliinalle. Pöydässä on valkoiset kahvikupit, joissa on punaisia apiloita. Isällä on korkeavartiset vihreät kumisaappaat ja hän niittää ruohoa rannassa. Aurinko kimmeltää järvellä, naapuri seisoskelee omalla laiturillaan, johon äiti hyväntahtoisesti sanoo aina ääneen, että mitähän se Rutasen ukko siinä.

6 kommenttia:

zirk kirjoitti...

<3 !!!

*Laura* kirjoitti...

Voi miten ihanan tunnelmallinen postaus ja kauniisti kirjoitettu! Vanhemmillani on nyt reilut kymmenen vuotta sitten hankittu "uusi" mökki, mutta lapsuuteni mökkimuistot ovat isovanhempieni mökiltä, saman suuntaisia muistoja kuin sinullakin.

Milulei kirjoitti...

Voi, kauniita muistoja. Haleja <3

Riikka kirjoitti...

Zirk, Laura ja Milulei: Kiitos ihanat.

Anonyymi kirjoitti...

Em voisi kuvitella mökin myymistä - isä on sen itse rakentanut viimeistä naulaa myöten ja se on isän kotipaikan naapurisssa - lähellä entistä mummolaa. Luulen, että jos ihmisillä on sielu, isän sielu on siellä juuri nyt.

OP

Riikka kirjoitti...

OP: Näin se varmasti on. Hienoa, että teillä on tuo mökki, joka osaltaan lohduttaa, kun kaikki siellä muistuttaa teitä isästänne. Hän varmasti on myös siellä läsnä.